Tapaus Kimchi

Esimerkki siitä, kuinka en voi ohjeita kauheasti soveltaa, muuten se ei mene "oikein". Olen tehnyt kimchiä Maangchin ohjeella. Ihan hyvää on tullut, mutta kaikkia olennaisia en ole onnistunut löytämään. Saattaa olla että vaikuttaa makuun, saattaa olla että ei. En ole koskaan syönyt oikeaa Kimchiä, luulen purkkiversioiden olevan aika kaukana.

Kiinankaalia n.3kg

Porkkanaa 1kpl

Daikon-retikkaa n.5dl

vihersipulia 7-8kpl

kiinansipulia n. 2,5dl

valkosipulin kynttä 24kpl

1 tavallinen keskikokoinen sipuli

peukalonpään kokoinen pala inkivääriä

kalakastiketta 1,25dl

Saeujeotia 0,6dl

gochugaru-chilihiutaleita 2,5-5dl

tahmeaa riisijauhoa 2rkl

sokeria 2rkl

suolaa n.75g

Vihreällä merkittyjä olen korvannut muilla aineilla. Sipuleissa on green onion, scallions ja spring onion. Tässä maailmankolkassa green onion on vissiin vihersipuli eli kevätsipuli. Olen käyttänyt ohjeessa kevätsipulia. Tällä hetkellä kaupasta on saatavilla tuoreita sipulinippuja jotka ovat suht ohuita. Ne lienevät ohjeessa mainittuja sipuleita. Kiinansipulia en ole löytänyt toistaiseksi mistään, joten sitä en ole korvannut millään. Ohjeessa se kääntyy Asian Chives. Näyttää hieman ruohosipulilta mutta maistuu kuulemma valkosipulilta. Ratkaisin asian ostamalla siemeniä ja kokeilemalla jospa saisin kasvatettua itse.

Saeujeot (suolattu ja fermentoitu katkarapu) on myös erittäin olennainen jonka korvaaminen on (kuulemma) vaikeaa. Jotkut korvaavat sen thai-katkaraputahnalla (kokeiltu) ja jotkut kuivatuilla ja pakastetuilla minikatkaravuilla. Näitä pakastettuja ja kuivattuja ostin viimeksi. Nyt mielessäni pyörii että jos valmistaisin fermentoitua katkarapua itse. En ole onnistunut löytämään Saeujeotia mistään, edes verkkokaupasta.

Luulen tämän olevan aika perusohje. Tekijästä riippuen aineksilla on eri mittasuhteet tai sokeri on korvattu jollain muulla, sekaan heitetään mustekalaa tai anjovista tai levää.

Kesä

Valoisampia aikoja. Tavallaan. Vaikka en ole jaksanut innostua mistään samalla intensiteetillä kuin aiemmin. Kaikki on tasaisempaa ja sellaista "normaalia". Mutta huvittaa ehkä vähän enemmän.

Ihmissuhteiden vaikeuden luulen johtuvan ihan omista peloistani ja huonoista kokemuksista. Tai ei se ole luulo, pohdin asiaa. Olen tullut torjutuksi niin monesti tavalla tai toisella, niin luulen etten kelpaa. Vetäydyn kuoreeni jo valmiiksi jos haistan potentiaalisia ystäviä, minulle tulee paha olo ja alkaa vituttaa. Sitä on samaan aikaa katkera ja pettynyt jo etukäteen. Varsinaisesti minulla ei ole huonoja ajatuksia siitä etten kelpaa, ne ajatukset ovat kääntyneet niin että kysyn itseltäni että "teinkö mä jotain väärin tai ymmärsinkö väärin?" Ne ajatukset eivät ole suoraan arvottomuudentuntoisia. Kiukun tunne tulee turhautumisesta ja on yleistä ihmisiä kohtaan. Mua vituttaa ihmiset ja ihmisten toimintatavat yleisellä tasolla. Tuntuu turhauttavalta panostaa johonkin uuteen ystävyyssuhteeseen kun se vaatii paljon vuosia ja työtä tutustua. Annan kaiken tai en mitään. Sitten jos toinen ei soita tai vastaa viesteihin niin vetäydyn ja ajattelen sen johtuvan siitä että tein jotain väärin tai että toinen ei haluakaan tutustua. Sit on ajatuksia siitä että minusta halutaan vain hyötyä. Inhoan ihmisiä jotka soittavat vain kun tarvitsevat jotain. Olemassa olevat ihmissuhteet on helppo pitää, vuosia on takana niin paljon että yhteys ei katkea vaikka pariin kuukauteen ei kuuluisi mitään.

