31.1.2013

Hatara pohja

On mulla paskojakin muistoja lapsuudesta. Niihin liittyy kuningas alkoholi ja ihan helvetin vastuulliset aikuiset. Mun mielestä alle kolmivuotiaan paikka ei ole pyöriä keskikaljakuppiloissa äidin kanssa. Ja sit kun kysyy koska mennään kotiin niin aina on vastaus "ihan kohta". Pari minuuttia ja kersan jankkaaminen unohtuu ja "ihan kohta"-fraasi toistuu monen monta kertaa. Näin mulla. Paremmin muistuu mieleen kiveriöstä kännitappelut ja minä istun serkun kanssa makkarissa. Osallisena myös meidän isovanhemmat ja ainakin mun korviin kantautuu puukolla uhkailu, vaikka ilmeisesti tekoihin asti ei päästy. Lähdettiin karkuun mun serkun kanssa keskustaan. Kaksi viis vee pikkunappulaa ja matkaa ihan mukavasti. Keskustassa serkun äidin talossa oleva talkkari soitti meille poliisit.  Sitten oli pitkä tauko koska mulle oli tulossa pikkusisko. Ahtialassa porukat teki kotiviiniä ja siitä riemu repesi. Mankka pauhasi keskellä yötä muun mekkalan kanssa ja valitin siitä etten saa unta. Isäpuoleni veti raivarit turhasta kitinästä.(Oli se mulle muutenkin kohtuuttoman ilkeä ja tuntui että mitä tahansa teenkin tai jätän tekemättä niin se on väärin. Ei olis varmaan saanut näkyä eikä kuulua. Siinä syy miks en uskaltanut edes puhua sille. Ei paljoa ollut luottamusta ihmiseen joka aina huutaa mulle. ) Ja taas tapeltiin mukavasti, musta tuntuu että suht usein illanistujaiset päättyivät tappelemiseen. Eräällä kerralla olin serkkuni kanssa ulkona yhdeksään ja olin unohtanut avaimet kotiin, rapun ovi menee yhdeksältä kiinni. Parvekkeen ovi oli auki ja koitin huudella siitä mutta ilman tulosta. Kukaan ei kuullut ja sisältä kuului musiikki ja meteli. No mentiin yöksi tarhakaverini isälle koska kaveri sattui silloin juuri olemaan hoidossa siellä. Yöllä havahduin siihen että poliisi osoittaa taskulampulla silmiin, eivät kuitenkaan ottaneet mukaan. Aamulla kotiin ja taisin saada arestia ja huudot, vaikka koitin selittää ettei kukaan kuullut vaikka huusin. Eikä kukaan vastannut puhelimeenkaan. Mutta jännää että keskellä yötä muistuu sumuiseen mieleen että lapset ovat jossain. Turha heitä on syyttää koska johonkinhan sitä on yöksi päästävä. Sitä en muista missä siskoni on ollut noina kertoina kun muistan dokaamista ja tappelua. Tuskin hoidossa ainakaan koska yleensä ainoa hoitopaikka oli mummola mutta siellä oli sama meininki. Kaikkein paskinta kaikessa oli aamulla siivota porukoiden jälkiä, se ettei ollut paikkaa mihin mennä pakoon ja ettei voinut luottaa kehenkään tärkeään aikuiseen kun pelotti.Ja se että laspet vedetään niihin riitoihin mukaan. Kyllä mulle kerran sanottiin että tän riidan jälkeen mulla ei joko ole äitiä tai isäpuolta. Reilua eikö vain? Ei mun mielestä ole lasten paikka roikkua vanhempiensa dokausreissuilla mukana tai katsella sitä ördäämistä ja möykkäämistä himassa. Ja porukoiden mielestä mitään ongelmaa ei ole koska pystyy töissä käymään. Sekö sen mittaa? Paskat. No onneksi ei ollut väkivaltaa kuitenkaan uhkailuista huolimatta. Huonomminkin olisi voinut olla. Mut mä en halua Veksille samaa. Ja onneksi mun ei tarvitse enää katsoa sitä, mutta silti, edelleen olen vihainen tästä kaikesta. Ei lapset unohda ja lapsistakin tulee joskus aikuisia.

