kaikkee

Ajatus juoksee. En oikein saa kiinni mutta koitan. Mä en oikein edes tiedä missä olen seikkaillut monta viikkoa, tai siis missä mun pää on ollut. Perseessä varmaan niinkuin yleensä :o En taaskaan muista.

Mulla ei ole edes ollut mitään projekteja jotka olis vieny aikaa. Kai mä sit oon vaan maannu sohvalla ja ollut "poissa".

Mä olen ehkä vähän kateellinen ihmisille jotka asuvat koko lapsuutensa ja nuoruutensa samassa paikassa. Ja ympäristö ja ystävät lähialueella pysyvät muuttumattomina. Kun musta tuntuu että ainakin omalla kohdalla tutut ihmiset ovat olleet kovin liikkuvaisia, puhumattakaan itsestäni. Ehkä pysyvyys on ominaista omakotitaloalueilla. Muuttaminen katkaisee aina jotain. Tavallaan kaipaan sitä kun maleksin kavereiden huoneissa viettämässä aikaa. 

Tunnen olevani aika paska ystävä. Mut suoraan sanottuna vituttaa toisen ihmisen valinnat elämässä. Olen seurannut kierrettä yhä syvemmälle paskaan pikkasen päälle 10 vuotta. Myötätunto ei enää riitä. Ehkä mä en jaksa kuunnella selityksiä ja itkemistä siitä kuinka paskaa kaikki on. Kun ainakin osittain johtuu omista valinnoista, osittain kokemuksista. Toisaalta taas toivoisin että mun ystävällä olis asiat hyvin mutta kun se ei ole niin yksinkertaista. Asiat kietoutuvat toisiinsa ja lapioitavan paskan määrä monistuu. Ymmärrän että osasyy kiukkuuni on voimattomuuden tunne. Kun et voi tehdä mitään, mutta et voi myöskään olla välittämättä. Vaikenen ja odotan.

Ei linjalla

Katson ympärilleni, näen joka paikassa kädestä jääneitä tavaroita. Epämääräistä sotkua ja epäjärjestystä. Tämä toistuu joka ikisessä huoneessa ja tilaa on 140 neliötä. Telkkari on liian kovalla ja Veikon/Hallan/Villen selitys/äänitehosteet/kysely kuuluu päättymättömältä kasetilta. Samaan aikaan tulisi tietää asiat X, Y ja Z. Vaatteet kutittavat/kiristävät ja hampaissa tuntuu likaa. Tästä kaikesta tulee pään sisään hieno mössö ja seison lamaantuneena sekä vaellan huoneesta toiseen muistamatta mitä piti tehdä. Vitutuskäyrä nousee nollasta sataan sekunneissa ja se kuuluisa kamelin selkä katkeaa. Räjähdän, eikä kukaan tajua miksi. Kameli parka.

Ratkaisu: Kuulosuojaimet ja oleskelu yhdessä huoneessa kerrallaan jos on aikomus siivota. Yksi huone kerrallaan. Mutta se ei poista sitä että hahmotan epäjärjestyksen suuruuden koko asunnossa.

Viime aikoina olen ollut turhautunut jälleen siihen, että aina väsyttää. Ja väsymyksen taso on sitä tuttua sementinohutta tietenkin. Aivoissa tuuttaa varattua koko ajan. Tuntuu että elämä itsessään kaikkine pienine nippeleineen on ihan liikaa. Enkä mä löydä siitä ulospääsyä.

Motivoiduin tekemään Kimchiä, intensiivinen prosessi johon löytyi virtaa heti. Löysin Maangchin ohjeen jonka kokeilusta olen haaveillut jo muutamia vuosia. Onnistuin löytämään kaikki muut ainekset paitsi Saujeotin, joka on tässä tapauksessa fermentoituja katkarapuja. Inhoan hapankaalin tekoa, mutta tämä oli kivaa ja ihan simppeliä. Aloitin kevyesti 5,5 kilolla kiinankaalia :D Eka satsi vähemmällä chilihiutalemäärällä (2,5dl) ja toka satsi täydellä n.5dl) Molempia pystyy syömään oikein mainiosti, koska tulisuus on pehmeää ainakin omaan makuuni. Ainoa miinus on jäätävä viemärin haju joka prosessissa syntyy. Mutta viikon jälkeen mä en ainakaan mitään haista.

Odottamattomia musiikkituulia

Olin kirjottamassa luonnoksissa tallessa olevaa julkaisua,jossa käyn läpi musiikkiasioita. Olen kirjannut eräästä yhtyeestä näin:

"LAB 

Suomalainen bändi. Ensimmäinen  muistikuva on Lahdesta. Til you're numb oli juuri julkaistu, musiikkivideo pyöri telkkarissa ja biisi jäi päähäni soimaan. Tästä on spesifi muistikuvakin. Lahden kirjaston ja Kaupunginteatterin takana,  Metsolankadun  ja Kannaksenkadun  risteyksen luona oli siihen aikaan minikokoinen  hiekka-alue. Se oli aidattu n.10cmkorkealla puureunuksella. Kävelin reunuksella ja lauloin kyseistä biisiä. Serkkuni oli mukana ja meillä oli  tylsää, hän hermostui kun mulla  oli jäänyt levy päälle ja marssi tiehensä. Jäin siihen sitten yksinäni lauleskelemaan. Biisi on julkaistu syksyllä 1999,  täytin tuolloin 12 vuotta. Ylä-asteen kynnyksellä sain telkkarista ja radiosta kuuntelumateriaalit kun muuta ei ollut, enkä osannut  etsiäkään. Meni joitain vuosia kunnes tajusin että Lahden kirjastosta saa paremmin cd-levyjä kuin Heinolasta. Bändi kulkee aktiivisesti kuunneltujen listalla edelleen. Toisinaan mietin että mitä tapahtui, kun uusia levyjä ei enää tullut eikä muutakaan kuulunut. Olemassa olevat levyt ovat timanttia ja niillä on tunnearvoa. Ainoa johtolanka bändiin on RainHill-sivusto,johon  ilmestyi Please Killinn!- biisinäyte vuonna 2013.  Sivut eivät ole  päivittyneet ja Facen puolella  on ollut aktiivisuutta 2014."

Sain Whatsappiini linkin joka avasi hanat. LAB on aktivoitunut. Uusi biisi tulossa marraskuussa. Itkin. Monta kertaa. En ole  seurannut bändin kotisivuja tai muitakaan lähteitä enää vuosiin. Ne ovat arkistojen aarteita jotka avataan joskus. Sieltähän olisi aktivoitumisen nähnyt jo kevään kieppeillä. Tätä en osannut odottaa, koska tavallaan en jäänyt kai koskaan odottamaan paluuta. Ei ollut julkisia jäähyväisiä vaan katoaminen. Rain Hillin sivustokin on päivittynyt hieman  ;)

Koditon

Pohdin somehanan kiinni laittamista. Pysyvästi. Blogin kirjoittamisen lopettamista myös pysyvästi. Asiaa ei riitä enää ruudun tälle puolen. Eikä ole riittänyt aikoihin. Ja juuri harvoin edes luen täältä asioita jälkikäteen. Pitäisi ehkä. Mutta en rehellisesti jaksa katsoa omaa valitustani kaikesta, kun elämän kipinä oli kadonnut. Mä en oikeastaan kaipaa elämässäni mitään muuta kuin kotiin. Ainakaan just nyt. Mä en tiedä mikä sen muodostaa. Työn suhteen olen palannut kotiin ja tunnen sen.Vaikka ihmiset eivät olekaan samoja. Veikkaan että koti löytyy jostain osoitteesta, jossa olen joskus asunut. Mulla on  tälläkin hetkellä olo,että haluaisin muuttaa. Johonkin jossa on kotoisampaa. Takka.Hiljaisempaa. Puun haju. Ehkä se onkin vain muisto kodista. Kun tuntuu että mä en ole kotona oikein missään. Tämä ei ole lopullinen sijoituspaikka,kun lapset kasvavat aikuisiksi tulee vielä muutto.

actlikepeopleexpect.exe.......running

Pääsin ulos vihakuplasta. Se tulee säännöllisen epäsäännöllisesti ja kohdistuu muihin ihmisiin. Sellaisina päivinä on vaikea olla missään,eikä ole tippaakaan sosiaalinen olo. Mulla on muihin ihmisiin ja sosiaalisuuteen liittyviä ristiriitoja niin paljon etten välillä tiedä mikä on paras vaihtoehto. Kun mikään niistä vaihtoehdoista ei tunnu omalta eikä hyvältä. Kun olo on väärinymmärretty ja vähätelty. Monesti jos sanon että joku asia ei mennyt oikein tai tasapuolisesti tms. niin jälkikäteen tulee olo että nostin metelin  turhasta. Ja että ehkäpä vain kuvittelin kaiken ja nostin metelin turhasta. Vaikka selkeästi olisi kohdeltu väärin jossain tilanteessa. En uskalla tuoda itseäni ja omaa mielipidettäni julki, vetää rajaa siihen ettei heitetä paskaa silmille.

Erittäin kuvaava tilanne

Ylläoleva kuvasarja kuvaa myöskin erittäin hyvin eri  tilanteita. Jos teen jotain väärin, niin ei paljoa selitellä. Oletetaan, että tiedän mikä meni käytöksessä vikaan tai että tein sen tahallani. Tätä on nykyisin harvemmin.

Lapsuuden piirretyt voi vaihtaa suoraan kaikkeen vanhaan. Kelpaa musiikki,vaatteet, muistot. Nostalgiatrippi paijaa mun mieltä. Kukaan muu ei vain tunnu olevan samalla tripillä. Toki  ei voikaan koska ei samoja muistoja voi  jakaa. Samasta tilanteestakin voi olla kaksi eri  kokemusta. Minulle parasta ikinä, toiselle samantekevä.

Mä en oikein tiedä mikä mun oma mielipide on monestakin asiasta. Todellinen, ei johdateltu. Mielipiteiden pitäisi olla itsellekin perusteltuja, että niiden sanojen takana voisi seistä. Kun mun mielipiteitä on  ollut aina helppo horjuttaa kun perusteet ovat olleet hatarat. Esim. luen jostain asiasta paljon, muodostan mielipiteen. Asiasta keskustellaan joskus ja kerron mielipiteeni. Pitää perustella. En muista enää lukemaani josta mielipiteeni muodostui. Pohja putosi kun en muista mitään.

Ystävyyssuhteiden hankaluus

Tuntuu että aivot ovat hälytystilassa. Lasten ystävyyssuhteet menevät tunteisiin. Mun sisältä astuu ulos vanhoja kaunoja lapsuudesta. Olin lapsena sen verran pöljä etten tajunnut toisten kiusaavan. Tai jotenkin en välittänyt. En osaa selittää. Suutuin  asiasta vasta vuosia myöhemmin kun tajusin mitä toiset tekivät. Valehtelua, kieroilua, ulkopuolelle jättämistä. Osa ei ollut tuntevinaankaan koulussa,mutta vapaa-ajalla kyllä. Vanhemmat eivät takuulla  tienneet ja osan vanhemmat olivat mukana puhumassa paskaa esim. älykkyydestä ja ulkonäostä. En edes ymmärrä, miksi halusin silti olla kaveri.

Mulla on ollut aina kova tarve tulla ymmärretyksi. Tunnen edelleen että toiset aikuiset katsovat jotenkin oudosti. Saattaa se olla kuvitelmaakin.

Seuraan lasteni ystävyyssuhteita, näen punaista heti kun haistan kieroilua. Lapset tekevät paljon asioita vanhempiensa selän takana, siksi koitan tarkistaa faktat lasten tarinoista. Koitan kitkeä valehtelua ja salaa tekemistä.

Suutun valehtelusta, en rehellisyydestä. Lupaa voi kysyä vaikka vastaus olisikin ei.

