19.8.2022

Syyskuulumisia

En edes muistanut miltä tuntuu kun töihin on kiva mennä. Mieli on kevyempi. Toki työ on yksitoikkoisempaa, mutta yllän suoritukseen joka on perfektionistiselle päälleni riittävän hyvä. En koe enää mielistelypaineita kuten nuorena. Ystävällisyys ja hyvä mieli tulevat luonnostaan ja se on aitoa. Toki aina ei jaksa, mutta silloinkin voi olla ystävällinen. Musta tuntuu että nuorena olin niin hapan ja niin teennäinen, joka asia oli evvk.

Vaikka olen huono lukemaan ihmisiä, niin joistain ihmisistä  lähtee huonot vibat heti. Teennäinen ja sellainen vilpittömyys puuttuu. Sitä on vaikea selittää. Tällä hetkellä töissä kenestäkään ei lähde sellaista. Yllätyin siitä että moni nuorempi työkaveri kuvittelee ikäni alkavan kakkosella. Voin kaivaa halukkaille kuvan itsestäni Cittarin arkistoista, jossa ikäni alkaa kakkosella oikeasti.

Tarina menee kutakuinkin niin, että kerron olleeni  poissa kymmenen vuotta Citymarketista ja että jäin  perhevapaille, opiskelin ammatin ja olin muualla töissä useamman vuoden. Ensimmäinen kysymys on että miten vanha sä oikein oot? :D

Olen huomannut että sukupolviero alkaa olla liian iso kun kymmenen vuoden ikäero ylittyy. En  käsitä mistä kaksikymppiset puhuvat, eivätkä he tiedä mistä minä puhun. Alkaa ikäluokka joka ei tiedä manuaalisesta ajasta mitään. Olen väliinputoajasukupolvea joka on nähnyt molempia aikoja. Kun olin pieni meillähän ei ollut edes telkkaria tai lankapuhelinta.

Kaikenkaikkiaan mulla on olo, että palasin kotiin <3 Harmi että mä en voinut ottaa työkavereita Tokmannilta mukaan.

Tässä on ollut aika hektistä muutoin. Oli eräs asuntopalo jonka jälkiä siivoilimme lähes 1,5kk. Remppaamista, putsaamista, raivaamista kahden perheen voimin. Oli  hyvin erilainen kesä.

Concerta on pitänyt mielen tasaisena, ei innostuspuuskia, ei ostelua tylsyyteen. Motivaatio on  tasaisempaa, vaikka väsyttää aina vaan lääkityksenkin läpi. Riippuu kyllä paljon päivästä. Outoa kun päässä on vain muutama ajatus sen sekamelskan sijasta.

22.7.2022

Hyvää kannattaa odottaa

Osa ystävistä jää pysyvästi, kun kipinä ei kanna enää molemminpuolin eikä ole enää mitään annettavaa. Sitten on niitä  joille olisi vielä paljonkin annettavaa ja haluaisi vaalia sitä ystävyyttä. Mutta vastakaikua ei tule, eikä  selityksiä. Ystävyys hiipuu vaikka toivoisi että se palaa. Jää muistot, ja ikävä. Ja epätietoisuus,  kun ei tiedä mitä tapahtui.Teinkö jotain väärin ja mikä meni pieleen?

Mä sain jotain kauan sitten kadonnutta takaisin. Sellaisena kuin se joskus oli, ei tietenkään ihan samanlaisena. Ja vastauksia sain,  joita koitin väkisin saada, mutta aika oli aivan väärä. Haistoin että jotain oli pielessä, mutta se oli tunne, ei varma tieto. Tästä on hyvä jatkaa. Tervetuloa takaisin, ystäväni. <3

29.6.2022

-

Harvoin motivoidun yhtään mistään. Joka päivän läpi kahlaaminen tuntuu 90% pakkopullalta. Ihan älytöntä. Haluaisin että olisi toisin, mutta se asia kun ei ole tahdonvoimasta kiinni. Käsitän kyllä että  elämään ja arkeen kuuluu niitä epämukaviakin asioita jotka vain tarvitsee suorittaa.  Mutta mitä jos enemmistö arjen tapahtumista on sitä pakkopullan suorittamista? Mitä jos ei vain huvita elää,  kun kaikki on niin vitun pakkopullaa. Vaikeaa eikä huvita. 

Kadehdin ihmisiä joilla on virtaa ja motivaatiota tehdä asioita töiden jälkeen. Itse istun puoliksi tiedottomana loppupäivän miettien että jotain piti tehdä, mutta teen mielummin jotain joka ei tunnu  pakolta. Luen tai torkun.