Ikäluokkani ihmisillä on perhettä, niin minullakin. Juttu on niin, että yhteydenpidon ja tutustumisen puute ei johdu minusta tai sanoistani tai käytöksestäni tai outoudestani tai mitä nyt tähän keksiikään. Työ ja perhe vaatii aikaa ja muistamista. Ennakointia ja järjestelyä. Arjen työt päälle. Sit jos jää tyhjää aikaa niin voi miettiä onko sosiaalista energiaa. Yleensä ei ole ja luulen että muillakaan ei ole.

Lasten ystävyyssuhteiden kuprut menevät tunteisiin, mutta sekin johtuu omista demoneistani. Musta tuntuu että lähes kaikilla on niitä. Voiko olla maailmassa muka ehjiä ihmisiä?

Kaiken tasaisen harmaan keskellä olen koittanut ottaa ilon irti pienistä asioista. Valoisaa tulee aikaisin (aamuneljältä on parasta), käki kukkuu ja pääskysten ääni kuuluu. Tällä hetkellä luonto myös tuoksuu, just sellaiselta raikkaalta alkukesältä. Poljen pyörällä nenä pitkällään. Tästä vuodenajasta pidän ehkä eniten, kaikki on tuoretta vielä ja yöt ovat viileitä. Kuljen ulkona oksasaksien kuvat silmissä. Omenapuiden kukkia, naps naps, kirsikkapuiden kukkia naps naps, tuomen kukkia naps naps ja sireeniäkin vielä naps naps :D Yleensä näitä kasvaa pihoissa Tuomea lukuunottamatta, niin en ole uskaltanut käydä saksimassa. Mun mieli vaan lepää kukkivista puista ja pääskysten äänistä.

Katsottiin Aladdinia lasten kanssa. Jago sanoi "läski" ja "turpa kiinni". Ilme oli varmaan priceless. En edes muistanut että vanhoissa piirretyissä sai puhua karkeammin :D

Ei edes tilapäisesti loppu

 Parempi päivä.

On vaikea uskoa että ADD olisi syy kaikkeen. Jos siinä onkin virhe? Jos se onkin jotain muuta. Tuntuu että 90% hereilläoloajasta on tosi väsynyttä. Olen jossain aivosumussa, tuijotan tyhjää enkä sisäistä mitä minulle puhutaan. Sisäistäminen tulee viiveellä. En löydä sanoja enkä ajatuksia. Toimin kuin hidastetussa filmissä. Turhauttavaa. Ei ole energiaa, vaikka nukkuisi 10h tai 6h. Eikä muistia.

Ja se toiminnanhitaus on ihan oikeaa. Voin pakottaa itseni nopeammaksi, mutta se tekee pidemmän päälle väsyneemmäksi kuin normaalisti. Samalla teen mitä sattuu ja kömpelyys kasvaa suhteessa nopeuteen. Koen paljon alemmuudentunteita koska työelämä ja elämä yleensäkin vaatii nopeaa toimintaa. Kaikesta on tullut nopeampaa, enkä pidä siitä. Koska se ei ole yleisessä normissa hyväksyttävää. Olla hidas.

En mahtunut normiin 90-luvun maailmassa, enkä ainakaan tämän ajan maailmassa. Liian hidastoiminen. Eikä kukaan usko kun kerron mikä kestää, kun asioiden toimittaminen vaatii aikaa. Kun ei siihen ole muuta syytä kuin hitaus.

Lääkitys ei muuta kuin vireystilaa paremmaksi toimiessaan optimaalisesti. Sekin on ihan päivästä ja planeettojen asennosta kiinni. Se ei poista aivosumua, ei paranna muistia eikä poista väsymystä. Eikä vaikuta asioiden sisäistämisnopeuteen. Jos se onkin keskittymishäiriön ja narkolepsian yhdistelmä höhöhö

Ilmiö jota lääketiede ei tunne eikä sitä voi parantaa, eikä sille voi tehdä mitään. Voi vain olla nukahteleva tyhjäpää joka tarttee unta kellon ympäri pärjätäkseen pari tuntia.

whatever

Mmm. Voin samaistua. 

On tosi vaikea uskoa että tässä elämässä löytyy oikeasti ketään joka näkee asiat samoin silmin. Sosiaalinen piiri kaventuu yhä enemmän. Eikä mulla riitä motivaatio alkaa etsimään tai odottelemaan että jostain taiannomaisesti putkahtaisi ihmisiä jotka osaavat nähdä pääni sisälle. Puoliso pääsee tarpeeksi lähelle mutta silti jää aika kauas. Me nähdään maailma hyvin eri tavalla, 

vaikka haasteet arjessa ovat samankaltaisia.

Pohdin mielessäni luokkakokousta. Aloitin ala-asteen Myllypohjan koulussa 1994. Rehellisesti en muistele ketään lämpimästi. Tuntuu että siitä on edelleen liian vähän aikaa että haluaisin tavata näitä ihmisiä, muutoin kuin näyttääkseni keskisormea. Sama kuvio toistuu.