Mun sisältä kuoriutuu Jenni 8-v, joka on suuttunut epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja lupaa  kaivaa joka ikisen kiven ja kannon jotta asia oikaistaan. Keinoja kaihtamatta. Lapsen raivo ja kiukku aikuisen muodossa. Ei se tule ulos varsinaisena kiukkuna, mutta ajatusjuna on coktail lapsen ja aikuisen ajatusmaailmaa. Nyt mulla on aikuisen keinot saada lapsista totuus ulos jotta aukot sepitetyissä tarinoissa voi osoittaa. Parempi kyky hahmottaa kellonaikoja, kokonaisuuksia sekä yksityiskohtia.

 

Länsimaisen ihmisen ahdistus

Rullaa taas paskoja ajatuksia. Otsikko kiteyttää kaiken. Ollaan täällä hyvinvoivissa maailmankolkissa  totuttu siihen että on kaikkea. Eikä siksi osata arvostaa sitä mitä jo on, vaan lisää pitäisi saada. Sitä tyytymättömyyden pohjatonta kaivoa ei mikään täytä. Mä olen aika sanaton, vaikka päivääkään en ole kurjuutta nähnyt. Ihka oikeaa kurjuutta.

En voi yleistää kaikkiin, koska suurin osa ihmisistä ei narise turhista. Mut mulla alkaa kiertää tällaiset jutut helposti kehää. Mäkin kuulun niihin tyytymättömien ihmisten joukkoon,vaikka mulla on kaikkea. Enkä mä tiedä mistä se kumpuaa.

Asiat joita mä haluaisin ovat aineettomia. Mielenterveys balanssissa, hiljaisuutta, tavotteita.

Yks nainen kävi tänään asiakkaana. Kertoi että lähtee lappiin vaeltamaan, keskelle ei  mitään. Eikä määränpäässä ole sähköä tai mitään herkkuja. Mun sisällä liikahti paljon.

Siinä yks tavoite. Lähteä yksin keskelle ei mitään. Pois kaikesta hetkeksi.

Kun ei taaskaan kuulu mihinkään

Se on jännä tunne, kun tuntuu ettei kuulu mihinkään. Sellainen pettymys tai jotain, kun huomaa  että ihmiset ympärillä eivät syty samalla tavoin, kuin itse syttyy asioista. Innostus kuitataan vaivaantuneella katseella ja jatketaan omia toimia. Tai hapahkolla kommentilla.

Sen huomaa, kun puhuu jollekin joka on mukana heti täysillä siinä jutussa jota kerron. Ja ymmärtää mistä mä puhun ja sen intensiteetin. Käden liikkeet tulee molemmille ja ilmeet mukana. Se on parasta.

Niissä ihmisissä on ystäväpotentiaalia. Kun kemiat kohtaa, mut niin käy harvoin.

Niiden ihmisten seurassa tuntuu siltä, että joku muukin katsoo tätä maailmaa samanlaisten lasien läpi.

Aromit taas kohdillaan

Luulen että hajuaistini koronan sairastamisen jälkeen on palannut täyteen teräänsä. Viimeisen puolitoista viikkoa on haissut niin omituiselle. Sairastin koronan muistaakseni helmikuussa  2022, jonka seurauksena menetin hajuaistini. Kyllä se palautui  alle kuukaudessa, mutta ei näköjään kokonaan.

Pikkuhousunsuojahyllyn lähellä nenä huutaa hoosiannaa ja tulee päänsärky.  Ihmisistä lähtee krapulan, lian ja hien haju (ei kaikista tietenkään),  sekä hiustuotteiden ja hajuvesien coktail. Kaupungissa leijuu tehtaan haju koko ajan. Jostain tulee oksennuksen haju.

Kotona avataan juustonaksu ja sipsipussi, tuoksu leijuu nenään ja hyvä ettei tule oksennus. Silti käsi menee pussiin :D

Tavallaan tämä on aika hauskaa, tavallaa hirveää.

Olihan mulla jotain mielessä

Normaali ajatusvirta. Aamukahvin aikana kirjasin ylös asioita jotka kävivät mielessä tälle päivälle. Ideat ponnahtelevat .Tässähän ei ole edes kaikki vaan satunnaisia poimintoja,  lisää tulee koko ajan.

Saunan pesu

Auton imurointi

Käyminen Puutarha Toivossa

Käyminen Hietalan Tilalla

Hiusten kihartaminen ja kihartimen lainaaminen

Soittaminen/viestin laittaminen vanhoille työkavereille

Kaverilla kyläily

Verhojen lyhentäminen

Pyykin pesu

Äidillä kyläily

Kirppiksellä käyminen

Mehun tekeminen

Avainten teettäminen ja avainten nimilappujen ostaminen

Nokkosten keruureissu

Ajelureissu Kouvolaan Maijulle

Cittarissa käyminen

Tokmannilla käyminen

Tarvikekeskuksessa käyminen

Pakastimen sulattaminen

Hiusvärien toimittaminen Stellalle

Näiden ponnahtelujen lisäksi on ajatuksia ystävyyssuhteista ja ajatuksia elämästä,  päässä soi joku biisikin samalla. Päivän päätteeksi olen luultavasti saanut koneellisen pyykkiä pestyä vaikka aikomus oli kyllä muutakin tehdä. Mutta harhautuminen muihin juttuihin syö aikaa ihan liikaa.

On vaikeaa olla harhautumatta tekemään muuta, jotain sellaista jonka voisi tehdä heti. Ajatusvirta  aiheuttaa harhailevaa tekemistä ja kaikki  jää kesken kun uusi asia tulee mieleen.  Vaihtoehtoisesti istun jossain syöden kynsiä ja annan ajatusvirran kuljettaa. Mut aina on niin vaikea olla läsnä kun pää on täynnä ajatuksia.

Stimulanttilääkitys vaimentaa ajatukset. Niitä tulee päähän johdonmukaisesti eikä tekeminen ole säntäilyä, saan  poimittua virrasta olennaisia ja tärkeitä hoidettavia asioita ennenkuin ne hukkuvat seuraavan ajatuksen alle.

Syyskuulumisia

En edes muistanut miltä tuntuu kun töihin on kiva mennä. Mieli on kevyempi. Toki työ on yksitoikkoisempaa, mutta yllän suoritukseen joka on perfektionistiselle päälleni riittävän hyvä. En koe enää mielistelypaineita kuten nuorena. Ystävällisyys ja hyvä mieli tulevat luonnostaan ja se on aitoa. Toki aina ei jaksa, mutta silloinkin voi olla ystävällinen. Musta tuntuu että nuorena olin niin hapan ja niin teennäinen, joka asia oli evvk.

Vaikka olen huono lukemaan ihmisiä, niin joistain ihmisistä  lähtee huonot vibat heti. Teennäinen ja sellainen vilpittömyys puuttuu. Sitä on vaikea selittää. Tällä hetkellä töissä kenestäkään ei lähde sellaista. Yllätyin siitä että moni nuorempi työkaveri kuvittelee ikäni alkavan kakkosella. Voin kaivaa halukkaille kuvan itsestäni Cittarin arkistoista, jossa ikäni alkaa kakkosella oikeasti.

Tarina menee kutakuinkin niin, että kerron olleeni  poissa kymmenen vuotta Citymarketista ja että jäin  perhevapaille, opiskelin ammatin ja olin muualla töissä useamman vuoden. Ensimmäinen kysymys on että miten vanha sä oikein oot? :D

Olen huomannut että sukupolviero alkaa olla liian iso kun kymmenen vuoden ikäero ylittyy. En  käsitä mistä kaksikymppiset puhuvat, eivätkä he tiedä mistä minä puhun. Alkaa ikäluokka joka ei tiedä manuaalisesta ajasta mitään. Olen väliinputoajasukupolvea joka on nähnyt molempia aikoja. Kun olin pieni meillähän ei ollut edes telkkaria tai lankapuhelinta.

Kaikenkaikkiaan mulla on olo, että palasin kotiin <3 Harmi että mä en voinut ottaa työkavereita Tokmannilta mukaan.

Tässä on ollut aika hektistä muutoin. Oli eräs asuntopalo jonka jälkiä siivoilimme lähes 1,5kk. Remppaamista, putsaamista, raivaamista kahden perheen voimin. Oli  hyvin erilainen kesä.

Concerta on pitänyt mielen tasaisena, ei innostuspuuskia, ei ostelua tylsyyteen. Motivaatio on  tasaisempaa, vaikka väsyttää aina vaan lääkityksenkin läpi. Riippuu kyllä paljon päivästä. Outoa kun päässä on vain muutama ajatus sen sekamelskan sijasta.

Hyvää kannattaa odottaa

Osa ystävistä jää pysyvästi, kun kipinä ei kanna enää molemminpuolin eikä ole enää mitään annettavaa. Sitten on niitä  joille olisi vielä paljonkin annettavaa ja haluaisi vaalia sitä ystävyyttä. Mutta vastakaikua ei tule, eikä  selityksiä. Ystävyys hiipuu vaikka toivoisi että se palaa. Jää muistot, ja ikävä. Ja epätietoisuus,  kun ei tiedä mitä tapahtui.Teinkö jotain väärin ja mikä meni pieleen?

Mä sain jotain kauan sitten kadonnutta takaisin. Sellaisena kuin se joskus oli, ei tietenkään ihan samanlaisena. Ja vastauksia sain,  joita koitin väkisin saada, mutta aika oli aivan väärä. Haistoin että jotain oli pielessä, mutta se oli tunne, ei varma tieto. Tästä on hyvä jatkaa. Tervetuloa takaisin, ystäväni. <3

-

Harvoin motivoidun yhtään mistään. Joka päivän läpi kahlaaminen tuntuu 90% pakkopullalta. Ihan älytöntä. Haluaisin että olisi toisin, mutta se asia kun ei ole tahdonvoimasta kiinni. Käsitän kyllä että  elämään ja arkeen kuuluu niitä epämukaviakin asioita jotka vain tarvitsee suorittaa.  Mutta mitä jos enemmistö arjen tapahtumista on sitä pakkopullan suorittamista? Mitä jos ei vain huvita elää,  kun kaikki on niin vitun pakkopullaa. Vaikeaa eikä huvita. 

Kadehdin ihmisiä joilla on virtaa ja motivaatiota tehdä asioita töiden jälkeen. Itse istun puoliksi tiedottomana loppupäivän miettien että jotain piti tehdä, mutta teen mielummin jotain joka ei tunnu  pakolta. Luen tai torkun.

Nykyinen työpaikkani näytti minulle rajoitteeni sekä vahvuuksia. Tarvitsen paljon ohjausta ja tarkennusta, se ei tule itsestään. Asioiden priorisointi ja soveltaminen ovat ihan hepreaa. Olen myöskin muita hitaampi, ja  ajanhallinta sekä muisti sakkaavat. Mikäli jään oman onneni nojaan,  työnteosta ei tule mitään, kun jään jumiin. Tuntuu oudolta koska olen aikuinen.

Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin

Ihan väsynyttä. Olen onnistunut aiheuttamaan itselleni univelkaa lukemalla kirjoja _myöhään_. Aivot tarjoaa The Fifth Elementin Ruby Rhod juontoa katkeamattomana putkena.

Heräsin klo 6.00 ja torkuin sohvalla tv-shopin pyöriessä taustalla. Nousin paikaltani klo 12.00 kun virkosin edes vähän. Olispa virtaa, mut tänään riittää ärtymystä joka sormelle. Ajatus vie jo muualle, ei irtoo enempää.