28.1.2013

Torvi suorana

Pikkujätkä on kunnon kiukkupussi. Koitetaan ratkaista asiaa nukuttamalla enemmän. Mutta eihän kukaan määräänsä enempää nuku ja iltaisin jäbä huutaa torvi suorana muutamaa tuntia ennen yöunille käymistä. Ei rauhoitu sylissä eikä vaikka päällään seisoisi. Nukkuu muutenkin aika levottomasti ja on kiukkuinen helposti. Ei malta edes syödä kun pää pyörii koko ajan. Hampaat? liikkumaan opettelu? Mä en keksi mitään kikkakolmosia enää. No mut muutaman tunnin huudot on ihan helppoja. Minä huusin yöt läpeensä viisivuotiaaksi, vaikka mikään ei ollut hätänä. Ehkä mua just tällä hetkellä vitutta aika paljon niin ei tästäkään mitään tule..

24.1.2013

Tylsyys

En vaan tajua miksi on veto poissa. En tiedä vaivaako mua laiskamato vai onko vikaa oikeasti korvien välissä. Yleinen väsymys päällä koko ajan ja sit jos tulee jotain ylimäärästä niin oon heti törkeen väsynyt. Olen toki oikein urheilullinenkin ja kaikkea, sillähän tästä pääsisi tiedetään. Mutta mun mielestä tuhat kertaa mielenkiintosempaa on istua tasapersein sohvalla tai koneella pelaamassa jotain zombimättöä, joten ei mikään ihme että perse roikkuu. Kai olen perustellut urheilumattomuutta sillä että koska olen laiha niin mun ei tarvitse. Mutta ei se ihan niinkään mene, liikunta vaikuttaa muihinkin asioihin. Mä en vain ole saanut siitä ikinä mitään mielihyvää, enkä käsitä miten urheilemisesta voi edes saada mielihyvää. Voisin harrastaa alasti pakkasessa pyörimistä jos ei olisi naapureita ihan lähellä. Muistan eräänkin mäenlaskun Stigalla, kyllä ainakin piristi :D Pakko lähteä pyykille, siitä tulee ainakin hyvä mieli.

21.1.2013

The Talvitakki

Jiihaa! Huutonet on sittenkin mun ystävä! Selasin huvikseni takkeja kun silmiini osui eräs rytky. Ostin samanlaisen kirppikseltä 2006 ja kerkesin käyttämään kerran Heinolassa Jyrään aikana. No takki katosi samalla reissulla, muuten olisin varmaan nukkunutkin se päälläni. Pari samanmoista on kyllä tullut vastaan mutta ihan väärän kokoisena. Pakko mehuttaa tuo itselleni koska kyseinen vaatekappale on kaivellut mieltäni monesti. Sarjassamme niitä vaatteita joita käytän kunnes niistä näkyy läpi, kuten rähjäiset reisitaskuhousut. Vanha jokasään toppatakkinikin sanoi sopimuksen irti yhdeksän vuoden jälkeen. Olin lukion ekalla kun ostin sen vaikka tuntuu että eihän siitä ole kuin muutama vuosi. En edes muista mitä oli ennen sitä The Talvitakkia :D Jossain fleecelerpakkeessa taisin painella koko yläasteen blondin hulmutessa pakkasessa. Vaikka jatkuvasti kierränkin kirppiksellä niin aika harvoin todellisuudessa löytyy mitään kotiuttamisen arvoista. On aikamoinen sattuma että vaate olisi täysin sopiva kaikella tapaa. Hutiostokset on helppo pistää kiertoon koska suosikkilumput löytyvät aina uudelleen päälle. Vuodenajasta riippumatta. Sitten on niitä "värikkäitä" kausia kun hommaan kaappiini keltaista ja vihreää yms. Sitten huomaankin että ei tää ollutkaan mun juttu. Musta on turvallinen valinta, ainoa miinus on että vaatekaappi on yhtä mustaa mössöä josta ei erota missä yksi vaatekappale alkaa ja toinen loppuu.Tällä hetkellä on muutenkin rajoitetunpaa koska pitää olla mahdollisuus rullata paita ylös jäbän takia. No onneks kohta on kesä :) Veikko-vapaa päiväkin meni ihan hyvin. Sain pelata wowia kaikessa rauhassa ja Satun kanssa piti pelata vielä RE2 mutta höpöttelyyn meni niin paljon aikaa että ei ehdittykään. Avo oli Veikon kanssa kylillä, mutta kotiin piti tulla aikaisemmin kuin avo oli ajatellut. Jäbä on hylännyt pullon eikä kelpuuta sitä enää. Suuhun ei mene enää kuin tissi ja omat nyrkit ja nyrkeissä olevat tavarat. Joten milläs syötät kun ei kelpaa. Se siitä lisämaidosta. Oon ehkä salaa mielissäni ja toisaalta en, koska jos paino ei käänny nousuun niin neuvolasta alkavat varmasti tuputtaa kiinteitä äkkiä jotta saadaan poika kasvamaan. Ihmettelen kyllä pikkasen että korvikevauvoilla suositus kiinteiden aloittamiseen on 4kk ja imetetyllä 6kk, en tiedä miksi näin. Ja sitäpaitsi mua edelleen korpeaa se käyröjen tuijottaminen. Varsinkin jos painolla on tapana notkahtaa 4-5kk iässä niin ensi neuvolassa nousee varmaan melkoinen show kun ei ole noussu käyrä tarpeeksi. Ja avo paahtaa mua koska on huolissaan kaikesta. Ei pikkujätkä nälkään kuole vaikka käyrät vähän notkahtaiskin, kyllä ne siitä nousee :)

