29.6.2022

-

Harvoin motivoidun yhtään mistään. Joka päivän läpi kahlaaminen tuntuu 90% pakkopullalta. Ihan älytöntä. Haluaisin että olisi toisin, mutta se asia kun ei ole tahdonvoimasta kiinni. Käsitän kyllä että  elämään ja arkeen kuuluu niitä epämukaviakin asioita jotka vain tarvitsee suorittaa.  Mutta mitä jos enemmistö arjen tapahtumista on sitä pakkopullan suorittamista? Mitä jos ei vain huvita elää,  kun kaikki on niin vitun pakkopullaa. Vaikeaa eikä huvita. 

Kadehdin ihmisiä joilla on virtaa ja motivaatiota tehdä asioita töiden jälkeen. Itse istun puoliksi tiedottomana loppupäivän miettien että jotain piti tehdä, mutta teen mielummin jotain joka ei tunnu  pakolta. Luen tai torkun.

Nykyinen työpaikkani näytti minulle rajoitteeni sekä vahvuuksia. Tarvitsen paljon ohjausta ja tarkennusta, se ei tule itsestään. Asioiden priorisointi ja soveltaminen ovat ihan hepreaa. Olen myöskin muita hitaampi, ja  ajanhallinta sekä muisti sakkaavat. Mikäli jään oman onneni nojaan,  työnteosta ei tule mitään, kun jään jumiin. Tuntuu oudolta koska olen aikuinen.

4.6.2022

Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin

Ihan väsynyttä. Olen onnistunut aiheuttamaan itselleni univelkaa lukemalla kirjoja _myöhään_. Aivot tarjoaa The Fifth Elementin Ruby Rhod juontoa katkeamattomana putkena.

Heräsin klo 6.00 ja torkuin sohvalla tv-shopin pyöriessä taustalla. Nousin paikaltani klo 12.00 kun virkosin edes vähän. Olispa virtaa, mut tänään riittää ärtymystä joka sormelle. Ajatus vie jo muualle, ei irtoo enempää.

Mut oon kuin betoniin valettu polviin saakka
Seläs näkymätön tuhat kiloinen taakka
Vaik edessä ois enää yksi rasti
En tiedä jaksanko hautaan asti

Olen vankina täällä ikuisesti
Myös hautausmaata kiertävät aidat
Kun päättyisi viimein maallinen pesti
Mut syvempään kuitenkin maahan vain kaivat
Pidän sinusta mutten itseäni siedä
En tarvitse muita, sinusta en tiedä
Myönnän jos mä lähden
Sen teen vain itseni tähden

Väsynyt olemaan väsynyt. Univelka ei sitä selitä kuin joskus. Diagnoosi ei ollut avain autuuteen,  mutta en mä niin kuvitellutkaan. Tavallaan sitä on entistä vittuuntuneempi siihen että dopamiinit ja serotoniinit ei  mene oikein, ynnä muut jotka hankaloittavat asioita. Mut valoisa puoli on, etten sentään näe ja kuule olemattomia. Niinkin voisi olla, huonomminkin voisi olla.

Mä olen ollut aina jotenkin negatiivissävytteinen. Jään helposti siihen jumiin. Ikuinen väsymys ja olo ettei jaksa olla olemassa. Kiteytettynä. Mut onneksi tunnen itseni, tiedän että tunteet ovat häilyviä. Demonini tulevat esiin ja katoavat taas. Mutta eivät lakkaa olemasta.

Mä niin haluaisin että muisti toimisi. Ja et olis motivaatiota. Yleensä en motivoidu juuri mistään. Motivaatio iskee puskista johonkin ihan  random aiheeseen. Silloin mä  käytän tilanteen hyväkseni ja  kulutan koko energiani opiskellakseni asian läpi.

Naamioin ahdistuksen ja väsymyksen huumoriin ja sarkasmiin. Sitten kun ahdistus pääsee pidemmälle,  alan vittuilla kaikille kun en jaksa ihmisiä enkä tätä maailmaa pätkääkään.

Miten katkaista välit ihmiseen joka on ollut ystävä pitkään. Mä en halua olla pelkkä paskaämpäri johon kaadetaan murheet. Jotka johtuvat toistuvista samantyyppisistä valinnoista ja kertaantuvat. Sama paska, eri paketti ja vuosien kuluessa paketti on kasvanut kokoa reilusti. Oonko mä liian normaali ja päihteetön, ihan tylsä.

actlikepeopleexpect.exe.......running

Pääsin ulos vihakuplasta. Se tulee säännöllisen epäsäännöllisesti ja kohdistuu muihin ihmisiin. Sellaisina päivinä on vaikea olla missään,ei...