Mut oon kuin betoniin valettu polviin saakka
Seläs näkymätön tuhat kiloinen taakka
Vaik edessä ois enää yksi rasti
En tiedä jaksanko hautaan asti

Olen vankina täällä ikuisesti
Myös hautausmaata kiertävät aidat
Kun päättyisi viimein maallinen pesti
Mut syvempään kuitenkin maahan vain kaivat
Pidän sinusta mutten itseäni siedä
En tarvitse muita, sinusta en tiedä
Myönnän jos mä lähden
Sen teen vain itseni tähden

Väsynyt olemaan väsynyt. Univelka ei sitä selitä kuin joskus. Diagnoosi ei ollut avain autuuteen,  mutta en mä niin kuvitellutkaan. Tavallaan sitä on entistä vittuuntuneempi siihen että dopamiinit ja serotoniinit ei  mene oikein, ynnä muut jotka hankaloittavat asioita. Mut valoisa puoli on, etten sentään näe ja kuule olemattomia. Niinkin voisi olla, huonomminkin voisi olla.

Mä olen ollut aina jotenkin negatiivissävytteinen. Jään helposti siihen jumiin. Ikuinen väsymys ja olo ettei jaksa olla olemassa. Kiteytettynä. Mut onneksi tunnen itseni, tiedän että tunteet ovat häilyviä. Demonini tulevat esiin ja katoavat taas. Mutta eivät lakkaa olemasta.

Mä niin haluaisin että muisti toimisi. Ja et olis motivaatiota. Yleensä en motivoidu juuri mistään. Motivaatio iskee puskista johonkin ihan  random aiheeseen. Silloin mä  käytän tilanteen hyväkseni ja  kulutan koko energiani opiskellakseni asian läpi.

Naamioin ahdistuksen ja väsymyksen huumoriin ja sarkasmiin. Sitten kun ahdistus pääsee pidemmälle,  alan vittuilla kaikille kun en jaksa ihmisiä enkä tätä maailmaa pätkääkään.

Miten katkaista välit ihmiseen joka on ollut ystävä pitkään. Mä en halua olla pelkkä paskaämpäri johon kaadetaan murheet. Jotka johtuvat toistuvista samantyyppisistä valinnoista ja kertaantuvat. Sama paska, eri paketti ja vuosien kuluessa paketti on kasvanut kokoa reilusti. Oonko mä liian normaali ja päihteetön, ihan tylsä.

Ruokakärpänen

Kesäloma on luksusta. Ei tarvi ahnehtia tekemistä, koska aina voi tehdä huomenna eikä aika lopu heti. On varaa siirtää päivällä tai kahdella. Kesätekemiset on näköjään aina samat. Kasvisruokaa ja hennatatuointeja tai ainakin niiden suunnittelua. 

Kesän kestosuosikit: Vegaaninen butter tofu, kookoslinssikeitto, Palak Paneer ja tofucurry. Yksi syy miksi teen harvoin kasvisruokaa on se että maha tulee kipeäksi niiden syömisestä. Töihinmeno ja kasvisruoka eivät ole sopiva combo. Ja arkena luotan niihin ruokiin  joita kaikki syövät, lomalla on aikaa päivystää muidenkin syömisiä. Motia löytyy vähän enemmän ruuanlaittoon. Hennatatuointitahnan teen joka kesä, valitettavasti toteutus ei edelleenkään ole mitä haluaisin, mutta olen löytänyt apuja. Apuviivat vesiliukoisella  kynällä ja päälle kuvio. Haastavin osuus on odottaminen että tahna vaikuttaa. Vuorokausi on loistava aika mutta liika pitkä olla tekemättä mitään. Hatunnosto niille jotka naimisiinmennessään hennaavat itsensä. Ei mikään kevyt projekti.

Värjään kulmakarvatkin hennalla. Ongelma on löytää tarpeeksi punainen kulmakynä. Kokeilluista kynistä suurin osa liian keltaisia, liian oransseja tai liian ruskeita. Vaikka sävyssä  lukee Auburn. Sain vinkin kasvivärjäysryhmästä, että on olemassa sellainen valmistaja kuin  "Just For Redheads eli JFR"  Luulisi hyvänvärisiä löytyvän. Fenty Beautylla on myös neljää  eri punaista mutta tilaaminen jostain kaukaa on kuin ostaisi sian säkissä. Sama pätee JFY:hyn. Olen tähän asti piirrellyt punertavanruskealla luomivärillä mutta kovin tarkkaa se ei ole. No mutta hiukset ja kulmakarvat ovat harvenemaan päin niin kohta saan piirtää kynällä kaiken.

Liikunnan harrastamisen vaikeus

Pohdin eilen et miksi on niin vaikea harrastaa liikuntaa. Se ei koukuta ja urheilun jälkeinen hyvä olo kestää ihan hetken. Urheilu itsessään tuntuu pahalta rääkkäämiseltä jota en mielelläni tee vapaaehtoisesti. Onkohan sitten niin, että liikuntasuorituksesta saatava dopamiini jää mun aivoissa olemattomaksi. Eli  mä en saa liikunnasta mitään, aivot ei palkitse mua siitä. Järjellä ajateltuna kyllä homma toimii, tajuan että  voin kehossani paremmin kun liikun. Olen todennut sen myös käytännössä, kun raajat liikkuu ilman että niihin sattuu. Mutta sekään ei motivoi. Liikunta kuuluu asioihin joista mä en saa mitään. Sitten kun tulee hyperfiksaatio niin innostuspuuska kantaa pari kuukautta jonkun harrastuksen  parissa. Tankotanssi oli  sellainen. Sitten kyllästyin. Mikään ei ole saanut kipinää palaamaan.

Mun on myöskin hyvin vaikea asettaa tavotteita liikuntaharrastuksessa. Tankoilussa mulla ei ollut tavotteita, joten rakenne treeneistä puuttui. Se teki harrastamisesta kasaan raavittua silppua johon on vaikea sitoutua.

Kuntosalitreeni voisi olla ehkä mun juttu.  Käyt paikan päällä tekemässä määrätyn suorituksen. Silleen tosi karkeasti ilmaistuna. Kuuluuhan siihen muutakin.

Nelikymppiset lähestyy, siis WHAATTT

Mä en koskaan kuvitellut että nostalgia poistuisi mun hyperfiksaatioista. Se on kulkenut mun kanssa siitä  asti kun olin 13-vuotias. Ehkäpä se koskee oman elämäni nostalgiaa, mutta ysäri ja kasari innostavat mua edelleen aika paljon. Ilmiöt jotka niillä vuosikymmenillä olivat. Omissa  muistoissa killuminen alkaa hiipual  mutta ei estä kaivelemasta aiempien vuosikymmenten ilmiöitä.

Mieltymys punaisiin hiuksiin ja muuhun siihen liittyvään aineistoon on hyperfiksaationa varmaan yhtä vanha kuin nostalgia. Sitä hetkeä en kyllä muista koska tulin asiasta tietoiseksi.

On ollut parempi olo nyt. Pipo on vähemmän kireällä. Samaan aikaan tilalle on tullut tietynlainen välinpitämättömyys. Ehkä on parempi, kun katsoo juttuja läpi sormien niin pipo ei kiristy niin paljoa.

Tuntuu niin vanhalta. Mä en saa puettua sitä sanoiksi. Sen huomaa musiikista. Mulla on paljon musiikkia mielessä jotka on vuosilta 2006 ja sitä ennen. Just äskenhän mä  olin 19. Luokkakaverit ovat vanhettuneet, lempibändien jäsenet ovat vanhettuneet,paljon. 

Veikon syntymästä on kohta kymmenen vuotta ja sehän oli vasta äsken. Peilikuva kertoo ihan muuta. Mä olen kohta 40. Viiden vuoden päästä. Mä täytin vasta äsken 30, se oli ihan just.

35v.  Ei vittu. Tiedän että kaikki vanhenee, mutta koska mulla on olematon ajantaju niin se iskee yhtäkkiä. Kuin märkä rätti naamaan. Kymmenen vuotta on kulunut hupsistakeikkaa. Mun ikäisethän on niitä aikuisia ihmisiä. Mun mielestä -75-79 syntyneet on aina kolmissakymmenissä ja itse on parikymppinen. Se ei kyllä täsmää todellisuuden kanssa. Kolmi ja nelikymppisyys oli niin kaukaisia asioita.

-

Yksinäisyyden tunne. Se ettei tule kuulluksi tai nähdyksi, eikä ymmärretyksi. Ketään ei kiinnosta.

Mun mielessä on tuhat ja yksi asiaa joista olen innostunut. Se näkyy ja se kuuluu spontaanisti. Mut vastaanotto on usein tosi kuivaa niiltä, joille koitan kertoa asioista jotka mua innostaa. Se sammuttaa ilon tosi tehokkaasti. Ja halun tutustua muihin.

Mun kiukusta ovat saaneet osansa työkaverit, lasten kaverit, puoliso ja muu perhe. Se on ollut terävämpää ja halveksivampaa kuin aiemmin. Luottamus ihmisten vilpittömyyteen on ollut olematonta.

Satun puhelu piristi. Se soitti muuten vain, eikä siksi että on jotain vailla. Muut soittavatkin oikeastaan siksi että tarvitsevat jotain. Mä en tykkää siitä yhtään.

Hmph

Miks on niin paskaa koko ajan? Tiedän ettei se ole muiden vika mutta toisia on helppo syyttää. Moni asia triggeröi kiukunpuuskia ja vitutusta.  Enkä mä pääse ulos tästä. En tiedä miten.

Mukava seurata ihmisten kulkua kaupungilla kun on lämmin päivä. Porukkaa hengaamassa ja menossa pussikaljalle. Ensimmäinen ajatus on että pääsispä itsekin. Pussikalja ja hengaaminen on ihan  mukavaa.

Toinen ajatus on et ketä mä muka pyytäisin mukaan? Yksin pussikaljalle? Kahdesta tutusta vaihtoehdosta kumpikaan ei ole käytettävissä. Toinen ei ole Heinolassa ja toinen ei käy missään enää. Kysyminen johtaa vain tekosyihin. Ja ihan  realistisesti ajateltuna mua kauhistuttaa ajatus hengaamisesta ihmisten kanssa joita en tunne. Tässä elämässä on tasan kourallinen ihmisiä joiden kanssa olen mukavuusalueella. Loput on enemmän tai vähemmän vaivaantunutta.

Asian ajatteluketju ja vaivalloisuus johtaa väsymykseen. Ja se siitä.

Mä en hengaa, enkä käy missään. Liian vaikeeta.

Lapset tuo iloa, onneksi. Muut asiat ei. Muita tekee mieli vain lyödä ja käskeä suksimaan perseeseen.

Kun viha ottaa vallan

Pitkän aikaa mieltä on vaivannut turhautuminen ja suoranainen vihaisuus. Tänään oli valoisampi päivä. Mulla on ollut vahva tunne siitä, että ihmiset ottavat minuun yhteyttä kun tarvitsevat jotain. Työpaikkakin tuntuu kuppaavan irti joka ikisen voimanmurusen ja jää vain fiilis, että voi vittu kun en taaskaan ollut tälle firmalle tarpeeksi tuottava. Nyt ei kilahtanu kassaan sen viimevuotisen miljoonan sijasta kuin miljoona satatonnia. Ai vittu miten vähän,  kun tavoite kaks miljoonaa ei tullut täyteen. Mutta itse olen paikkani  valinnut, se täytyy aina näissä valituksissa muistaa.

Sosiaalinen kiintiökin on ollut täynnä. Ei ole tippaakaan sellainen olo että haluaisin kaunistella  kenellekkään yhtään mitään. Kauniiden sanojen varasto on tyhjä, suorien ja tökeröiden sanojen varasto on täysi. Musta tuntuu että jos ei iske nyrkkiä pöytään ja ole törkeä niin kukaan ei kuuntele. En ole jaksanut  leikkiä enää  aikoihin että mulla on kivaa. Kuten erästä naista  lainatakseni "miksi teeskennellä, että paska ei haise, vaikka se haisee kauas ja ihan helvetisti".

Pojan koulukaverit yllätin puhumasta pahaa selän takana. Silloin repesi. Aikuisen käytöksen kauniit sanat olivat juuri päässeet valitettavasti loppumaan, niin käytin niitä joita minulla oli. Rumia ja suoria, terävästi ja kovaäänisesti.

