2.2.2019

Motivaatio edelleen hukassa

Epäilen itseäni, epäilen valintojani. Sosiaalinen ähky. Tuntuu että mä en jaksa puristaa itsestäni mitään enää. Epäilen uravalintaa siinä mielessä että toki tykkään kauneudenhoidosta ja itsensä hemmottelusta, mutta jotenkin syvemmällä mua ajaa tarve minimaalisuudesta ja sellaisesta oikeasta ekologisuudesta. Kuluttaminen ei ole koskaan ekoa vaikka niin mainostettaisiin vaikka millä sertifikaateilla. Ihmisille luodaan tarpeita jotta saataisiin ostamaan. Henkilökohtaisesti mä en pidä sellaisesta. Mä olen lukioikäisestä asti hävennyt ihmistä lajina, miten joku niin fiksu voi ollakin pohjimmiltaan niin tyhmä. Mahdollisimman simppeli elämä toimii. Sellainen jossa omistaa vain välttämättömimmän ja joka sisältää paljon tekemistä arjen sujumisen eteen. Ei jää aikaa mihinkään turhaan istuksimiseen. Mä veikkaan että liikuntaharrastukset ovat syntyneet kaupungistumisen myöstä. Kaupungissa kaikki toimii sähköllä ja helposti niin pitää rasittaa itseänsä salilla kun ruumiillista kuormitusta ei muuten synny. Liikkumattomuus passivoittaa ja sitten alkaa masentaa. En tiedä miten faktaa se on, arvauksia vain. Mulla on sama tilanne kuin viime keväänä. Rintakehällä tuntuu ahdistus, hikoiluttaa ja ahdistaa. Mä en jaksaisi tehdä mitään, arjen pyörittämisestä on motivaatio hukassa. Ruuanlaitosta se meni jo viime syksynä. Musiikkikaan ei jaksa enää kiinnostaa.

Monitoimimies

Vitkuttelin hakeutumista tutkittavaksi. Ensi kerraksi vien psykologille sukupuun, sekä vauvakirjani. Sukupuusta pitää erotella suvun monitoi...