19.1.2013

Säikky

Attituden huuhteluaine pääsi nenäseulani läpi. Ei päänsärkyä jee! Tuoksu on pehmeä ja mieto vaikka haistaisi suoraan pullosta. Vilkaisin tuossa näytössä vilkkuvaa sääennustetta ja mietin voiko pitää paikkansa. Ennuste on Lahdesta ja näyttää -30 astetta tällä hetkellä. Siis hyivit... Tänään saan pitää jäbävapaan päivän. Mietin jos lähtis kirppikselle tai pyhittäisi paljon aikaa WoWittamiselle, tai sitten nukkuisin. Onneksi yöunet ovat pikkuhiljaa palaamassa. Nyt kun löysin kamerankin jemmastani, voisin pikkuhiljaa taas ottaa kuvia blogiin, jostain syystä kuvasaldo pyörittelee nollia. Olin eilen ihme säikky. Viikonpäivät ovat sekaisin enkä muistanut että on perjantai. Olin kaikessa hiljaisuudessa tässä koneella niin yhtäkkiä ikkunan takaa kuuluu huudahduksia ja muuta möykkää. Se on tässä mäen varressa viikonloppuinen ilmiö: huutoa, laulua, rinksa-ajelijoiden jumputusta ja kiihdytysajoja mäkeä ylös. Kesäisin myös baarista kotiutuvien möykkää kun aurinko alkaa nousta, sitä on hauska surata ikkunasta jos sattuu heräämään.. Samoin säpsähdän aina kun ulko-ovi kolahtaa. Se on jotenkin löysästi niin aina kun avaa rappukäytävän oven, ilmavirta tai mikä lieneekään saa oven kolahtamaan. Samoin kun naapurit laittavat oviaan kiinni. Mjää, meen tilaamaan valokuvia. Kun alkaa juttu loppua.