Triggeröidyin luultavasti omista kokemuksistani ja näen pojassani paljon samaa. Hieman outolintu ja sosiaalisesti kömpelö. Kapeat ja omituiset mielenkiinnon kohteet. Helppo kohde haukkumiselle ja ulosjättämiselle. Miksi tarvitsee esittää ystävää jos kuitenkin nauretaan ja pilkataan selän takana? Jos omaa poikaani tunnen, niin hän on valikoiva ihmisten suhteen. On niiden seurassa joiden kanssa on yhteisiä asioita ja loput ovat kuin ilmaa. Ei ole kiinnostunut hengaamaan, eikä muista nimiä.

Just samaa rataa kuin oma koulupolku ystävien suhteen. Mä olin niin nolo ettei kukaan kehdannut koulussa leikkiä mun kanssa, koulun jälkeen onnistui kyllä. Olin nuorempien kanssa tai aikuisten. Oman ikäiset olivat aika tuomitsevia siitä kuka sopii joukkoon. Loppupelissä olin aika yksin, sisäisesti. Ketään muuta ei kiinnostanut samat jutut samalla tavalla. Rako omanikäisiin kasvoi iän myötä, mä en kiinnostunut samoista asioista ikätason mukaan kuten muut. Kun muutettiin Vierumäkeen ja löysin Satun niin mun ei tarvinnut enää etsiä muita ystäviä. Yhteinen sävel löytyi ja se on pysynyt näihin päiviin asti. Hengasin toki välissä parin muun kanssa mutta eivät ne jutut ottaneet tuulta alleen. Sama tapahtui Villen kohdalla, oli yhteinen sävel ja sain kerrankin ymmärrystä. En toki heti kaikelle, mutta ero aiempiin parisuhteisiin on valtava. Niissä sain lähinnä syyllistämistä niistä ominaisuuksista joille en kauheasti voi mitään.

Muistan lapsuudesta että aikuiset toruivat paljon, enkä ymmärtänyt syytä. Olin vain oma itseni.  En  tainnut piitata kohteliaisuussäännöistä. Sellaisista sosiaalisuussäännöistä jotka olivat muille itsestään selviä.

Torkahtelun juhlaa

Työelämä ei tue mulle luontaista unirytmiä. Tai koulumaailma. Tai paremminkin vireystilaa. Mikäli haluaisin tehdä täyttä viikkoa. 

Unirytmi kuoressa: Yöunet 8-10 tuntia. Herään n.klo 6.00 vapaapäivinäkin. Aamukahvin jälkeen on päivän tuottavin hetki. Pää pursuaa ideoiden sekamelskaa ja on virtaa kunnes klo 10.00 vireystila alkaa laskea. Torkahdan 11.00 kieppeillä. Torkahduksen jälkeen on virtaa taas hetkeksi tehdä esim. kotitöitä. Torkahdan uudelleen joskus 14-15 kieppeillä ja vielä kerran n.klo  17.00. Torkahdukset kestävät 15 minuutista tuntiin. 

Paskoina päivinä en saa mitään aikaiseksi vaan olen ihmeellisessä horroksessa koko päivän vaikka joisin kahvia ja energiajuomat päälle. Kokeiltu, eikä mikään auta. Pää ei lähde käyntiin. Torkun paljon  silloinkin.

Onneksi työssäni on aamuvuoro klo 6.00 eteenpäin. Toimii mulle loistavasti. Inhoan iltavuoroja koska päivän paras vireys on mennyt jo aikaa sitten.

Torkuin eskarissa ja päiväkodissa ruokapöydässä, kirkonpenkissä, autossa, mutta en siinä vaiheessa kun oli päikkäriaika. Koulussa nukuin pulpetissa, koulun juhlissa, kirkkoreissuilla ja linja-autoon. Lukion aikana jopa välitunnit. Aikuisena työpaikalla torkahtelin kassalla vaikka vedin kassaa samaan aikaan, silmät olivat kutakuinkin auki mutta pää teki nytkähdysliikkeen kun tolkku sammui. Kyse oli ehkä sekunnin kestävistä "pilkkimisistä". Olen pilkkinyt myös autoa ajaessani.

Mielelläni vaihtaisin jatkuvan väsymyksen ja torkahtelun johonkin muuhun. Lääkitystä en voi syödä ikuisesti. Lääkityksen kääntöpuolena on levon poisjääminen ja sitä kautta tuleva liika kuormitus. Lääkitys hävittää kropan ja pään lepopyynnöt ja jaksaa tehdä kivasti kaikkea.  Pitäisi löytää tasapaino.

Tylsyys on juhlaa

Irc-Galleria. Valokuva-arkisto 2000-luvun alkupuoliskolle. Kuulun ikäluokkaan joka käytti ahkerasti Galtsua. Minua vanhemmat sekä hieman nuoremmat kuuluvat myös siihen ikäluokkaan. Käytin Irc-galleriaa ahkerasti ehkäpä vuoteen 2011. En  edes muista enää. Netinkäyttötottumukset muuttuivat lasten myötä, kuten kaikki muukin. Innostus on vaihtunut myötähäpeään. Ikää tulee lisää koko  ajan ja vaikka kuinka tykkäisin kuteista joita käytin 2006,  niin lähinnä se näyttää huvittavalta. Kroppa ei ole  samaa  mallia vaikka vaaka näyttää lähes samoja lukemia kuin 15 vuotta sitten. 

Vaateasiassa on vaikea päästä eteenpäin, kun on niin tottunut leveisiin lahkeisiin ja matalaan vyötäröön. Suurimmaksi osaksi en jaksa enää panostaa kuin käytännöllisyyteen. Mä en käy enää missään. Muutakuin töissä ja kaupassa. Muuta ei jaksa. Valvominen 22.00 on jo saavutus. Sosiaalinen elämä on vaihdettu palautumiseen. Kaikesta.

Kohokohtia on käydä saunassa, käydä kerran vuoteen Haraldissa syömässä, se kun saa käsiinsä kirjan johon jaksaa keskittyä. Eilen katsottiin dokkaria Villen kanssa. Kuorsasin autuaasti 20 minuutin jälkeen. Laatuaikaa ja meikä kuorsaa. Muistelisin että  tämä on toistunut jo kauan sitten. Ville kuorsasi silloin kun oltiin tavattu ja katsottiin ekoja kertoja Madventuresia. Myöhemmin kuorsaaja olin minä.

Hiljaisuus ja tylsyys on juhlaa. Hyvin huomaa kuinka erilaisia asioita arvostaa nyt kuin 15 vuotta sitten.

päivän kuvaus

Tavallinen päivä lääkityksellä. Heräät  klo 4.00. Ei jaksaisi nousta mitenkään. Aamukahvi silmät ristissä, kello on jo 4.25. Istun olkkarin lattialla ja imen kahvia ja ajatukset pyörii. Kello onkin yhtäkkiä 5.00. Vaatteet jostain, aamupalaa, meikit naamaan ja menoksi.  Lääke aamupalan jälkeen, ehkä  5.15. Lähtö  5.30 ja hemmetin kovaa polkien töihin. Perillä 5.50 ja ovella kaikki hukassa. Eväät saatto unohtua.  Olisin välttänyt tämän jos olisi syönyt lääkkeen heti klo 4.00. 

Piristyn n.klo 6.15 ja sumu aivoista katoaa. Ajatuksen kulku ei ole tahmeaa eikä toiminta kuin hidastetussa filmissä. Kykenen muistamaan asioita vähän enemmän kuin normaalisti mutta sekin vähä on mukavaa ja nopeuttaa työntekoa. Vaikutus alkaa hiipua  klo 13.00 jälkeen  ja normaali sekoilu alkaa palata. Unohtelen, sählään. Väsymys iskee klo 15.00 aikoihin. Kunnolla. Normaalisti väsymys varjostaa päivää aamusta asti. Aikaa on neljä  tuntia heräämisen jälkeen, sen jälkeen vireystila laskee selkeästi.

Aika alkaa raksuttaa joka kerta kun otan lääkkeen. Jotta saisin kaikki asiani hoidettua tehokkaasti ennenkuin vaikutus lakkaa. Stimulantti ei poista huonosti nukuttua yötä, vaan väsymys ja huonotuulisuus tulevat läpi. Lääke toimii parhaiten kun on nukkunut ja syönyt hyvin. Silloin on  vähiten sivuoireita kuten ärtyisyyttä. Silloin saan siitä eniten  hyötyä irti.

Huonona puolena on se,  että lääkityksen alla teen paljon asioita.  Myös vapaapäivinä. Jotta saisin arkeni pyörimään. Saan paremmin suoritettua asioita. Pidemmän päälle alan kuluttaa itseäni loppuun koska pystyn siihen paremmin. Onneksi tiedostan kohdan jolloin on aika pitää  taukoa. Taukojen aikana en tee mitään. Nukun normi 10-12 tuntiani ja teen mielekkäitä asioita. Unentarve on vähän vähemmän kuin ennen. 8-10 tuntia. 7 vielä menee, mutta ei montaa päivää.

Miinuksena että kahvi ei enää vaikuta. Paitsi jos pitää  taukoa. Kahvin vaikutus palaa kolmantena päivänä.

Plussia myöskin siitä että jaksan kiinnostua asioista jotka eivät ole niin mielekkäitä ja vaativat keskittymistä ja läsnäoloa. Motivaatiota. Niiden tekeminen tuntuu ihan kivalta. 

Kotitöihin ei vain löydy motia, edes lääkkeellä.

----

Tyypillinen ärtymys  joka liittyy tuntemuksiin. Hampaiden pinnan karheus, vaikka ne on pessyt jo kahdesti. En tiedä mistä johtuu,  seuraavaksi tarttee varmaan hiomalaikalla vetää. Naama tuntuu rasvaiselta niin  että silmäluomet ovat takertuvat, kun silmiä  räpäyttää. Miten voi ärsyttää niin paljon? Irtohiukset leijuvat naamalla ja huomaan heti kosketuksen, kun irtokarva liimautuu rasvaiseen naamaani. Takin kaulus tuntuu kuristavalta. Näitä on ollut paljon tänään. Pieniä asioita mutta tuntuu että pää räjähtää ärtymyksestä. Haluaisin sellaisen kuplan sisään joka suodattaa äänet ja kosketuksen. Mun silmät on varmaan niin turvoksissa että  silmäluomet tuntuvat omituisilta.

Makkarissa on lämmintä  33 astettta, nousee heti kun aurinko paistaa. Pitää varmaan taas folioida ikkunat. Nyt ei kyllä pysty.

Kävin lasten kanssa kaupassa. Virhe. Oli lista mukana ja piti ostaa mustat housut. Nuorempi väki hävisi kuin pieru Saharaan ja perään sai  huudella. Lisäksi reissua säesti mälinä koska lähdetään. Karkkiosasto oli prioriteetti numero 1 johon oli pakottava kiire, sen jälkeen oli kiire pois. Sinne jäi  housut. Toivottavasti huomiseen näytökseen löytyy mustat housut. Mä en jaksa stressata enempää, housuja  tarjottiin mutta kiinnostus nolla. Kiitos Nam. Sit voi mennä  vaikka  alasti.

Univelkainen pää

Mä mietin millainen olisi työpaikka jossa olisin parhaimmillani.

Ehkäpä sellainen, joka liittyisi aiheeseen josta jaksan kiinnostua loputtomiin. Ja joka ottaisi huomioon olemattomat ajanhallintakykyni. Vaihtelevuutta ja rutiinia tasapainossa, yksityiskohtia. Aikapuitteet  sellaiset että voin hoitaa työni hyvin. Ei edes "riittävän hyvin" koska se ei ole tarpeeksi.

Mä en oikein arvosta sitä, että joka paikassa imetään työntekijöistä kaikki mehut irti maksimihyödyllä. Keppiä tulee jos et ole tarpeeksi tehokas. Paperilla on laskettu tarkkaan puitteet joihin täytyy päästä. Ne ovat harvemmin realistisia koska ihminen ei ole kone.