On ollut parempiakin ajanjaksoja. En ole arjen lisäksi jaksanut motivoitua mistään.

Kun lamppu syttyy lisää

Kun et kelpaa vanhemmillesi, ikätovereille tai koulumaailmassa sellaisena kuin olet. Vanhemmillesi olet tiellä ja teet kaiken väärin, häiritset kun he puhuvat, olet vaivaksi. Liian vilkas, utelias, äänekäs ja liikaa vailla asioita. Et tule kuulluksi etkä nähdyksi, etkä saa hyväksyntää.

Ikätovereiden mielestä olet omituinen jollain tapaa. Osa haukkuu suoraan, osa leikkii mielummin muiden kanssa. Jäät ulkopuolelle, etkä saa hyväksyntää.

Koulussa homma sujuu juuri niin kauan kuin leikkii mukana sääntöjen mukaan. Opettaja soittaa kotiin jatkuvasti moittiakseen muista asioista, vaikka itse opinnot menevät juuri niinkuin pitää. Osaat homman, mutta omalla tavallasi. Et saa hyväksyntää koska toimit toisin.

Syntyy ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne, sekä huono itsetunto. Et kelpaa edes itsellesi. Se kantaa pitkälle aikuisuuteen jos juurisyitä ei osaa kaivaa. Tässä tuskin on edes kaikki, vaan ne linkittyvät muiden asioiden kanssa.

Suutun jos mielipiteeni tai minut jätetään huomiotta tai minua väheksytään. Tunne on voimakas ja se tulee esiin suhteellisen helposti. Suurentelen myös asioita jotta niillä olisi merkitystä. Haen hyväksyntää. Olen hakenut läpi elämäni hyväksyntää, enkä edes tajua miksi. Mitä mä sillä paikkaan, kun ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne ei sillä täyty. Uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, koska uskon että lopulta ne ihmiset katoavat. Olen vihainen siitä jo valmiiksi että en tule hyväksytyksi. Jos jonkun kanssa löytyy yhteinen sävel heti ja se kestää niin siinä on potentiaalia ystävyyteen. Silti jossain vaiheessa työnnän sen ihmisen pois kun ei se koskaan soita. Minulla on myös tunne että minua "käytetään". Ei kukaan vilpittömästi ole mun kanssa vain seuran takia. Aina on pakko olla jokin taustasyy.

Etsin jatkuvasti kotia, jotain paikkaa jonka tuntisin kodikseni. Jatkuva muuttaminen ei siihen auta, vaan se vaatii aikaa. Ihmisistä ei ole kodiksi. Ihmiset tulevat ja menevät elämänkaaressa, tunteet muuttuvat ja ihmisetkin muuttuvat. Liian epävakaata kun ei osaa luottaa ihmisten pysyvyyteen. Ympäristöstä on helppo aloittaa muuttamalla se pysyväksi. Ei työpaikan vaihdoksia, eikä muuttamista.

Ystävyyssuhteista minulla on puolisoni ja Satu. Saan vilpitöntä hyväksyntää ja ymmärrystä ja he viihtyvät seurassani. He ovat pitäneet minusta alusta asti ja nähneet kaiken. Ja ystävyys toimii molemminpuolisesti. Loput ihmiset tällä elämänkaarella olivat vain käymässä. Eivät ole soittaneet perään eivätkä kyselleet mitään. Kauniita puheita on kyllä ollut, mutta se on paskaa se. Yhteinen sävel on kadonnut jos sitä koskaan olikaan. Seassa kyllä on muutama puolittainen yritys, mutta he ovat etäisempiä. He ovat ihmisiä joita on kiva nähdä, joiden kanssa on puhuttavaa ja kuulumisten vaihto on molemminpuolista. Mutta he eivät ole nähneet paskempaa puoltani. Yhteinen sävel on olemassa mutta en tiedä jäävätkö he.

Perheelleni en puhu pahasta olostani ja tyhjyydestä. En puhunut lapsena, teininä enkä edelleenkään. Minusta tuntuu että he eivät tunne minua. Mutta on siitä puhuttu että mun sisäiseen maailmaan ei pääse. Kyllä pääsee jos malttaa kuunnella. Aikuisten on vain hankala pysähtyä kuuntelemaan lapsiaan, eivätkä lapset välttämättä osaa pukea sanoiksi itseään ja ajatuksiaan.

En tiedä mistä lähtisin liikkeelle. Että joskus ulkopuolisuuden tunne hellittäisi.

