4.6.2022

Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin

Ihan väsynyttä. Olen onnistunut aiheuttamaan itselleni univelkaa lukemalla kirjoja _myöhään_. Aivot tarjoaa The Fifth Elementin Ruby Rhod juontoa katkeamattomana putkena.

Heräsin klo 6.00 ja torkuin sohvalla tv-shopin pyöriessä taustalla. Nousin paikaltani klo 12.00 kun virkosin edes vähän. Olispa virtaa, mut tänään riittää ärtymystä joka sormelle. Ajatus vie jo muualle, ei irtoo enempää.

Mut oon kuin betoniin valettu polviin saakka
Seläs näkymätön tuhat kiloinen taakka
Vaik edessä ois enää yksi rasti
En tiedä jaksanko hautaan asti

Olen vankina täällä ikuisesti
Myös hautausmaata kiertävät aidat
Kun päättyisi viimein maallinen pesti
Mut syvempään kuitenkin maahan vain kaivat
Pidän sinusta mutten itseäni siedä
En tarvitse muita, sinusta en tiedä
Myönnän jos mä lähden
Sen teen vain itseni tähden

Väsynyt olemaan väsynyt. Univelka ei sitä selitä kuin joskus. Diagnoosi ei ollut avain autuuteen,  mutta en mä niin kuvitellutkaan. Tavallaan sitä on entistä vittuuntuneempi siihen että dopamiinit ja serotoniinit ei  mene oikein, ynnä muut jotka hankaloittavat asioita. Mut valoisa puoli on, etten sentään näe ja kuule olemattomia. Niinkin voisi olla, huonomminkin voisi olla.

Mä olen ollut aina jotenkin negatiivissävytteinen. Jään helposti siihen jumiin. Ikuinen väsymys ja olo ettei jaksa olla olemassa. Kiteytettynä. Mut onneksi tunnen itseni, tiedän että tunteet ovat häilyviä. Demonini tulevat esiin ja katoavat taas. Mutta eivät lakkaa olemasta.

Mä niin haluaisin että muisti toimisi. Ja et olis motivaatiota. Yleensä en motivoidu juuri mistään. Motivaatio iskee puskista johonkin ihan  random aiheeseen. Silloin mä  käytän tilanteen hyväkseni ja  kulutan koko energiani opiskellakseni asian läpi.

Naamioin ahdistuksen ja väsymyksen huumoriin ja sarkasmiin. Sitten kun ahdistus pääsee pidemmälle,  alan vittuilla kaikille kun en jaksa ihmisiä enkä tätä maailmaa pätkääkään.

Miten katkaista välit ihmiseen joka on ollut ystävä pitkään. Mä en halua olla pelkkä paskaämpäri johon kaadetaan murheet. Jotka johtuvat toistuvista samantyyppisistä valinnoista ja kertaantuvat. Sama paska, eri paketti ja vuosien kuluessa paketti on kasvanut kokoa reilusti. Oonko mä liian normaali ja päihteetön, ihan tylsä.

27.5.2022

Ruokakärpänen

Kesäloma on luksusta. Ei tarvi ahnehtia tekemistä, koska aina voi tehdä huomenna eikä aika lopu heti. On varaa siirtää päivällä tai kahdella. Kesätekemiset on näköjään aina samat. Kasvisruokaa ja hennatatuointeja tai ainakin niiden suunnittelua. 

Kesän kestosuosikit: Vegaaninen butter tofu, kookoslinssikeitto, Palak Paneer ja tofucurry. Yksi syy miksi teen harvoin kasvisruokaa on se että maha tulee kipeäksi niiden syömisestä. Töihinmeno ja kasvisruoka eivät ole sopiva combo. Ja arkena luotan niihin ruokiin  joita kaikki syövät, lomalla on aikaa päivystää muidenkin syömisiä. Motia löytyy vähän enemmän ruuanlaittoon. Hennatatuointitahnan teen joka kesä, valitettavasti toteutus ei edelleenkään ole mitä haluaisin, mutta olen löytänyt apuja. Apuviivat vesiliukoisella  kynällä ja päälle kuvio. Haastavin osuus on odottaminen että tahna vaikuttaa. Vuorokausi on loistava aika mutta liika pitkä olla tekemättä mitään. Hatunnosto niille jotka naimisiinmennessään hennaavat itsensä. Ei mikään kevyt projekti.