Minulla sakkaa muisti ja ajanhallinta sekä asioiden priorisointi. Mä en yksinkertaisesti kykene sellaiseen tahtiin jota vaaditaan. Kapasiteetti ei riitä, kun ei se riitä normiaivoisellakaan. Enkä mä näe asioiden  tärkeysjärjestystä itsestään,  mä en vain hahmota sitä.

Ajanhallinta oli ongelma kosmetologiksi opiskellessani,  oli se muutoinkin.  Sain työtäni nopeutettua tiettyyn pisteeseen asti toistojen myötä. Mutta silti en yltänyt vaadittavaan aikaan. Motoriikka kärsii kun vauhtia on tarpeeksi liikaa. Kävelen ovenkarmeihin eivätkä sormet tottele, vaan kaatavat kaikki tavarat. Tai sitten en saa tavaroita edes hyllyyn vaan ne menevät ohi. Turhauttaa.

Ikuinen  riittämättömyyden  tunne, kun ei saa asioita tehtyä sillä huolellisuudella kuin oma pää vaatii. Toisen ihmisen pään on turha sanoa että on riittävän  hyvä eikä kukaan ulkopuolinen huomaa  niitä pikkuisia juttuja. Mä näen ja tiedän,niin se riittää epäonnistumisen tunteeseen.

Aivoni ovat täynnä madonreikiä, joihin häviää aika sekä kaikki tavarat ja muistikuvat. Pimeitä kohtia joista ei saa edes kaivamalla tavaraa ulos.

Stimulanttilääkitys ei valitettavasti auttanut muistiin eikä aikasokeuteen. Asiat tulevat nopeammin mieleen kun omat ajatukset eivät huuda täysillä muita juttuja. Pääsen helpommin ajatusteni ulkopuolelle ja kuulen mitä muut puhuvat. Pysyn hereillä paremmin. Siinä kaikki. Pitäisi olla tyytyväinen siihen, koska voisi olla huonomminkin.

 

Sijoitus ruuanlaittoon

Random inspis ruuanlaittoon liittyen. Tai välineisiin. Mä ostin hiiliteräspannun 2015, ja se porskuttaa yhä. Kyllästyin aikanaan ostamaan jatkuvasti uusia pannuja, eli suunnilleen vuoden välein. Mä en käsittele paistinpannua kauhean hellävaraisesti, tai osaa varoa kun kauhon menemään sillä välineellä joka kädessä sattuu olemaan. Pinnoittamaton pannu olivarma valinta. Epävarmaksi jäi kaikki muu, kun kokemusta pinnoittamattomasta pannusta ei ollut. Kokemuksen kautta kerron, että riippuu siitä onko rasvapoltto tehty ja kuinka usein. Välillä näyttää vain pannulle teräsvillaa ja rasvaa kun pinta alkaa ottaa ruokaan kiinni. Pakko kyllä myöntää, että pinnoitetun pannun siisteyteen tottuneena hiiliteräspannun ryöttäinen ulkoasu oli kauhistus. Se ei ole kiiltävä kuten teräspannu tai kattila. Sitä ei jyrsitä puhtaaksi teräsvillalla joka käytön jälkeen vaan pestään vedellä ilman tiskiainetta ja pyyhitään kuivaksi, jonka jälkeen öljyä pintaan. Hoito kuten valuraudalla.

Käsittelyä vaille

Muistan kun työpaikalleni tuli hiiliteräspannuja myyntiin. Niitä palautettiin koska "se polttaa kaiken pohjaan" tai "pinta meni pilalle ensimmäisellä  käyttökerralla". Katsoin pannuja enkä nähnyt mitään vikaa. Pannun pohja vain oli kirjava (kuten käyttöjen myötä onkin). Mun mielestä tämä on paljon huolettomampi kun sillointällöin näkee pikkaisen vaivaa rasvapolttoon. Ja tulee vuosien saatossa halvemmaksi (mikäli käyttää paistovälineitä yhtä voimallisesti kuin minä). Isoin miinus on siinä, että tuollainen syvä pannu painaa kuin synti. Ihan ei yhdellä kädellä pyöritellä. Heti meistä ei kavereita tullut, mutta sitten oli vähän pakko tulla, kun ei ollut enää muita paistinpannuja. Valurauta on toinen ikuinen ystäväni, mutta se painaa vielä enemmän.

Kuinka päästä eroon neutraalista

Mä löysin Prodigyn uudelleen. Ysärikupla on hiipinyt pikkuhiljaa enenevässä määrin. Salvador Dali-kupla osoittaa hiipumisen merkkejä. Mutta ongin tietooni kaiken tarvittavan aiheesta.  Huomasin pitäväni  herran taiteesta myös ihan järjettömästi. Mutta ei ole yllätys kun tuoksupullot ovat pieniä taideteoksia.

Ostin lähes kymmenen kiloa hyvää mieltä Hietalan tilalta. Jauhelihaa, keittolihaa, luita jnejne. Pakkaseen.  Helpottaa huomattavasti kauppareissujen painolastia, kun juurekset ja lihat on ostettu helkkarin isoina satseina. Kaks kauppakassia pyöränsarvissa ja sohjokeli, ai namnam. Mutta ne on niitä omia valintoja.

Oli mulla asiaakin, mutta en muista enää mitä se oli. Ehkä aikasokeusasiaa. 

Eikunn! Tajusin miksi mulla on niin kova miellyttämisen tarve, tai ei siis varsinaisesti niillä sanoilla. Mä   olen ns. helppo ihminen, kaikille kiva, neutraali. Sehän on ihan kamalaa jos tuon mielipiteeni  julki tai  sanon  jotain mikä herättää negatiivisia tunteita ja joku suuttuu siitä. Mä haluan olla pidetty  ja kiva kaikkien silmissä. Ihan helvetin ärsyttävä tapa josta haluan eroon. En osaa laittaa rajoja ja olen liian kiltti. Pitää kasvattaa pallit.

Taustasyynä arvaamaton ilmapiiri kotona kun olin lapsi/nuori. Opin olemaan herättämättä tunteita kenessäkään, olemalla hajuton, mauton, väritön. Jatkuvaa haistelua aikuisten mielentilasta. Se alkoi ennen kouluikää,  sen muistan.

Konfliktien välttäminen kaikin tavoin. Se  on ollut läsnä kaikki nämä vuodet, enkä ole tajunnut sitä kun se on niin automaattista. Se varmaan aiheuttaa osittain vitutusta jonka syytä en tiedä tai osaa spesifioida.

Pohdin myös auktoriteettiasioita. Se pitää ansaita. Jos käskyttää muita vain siksi että voi, se ei tuo  auktoriteettia. Jos käskyttää  muita siksi että on ylempänä niin sekin menee metsään. Jos kuvittelee että on paljon valtaa, niin ei kyllä ole. Mun pään sisällä ihmiset on samalla viivalla. Näennäisesti voin  tehdä kuten pyydetään, mutta kunnioitus on eri asia. Mä en esim. osaa jännittää mitään johtajia tai päälliköitä tai semmosia. Osaan kyllä  käyttäytyä korrektisti kuten kuuluu, mutta ne on mulle tavallisia ihmisiä ilman mitään nuoleskelusontaa. Kunnioitus ja auktoriteetti tulee siitä kuinka kohtelee muita ja kuinka taitava on. Auktoriteetti lopahtaa siihen, kun huomaan että joku ihminen vaatii minulta paljon sellaisia asioita joihin ei itse kykene. Vaatii paljon mutta ei kykene itse omiin vaatimuksiinsa. Siitä tulee mun pään sisään ristiriita.

Sirkus

Maailmaa ei voi olla miettimättä. En ole lukenut uutisia enää koronamässäilyn jälkeen. Kyllä riitti se, että  lupailtiin paluuta normaaliin kun otat rokotteen. Ei tapahtunut. Sitten uhkaillaan työpaikan ja palkan menetyksellä jos et ota. Millä tavalla ottaminen on siinä vaiheessa enää vapaaehtoista? Uhkailu, kiristys, lahjonta. Sikainfluenssapiikistäkin sai huonolla säkällä narkolepsian, kukaan ei korvaa mitään, koska rokote oli vapaaehtoinen.

Kaikki asiat joiden taustalla pyörii raha ja politiikka aiheuttavat otsasuonen pullotusta. Mutta silti maailman tapahtumat tunkevat jostain naamalle. Ajatusketjuni on lähinnä  tämä: aikaisemmin Suomen Natoon liittymisäänestykset eivät ole menneet läpi. Nyt on hyvä hetki mässäillä sodan uhalla ja pelotella ihan helvetisti Venäjällä, kun Putin rällää maailmalla. Sitä valtamedia tekee, mässäilee asialla. Ihmiset tutisevat paskat housussa ja Nato-äänestys menee heittämällä  läpi. Ihanaa lobbausta lehdissä asian hyväksi. Sit voidaan sanoa että kansa halusi tätä.

Mä uskon vasta sitten kun sieltä oikeasti hyökätään, sitä ennen on ihan turha lukea lehdestä mitään pelottelupornoa. Kyllä mä oikeasti mietin että mitä sitten tapahtuu jos losahtaa, mut en voi murehtia sitä liikaa etukäteen.

Röttelötyyppinen ihminen

 Katselin huvikseen oikotieltä vanhoja asuntoja. Sellaisia joiden  rakennusvuosi on 1700-1910. Paljon  Helsinkiläisiä "miljoonalukaaleja." Rempattu viimeisen päälle kaikkia herkkuja myöten. Mikään ei paljasta huoneiston ikää  kun kaikki on niin uutta. Yhden  huoneiston löysin jossa oli tosi  koristeelliset takat, oven ja ikkunankarmit, sekä kattomaalauksia. Ai että silmä lepäsi ^_^. Mä sanon sitä venäläistyyppiseksi krumeluuriksi, vaikka se ehkä enemmänkin on sen ajan  rakennustyyliä. Makunsa kullakin, mutta itse en välitä siitä että kaikki yksityiskohdat poistetaan vanhasta jos rempataan. Eikä kaiken tarvitse olla valkoista, harmaata ja mustaa. Onhan se toki ajatonta, mutta tylsää.

Sitten mä mietin, että näitä mainostetaan helpolla asumisella. Helppo asuminen kuulostaa tylsistymiseltä. Lattialämmitys, poreamme, kaikki herkut jotka toimivat napista painamalla. Kyllähän se normi kerrostalo  ja kaupunkiasuminenkin on helppoa. Siks käydään salilla ja urheilemassa, kun eläminen on helppoa. On aikaa siihen. Ymmärsin miksi urheilu ja huhkiminen muuten vain ei motivoi mua pätkääkään. Koska muuten vain. Mulle sillä hikoilulla pitää olla päämäärä, se että näyttäs hyvältä ei riitä, enkä mä saa urheilusta mielihyvää, eikä se ole kivaa. Mun päähän ei mahdu miksi pitää rasittaa itseään  fyysisesti ihan muuten vain jos se tuntuu pahalta.

Mulle toimii huhkiminen arjen tasolla paremmin. Olen sellainen röttelötyyppinen ihminen. Hirsimökki  jossa puulattia. Ei mitään herkkuja. Puutöitä jotta mökki lämpiää, puutöitä varastoon talvea varten. Lumityöt, sähköt saa olla, vesijohto ehkä. Mielellään keskellä ei mitään.

Mä  en edes käsitä miks olen vuosia asunut kerrostalossa tylsistyttämässä itseäni. Pidän siitä että arjessa on ruumillisia töitä. Teini-ikäisenä se ei kyllä tuntunut kauhean hohdokkaalta.