16.1.2013

Maitopeikko

Tämän perheen kiistakapula jo siitä asti kun pääsin sairaalasta himaan:Lisämaito. Ok, alustan sen verran että päätin imettää vaikka olikin vaikeuksia jo sairaalassa. Mua neuvottiin siellä hyvin. Oon hinkuttanut asian kanssa jo kolme kuukautta ja päättänyt mennä läpi kiven. Noh, viime neuvolassa kävi ilmi että jäbä on pituuteensa ja ikäänsä nähden ihan liian pieni. Neuvoksi annettiin lisämaitoa. Joka kerta kun sitä lisämaitoa otetaan kaapista mä näen punaista. Vaikka syy on järjellä perusteltavissa niin silti musta tuntuu pahalta. Pelkään että kun sitä lisämaitoa annetaan toistuvasti, siitä tulee kierre ja pikkuhiljaa multa alkaa loppua maito koska jäbä ei pyydä tissille yhtä usein. Kysynnän ja tarjonnan laki, see the pattern? Ja toisekseen musta tuntuu että mua katsotaan kuin ufoa kun sanon että imetän, ja ihmetellään miks ihmeessä,enkö halua päästä helpolla? Pulloa tungetaan heti kun tulee pienikin ongelma. Mutsikin pyörittelee silmiä eikä ymmärrä miksi en anna periksi kun ne korvikkeet on niin paljon parempia kuin 20 vuotta sitten. Nälkäkin pysyisi poissa pidempään. Noh voisin kysyä haluaisiko äitee syödä samaa valmisruokaa joka päivä (vitaminoitua tietenkin kuten kaikki nykyisin) kuin se että syö monipuolisesti itse tehtyä. Huono vertaus mutta silti. En halua antaa periksi koska öisin ei tarvitse nousta sängystä mihinkään ja ruoka kulkee aina mukana. Ei tarvitse pulloa, mikroa tai hellaa ja maitoja. Lisämaito on suurempi mörkö kuin pullo just sen maidon vähenemisen kierteen takia. Ja neuvolassa tuijotetaan käyriä muna pystyssä. Okei, kyllä se  painokäyrä kertoo suuntaa antavasti mihin ollaan menossa, mutta ajattelin että kyllä se käyränlasku tasaantuu. En kumminkaan halua ottaa riskiä itsepäisyydestäni jos maitoa ei oikeasti tulekaan ihan niin paljon kuin jäbä tarvitsisi. En tiedä miksi asia masentaa mua aika paljon. Onhan tää sujunut oikeasti ihan hyvin, eikä lisämaito maailmaa kaada. Kunhan ei kasvata sitä lisämaidon määrää koko ajan suuremmaksi tai korvaa sillä syöttöjä. Sain pesuaineetkin tänään, oli aika hyväntuoksuinen paketti :) Ainakin piparmintun tuoksuinen yleispesuaine pesi murheet mielestä. Oon löhönnyt liikaa kotona, vähemmästäkin alkaa masentaa. En ole saanut viikkoon unta vaikka väsyttääkin. Uni ei vain tule. Päässäkin tuntuu jo hassulta, ihan kuin olisi humalassa.

14.1.2013

Huuhteluaine sulattaa aivot

Hiljainen aamuhetki, kerrankin heräsin ennen jäbää ilman koomaista olemusta. Eilinen päivä oli suoraan helvetistä ainakin musta tuntuu nyt siltä. Yöunet jäivät lyhyiksi koska venytin nukkumaanmenoa WoWin parissa ja jäbä ei nukkunutkaan kymmeneen kuten yleensä. Koko päivän aikana ei nukkunut kuin ehkä muutamia puolen tunnin pätkää ja kiukkusi paljon. Mulla oli armoton päänsärky jostain kumman syystä (väsymys+huuhtleuaineen käry ilmeisimmin) hiekan tunne silmissä, joka on ollut pitkään. En meinaa aamulla saada silmiä kunnolla auki, varsinkaan vasenta. Silmissä on jatkuva hiekan tunne, silmätippojen apu olematon. Keksin toissapäivänä kokeilla uutta huuhteluainetta...VIRHE! Pullo oli oikein raikkaan näköinen ja laitoin pesutuvan kymmenen kilon koneeseen yhden korkillisen. Hain pikkupyykit ja jäbän vaatteen makkariin kuivumaan ja jo tässä vaiheessa alkoi päänsärky hiipimään kun sain kuteet koneesta. Koko kämppä kärysi vessanraikastimelta haisevalle huuhtikselle ja tuntui että käry sulattaa aivot kunnon jysärin muodossa. Ei näin! Kummastuttaa moinen koska olen aiemmin pystynyt huuhteluainetta käyttämään ja hajuvesissä ei edelleenkään ole mitään vikaa. Ne eivät käy nenääni ainakaan useimmiten. Käytän kyllä hajustettua pesuainetta josta jää mieto tuoksu vaatteisiin(Attitude). Ostin saman sarjan huuhteluaineen eilen Hyvinvoinnin tavaratalosta, saa nähdä käykö se nenään. Jos käy niin kiertoon menee. Ostin kokeiluun myös Mummi&Minä sarjan Polkkakarkki-yleispesuaineen. Sen pitäisi tuoksua piparmintulta. Valittavana oli myös Sitruunasooda ja Mansikkamarenki, mutta tykkään mintun tuoksusta eniten. Pesuaineen pitäsi soveltua myös pyykinpesuun. Sitrustuoksut ovat osaltani riskittömiä valintoja koska lähes poikkeuksetta tykkään sitrustuoksuista eivätkä ne käy nenääni.

