Sokerikuorrutettua sontaa

Asioita joita mulle ei voi sanoa, koska suutun joka kerta. "Tulen käymään ensi viikolla"- eikä näy eikä kuulu puolen vuodenkaan päästä. "Tulen kohta"- ei näy kahdenkaan tunnin päästä. "Olen pari tuntia tai muutaman tunnin"- ei näy viiden tunnin päästäkään. "Tulen käymään"- ei näy kolmen vuoden päästäkään.

Miksi sanotaan asioita joita ei sitten tehdä, kuten on sanottu. Mutta siitä en suutu jos sanotaan että "tulen käymään perjantaina". Ei ole kerrottu milloin tämä perjantai on. Siinä on selkeä ero.

Mä en myöskään pidä näennäisistä kohteliaisuuksista, koska haistan ne teennäisiksi ja niistä tulee minulle typerä olo. Myötähäpeä. Miks toinen puhuu niin, vaikka ei tarkoita sillä mitään.  Käytöstavat on tottakai jokaisella tai pitäisi olla mutta sellaista ihme sokerikuorrutettua sontaa puhutaan. Paljon kauniita sanoja jotka eivät tarkoita mitään. Siksi mä en vastaa mitään yleensä, kun joku sanoo sen klassisen: "Pitäis nähdä useemmin, nyt kyllä otetaan niskasta kiinni itteämme ja järjestetään jne jne." Mua inhottaa ilmoille heittely asioiden suhteen koska sinne ne jää. Ilmaan leijumaan ja sen jälkeen unohduksiin.

Mä olen niin kyllästynyt selityksiin. Pitäisi vaan joka kerta sanoa heti, että ei kannata jauhaa paskaa, ei tuu tapahtumaan. Silloin ihmiset lopettavat sen turhan lupailun.

Mä en näe että se kyläily on minun vastuullani jos en ole mitään sanonut tai lupaillut.

Kaikkein pahin on ehkä retoriset kysymykset. Mitä kuuluu? Vaikka toinen ei odota mitään muuta vastausta kuin "Ihan hyvää". Miksi kysyä jos ei edes oikeasti kiinnosta. Mä näen punaista heti. 

Mutta esim. jenkkilässä tämä on normi. "-Hello, sweetheart, How are you?" " -I'm fine thanks" ja sitten toivotetaan päivänjatkot. Tässä kohtaa ymmärrän sen täysin. Siinä on tietty kaava jota keskustelu noudattaa ja fraasit käydään läpi. Ei toimi minun päässäni suomeksi. Tulee vain typerä olo.

No kun en muista

Turhauttaa taas. Mikä määrä unta olis riittävästi että tuntuisi edes hetken virkeältä. Viime yönä nukuin yli 8 tuntia. Koko viikko on mennyt sillä etten jaksaisi nousta aamulla, koko päivän vain väsyttää..  Mä en muista mitään. Numerot on tosi vaikeita muistaa. Tuntomerkkejä on vaikea muistaa. Töissä on piinaavaa tehdä asioita joissa tarvitsee laskea määriä tai  tarkistaa määriä. Muistan vain sen mitä juuri katson, edellinen asia on jo kadonnut päästä. Ohjeet eivät voi olla suurpiirteisiä, muuten joutuu tarkentamaan. Myöskään kirjalliset ohjeet eivät voi olla suurpiirteisiä. Mua ahdistaa suunnattomasti sellaiset ohjeistukset ja neuvot joihin jää tulkinnanvaraa. Ei voi olla tulkinnanvaraa, muuten menen jumiin.

Vajoan ajatuksiini, tahattomasti. Tänään erityisen paljon. Muistan ihmeellisiä asioita kaukaa menneisyydestä. Mutta en tiedä mikä päivä on, muistinko pukea päälle, onko tavarat mukana. Ärsyttääääää!!!

Punainen lanka

Ihana hiljaisuus. Eilen oli siskon 40-vuotisjuhlat Lahdessa. Oli kivaa, monia tuttuja kasvoja. Näin lapsuudenystävääni ja oli mahtavaa huomata että  punainen lanka löytyy yhä, vaikka olemme aivan erilaisia. Hän kuuluu myös club nostalgia osastoon. Minulla on ollut vatsavaivoja viime aikoina, ja ne tulivat nytkin. Oli vaikea olla kun sattuu niin paljon. Pari päivää  aiemmin jouduin lähtemään töistä  kun en voinut seistä  edes suorassa ja kylmä hiki oli ihon pinnassa koko päivän. Yön aikana kivut ovat kadonneet onneksi. Varmasti ne liittyvät syömisiini jotenkin. Joten vähän harmittaa että joutui feidaamaan loppuillan kekkerit kipujen takia. Halusin vain kotiin. Ongelma ei ollut juomattomuus. Se pisti silmään, että moni kuvitteli et mulla ei ole hauskaa koska en juo. Koska joudun ajamaan. EI EI EI... Mulle juominen ei ole synonyymi hauskalle. Mä en käsitä miksi siitä tehdään ongelma. Juomattomuutta joutuu selittelemään ja kuskin osuus on aina paska nakki. Mitähän helvettiä. Mulle juominen on synonyymi krapulalle ja häpeälle.