Kesällä puutyösavotat, talvea kohti mennessä koulun jälkeen puiden kantaminen ja kahden uunin lämmittäminen jotta huoneessani+salin puolella ei olisi 13 astetta. Joskus keittiön vesijohto jäätyi ensimmäisillä pakkasilla joulukuussa ja vettä sai vasta keväällä. Sitä en muista miten pyykkihuolto  järjestyi kun pesuhuoneen vesijohto oli sama kuin seinän takana keittiössä. Suihkua ja sisävessaa ei ollut. Sauna lämpesi puilla ja oli alapihalla. Veden sai piiitkän letkun kautta yläpihan kaivolta saunalle. Jos letkuun jäi vettä sekin jäätyi talvella. Letku kerälle ja sulamaan sisälle. Sellaista oli arki omakotitalossa jota ei ollut rempattu  kuin pintaremontilla. Vesi tuli sentään sisälle hanasta ja oli sähköt. Mutta ei lämmitystä muuta kuin puilla tai sähköllä. Kaipaan sitä tekemistä. Mutta mä en kaipaa omakotitalon asumiskustannuksia. Saiskohan jostain vuokrattua talon halvalla , jossa ei ole herkkuja.

evvk

Kello on 16.00, vasta nyt olen saanut itsestäni irti edes jotain. Motivaatiota mihinkään ei löydy vaikka kaivaisi Kiinaan asti. Ainoastaan sängyssä makaamiseen ja nukkumiseen. Tunnistan olon. Samanlainen kuin ryyppäämisen jälkeen, kun krapula on kaikonnut jo kropasta. Mutta pään sisään jää harmaa massa, eikä mikään kiinnosta pariin viikkoon. Nyt on vain harmaa massa pään sisällä, ilman ryyppäämistä. Se on huolestuttavampaa. Masennus haisee kilometrien päähän (vaikka hajuaisti ei edelleenkään toimi).

Hajuaisti kadoksissa

Sairastuin viikko sitten. Keskiviikkona kuumetta ja sen jälkeen ei mitään,  korkeintaan väsymystä. Toissapäivänä  hävisi haju ja makuaisti. Ihmettelin sitä kun työkaveri tuumasi pukuhuoneessa voivan taas ilmaa leikata kun paska haisee. Mun nenään tuli ihan aavistus jotain viemärintuoksua. Mutta tiedän sen leikattavan hajun, hyvä ettei tule kakomisreaktio. Mun ainoa pelko on, että tästä jää pysyvä tila. Samalla pyyhkiytyy ihan järjetön määrä asioita, joita mä en voi kokea enää. Kaikki tuoksumuistot sen lisäksi. Mulla oli aiemmin supernenä.

Just kerkesin saamaan käsiini avaamattoman pullon Dalimaniaa. Tiedän kyllä kelle antaa sen,mikäli hajuaistini ei enää palaa. 

Sanomattakin selvää, että syöminen on ollut vaikeaa. Sekä stimulanteista johtuen, että nyt siitä kun ruuassa on pelkkä koostumus mutta ei makua. Tuntuu suoraan sanottuna ihan vitun kurjalta. En edes tiedä miltä mun laittama ruoka maistuu. Mulla ei ole makumuistia.

Mut ainakin syömisen pitäis sinänsä olla helpompaa kun ei tartte ajatella makua. Kauheemmatkin sapuskat menee. Ei  tule ahdistusta siitä kuinka paskalle haisee, kun ei itse tajua.

Muutenkin on viime aikoina ollut kovin mustia ajatuksia maailmasta. Maailma on rikki. Aina pitää yrittää tavoitella enemmän ja enemmän voittoa. Sitte itketään kun lompakkoon ei kilahtanut normi miljoonan sijasta kuin 950 tonnia. Kehityshän oli miinusmerkkinen yhhyyy.

Jos se puuttumaan jäänyt 50 tonnia näkyy arjessa radikaalisti niin saa olla aika kallis maku.

-

Kestosuosikki "kuplat". Mulle avautui miksi on tiettyjä kestosuosikkeja joista jaksan puhua ja innostua loputtomiin. Dopamiini. Musiikki vaikuttaa välittömästi, nostalgia kaikella tapaa, kosmetiikka.Sitten on  ohimenevät "kuplat". Innostukset ja projektit jotka kestävät hetken. Harvemmin innostun enää toista kertaa samasta asiasta. Kestosuosikit tekevät poikkeuksen. Onneksi muistoja ja nostalgiaa kertyy koko ajan lisää kun aika kuluu. Nostalgia ponnahti suosikikseni kun olin 13-vuotias.  Tosin en osannut edes ajatella miksi haaveilin niin paljon aikamatkailusta ja innostuin kaikesta menneestä.

Myyviä kiiltokuvia

Yksi syy misantropiaan on ihmisten käytös.  Moni asia on ristiriidassa pääni ja maailman välillä. Ihmiset puhuvat kauniita asioita ja kampanjoivat luomun puolesta, kiusaamista vastaan, lasten oikeuksien puolesta jne jne. samaan aikaan kiiltokuva romuttuu toisesta päästä.

Hyväntekeväisyysjärjestöissä pyörii rahaa ja murto-osa päätyy asianomaisille, hupsista vaan. Luomukriteerit näyttävät paperilla kivalta ja kuluttaja ostaa itselleen paremman mielen, ohoppista. Kampanjoidaan koulukiusaamista ja työpaikkakiusaamista vastaan, samaan aikaan aikuiset ihmiset syljeksivät kadulla päälle ja huutelevat *tun  homoa, horoa, vammasta, läskiä etc. "Menisit hoitoon", "Saunan takana on tollasille tilaa". Somessakaan ei osaa aikuinen ihminen käyttäytyä. Vähän kun nousee tunne pintaan niin ollaan valmiita lähettämään eri mieltä oleva paloiteltuna Timbuktuun matka-arkussa tai vähintään Siperiaan junalla. Se on vissiin ihan okei.

Kaikelta hyvältä putoaa pohja. Tekopyhyyden juhlaa. Kyllä mä haluaisin uskoa hyviin asioihin, mutta samaan aikaan näen ympäröivässä maailmassa jotain ihan muuta.

Saako kuulua johonkin?

Toisinaan tulee olo että on yksin. Kaikkien päänsisäisten asioiden kanssa. Omat tunteet (joita on paljon) kasvavat niin isoiksi että niitä on vaikea käsitellä.

Sitten on niitä pikkupikku asioita, joita kuvittelen, ettei kukaan muu edes koe. Mä olen viime aikoina löytänyt ADHD/ADD/Nepsy-ryhmistä paljon meemejä niistä pikkuasioista. Joiden kanssa luulin aina olevani yksin.

Siltikään se yksinäisyyden tunne ei ole kadonnut.

Koen että nyt mulla on lupa puhua siitä kun aivot toimii eri tavalla. Olla osa sitä ryhmää. Kuulua johonkin.

Lääkitys ei ole vaikuttanut muistiini,  ajantajuuni tai siihen etten vaipuisi jumitukseen. Turhaudun vähemmän, jaksan odottaa vuoroani,  pysyn hereillä, saan tartuttua toimeen paremmin. Pään sisus tuottaa juoksua ihan  tavalliseen tapaan mutta en lähde jokaisen sivuajatuksen perään, sillä ajatuksella että unohdan jos en heti tee.

Tulppa irti

Työpaikan vitutuksia. Just nyt, mut ehkei tunnu enää huomenna. Oman  kapasiteetin rajallisuuden tajuaminen. Mä  en saa asioita valmiiksi vaikka mulle annettais kaikki  maailman aika. Purku on prioriteetti nro1. Sitte on muita asioita joita pitää hoitaa. Mut jos mulla on ykkösprioriteettina yksi asia niin siihen ei mahdu toista. Ei, ellei anneta toiseen lupaa sanallisesti tai määrätä tekemään niitä  muita asioita.

Hyllykuva. Se on just se kuva. Jos hyllyjen määrä ei vastaa todellisuutta,  helvetti pääsee irti. Mä en pysty soveltamaan ohjeita. Ne on just niinku ne on. Mun piti tänään täyttää  hiusvärihyllyä ohjeen mukaan. Sain aikaiseksi vain sotkun ja  muutaman uuden tuotteen sinne hyllyyn. Siinä  vaiheessa kun  tajusin että kaksi tuntia on mennyt siihen että saan edes ne uudet tavarat sinne, oli jo piru irti.

Otat kaksi tuotetta pois saadaksesi uuden tuotteen oikeaan kohtaan. Ne kaksi tuotetta pitäisi saada sitten omalle paikalleen hyllyyn.  Ei saatana, siinä on paikalla joku muu tuote.  Siirtelyä, siirtelyä, siirtelyä. Samaan aikaan takaraivossa kolkuttaa että piti purkaa sitä tavaraa hyllyyn.

Vituttaa myös että aikaa menee kaikkeen turhaan paskaan. Toisten jälkien siivoamiseen, omien  jälkien siivoamiseen. Sinne, tänne, tonne. Kun mä en pysty olemaan suurpiirteinen. Sillon pystyn jos en tiedä  yksiyiskohtia. Se on yksi syy,miksi mä  en edes ole kaivanut niitä  hyllykuvia. Mun ahdistuksen levelit nousee ihan mittaamattomiin korkeuksiin jos se hylly ei vastaa kuvaa. Näin sen jo kassan pastillihyllyillä.

Joku kävi vähän täyttelemässä sinne vierasta tavaraa niin käyrä lähti liitoon. Turhauttaa kun ei pysty. Turhauttaa kun ei vaan vittu pysty.

Onneks useimmat päivät on hyviä, vaikka en yllä omiin perfektionistisiin tavotteisiin.  Mut joskus pettymyksen kierre nousee liikaa.

Aamu alkoi sillä että pään sisus tarjosi paskoja ajatuksia itsestäni. Häpeän juhlaa kaikkien vuosien läpi. Oon velkaa varmaan satoja anteeksipyyntöjä.

-

Miksei innostuminen voi kohdistua johonkin järkevään? Kuten ruuanlaittoon tai kielten opiskeluun. Se on aina jotain ns.turhanpäiväistä eikä auta arjessa millään tavalla. Tällä hetkellä päässäni pyörii "mä maalaispoika oon"-ralli ja Salvador Dalin hajuvesipullot.  Pakko imeä valmistajasta kaikki tieto ja saatavuudesta. Vaikea irtautua tekemään mitään muuta, kuin kyttäämään  jos johonkin olisi ponnahtanut myyntiin Dalimaniaa tai niitä muuta kahta putelia 100ml kokoisena. Ajattelin kerätä ne kolme, ei voi olla  eri kokoisina, se rikkoo harmonian.

Luojan kiitos, kupla alkaa haihtua ja saatan päästä tästä nyt helpolla. Innostuminen on kivaa kunnes aikaa ei muuhun enää ole.

Kaikuja ajatuksissa

Mitä varten sä laahustat tolleen? Laah,laah,laah, kauhee kahina käy. (Molemmat vanhemmat kävelevät edestakaisin olkkaria teatraalisesti demonstroidakseen kuinka typerältä näytän) kengän pohjatki kuluu. Sitten annetaan ohjeet kuinka kävellään oikein ja pitää näyttää että ymmärsin.

Miks sä harjaat tukkaa tolleen, ei se mikään hevosen harja ole. Aina huppu päässä, huono ryhti. Seiso suorassa. Mitä ihmisetki sanoo, ton näkönen. Tukka silmillä mäkä mäkä. Ei noita vaatteita, kaikki mustia. Miks pitää näyttää joltai saatananpalvojalta. Heitetään sarkastista läppää ulkonäöstä.

Niin just. Olisi varmaan pitänyt hengittääkin ohjeiden mukaan oikealla määrätyllä tavalla.

Mitä  jos mä oon kuulkaa just sellanen kuin TE haluatte. En edes kuse tai pasko ilman lupaa.  Käyn koulun kuten haluatte ja menen ammattiin minkä ootte valinnut. Sittenkö mä olen ansainnut olla? 

