26.5.2018

Turhautumista seinille puhumiseen

Mä oon niin kypsä. Älypuhelinaikaan. Ihmiset eivät kommunikoi. Saatan olla vanhanaikainen mutta mun mielestä puhutellessa kuuluu vastata, ei katsoa läpi tai katsoa kuin vieraalta planeetalta pudonnutta. Sitten sitä puhelinta pitää hiplata ihan koko ajan, ottaa kuvia jatkuvasti. Se käsi hakeutu puhelimeen koko ajan. Mä en kestäisi jos mulla olisi älypuhelin joka olisi yhdistettynä joka tuuttiin ja piippaisi koko ajan. Riittää että puhelin piippaa maksimissaan alle kymmenen kertaa viikossa. Siihenkin menee hermo joskus. Monesti olen kuullut olevani hankalasti tavoitettavissa kun ei ole sovellusta X tai Y. Missä tekstiviesti ihmiset? Vaivaantuneet tilanteet korvataan kännykän näpräämisellä, syödessä selataan kännykkää, odotellessa. Miksi? Maailma on niin täynnä kivoja yksityiskohtia ja ääniä ja elämää niin se kaikki jää huomaamatta. Pienet asiat. Mä tulen niistä asioista iloiseksi nyt kun osaan katsoa. Turhaan mä kumminkin taistelen tuulimyllyä vastaan, teknologia-asiat ovat jokaisen oma valinta. Voin olla facessa ja käyttää nettiä tietokoneen kautta, se riittäköön. Osaisin varmaan muutakin ja tarvittaessa osaankin. Kyse on valinnoista. En koe olevani parempi kun en älypuhelinta omista, koen olevani erilainen. Mun mielestä on vaan surullista että ihminen vieraantuu ympäristöstään ja toisista ihmisistä. Mä en ole aiemmin huomannut ihmisten kommunikaatiomuutoksia, koska kaveripiirini koostuu ihmisitä jotka eivät juurikaan luurissa roiku, jos ollenkaan. On helppoa keskustella. Nuoremman sukupolven kanssa on vaikea muodostaa keskustelua, tai ainakin niiden kanssa joita tunnen. Mä en usko että se on sattumaa. Mä en usko että on myöskään sattumaa että ainoa jonka koin potentiaaliseksi ystäväksi täällä Forssassa, ei juurikaan nettiä käytä. Ihan eri fiilis ja keskustelua syntyy kuin itsestään.

Sitten asiasta kolmanteen. Tuntuu välillä että tykkään ihan kummallisista asíoista. Kaikesta vanhasta, rumasta ja aika mauttomastakin :D
70-luvun autot, ihania ripulin ja myrkyn värisiä palikoita. Kyllä näiden muotoilukin silmää hivelee. Mun suosikki on kuplavolkkari tottakai, ja klainari, ja vuoden -74 Toyota Corolla. Seitkytluvulla oli muutenkin värimaailma mun makuun, ehkei vaatteet mutta sisustus ja kalusteet. Sitten mä tykkään Matlockista, M.A Nummisesta ja Uuno Turhapurosta. Italodiskosta ja Cembalomusiikista. Cembalomusiikkia voisin kuunnella ysärin lisäksi päivästä toiseen. Kokkelipiimää!

9.5.2018

Huonoja ajatuksia

Mun mielestä on jotenkin surullista että ihmisten aito kiinnostus toisiaan kohtaan on vähentynyt some-aikana. Mä en tiedä mihin se kiinnostus kohdistuu mutta mun on vaikea sopeutua siihen. Mä en kykene ystävystymään jos kukaan ei osoita mitään spontaania ja aitoa kiinnostusta mua kohtaan. Tai anna itsestään mitään. En mäkään silloin anna itsestäni mitään jos huomaan että toista ei kiinnosta. Mun on edelleen vaikea sopeutua tänne Forssaan koska tunnen itseni ulkopuoliseksi. Opintojen kannalta sillä ei ole merkitystä, mutta toki olisi plussaa jos olisi kivoja ihmisiä ympärillä. Mutta musta tuntuu että mä olen empatiakyvyttömyyden ja välinpitämättömyyden ympäröimä. Ei kaikki mutta liian moni.

Monitoimimies

Vitkuttelin hakeutumista tutkittavaksi. Ensi kerraksi vien psykologille sukupuun, sekä vauvakirjani. Sukupuusta pitää erotella suvun monitoi...