Värjään kulmakarvatkin hennalla. Ongelma on löytää tarpeeksi punainen kulmakynä. Kokeilluista kynistä suurin osa liian keltaisia, liian oransseja tai liian ruskeita. Vaikka sävyssä  lukee Auburn. Sain vinkin kasvivärjäysryhmästä, että on olemassa sellainen valmistaja kuin  "Just For Redheads eli JFR"  Luulisi hyvänvärisiä löytyvän. Fenty Beautylla on myös neljää  eri punaista mutta tilaaminen jostain kaukaa on kuin ostaisi sian säkissä. Sama pätee JFY:hyn. Olen tähän asti piirrellyt punertavanruskealla luomivärillä mutta kovin tarkkaa se ei ole. No mutta hiukset ja kulmakarvat ovat harvenemaan päin niin kohta saan piirtää kynällä kaiken.


25.5.2022

Liikunnan harrastamisen vaikeus

Pohdin eilen et miksi on niin vaikea harrastaa liikuntaa. Se ei koukuta ja urheilun jälkeinen hyvä olo kestää ihan hetken. Urheilu itsessään tuntuu pahalta rääkkäämiseltä jota en mielelläni tee vapaaehtoisesti. Onkohan sitten niin, että liikuntasuorituksesta saatava dopamiini jää mun aivoissa olemattomaksi. Eli  mä en saa liikunnasta mitään, aivot ei palkitse mua siitä. Järjellä ajateltuna kyllä homma toimii, tajuan että  voin kehossani paremmin kun liikun. Olen todennut sen myös käytännössä, kun raajat liikkuu ilman että niihin sattuu. Mutta sekään ei motivoi. Liikunta kuuluu asioihin joista mä en saa mitään. Sitten kun tulee hyperfiksaatio niin innostuspuuska kantaa pari kuukautta jonkun harrastuksen  parissa. Tankotanssi oli  sellainen. Sitten kyllästyin. Mikään ei ole saanut kipinää palaamaan.

Mun on myöskin hyvin vaikea asettaa tavotteita liikuntaharrastuksessa. Tankoilussa mulla ei ollut tavotteita, joten rakenne treeneistä puuttui. Se teki harrastamisesta kasaan raavittua silppua johon on vaikea sitoutua.

Kuntosalitreeni voisi olla ehkä mun juttu.  Käyt paikan päällä tekemässä määrätyn suorituksen. Silleen tosi karkeasti ilmaistuna. Kuuluuhan siihen muutakin.

15.5.2022

Nelikymppiset lähestyy, siis WHAATTT

Mä en koskaan kuvitellut että nostalgia poistuisi mun hyperfiksaatioista. Se on kulkenut mun kanssa siitä  asti kun olin 13-vuotias. Ehkäpä se koskee oman elämäni nostalgiaa, mutta ysäri ja kasari innostavat mua edelleen aika paljon. Ilmiöt jotka niillä vuosikymmenillä olivat. Omissa  muistoissa killuminen alkaa hiipual  mutta ei estä kaivelemasta aiempien vuosikymmenten ilmiöitä.

Mieltymys punaisiin hiuksiin ja muuhun siihen liittyvään aineistoon on hyperfiksaationa varmaan yhtä vanha kuin nostalgia. Sitä hetkeä en kyllä muista koska tulin asiasta tietoiseksi.

On ollut parempi olo nyt. Pipo on vähemmän kireällä. Samaan aikaan tilalle on tullut tietynlainen välinpitämättömyys. Ehkä on parempi, kun katsoo juttuja läpi sormien niin pipo ei kiristy niin paljoa.