Nykyinen työpaikkani näytti minulle rajoitteeni sekä vahvuuksia. Tarvitsen paljon ohjausta ja tarkennusta, se ei tule itsestään. Asioiden priorisointi ja soveltaminen ovat ihan hepreaa. Olen myöskin muita hitaampi, ja  ajanhallinta sekä muisti sakkaavat. Mikäli jään oman onneni nojaan,  työnteosta ei tule mitään, kun jään jumiin. Tuntuu oudolta koska olen aikuinen.

4.6.2022

Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin

Ihan väsynyttä. Olen onnistunut aiheuttamaan itselleni univelkaa lukemalla kirjoja _myöhään_. Aivot tarjoaa The Fifth Elementin Ruby Rhod juontoa katkeamattomana putkena.

Heräsin klo 6.00 ja torkuin sohvalla tv-shopin pyöriessä taustalla. Nousin paikaltani klo 12.00 kun virkosin edes vähän. Olispa virtaa, mut tänään riittää ärtymystä joka sormelle. Ajatus vie jo muualle, ei irtoo enempää.

Mut oon kuin betoniin valettu polviin saakka
Seläs näkymätön tuhat kiloinen taakka
Vaik edessä ois enää yksi rasti
En tiedä jaksanko hautaan asti

Olen vankina täällä ikuisesti
Myös hautausmaata kiertävät aidat
Kun päättyisi viimein maallinen pesti
Mut syvempään kuitenkin maahan vain kaivat
Pidän sinusta mutten itseäni siedä
En tarvitse muita, sinusta en tiedä
Myönnän jos mä lähden
Sen teen vain itseni tähden

Väsynyt olemaan väsynyt. Univelka ei sitä selitä kuin joskus. Diagnoosi ei ollut avain autuuteen,  mutta en mä niin kuvitellutkaan. Tavallaan sitä on entistä vittuuntuneempi siihen että dopamiinit ja serotoniinit ei  mene oikein, ynnä muut jotka hankaloittavat asioita. Mut valoisa puoli on, etten sentään näe ja kuule olemattomia. Niinkin voisi olla, huonomminkin voisi olla.

Mä olen ollut aina jotenkin negatiivissävytteinen. Jään helposti siihen jumiin. Ikuinen väsymys ja olo ettei jaksa olla olemassa. Kiteytettynä. Mut onneksi tunnen itseni, tiedän että tunteet ovat häilyviä. Demonini tulevat esiin ja katoavat taas. Mutta eivät lakkaa olemasta.

Mä niin haluaisin että muisti toimisi. Ja et olis motivaatiota. Yleensä en motivoidu juuri mistään. Motivaatio iskee puskista johonkin ihan  random aiheeseen. Silloin mä  käytän tilanteen hyväkseni ja  kulutan koko energiani opiskellakseni asian läpi.

Naamioin ahdistuksen ja väsymyksen huumoriin ja sarkasmiin. Sitten kun ahdistus pääsee pidemmälle,  alan vittuilla kaikille kun en jaksa ihmisiä enkä tätä maailmaa pätkääkään.

Miten katkaista välit ihmiseen joka on ollut ystävä pitkään. Mä en halua olla pelkkä paskaämpäri johon kaadetaan murheet. Jotka johtuvat toistuvista samantyyppisistä valinnoista ja kertaantuvat. Sama paska, eri paketti ja vuosien kuluessa paketti on kasvanut kokoa reilusti. Oonko mä liian normaali ja päihteetön, ihan tylsä.

27.5.2022

Ruokakärpänen

Kesäloma on luksusta. Ei tarvi ahnehtia tekemistä, koska aina voi tehdä huomenna eikä aika lopu heti. On varaa siirtää päivällä tai kahdella. Kesätekemiset on näköjään aina samat. Kasvisruokaa ja hennatatuointeja tai ainakin niiden suunnittelua. 

Kesän kestosuosikit: Vegaaninen butter tofu, kookoslinssikeitto, Palak Paneer ja tofucurry. Yksi syy miksi teen harvoin kasvisruokaa on se että maha tulee kipeäksi niiden syömisestä. Töihinmeno ja kasvisruoka eivät ole sopiva combo. Ja arkena luotan niihin ruokiin  joita kaikki syövät, lomalla on aikaa päivystää muidenkin syömisiä. Motia löytyy vähän enemmän ruuanlaittoon. Hennatatuointitahnan teen joka kesä, valitettavasti toteutus ei edelleenkään ole mitä haluaisin, mutta olen löytänyt apuja. Apuviivat vesiliukoisella  kynällä ja päälle kuvio. Haastavin osuus on odottaminen että tahna vaikuttaa. Vuorokausi on loistava aika mutta liika pitkä olla tekemättä mitään. Hatunnosto niille jotka naimisiinmennessään hennaavat itsensä. Ei mikään kevyt projekti.

