7.11.2014

Ruokanatsi, natsimutsi ei anna lapselle ruokaa eikä herkkuja

Asia joka nostaa vehkeen otsalle: Lapsen ruokailu/ruokailutottumukset. Inhoan selkärangattomuutta herkkujen suhteen koska pitäisi olla esimerkkinä. En aio uhkailla enkä kiristää tai lahjoa jälkiruualla saadakseni lapseni syömään. Sitä syödään mitä on tarjolla vaikka ei olisikaan lempiruokaa. Aina ei voi miellyttää. Pakko ei ole syödä, sitten kokeillaan myöhemmin uudestaan jos on tarpeeksi nälkä. Täysin uusien ruokien kanssa tämä ei päde koska ei voi olettaa lapsen syövän lautasellista sellaista mitä ei ole edes ikinä maistanut. Kuvittelen että joku tarjoaisi minulle ison satsin etanoita. No en söisi, maistaisin korkeintaan. Mutta jos näen että kyse on puhtaasti nirsoilusta niin että ruoka joka on ennen mennyt ihan hyvin ei nyt menekään niin en tarjoa mitään helpompaa vaihtoehtoa. Sitten voi olla syömättä kokonaan. Asiasta ei tarvitse tapella, eikä tarvitse kontata lapsen perässä että ota edes yksi lusikallinen pliis, eikä mitään "söisit edes jotain" jonka jälkeen ojennan lapselle herkumman vaihtoehdon. Niin mulle on kotona opetettu. Syömisessä oli selkeät säännöt eikä ollut pakko syödä. Kyllä sen tiesi sitten jos jätti syömättä, nälkä tuli mutta ei ollut mitään asiaa jääkaapille notkumaan leivän tai muun herkumman perässä. Sitä syötiin mitä oli tarjottu. Osasyy tiukkaan ruokakasvatukseen nirsoilun suhteen varmaan johtui siitä että ei ollut varaa valita. Oli siis rahallisesti tiukkaa. Näen punaista joka kerta jos näen nirsoilevan lapsen ja vanhemmat taipuvat lapsen tahtoon koska eivät jaksa tapella asiasta. Ei lapsi nälkään kuole muutaman päivän aikana jos syö vähän vähemmän. Okei, ehkä mun menetelmä sisältää vähän kiristystä ja olen saanut arvostelua siitä että en anna periksi. Mutta jos antaa helposti periksi lapsi oppii käyttämään sitä. Herkkuja en kiellä, voi niitä syödä joskus ja kohtuudella. Yritän suhteuttaa herkkujen määrän lapsen kokoon. Pari palaa suklaata kaksivuotiaalle on ihan tarpeeksi, samoin puolikas pulla tai kourallinen sipsejä. Satunnaisesti.

6.11.2014

Kana-aivon univaje

Vaihtelevaa vauva-arkea. Joskus saa nukkua yöt parilla heräämisellä, toisinaan koko porukka kuuntelee kitinää ja huutoa aamutunneille asti. Mahan kuplimisen voi kuulla kauas joten ei epäilystäkään mistä vaivat johtuvat. Heruminen tuntuu siltä kuin maidon tilalla olisi kiehuvaa vettä tai joku iskisi neuloja tisseihin. Onneksi joka kerta ei satu. Maidon ja tissin suhteen tyttö on paljon ahneempi kuin esikoinen oli aikoinaan. Toisesta rinnasta ei saa kunnolla otetta joten ilmaa menee sen mukana paljon. Esikoinen on ollut itkuisempi ja hakee huomiota meiltä enemmän. Pahoittaa mielensä myös helpommin ja kärsii univaikeuksista. Onneksi se on ohimenevää. Vauvaan suhtautuu positiivisesti, haluaa osallistua kylvetykseen, tuo hoitovälineitä ja reagoi huutoon huolehtimalla. Toivottavasti tämä säilyy eikä muutu leluilla heittelyksi ainakaan ihan heti. Ehtivät nahistelemaan keskenään myöhemmin :D

Monitoimimies

Vitkuttelin hakeutumista tutkittavaksi. Ensi kerraksi vien psykologille sukupuun, sekä vauvakirjani. Sukupuusta pitää erotella suvun monitoi...