Keloja

Sitä tavallaan kuvittelee, että iän mukana hyväksytyksi tulemisen tarve vähenee. Jollain tapaa kyllä. Ei tarvitse tykätä samoista asioista kuin ikätoverit, eikä olla mieliksi jotta kuuluisi porukkaan. Ryhmäpaine vähenee. Aikuisiällä näkyvämmäksi on tullut tarve tulla ymmärretyksi. Siksi hyvin usein selitän itseäni. Jos ihmiset eivät tunne minua, niin näyttäydyn outona ehkäpä, enkä halua sitä.

Tunnen itseni vieraiden seurassa todella vaivaantuneeksi. Suusta tulee kaikkea joka ei liity yhtään mihinkään, enkä saa ilmaistua asioitani järkevästi. Haluan tilanteesta pois jos ei vain ole mitään sanottavaa. Useimmiten ei olekaan ja sitten olen hiljaa ja näytän nyrpeältä. Siitä saa mielikuvan että olen tympeä enkä edes tervehdi. Kyse ei ole siitä, tympeydestä. Mun on monesti vaikea edes tervehtiä kun tilanne tulee yllättäen ja mulla on homma kesken. Tilanne johtaa siihen että jatkan tekemisiäni ja jätän tervehtimisen huomiotta vaikka tiedän että niin olisi pitänyt tehdä. Olen hiljaa jos ei tule mitään mieleen, välillä tulee senkin edestä jotain aivan randomia.

Lähtökohtaisesti en halua uskoa ihmisistä pahaa. Mutta mulle tulee uusista tuttavuuksista helposti huonot vibat. Ajattelen että ihmiset ajattelevat minusta pahaa ja hengaavat kanssani vain kohteliaisuussyistä. Siihen vaikuttaa ystävyyssuhteiden pitämisen vaikeus ja se että niitä ei juurikaan ole ollut koskaan. Olin kakarana outolintu ja tunnen sen yhä edelleen. Huonot fiilikset ja pettymyksen tunne triggeröityy helposti pienistäkin asioista. Riittää että haistan potentiaalisen ystävän. Stimulanttilääkityksen aiheuttama vainoharhaisuus ei ainakaan asiaa auta. Onneksi sitä on harvoin, mutta tunnistan sen kun lähtee keulimaan.

 Olen aina väsynyt, huonomuistinen enkä motivoidu oikein mistään. Stimulanttilääkitys aiheuttaa lievää vainoharhaisuutta. Viihdyn itsekseni koska sosiaalisuus on raskasta muun maailman ohella. Tapani tutustua on vähintään mielenkiintoinen. Jaetaan vikoja, sitten jaetaan traumoja. Jutellaan "kevyistä" asioista. Heitetään mustaa huumoria. Läheisimmät saavat kaksimielisetkin vitsit. Käytännön piloja ja mauttomuutta. Mutta se ei tule esiin ihan heti. Jos vielä näiden jälkeen tulee viestiä, että hei lähetkö hengaamaan, niin sitten on uskottava että kyllä tästä jotain tulee.

Ei kaupallista potentiaalia

Haha. Luen kirjaa, jonka olen hankkinut siskolleni joululahjaksi 2006. Samettikantinen Nightwish-kirja. Kiteyttää sen ajanjakson jonka itse muistan bändistä. Oma polkuni bändiin erkaantui 2005, toki se aina taustalla pyörii ja seuraan vähän mitä siellä on ajankohtaista. Mutta bändi on yksi iso osa sitä "nuoruuden identiteettiä". Ihme ettei omassa kirjahyllyssä tätä kyseistä teosta ole. Ehkä se menee hankittavien listalle. End Of Innocence-dvdtä katsottiin uudestaan ja uudestaan niin että kaikki replatkin menee melkein ulkoa :D:D:D 

Sain käsiini joskus Nightwishin ekan sinkun Carpenterin sekä Sacrament Of Wilderness-sinkun ja saattoi olla vielä  Sleeping Sun (4 ballads of the eclipse). Sitä mihin ne joutuivat, ei muistikuvat kerro. Ehkä myin ne, ehkä annoin ne jollekin. Toivottavasti Sallalle. Ajattelin jostain syystä että en tee enää CD-levyillä mitään. Vaikka musiikkimakuuni kuuluu paljon metallimusa yms. niin levyhyllystä löytyy lähinnä just sitä tuuba-osastoa :D Bodomit puuttuu kaikki, Type O Negative puuttuu kaikki, Theatre Of Tragedy puuttuu kaikki, Amorphis puuttuu kaikki.

Pohdin välillä että vieläköhän kyseinen crew, joka kirjassa pyörii bändin mukana, on kuvioissa. Mun päässä bändin tyypit ei edes vanhene.

Luppoaikaa

Paluu vanhaan duunipaikkaani on ollut hyvä päätös. Puolitoista vuotta takana ja töihin on edelleen kiva mennä. Toki on kiireitä ja perfektionismi vaivaa mutta koitan opetella priorisointia. Tuli mieleen auktoriteeteista että kun tulee joku iso johtaja käymään niin ihmiset alkavat käyttäytyä ihan omituisesti. Jostain syystä tuntematon ihminen tai toisen titteli tai lompakon paksuus ei herätä minussa mitään tuntemuksia. Kunnioitus täytyy ansaita. Noudatan mielelläni sääntöjä jotka on kirjattu paperiin, sellaisia toimintatapa-sääntöjä. Hyvät käytöstavat tulevat aikalailla itsestään.

En tajua miksi esimiehille/johtajille/auktoriteeteille tms. pitäisi tarjota kiillotettua kuvaa. Se ei ole realistista.

Muistan taas ihme juttuja. Luokkakaveri esitteli poskihammastaan mulle kun ne juuret tulivat ikenestä ulos ihan oudosti. Saattoi olla -96. Muistan Myllypohjan ala-asteelta luokkakavereiden nimet paremmin kuin esim.ylä-asteelta tai lukiosta. En tiedä olisinko vieläkään valmis minkään asteen luokkakokoukseen vaikka peruskoulun aloittamisesta on ihan just 30 vuotta. Ei pahalla mutta ehkä katkerasti. Ei hyvällä ainakaan. Muistan että tosi monet likat oli sellaisia "muita parempia". Eikä mielikuva muuttunut lukion aikana kun osuin samaan kouluun.

Teini-iästä muistuu mieleen kummia hajuvesipulloja vaikka valmistaja olisi hukassa. Oli Donnaa, Lauraa ja Madonnaa. Ylä-asteen kestosuosikit Ralph Laurenin sininen pullo, Flower By Kenzo ja Jennifer Lopezin Glow. Ralph Laurenista tulee mieleen Leijonaa kokiksella ja Ripsipiirakan CD-levy.

:D Just näin