12.1.2013

Mukahippi haluaa muuttaa

Ajattelin ostaa kantoliinan, koska kantoreppu on mulle niin ylivoimainen vehje. Liian monta liikkuvaa osaa. Kuulostaa varmaan aikamoiselta: Kestovaippoja, kantoliina, imetystä ja luomukorviksetta. Joo no ei se ihan näinkään mene. Kaikki muu on kokeiluasteella paitsi imetys. Sekään ei suju ihan kuin tanssi. Jäbä on nyt 3kk ja yhteinen sävel asiassa vasta alkaa löytyä jotenkuten, välillä paremmin välillä huonommin. Luomukorvikkeeseen päädyin koska ostin kotiin kaikkia laatuja ja päädyin maistamaan jokaista. Luomukorvikkeelle kävi sitten hörps joten meillä on sitä ehkä vähän itsekkäistäkin syistä :D Kivat, äiti syö lapsensa(kin) ruuat. Kestoja oon käyttänyt vain kotioloissa tai lyhkäsillä reissuilla kun ei ole tarvinnut kaivaa Veksiä vaunuista. Mulla on kauhee ostohimo ja muuttohimo. Just heitin taas kierrätykseen kaikkia sellaisia vaatteita joissa näen vähänkään vikaa, tai joihin en enää mahdu. Tän kämpän kaappitila on ihan armottoman surkea. Tää on yhden ihmisen  kaksio. Muuten tosi mukava mutta niin moni pieni asia mättää että muuttaisin pois. Seuraavan asunnon vessan katson ensimmäisenä. Sinne pitää mahtua pesukone ja jumbokokoinen kissanhiekkalaatikko. Jostain syystä kaikissa kämpissä joissa olen asunut wc on ollu mallia "mahdun kääntymään mutta muuta ei tarviikkaan vissiin."

11.1.2013

Sormuksia kaikille ja joka sormelle

No ehkä mä vähän jatkan parisuhteiden närppimistä. Kertakäyttökulttuuri ulottaa lonkeronsa myös parisuhteisiin. Viikon seurustelusta kihloihin, tosi uskottavaa. Tai se että aina kohdatessaan uuden, tämä uusi kohde kihlataan puolen vuoden sisään tapaamisesta. Ensimmäisen kerran voi katsoa läpi sormien mutta jos se on toistuvaa niin tulee mieleen miettiä vähän sellaisten ihmisten motiiveja. Onko kihlauksella oikeasti jokin syvempi tarkoitus vai onko se vain omistamisen muoto. Merkata toinen ihminen omakseen  tai varatuksi. Voin sanoa ainakin että vaikka kuinka olisi rinkula sormessa, ei se karkoita kilpakosijoita, joskus saattaa käydä myös päinvastoin se houkuttelee kokeilemaan jos olisi saumaa varattuun. Rinkulan omistajan moraalikäsitys päättää onko rinkula omassa sormessa este, hidaste vai merkityksetön. Ei siinä ainakaan mitään voimakenttää ole joka posauttaa lihan perässä liihottajat hevonkuuseen vaikka omistusmielessä rengastajat varmaan sitä toivovatkin. Meitsilläkin sormus on---laatikossa kylläkin. Raskaus pullautti sormet nakeiksi eikä ole toivoakaan änkeä sormusta takaisin. Ehkä sitten tulevaisuudessa, tai sitten hommaan uuden samanlaisen. Isontaa ei voi koska tuota on jo kerran suurennettu ja kuvion takia se ei enää onnistu. Ainakaan ohentamalla kuten viimeksi. Siksi mun sormus varmaan onkin vähän soikea. Voin käyttää voimakenttänä sormuksen sijasta Vekeä :D No mutta aika rauhassa olen saanut olla oikeastaan aina. Harvemmin kukaan tulee edes juttelemaan ellei ole tuttu. Siitä huomaa tulleensa aika vanhaksi kun ei enää tunnista yhtään radiossa soivaa biisiä, paitsi iskelmä-radiosta ja ehkä Novalta. Mun on pakko saada kasettimankka. Löysin kasetin jossa lukee "legendaarisia biisejä FIN"... Nauhoitettu vuonna kivi ja keppi joten ei muistikuvia juurikaan ole mitä herkkuja kasetilta löytyy.