Tuntuu niin vanhalta. Mä en saa puettua sitä sanoiksi. Sen huomaa musiikista. Mulla on paljon musiikkia mielessä jotka on vuosilta 2006 ja sitä ennen. Just äskenhän mä  olin 19. Luokkakaverit ovat vanhettuneet, lempibändien jäsenet ovat vanhettuneet,paljon. 

Veikon syntymästä on kohta kymmenen vuotta ja sehän oli vasta äsken. Peilikuva kertoo ihan muuta. Mä olen kohta 40. Viiden vuoden päästä. Mä täytin vasta äsken 30, se oli ihan just.

35v.  Ei vittu. Tiedän että kaikki vanhenee, mutta koska mulla on olematon ajantaju niin se iskee yhtäkkiä. Kuin märkä rätti naamaan. Kymmenen vuotta on kulunut hupsistakeikkaa. Mun ikäisethän on niitä aikuisia ihmisiä. Mun mielestä -75-79 syntyneet on aina kolmissakymmenissä ja itse on parikymppinen. Se ei kyllä täsmää todellisuuden kanssa. Kolmi ja nelikymppisyys oli niin kaukaisia asioita.

9.5.2022

-

Yksinäisyyden tunne. Se ettei tule kuulluksi tai nähdyksi, eikä ymmärretyksi. Ketään ei kiinnosta.

Mun mielessä on tuhat ja yksi asiaa joista olen innostunut. Se näkyy ja se kuuluu spontaanisti. Mut vastaanotto on usein tosi kuivaa niiltä, joille koitan kertoa asioista jotka mua innostaa. Se sammuttaa ilon tosi tehokkaasti. Ja halun tutustua muihin.

Mun kiukusta ovat saaneet osansa työkaverit, lasten kaverit, puoliso ja muu perhe. Se on ollut terävämpää ja halveksivampaa kuin aiemmin. Luottamus ihmisten vilpittömyyteen on ollut olematonta.

Satun puhelu piristi. Se soitti muuten vain, eikä siksi että on jotain vailla. Muut soittavatkin oikeastaan siksi että tarvitsevat jotain. Mä en tykkää siitä yhtään.

6.5.2022

Hmph

Miks on niin paskaa koko ajan? Tiedän ettei se ole muiden vika mutta toisia on helppo syyttää. Moni asia triggeröi kiukunpuuskia ja vitutusta.  Enkä mä pääse ulos tästä. En tiedä miten.

Mukava seurata ihmisten kulkua kaupungilla kun on lämmin päivä. Porukkaa hengaamassa ja menossa pussikaljalle. Ensimmäinen ajatus on että pääsispä itsekin. Pussikalja ja hengaaminen on ihan  mukavaa.

Toinen ajatus on et ketä mä muka pyytäisin mukaan? Yksin pussikaljalle? Kahdesta tutusta vaihtoehdosta kumpikaan ei ole käytettävissä. Toinen ei ole Heinolassa ja toinen ei käy missään enää. Kysyminen johtaa vain tekosyihin. Ja ihan  realistisesti ajateltuna mua kauhistuttaa ajatus hengaamisesta ihmisten kanssa joita en tunne. Tässä elämässä on tasan kourallinen ihmisiä joiden kanssa olen mukavuusalueella. Loput on enemmän tai vähemmän vaivaantunutta.

Asian ajatteluketju ja vaivalloisuus johtaa väsymykseen. Ja se siitä.

Mä en hengaa, enkä käy missään. Liian vaikeeta.

Lapset tuo iloa, onneksi. Muut asiat ei. Muita tekee mieli vain lyödä ja käskeä suksimaan perseeseen.