Mä en halua herätä aamulla krapulassa muualta kuin kotoa. Tuntuu hirveältä ruveta miettimään, millä saa auton haettua paikasta X ja ajaa vielä sillä kotiin jos on krapula. Tai jos ei ole autoa, niin miettiä millä pääsee kotiin. Toki iltaa olisi voinut jatkaa autoillen vaikka aamuun asti, mutta vatsavaivat keskeyttivät illan :/

Tapaus pelikoneet

Elämääni värittää loputon rakkaus vanhoja pelejä, pelimusiikkeja sekä musiikkia kohtaan ylipäätään. Sain ensimmäisen pelikoneeni jouluna -93. Muistikuvat eivät kerro kuin sen, että aiempana kesänä olin pelannut Segaa ensimmäisen kerran Puuhamaan pelihallissa. Ihastuin välittömästi. Kyseisen konsolin paketti on minulla yhä tallessa, itse kone sanoi sopimuksen irti jo 2000-luvun alussa. Ostin parikymppisenä uuden ja säilöin sen alkuperäispakkaukseen. Toki toimiva Sega nro2. on ollut ihan yhtä rakastettu kuin edeltäjänsä. Kerkesin pelata samoja pelejä melkein 25 vuotta. Nyt taukoa on kertynyt nelisen vuotta. Välissä siirryin pelaamaan Spyro-trilogiaa. Emulaattorit eivät jostain syystä ole sytyttäneet. Se että ottaa pelikasetin kotelosta ja syöttää sen koneeseen, kuuluu siihen kokemukseen. Muistan jopa ulkoa ne kohdat joissa peli jökittää.

Toinen yhtä rakastettu konsoli oli Super Nintendo, se kulkeutui meille 2000-luvun alussa, ehkä jopa -98. Pelipaketti sisälsi Donkey Kong Countryn, F-Zeron, SkyBlazerin, Godsin. Kavereilta lainailtiin Super Mario All Starsia ja muita Donkey Kongeja. Nämäkin pelit ovat mallia osaan unissani. Tämäkin konsoli on yhä tallessa ja toimii. Pelit eivät ole enää tallessa epäonnisen lainauskeissin vuoksi. Lainasin ne tutulle, joka lainasi ne eteenpäin. Koskaan ei palauttanut. Tämä sattui 2008. Kyselin pelien perään monesti, mutta turhaan.

Sitten tuli Playstation ja Spyro. Hankin konsolin ja konkreettiset pelit vanhempana (n.23v), Resident Evil 1-4, SIlent Hill 1-3, Tombi ja Spyro Trilogia. Niitäkin on tullut hinkattua, mutta innostus ei ollut enää niin intensiivistä. Elämässä oli kaikkea muuta.

King in de Castle, I have a Chair

Ajatuksia ihmisistä. Mä en ole koskaan pitänyt snobeista, enkä pappa betalar-osaston ihmisistä. Syynä ylimielinen ja epäkunniottava käytös. Lukioaikanani suuri osa siellä olevista edusti tätä ihmisjoukkoa. Se näkyi asenteissa ja puheissa. Aikuiselämässä  olen törmännyt myös näihin ihmisiin  jotka määrittelevät tapaamishetkellä toisen statuksen ammattinimikkeen tai opintojen perusteella. Se muuttaa käytöksen halventavaksi ja ylimieliseksi jos olet asteikossa alempi. Entisaikaan tittelellä on ollut merkitystä koska oli luokkajakoa ja kaikilla ei ollut mahdollisuutta korkeisiin kouluihin. Ei se mun mielestä ole enää nykyaikaa. Pitkät opinnot eivät takaa yhtään mitään, kilpailu on kovaa. Mun päähän ei vain mahdu miksi pitäisi juosta rahan ja titteleiden perässä. Tuleeko parempi itsetunto, lisää auktoriteettia vai mitä? Mulla ei ole kunnianhimoa juurikaan, ehkä se on osasyy ymmärtämättömyyteen.