8.1.2013

Kaappi täynnä vaatteita mut ei mitään päällepantavaa

Löysin kiintoisan blogin Rinnalla . Olipahan aika tietopläjäys ja aukaisi silmiä jonkin verran. Ja sitten siihen mitä olin satuilemassa enemmänkin. Kaivoin taas vaatekaapista kuteita kierrätykseen, en viitsi niitä myydä missään koska ovat ihan perushuttua eikä perushutulla ole oikein jälleenmyyntiarvoa. Kippaan surutta kierrätyslaatikkoon. Kaivelin samalla sukkahousu ja vyökokoelmaa tosin niistä ei koostu kasaa. Mulla on ehkäpä seitsämän paria erilaisia verkkosukkahousuja ja muutama niittivyö. Eniten harmittaa se, että ostin aikoinaan luotivyön (tai tutummin PANOvyö, ei ässää väliin :D) enkä ole käyttänyt sitä kuin ehkä muutaman kerran. Siitä huolimatta olen sinnikkäästi jemmannut sitä kaapissa jos mulla joskus olisi housut tai hame sen kanssa pidettäväksi. Nahkahousut on mun riukureisille ehdoton ei, ellei löydy sellaisia jotka ovat kireät mullekin. Nahkahameista tykkään kyllä, ainoa miinus on etteivät ne veny. Mulla oli yksi, mutta kuka tietää mihin se joutui. Ostoslistalla olisi actual painin leggarit millä tahansa kuviolla, ongelma on vain siinä että en mä osaisi niitä pitää. Ne menisivät jonkun mekon kanssa mukavasti mutta ei normi t-paidan kanssa. Johan mä olisin nykimässä paidan helmaa jatkuvasti. Luotivyössä ei ole mitään vikaa, vika on ilmeisesti vain siinä etten löydä kaapistani mitään sen kanssa pidettäväksi. Siniset farkut eivät käy, mustat käyvät. Hmh ensi kesän suunnitelmiin kuuluu Sauna Open Air, haluan nähdä Children Of Bodomin ainakin kerran livenä. Ja ehkä reissu Lappiin, riippuu porukoista.

7.1.2013

Miksi oi miksi mä olen niin hidas juomaan kahvia, että kupillinen on jo kylmä kun pääsen edes puoleenväliin. Tai syömään ruokaa niin että puoli annosta on kylmää. Vaikka koittaisin syödä nopeasti niin silti olen aina viimeinen. Eikö muut pureskele ruokaansa? No ehkä mä olen sitten tarkka ja jauhan vähän turhankin pitkään. Inhoan mässyttämistä ja lotskuttamista ja ryystämistä. Voisin nimetä heti muutaman äänekkään syöjän joista toinen ryystää ja nielee äänekkäästi ja toinen syö suu auki niin että loiske käy. Äiti nauroi että vaikka syön suu kiinni, niin salaatin syömisestä kuuluu ihan järkyttävä ääni. Saan rouskeen aikaiseksi ihan uskomattomista ruuista ja leuan jauhaminen näkyy varmaan takaraivossa asti :D Oikein kunnon ROUSKROUSK. Mutta en voi asialle mitään koska en voi jättää ruokia pureskelematta. Suun voi sen sijaan laittaa kiinni syödessään. Huutelin vähän huutonetissä ja facen goottikirppiksellä. Huudosta ostin Ruskovillan villaisen bodyn, villavaippahousut ja kaksi villaista välivaippaa/lisäimua. No ainakin jätkällä on kuula punaisena kun on vähän lämmin. Vielä en ole uskaltanut tehdä vaippaa pelkästä puklurätistä ja lisäimusta johon päälle laitetaan vain ne villahousut kosteussuluksi. Goottikirppikseltä kotiutin 20-reikäiset maiharit. Ovat varmaan polvitaipeeseen asti kun olen niin pätkä. Ja jotta kenkien laittaminen ei olisi ihan liian yksinkertaista: ei vetoketjua :D Mulla oli aikaisemmin pitkävartiset maiharit mutta myin ne pois kun olivat kokoa liian pienet. Ahneuksissani ostin kun olivat viimeiset kappaleet ja liike lopetti.