29.4.2022

Kun viha ottaa vallan

Pitkän aikaa mieltä on vaivannut turhautuminen ja suoranainen vihaisuus. Tänään oli valoisampi päivä. Mulla on ollut vahva tunne siitä, että ihmiset ottavat minuun yhteyttä kun tarvitsevat jotain. Työpaikkakin tuntuu kuppaavan irti joka ikisen voimanmurusen ja jää vain fiilis, että voi vittu kun en taaskaan ollut tälle firmalle tarpeeksi tuottava. Nyt ei kilahtanu kassaan sen viimevuotisen miljoonan sijasta kuin miljoona satatonnia. Ai vittu miten vähän,  kun tavoite kaks miljoonaa ei tullut täyteen. Mutta itse olen paikkani  valinnut, se täytyy aina näissä valituksissa muistaa.

Sosiaalinen kiintiökin on ollut täynnä. Ei ole tippaakaan sellainen olo että haluaisin kaunistella  kenellekkään yhtään mitään. Kauniiden sanojen varasto on tyhjä, suorien ja tökeröiden sanojen varasto on täysi. Musta tuntuu että jos ei iske nyrkkiä pöytään ja ole törkeä niin kukaan ei kuuntele. En ole jaksanut  leikkiä enää  aikoihin että mulla on kivaa. Kuten erästä naista  lainatakseni "miksi teeskennellä, että paska ei haise, vaikka se haisee kauas ja ihan helvetisti".

Pojan koulukaverit yllätin puhumasta pahaa selän takana. Silloin repesi. Aikuisen käytöksen kauniit sanat olivat juuri päässeet valitettavasti loppumaan, niin käytin niitä joita minulla oli. Rumia ja suoria, terävästi ja kovaäänisesti.

Triggeröidyin luultavasti omista kokemuksistani ja näen pojassani paljon samaa. Hieman outolintu ja sosiaalisesti kömpelö. Kapeat ja omituiset mielenkiinnon kohteet. Helppo kohde haukkumiselle ja ulosjättämiselle. Miksi tarvitsee esittää ystävää jos kuitenkin nauretaan ja pilkataan selän takana? Jos omaa poikaani tunnen, niin hän on valikoiva ihmisten suhteen. On niiden seurassa joiden kanssa on yhteisiä asioita ja loput ovat kuin ilmaa. Ei ole kiinnostunut hengaamaan, eikä muista nimiä.

Just samaa rataa kuin oma koulupolku ystävien suhteen. Mä olin niin nolo ettei kukaan kehdannut koulussa leikkiä mun kanssa, koulun jälkeen onnistui kyllä. Olin nuorempien kanssa tai aikuisten. Oman ikäiset olivat aika tuomitsevia siitä kuka sopii joukkoon. Loppupelissä olin aika yksin, sisäisesti. Ketään muuta ei kiinnostanut samat jutut samalla tavalla. Rako omanikäisiin kasvoi iän myötä, mä en kiinnostunut samoista asioista ikätason mukaan kuten muut. Kun muutettiin Vierumäkeen ja löysin Satun niin mun ei tarvinnut enää etsiä muita ystäviä. Yhteinen sävel löytyi ja se on pysynyt näihin päiviin asti. Hengasin toki välissä parin muun kanssa mutta eivät ne jutut ottaneet tuulta alleen. Sama tapahtui Villen kohdalla, oli yhteinen sävel ja sain kerrankin ymmärrystä. En toki heti kaikelle, mutta ero aiempiin parisuhteisiin on valtava. Niissä sain lähinnä syyllistämistä niistä ominaisuuksista joille en kauheasti voi mitään.

Muistan lapsuudesta että aikuiset toruivat paljon, enkä ymmärtänyt syytä. Olin vain oma itseni.  En  tainnut piitata kohteliaisuussäännöistä. Sellaisista sosiaalisuussäännöistä jotka olivat muille itsestään selviä.

Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin

Ihan väsynyttä. Olen onnistunut aiheuttamaan itselleni univelkaa lukemalla kirjoja _myöhään_. Aivot tarjoaa The Fifth Elementin Ruby Rhod ju...