Thank Lord, vanhempien vaikutusvalta lopahti kun muutin kotoa. Ei musta tuntunut kuin että olin yleensä tiellä tekemässä asioita väärin. Rasite. Kehuja tuli koulumenestyksestä, sitten kun ei ollut menestystä niin ei siitäkään. Näitä juttuja pulpahtelee pintaan, vaikka en varsinaiseti kanna kaunaa. Häpeä siitä että  näyttää väärältä kun siitä oli tehty iso numero kotona. Vaikka todellisuudessa mitään väärää ei ollut. Oli vain asioita jotka ärsyttivät vanhempiani. Tapoja joilla toimin. Minulle ominaisia asioita.

Mun mielestä on väärin sakottaa lasta sellaisista ominaisuuksista joille ei voi mitään. Luonteenpiirteitä voi muokata vähän, vahvistaa niitä tai ohjata loivemmiksi. Ulkonäölleen ei voi mitään.

Tapaus Salvador Dali

Yleisesti ottaen hajuvesipullot ovat tylsiä. Dalin pullot ovat kuin pieniä taideteoksia. Ostaisin niitä  pelkästään pullon vuoksi, tuoksusta viis. Mutta koska vähän pihistyttää niin en viitsi. Dalin suosituin tuoksu ainakin tuoksufoorumeiden perusteella, on Laguna. Julkaistu 1991. Yhä  tuotannossa ja suht edullinen. Ostin minikoon tätä, eikä ollut kyllä yhtään  mulle tarkoitettu. Tuoksuu alkuun ysäri-Pantenelle jonka jälkeen muuttuu imeläksi kookoshorroriksi. Jos alkutuoksu pysyisi niin tykkäisin. Tämä pullo on tuttu lapsuudesta jonkun tutun wc:stä.

Laguna

Kakkosena ja kolmosena tulevat samanlaiseen pulloon pakatut Dali parfum de toilette ja Dali Parfum. Pullo samanlainen kuin yllä mutta ovat väriltään kirkas/keltainen neste ja umpimusta. Tulleet markkinoille -83 ja -85.  Tuoksunuottien perusteella raskaita kukkaisia, suitsukkeisia. Ihan kasaria siis. Yleensä vältän tuoksuja joissa on keltainen neste. Keltainen yhdistyy raskaaseen ja suitsukemaiseen tuoksuun. Poikkeuksena Lushin Karma, yhdistelmä Sitrusta ja Patsulia.

Sitten on  Dalissime, 1994. Tuoksuu mielestäni persikalle ja jollekin muulle  makealle. Tuttu jostain lapsuudesta myös. Pidän  tästä ihan hirveästi, mutta jollakin toisella ihmisellä. Pitäisi antaa tälle mahdollisuus vielä.

Dalissime

Sitten  tapaus Dalimania. Tullut markkinoille 1999, ilmeisesti joulukokoelmassa kuten muutkin samanmuotoiset pullot. Valmistus lopetettu ja saatavuus Euroopasta tosi nihkeää. Tällä on  vakiintunut fanikunta ja sen huomaa. Tuoksua myydään yhä jonkin  verran, mutta huikeilla hinnoilla, tätä etsitään ja kaivataan. Pullo on hienoin näistä  pystymallisista. Mulla on tällä  hetkellä projektina  saada käsiini tällainen. Briteistä  on turha havitella koska tuoksut kuuluvat kiellettyjen postitettavien listalle Royal Maililla. Joten tuoksut kulkevat vain Brittien sisällä. Siellä olisi ollut. Kuvassa olevassa on punainen korkki,  mutta tästä on olemassa myös kultapunainen korkki.  En tiedä minä vuonna tämän valmistus lopetettiin. Odotukset tuoksun suhteen ovat korkealla. Arvostelujen perusteella tämä tuoksuu kermaiselle persikkakookokselle jossa santelipuuta. Mutta ei minun tästä tarvitsekaan pitää, tämä on lahja toiselle.  Olen vain utelias. Jännittää.

Dalimania, "bottle is fucking epic" kuten joku asian ilmaisi.

 

 

Viimeisenä Dalilight, julkaistu 2011. Yhä saatavilla. Tämä on kevyt sitrustuoksu. Arvostelujen perusteella tässä  tuoksuu sitruuna, vesililja ja appelsiini/omena. Hedelmäinen, raikas ja vesimäinen. Kuulostaa ihan mun jutulta. Joten varmaan lähtee testiin.

Dalilight

Katsahdus taakse

Ajastusleikkiä ja jossittelua. Millaista olisi käydä lukio uusiksi? Kaikkihan meni siellä ihan penkin alle. Sosiaaliset suhteet vihaisuuden ja ahdistuksen vuoksi ja purin sen muihin. Nukkuminen tunneilla, vaikka olin tosi tunnollinen ollut koulussa aina. En suoriutunut enää koulutehtävistä tai tunneista, enkä tiennyt miksi. Se oli muutenkin ihan hirveän sekavaa aikaa. Koulussa menestyminen oli synonyymi hyväksynnälle ja arvostukselle koska koulumenestyksen kautta sain oikeasti hyvää palautetta vanhemmiltani ja koulusta.  Mun pään sisällä muut yhä vihaa mua ja muistaa mun paskan käytöksen, vaikka siitä on 15 vuotta. Mulla on teoria asioista. Oli masennus ja oli ADD. Ei musta tunnu enää samalta kuin silloin, masennus on poissa, mutta muut arjenhallinnan ongelmat ovat olemassa. Ja se etten edelleenkään suoriudu kaikesta kuten haluaisin. Sisälläni asuu perfektionisti ja Ace Ventura. En osannut käsitellä pahaa oloa mitenkään hyvin.  Enkä osannut vielä lukionkaan jälkeen vielä moneen vuoteen.  Ei muistella pahalla jooko?

Aika on suhteellinen käsite. Se kuluu tilanteen mukaan hitaasti tai nopeasti. Sitä myös on paljon tai ei yhtään. Se ei riipu kellosta, vaikka kello sitä mittaakin. Mulle aika on konkreettisesti olemassa  kellon ja kalenterin kautta, mutta mä en tunne sitä muuten. Siksi on ihan sama onko jostain asiasta kulunut 5 vai 15 vuotta. Kalenterin ja kellon käyttö ovat välttämätön paha elämässä. 

Voin kertoa että ilman työpaikkaa ja lapsia, mun elämässä tuskin olisi mitään rutiineja tai edes päivärytmiä. Ei olisi velvollisuuksia. Mä tarvitsen töitä mielenterveyteni tähden, koska päivien täyttäminen jollain hyödyllisellä työttömänä ollessa ei vain onnistu.

Nostalgiaa tuoksujen muodossa

Betty Barclay Woman n.2  Taustaa: Tämä tuoksu tuli markkinoille 2000. Ystäväni käytti tätä monta pulloa joten minulla  on  tästä tuoksumuisto joka on yhtä kuin ylä-aste ja Jyränkö. Ostin sokkona tällaisen pullon Citymarketin poistosta 2006 ja tykästyin heti.  Pääni ei osannut yhdistää tätä ystäväni tuoksuun koska en muistanut pullon olleen sininen vaan vihreä. Ja vihreä on olemassa. Poistunut Suomen markkinoilta mutta ulkomailta saa tilattua, ei tuoksuksi kovinkaan kallis. Tämän koostumukseen ei ole kajottu. Tulee mieleen orvokin tuoksu yhdistettynä sitrukseen ja vaniljaan. Puuterinen ja puinen, vähän kukkainen. Voisin sanoa tämän sopivan kaikenikäisille. Aika kevyt. Ostan tätä koska nostalgia, enkä saa tästä oireita.

Davidoff Cool water woman. Taustaa: Tämä tuoksu tuli markkinoille 1996. Tämä  oli toinen ystäväni käyttämä tuoksu yllä olevan lisäksi. Jotenkin muistikuvat näistä kahdesta sekoittuvat, koska mielestäni näissä on jokin  samantyyppinen terävä,  tai sitten ystäväni kuorrutti itseään molemmilla. Veikkaan kuorrutusta. Tätä saa yhä Suomestakin, eikä ole tuoksuksi kovin kallis. Tästäkin on mielleyhtymä ylä-aste. Tämä on vesimäinen ja raikas.  Melonia yhdistettynä kieloon. Tyypillinen ysäri fresh-floral-aquatic tuoksu. Pidän tästä ihan hirveästi, mutta tässä on jokin joka saa minut aivastelemaan. Ei aina mutta  sen verran että jätän kauppaan. Vartalovoiteena pystyn käyttämään. Kaverin syntymäpäivä ja joululahjat ovat yleensä pullo tätä.

Salvador Dali-Sea&Sun in Cadaques. Tuli markkinoille 2006. Ostin tämän Citymarketista samaan aikaan Betty Barclayn tuoksun kanssa. Kuorrutin itseni tällä kun olin parikymppinen ja ne ajat tästä tulevatkin mieleen. Tämä on niistä päivistä asti kuulunut vakiokalustooni. Tämä tuoksuu mielestäni sellerille ja aprikoosille. Hedelmäisen raikas vesituoksu. Onneksi sellerin tuoksu haihtuu. Tämän koostumusta on varmaan kopeloitu  koska en muista sellerin tuoksua vuosien takaisista puteleista. Ei aiheuta oireita. Tätä saa yhä.

Moschino-I love love, tutummin AkuAnkka-pullo. Tuli markkinoille 2004. Minä sen sijaan iskin käpäläni tähän vasta 2008,  Kuopion reissulla. Pikkasen nuuhkaisin testeriä ja ostin kun pullo oli niin kiva. Totuus tuoksusta paljastui vasta majapaikassa, kun nenässä ei tuoksunut kaikki muukin. Positiivinen sellainen. Jäi vakiokalustoon ja käytän yhä ahkerasti. Oli myös välivuodet 2011-2016 kun jossain vaiheessa ihoni muutti tuoksun pilaantuneeksi appelsiiniksi. Perheeni lahjalistalla vakio. Tämä tuoksuu kuplivalle sitrukselle, mutta ei imelällä tavalla. Tuoksua on verrattu  D&G:n  Light Bluehn, mutta tästä puuttuu sellainen märän nahkaremmin tuoksu.Valmistetaan yhä, hinta keksivertoa ja vaihtelee hyvin paljon ostopaikasta riippuen. Voi vaihdella useita kymppejäkin.

Emporio Armani Lei/She. Tuli markkinoille 1998. Valmistus lopetettu ja korvattu samanlaisella relaunchilla (2020) jossa eri tuoksunuotit. Pullo samanlainen. Ostin tämän myös Kuopion reissulla 2008. Tuoksu oli tuttu, mutta pullo mielessäni eri. Tuoksuu samalle kuin 2000 julkaistu julkkistuoksu Naomagic. Tuoksuu pehmoiselle. Puuterinen, maitomainen manteli ja nahkainen. On todella voimakas tuoksu ja kestää pitkään. Tuoksuna kalliimmasta päästä, ja hinnat  pompanneet vielä discontinued-leiman takia. Tästä on vain  EdP-versio. 

Hintaverrokkia. Betty Barclay 15ml/13,75e, 30ml/26-30e. Hinnat kalliimpia yksityisillä. Torissa näin kerran 15ml EdT-pullon 40 euron hintaan. 100ml tai 50ml pulloa ei taida olla olemassa.

Davidoff Cool Water Woman 30ml/n.35e, 50ml/n.55e TAI toisesta paikasta lahjapakkaus 30ml+vartalovoide75ml/ 20e, 50ml/20e ja 100ml/30e. Hinta vaihtelee paljon ostopaikasta. Tässä verrattu kemikalio/kosmetiikkakauppahintaa ja markettiverkkokauppaa.

Salvador Dali Sea&Sun in Cadaques 30ml/n.24-30 euroa riippuen ostopaikasta, 100ml/n.40-50e riippuen ostopaikasta. Löytyy edullisemminkin yksityisiltä jos jaksaa vähän kaivella.