4.1.2013

Silmien pyörittelyä

Hitto, mikä ihmisiä vaivaa parisuhdeasioissa. Jos ei vain enää nappaa olla toisen kanssa, niin miksi sitä ei voi sanoa suoraan? Pitää kehittää typeriä tekosyitä joiden takia suhde on ohi. Jos ei halua olla enää yhdessä niin siihen ei tarvitse mitään tekosyitä. Voihan siihen haluamattomuuteen olla syitä jos jonkinlaisia mutta yleensä tuskin pelkkää yhtä syytä. Ja sitten se "kyllä mä välitän susta vielä"-liirumlaarum. Ihan kuin se jotenkin parantaisi jätettävän mieltä. En usko. Voi sanoa että välittää mutta ei niin paljon tai sillä tavalla että kannattaisi enää olla yhdessä. Simple? Toisen kanssa haluaa olla tai ei halua. Jos epäröi eikä tiedä haluaako olla niin ei kannata yrittää, siitä seuraa loppuenlopuksi paha mieli. Se on vähän kuin toivon antamista paremmasta mutta turhan usein se on sitten ovi joka tulee päin näköä.. En ole asiassa paras puhuja koska en ole kyennyt/osannut sanoa että ei enää vain kiinnosta. En ole osannut kertoa myöskään mikä mättää, selityksenä kaikenlaisia ympäripyöreyksiä. Ja olen käyttänyt myös "välitän vielä" fraasia..VIRHE. Ajattelin tuolloin että toiselle ei jää niin paha mieli, mutta totta helvetissä jää jos suhteen pistää poikki. Ja kyllä mä välitinkin ja olin huolissani, mutta en niin paljoa että olisi kannattanut jatkaa. En vain osannut sanoa lausettta loppuun. Nykyisin osaisin olla suorempi ja varmaan kehtaisinkin. Musta on epäreilua olla epäsuora ja jättää toinen killumaan epätietoisuuteen.

3.1.2013

Hermo menee

No kyllä se Pennangalanin arvoitus sitten ratkesi. Osa malleista poistuu pysyvästi, mutta suosituimmat on poistettu sivuilta koska Pennalla on "pikkasen" kasaantuneita tilauksia ongelmista johtuen. Vaikea vuosi kuulemma. Ja mua nakertaa. Kitinää, kitinää, kitinää ja lisää sitä. Ei kelpaa tutti, ei kelpaa syli, ei kelpaa leikkimatto, eikä virikkeet. Seurustelun yrittäminen on turhauttavaa koska kaveri ei edes katso kohti vaan aina johonkin muualle. Ei kiinnosta. Hauskuutusyrittämiset saavat oikeastaan vain parkumisen aikaiseksi tai suupielet kääntymään alaspäin. Mä en tiedä mistä vitusta kenkä puristaa. Selälleen on huono, mahalleen on huono kaikki on huono. Sellasta kitisemistä koko ajan, ei onneksi suoraa huutoa.

2.1.2013

Mitä Pennangalanilla tapahtuu?

Oon miettinyt tätä jo jonkin aikaa. Mitä ihmettä FantasyShoesilla/Pennangalanilla tapahtuu? Luulin että puljulla menee kumminkin suht mukavasti. En ole kenkärohmu mutta olen suunnilleen joka toinen vuosi ostanut pennangalanin sivuilta kengät pitkän harkinnan jälkeen. Valikoimassa on enää hyvin vähän mitään. Ekat Pennat kestivät ja olisivat edelleen ehjät jollen olisi viskannut niitä roskiin todella ryöttäisen ulkoasun takia, pohja kesti, varsi ja kärjet eivät. Myöhemmin ostetuissa on paksut pohjalliset ja ulkoasu on ollut huolitellumpi, korko ja pohjakaari ovat taas olleet täyttä kuraa. Korko natisee jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Mitä hittoa, laatu on laskenut kuin lehmän häntä., silti olisin ollut valmis taas ostamaan sieltä. Fantasyshoe.com sivustolla on ollu tämä teksti jo pitkään:
"Sorry to everyone, but we can not currently take any orders as we can not guarantee delivery within legal requirments.
This may well change in time, but at the moment, there's nothing happening here.
We hope you find what you want elsewhere"
Kertokaa joku viisaampii mulle mitä puljussa tapahtuu? Kenkäliike on kuitenkin ollut olemassa muutaman vuosikymmenen.

Monitoimimies

Vitkuttelin hakeutumista tutkittavaksi. Ensi kerraksi vien psykologille sukupuun, sekä vauvakirjani. Sukupuusta pitää erotella suvun monitoi...