Mun päässä kaikki ihmiset ovat samalla viivalla taustoista riippumatta, näin karkeasti arvioiden. Jako syntyy toisen ihmisen käytöksen perusteella. Siitä minkätyyppistä halventamista toinen harrastaa ja onko kunnioitusta muita kohtaan. Auktoriteetti pitää ansaita. Kunnioitus muita kohtaan pitäisi olla jokaisella ihan peruskäytöstavoissa. Sen ei pitäisi riippua ammattitittelistä tai lompakon paksuudesta. 

Kotona kuultua: Pitää opiskella. Pitää käydä töissä. Opiskele pitkään niin sun ei tartte mitään paskaduunia tehdä. Mulla oli muutamia ehdotuksia siihen mikä olisi kiinnostanut, mutta vastaus oli heti että "ei ainakaan sitä kun on niin huono palkka. Ei sitä, eikä sitä eikä tota. Mutta miten olis farmaseutti? Tää käy, tää on meidän valitsema. Koin ahdistusta ammatinvalinnoista miellyttääkseni vanhempiani, töitä pitäis tehdä mutta ei mitään paskaa. Esimerkin voimaa ei pidä aliarvioida, taloudessa oli kaksi aikuista joista toinen inhosi työtään ja toinen asui töissä. Hampaat  irvessä vuodesta toiseen. Päädyin tekemään töitä ja opin työmoraalin kotoa. Tunnen itseni arvottomaksi jos en tee töitä.

Lopputuloksena menin töihin, joihin pääsin lukion jälkeen, koska töissä tarttee käydä. Oli riittävää että vanhempieni suut pysyivät kiinni. Ajan myötä paine opiskella ja löytää hyväpalkkainen työ poistuivat. Vain sillä oli lopulta merkitystä, että palkka on minulle riittävä ja se että pidän työstäni. Palkan tai työn ei tarvinnut miellyttää vanhempiani eikä ketään muutakaan. 

Tästä muistin erään tapauksen joka sivuaa puolison näyttämisenhalua. Aikoinaan ex- puolisoni ei kehdannut tulla autoni kyytiin, koska se oli hänen mielestään ihan kamala rousku. Ja joku voi nähdä hänet kyydissä. Autoni oli punainen Toyota Corolla vm-90,  ihan hyväkuntoinen ja tosi vähän ajettu. Herra osti silloin ulkokuorestaan hienon auton jossa oli pikkuvikoja. Nykyisin on jo rouskumpi malli kelvannut ja sillä kehtaa ajaakin. En tiedä mikä vika Corollassa oli silloin. 

Missha All Around Safe Block Sun Essence SPF45

Unirytmin pikkasen hukassa. Mutta tekemällä pari  tosi aikasta aamuvuoroa, on asia korjattu takas. Nyt kun kesä alkaa olla ohi niin on ihan ajantasaista ostaa testiin aurinkovoidetta :D Mutta kyseinen aurinkovoide oli loppu koko kesän joka paikasta. Parin testin perusteella paras aurinkosuoja kasvoille joita olen testannut. Suojakerroin 45, koostumus voidemainen joka muuttuu levittäessä emulsiomaiseksi, ohuemmaksi. Tuoksu miedon kukkainen, pidän tästä. 

Kyseessä Misshan All Around Safe Block Essence SPF45, eli korealaisen merkin aurinkovoide.

Tuotetta on suositeltu monessa arvostelussa kuivaihoisille. Voin allekirjoittaa tämän. Tämä ei jätä myöskään valkoista kajoa kasvoille ja meikin voi levittää päälle, ei lähde rullaamaan. Ihan kuin olisi levittänyt iholle kuivan ihon kosteusvoiteen. Tämä ei ole tahmeaa kuten moni täällä myytävä aurinkovoide (Garnier, Nivea)  Mä en keksi tästä mitään huonoa sanottavaa, muuta kuin saatavuus.

Toinen testivaihtoehdoista olisi ollut Misshan All Around Safe Block Sun Gel SPF 50, mutta arvioiden perusteella on kuivattanut joidenkin ihoa, ja soveltuu paremmin rasvoittuvammalle iholle. Osa oli myös kokenut että lähtee rullaamaan.  Mulla on usein viikkojen taustatutkimukset jos aion hankkia jonkun uuden tuotteen.

Korealaiset aurinkovoiteet ovat tunnettuja ohuista koostumuksista ja korkeista suojakertoimista. Mutta en ihmettele koska kauneusihanne on vaalea, tasavärinen ja kuulas iho (glass skin, chok chok, lasi-iho)  Aurinkosuoja kuuluu jokapäiväiseen rutiiniin, muun ihonhoidon ohella.