Moschino I Love love, 30ml/n40e (kivijalkakaupat ja ketjujen verkkokaupat)TAI 30ml/n25-35e, 50ml/n.30-50e 100ml/n.35-40e. Verrattu hajuvesiverkkokauppoja joilla ei kivijalkaliikkeitä. Joskus 100ml pulloja ponnahtelee edullisemmin, mutta tämä harvemmin on tarjouksessa.

Emporio Armani She. 30ml/n.50e, 50ml/65-75e, 100ml/n.90e (suomalaiset kivijalka ja ketjujen verkkokaupat)  Ulkomaiset verkkokaupat joilla suomennetut sivut, tarjoavat usein lahjapakkauksia ja 100ml  pulloja, hinnat vaihtelevat 50-75 euron välillä. En löytänyt enää edullisemmista paikoista kys.tuoksua edes valikoimista. Ebayssa tarjonnassa näkyy discontinued lisä.

Esimerkkinä Naomacig, joka oli suht edullinen julkkistuoksu aikanaan. Nyt ebayssä saat pulittaa vähintään kolminumeroisia summia 50ml putelista. Discontinued ja keräilyharvinaisuuslisä.

Kissa-asiaa

Kun olin lapsi ja nuori meillä oli parhaimmillaan kahdeksan kissaa. Kun muutimme omakotitaloon Vierumäelle niin kissoja oli edelleen useita. Ulkoilivat vapaasti koska niin oli ollut tapana. Kissoja katosi ja jostain syystä auton alle jääneen lemmikin löytäminen lankesi aina minulle. Kolme jäi auton alle, kolme katosi. Yksi kadonnut lähti reissuun ja löysi uuden kodin. En usko että lähialueella kuljeksi kahta hopeanmustaa isoa kollia. Oli sattumaa että kuulimme asiasta uudelta omistajalta. Hänen luokseen oli tullut iso hopeanmusta kolli ja jäänyt asumaan. Äiti ei hennonnut sanoa että kyseessä oli meidän kissamme joka katosi. Mä en käsitä miksei niitä kadonneita koskaan koitettu etsiä? En itsekään osannut ajatella asiaa. Mutta yksi asia meni oikein, kaikki kissat olivat leikattuja joten ainakaan ne eivät lisääntyneet holtittomasti.Viimeisin kadonneista oli Lissu. Puoli vuotta kadoksissa ja vasta siinä vaiheessa ilmoitus vietiin Salen seinälle. Tärppäsi heti. Seuraavat kymmenen vuotta Lissu asui minun luonani kuolemaansa asti. Olen aika varma että kadonneiden ja kuolleiden kohtalot ovat vaikuttaneet asenteeseeni mitä tulee kissojen vapaaseen ulkoiluun.

Polku kissanomistajana ei ole ollut auvoisaa, koska olen ollut tietämätön monistakin jutuista mitä tulee kissan sairasteluun. Ulkoiluasia meni kyllä jakeluun. Mä en henkilökohtaisesti hyväksy kissan vapaata ulkoilua, ei ne muutkaan lemmikit saa ulkoilla vapaasti. Osa vapaasti ulkoilevista kissoista loukutetaan toistuvasti ja siitä huolimatta omistaja päästää kissan taas ulos, kun nouto eläintalolta kotiin on tehty. Sitten kun kissa katoaa lopullisesti reissullaan, otetaan uusi ja jatketaan samaa toimintaa. Kissa ei katoa reissulla jos sitä ei päästä ulos vapaasti. Sitäpaitsi kissa on lemmikkieläin, eikä kuulu Suomen luontoon. Kuten eivät lemmikkikanit tai marsutkaan.

Miltä se kuulostaisi että päästän koirani aamulla ovesta ulkoilemaan. Tulee sitten kaapimaan jossain vaiheessa ovea kun haluaa sisään. (huom. ei ole oikeasti koiraa).

Mä jotenkin toivoisin että  niiltä ihmisiltä, joilta on toistuvasti lemmikki "kadoksissa" tai loukutettuna vapaan ulkoilun vuoksi, otettaisi ne eläimet pois. Maaseudulla jossa kissa yleensä vapaasti ulkoilee,  on varmasti lääniä rakentaa vaikka millaisia tarhoja. Tämä on maailmassa yksi epäkohta joka jää mun pään sisällä kiertämään kehää.

Hassuja ovat ihmismielet

Mielessä ei kellu mitään järkevää mistään. Ei jaksa innostua mistään. Uutisten lukeminen turhauttaa koska koronaa hierotaan naamaan heti. Ja netti on pullollaan näitä "kaikkien alojen asiantuntijoita". Vääntöä väännön perään. Kuka tahansa pystyy löytämään omaa mielipidettä puoltavan artikkelin netistä ja niitä linkataan kilpaa. Jätetään huomiotta se, mitä toinen on edes sanonut ja pääasia on että saa oman kantansa hieraistua toisen naamaan ja heitettyä linkin perään. Jos kyseenalaistat enemmistöä tai tiedettä, olet saletisti "niitä" tai foliohattu tai Guru Mahawatsan . seuraaja. Syyllistyskortti isketään pöytään heti. En mä ainakaan usko sokeasti Iltalehden "faktoja" tai minkään muunkaan somevaikuttajan tai asiantuntijan "faktoja". Tilastot kertoo suuntaa antavasti, koska kaikkea ei ole otettu huomioon. Mä en usko hetkeäkään että lehdet saa itse valita vapaasti asiat joista uutisoivat. Ainakaan sellaisia joilla on vaikutusta enemmistöön. Medialla ja somella yleensäkin on iso vaikutus, koska enemmistö seuraa sitä. Sitä on helppo käyttää hyväksi. Muistan, kun omassa nuoruudessa aikuiset sanoivat, että ei kannata uskoa kaikkea mitä netissä kerrotaan. Se on oikein korostunut nykypäivänä. Musta tuntuu-kommentteja on paikat pullollaan. Minkököhän kaikkien alojen asiantuntijan valitsisin netistä.  Sellaisen joka puhuu vain totta ja sellaisia asioita joita haluan kuulla. Jos se sanoo jotain,  josta mä olen eri mieltä niin vaihtoon menee. Mokoma takinkääntäjä.  Niii!

F98.8 käytännössä

Olen varmaan aiemminkin puhunut haasteistani. Mutta nyt on ehkä helpompi hahmottaa niitä.

Opettaja puhuu, näen että suu liikkuu.  Piirrän vihkooni tai mietin miten pääsisi Sonicissa vähän pidemmälle.Kaverilla oli joku cheat koodi siihen. Ajatusjatkumo jatkuu randomisti.  Hei pitäis päästä vessaan. Viittaan ja lähden vessaan. Vessassa mieleen juolahtaa, että mullahan heiluu hammas. Onkohan koulun hammaslääkäri paikalla. Käynpä nopeasti katsomassa. Häviän hammaslääkäriin ja aika kuluu. Opettaja ihmettelee mihin jäin. Jenni ei reagoi puheeseen, ihan kuin ei kuulisi. Siitä ei saa mitään otetta kun ei se kerro mitään. Oppimisen kanssa ei ole ongelmia. Mihin se taas hävisi? (lähdin usein uteliaisuusimpulssien perään, kun näin tai muistin jotain kiinnostavaa) Koskaan ei joutunut komentamaan siitä että olisin häiriöksi (levoton tai  äänekäs). Myöhemmällä iällä tarkkaamattomuus muuttui nukahteluksi tunnilla. Nukuin käytännössä koko lukion. Nukahtelen kun ei tapahdu mitään.

Luen kirjoja, paljon. Jos illalla ei nukuta niin otan kirjan, joka ei kiinnosta. 20 minsaa ja pilkin. Helppoa :D Jos kiinnostaa niin kirja menee hujauksessa enkä  pääse siitä irti.

Suoritan asioita jotta pysyisin liikkeellä, jotta pysyisin hereillä. Havahduin omaan lauseeseeni monesti että teen asioita jotta ei alkaisi väsyttää. Nukun 8-12 tuntia yössä, säännöllisesti. Vähempi ei riitä. Olen virkeä 4 tuntia heräämisen jälkeen,vaatii aamukahvin.

Lasken kädestäni tavaroita, ne hukkuvat. Unohtelen. Jumitan. Puoli tuntia häviää kun pyörittelen kynää sohvalla. Autolla ajaessa ja pyörällä ajaessa matkat häviävät. Pitkällä matkalla saatan torkahtaa rattiin, kun ei tapahdu mitään. Olen mielessäni enkä tajua ympäröivää. Termi zoning out-kuvaa tätä. Suomenkielinen vastine on harhautuminen, olla autopilotilla. Tätä tapahtuu myös kun joku puhuu minulle. Jostain asiasta joka ei niin kiinnosta.  Naurahdan välillä ääneen kun huomaan valuvani pois läsnäolosta. Ihminen joka minulle puhuu ihmettelee randomia naurahdustani. Tämä on myöskin asia johon havahduin. On niin vaikea olla läsnä. 

Olen usein ärtynyt, varsinkin ilta-aikaan. Läpset hälisevät, näen likaisia pyykkejä joka paikassa, paita tai housut tuntuvat vähän huonoilta päällä ja viimeisenä silauksena tunnen kuinka hampaani ovat jo hieman likaistet. Hampaiden karhea pinta alkaa ärsyttää, likaiset vaatteet  alkavat ärsyttää.  Kaikki alkaa ärsyttää. Useimminten jos on paljon juttuja samaan aikaan niin hampaiden karheuss laukaisee ärtymyksen. En tiedä sille suomenkielisetä vastinetta mutta se on Sensory overload

Hamstraan tehtäviä, siirrän niitä. Haluaisin tehdä kaikkea, mutta en saa aikaiseksi muuta kuin rutiinini sisältävät asiat. Aamupala, tiskit, iltapala. En edes ruokaa joka päivä. Koska ruuanlaitto ei kiinnosta enää pätkääkään. Siirrän ja siirrän sitä.

Erityisen vaikeaa on aloittaa asioita jotka eivät kiinnosta yhtään. Alkaa väsyttää niin paljon, ettei vain pysty. Keksin jotain muuta jotta pysyn hereillä.

Pitkän tähtäimen asiat ovat vaikeita. Uusi  harrastus, rahan säästäminen johonkin, rutiinin opettelu. Kyllästyn helposti.

Ja kyllä, tämä on varmasti vaikuttanut parisuhteisiin. Olen kyllästynyt tai sitten ihmisessä  on ollut jokin perustavanlaatuinen vika, kuten alkoholismi, sairaalloinen mustasukkaisuus.

Kunnes tapasin Villen. Sain ensi kertaa ymmärrystä, vaikka se kaikki ei tullut heti. Oma käytökseni on aiheuttanut vuosien saatossa närää monellakin tapaa. Mutta lopuksi on tullut ymmärrys.

Sain kokeiluun Concertaa. Iso plussa on se, että pysyn hereillä koko päivän. Miinuksena etten saa unta ja vaikutusajan loppuessa alkaa päänsärky. Lääke pitää ottaa klo 4.30 aamulla, jotta saisin unta viimeistään klo 22.00. On helpompi aloittaa vähemmän kiinnostavia tehtäviä, enkä juokse sivuajatusten perässä heti. Saan tehtyä asioita loppuun.

Ei vaikuta muistiin eikä harhaileviin ajatuksiin. Mutta ajatusten seasta on helpompi poimia se punainen lanka jota seurata. Kykenen edelleen tuhlaamaan aikaa vajoamalla ajatuksiini, mutta ei niin pahasti. Aiemmin poukkoilevien ajatusten takia toimintani oli hidasta, kun joudun miettimään mitä olin tekemässä. Nyt ajatukseni poukkoilevat edelleen mutta toiminta on nopeampaa. En törmäile karmeihin tai ole huolimaton kun vauhti kiihtyy. Edelleenkään en pysty vastaanottamaan ärsykkeitä monesta tuutista.