Värjään kulmakarvatkin hennalla. Ongelma on löytää tarpeeksi punainen kulmakynä. Kokeilluista kynistä suurin osa liian keltaisia, liian oransseja tai liian ruskeita. Vaikka sävyssä  lukee Auburn. Sain vinkin kasvivärjäysryhmästä, että on olemassa sellainen valmistaja kuin  "Just For Redheads eli JFR"  Luulisi hyvänvärisiä löytyvän. Fenty Beautylla on myös neljää  eri punaista mutta tilaaminen jostain kaukaa on kuin ostaisi sian säkissä. Sama pätee JFY:hyn. Olen tähän asti piirrellyt punertavanruskealla luomivärillä mutta kovin tarkkaa se ei ole. No mutta hiukset ja kulmakarvat ovat harvenemaan päin niin kohta saan piirtää kynällä kaiken.


25.5.2022

Liikunnan harrastamisen vaikeus

Pohdin eilen et miksi on niin vaikea harrastaa liikuntaa. Se ei koukuta ja urheilun jälkeinen hyvä olo kestää ihan hetken. Urheilu itsessään tuntuu pahalta rääkkäämiseltä jota en mielelläni tee vapaaehtoisesti. Onkohan sitten niin, että liikuntasuorituksesta saatava dopamiini jää mun aivoissa olemattomaksi. Eli  mä en saa liikunnasta mitään, aivot ei palkitse mua siitä. Järjellä ajateltuna kyllä homma toimii, tajuan että  voin kehossani paremmin kun liikun. Olen todennut sen myös käytännössä, kun raajat liikkuu ilman että niihin sattuu. Mutta sekään ei motivoi. Liikunta kuuluu asioihin joista mä en saa mitään. Sitten kun tulee hyperfiksaatio niin innostuspuuska kantaa pari kuukautta jonkun harrastuksen  parissa. Tankotanssi oli  sellainen. Sitten kyllästyin. Mikään ei ole saanut kipinää palaamaan.

Mun on myöskin hyvin vaikea asettaa tavotteita liikuntaharrastuksessa. Tankoilussa mulla ei ollut tavotteita, joten rakenne treeneistä puuttui. Se teki harrastamisesta kasaan raavittua silppua johon on vaikea sitoutua.

Kuntosalitreeni voisi olla ehkä mun juttu.  Käyt paikan päällä tekemässä määrätyn suorituksen. Silleen tosi karkeasti ilmaistuna. Kuuluuhan siihen muutakin.

15.5.2022

Nelikymppiset lähestyy, siis WHAATTT

Mä en koskaan kuvitellut että nostalgia poistuisi mun hyperfiksaatioista. Se on kulkenut mun kanssa siitä  asti kun olin 13-vuotias. Ehkäpä se koskee oman elämäni nostalgiaa, mutta ysäri ja kasari innostavat mua edelleen aika paljon. Ilmiöt jotka niillä vuosikymmenillä olivat. Omissa  muistoissa killuminen alkaa hiipual  mutta ei estä kaivelemasta aiempien vuosikymmenten ilmiöitä.

Mieltymys punaisiin hiuksiin ja muuhun siihen liittyvään aineistoon on hyperfiksaationa varmaan yhtä vanha kuin nostalgia. Sitä hetkeä en kyllä muista koska tulin asiasta tietoiseksi.

On ollut parempi olo nyt. Pipo on vähemmän kireällä. Samaan aikaan tilalle on tullut tietynlainen välinpitämättömyys. Ehkä on parempi, kun katsoo juttuja läpi sormien niin pipo ei kiristy niin paljoa.

Tuntuu niin vanhalta. Mä en saa puettua sitä sanoiksi. Sen huomaa musiikista. Mulla on paljon musiikkia mielessä jotka on vuosilta 2006 ja sitä ennen. Just äskenhän mä  olin 19. Luokkakaverit ovat vanhettuneet, lempibändien jäsenet ovat vanhettuneet,paljon. 

Veikon syntymästä on kohta kymmenen vuotta ja sehän oli vasta äsken. Peilikuva kertoo ihan muuta. Mä olen kohta 40. Viiden vuoden päästä. Mä täytin vasta äsken 30, se oli ihan just.

35v.  Ei vittu. Tiedän että kaikki vanhenee, mutta koska mulla on olematon ajantaju niin se iskee yhtäkkiä. Kuin märkä rätti naamaan. Kymmenen vuotta on kulunut hupsistakeikkaa. Mun ikäisethän on niitä aikuisia ihmisiä. Mun mielestä -75-79 syntyneet on aina kolmissakymmenissä ja itse on parikymppinen. Se ei kyllä täsmää todellisuuden kanssa. Kolmi ja nelikymppisyys oli niin kaukaisia asioita.

Syyskuulumisia

En edes muistanut miltä tuntuu kun töihin on kiva mennä. Mieli on kevyempi. Toki työ on yksitoikkoisempaa, mutta yllän suoritukseen joka on ...