Tuttu ja turvallinen

Ne ovat hienoja hetkiä kun lamppu syttyy. Jäin miettimään miksi turvaudun tuttuun ja turvalliseen yhä enemmän. Palasin vanhaan työpaikkaani, kellun hyvässä olossa. Ympäristö on tuttu ja turvallinen ja osa ihmisistä. Paikkaan liittyy muistoja. Haalin tuoksuja jotka ovat minulle tuttuja ja jotka herättävät muistoja. Pidän pysyvyydestä ja rutiineista. Mutta en ole kyennyt löytämään itselleni kotia jossa tuntisin paikkani olevan. Kyllästyminen aiheuttaa etsimistä, enkä jää asettumaan. Se vaatii vuosia. Tunnen Vierumäen kodikseni paikkana, sekä tämän kadun jolla nyt asun. Tutut hajut, samat ohikulkijat, sama nainen puistelee joka ikinen päivä kodin tekstiilit parvekkeelta. Tuttu ja turvallinen on se avain kaikkeen. Vielä en ole löytänyt punaista lankaa siihen, turvaudunko tuttuihin asioihin enemmän tiettyinä aikoina. Vajoan muistoihin välillä, nykyisin harvemmin kun en enää muista.

Ihmisiin en luota enää tuttuudessa, niissä aikajatkumo särkyy. Ihminen muokkaantuu ajan saatossa eikä liian isoa väliä saa enää kurottua. Se vaatii asioiden rakentamista uudelleen, suhteen rakentamista uudelleen. Siksi on helpompi skipata vanhat ystävät jos yhteinen sävel on kadonnut täysin. Joidenkin kanssa sävel jatkuu pitkästä tauosta huolimatta.

Mitään yksittäistä syytä tuskin on, että haen turvallisuuden tunnetta. Muistan lapsena tunteneeni yksinäisyyttä ja kaipasin niitä hetkiä kun minulla oli hyvä olla. Olin serkkuni kanssa kuin paita ja peppu esim. viikonlopun ajan. Kun hän lähti kotiin, minulle jäi tyhjä olo. Maleksin leikkarilla tuijottamassa paikkoja joissa oli ollut ne parhaat leikit, koitin elää hetkeä uusiksi.

Paras ystäväni muutti pois, tai oikeastaan se jota katsoin kaveripiirissä eniten ylöspäin. Kävivät veljensä kanssa äitinsä luona toisinaan, aika lähellä. Kurkistelin postiluukusta, makasin rappukäytävän portaiden alla odottamassa että joku tulisi avaamaan. Tein niin vielä silloinkin kun näin postiluukusta asunnon olevan tyhjä. Sitä en muista miltä minusta tuntui.

Muutimme Vierumäkeen. Teini-iän kynnyksellä aloin miettiä että olisipa asiat samoin kuin lapsena. Voiko sanoa että 13-vuotiaana iski ensimmäinen ikäkriisi, luopuu lapsuudesta. Inhosin sitä. Paras ystäväni muutti pois kylältä niihin aikoihin. Tunsin yksinäisyyttä ja muistelin asioita ennen ylä-astetta. Toki näimme edelleen koulussa joka päivä, mutta se ei ollut sama asia. Arki oli muuttunut.

En pidä muutoksista.

En ole varma reagoinko toisen ihmisen muuttumiseen, muuttamiseen tai siihen että se asia vaikuttaa omaan arkeeni. Vai kaikkiin. En pidä siitä että suunnitelmiin tulee muutoksia, enkä siitä etten voi katsoa asioita kalenterista. Etten voi hallita kaikkia asioita tai ennakoida.

Tapaus Mugler

Luvassa rönsyilyä. Ensiksi tapaus Mugler. Kauneimpia hajuvesipulloja joita olen ikinä nähnyt. Tuoksut jakavat mielipiteet, enkä ihmettele. Yksi suihkaus tappaa talossa ja puutarhassa, mahdollisesti myös naapurit. Valitettavasti uudelleenformuloinnit eivät ole olleet eduksi.

Angel, tuli markkinoille 1992. En ole koskaan haistanut alkuperäistä ja on uudelleenformuloitu moneen kertaan (vaikka toisin väitetään) Lopputuloksena laimea versio alkuperäisestä. Haistan tässä suklaata, hunajaa, vähän hattaraa, vaniljaa, myskiä ja patsulia. Karkeasti kuvaillen makea vaniljatuoksu jossa myskiä ja patsulia. Oksettavaa ja rakastettavaa. Vihaan kuinka imelältä tämä tuoksuu melkein sulattaen hampaat, samaan aikaan patsulin tuoksu leijuu taustalta. Tulee mieleen angoravillapaita ja talvi. Patsuli on monesti se joka saa ihmiset kavahtamaan. Tätä on kuvailtu patsulipommiksi, mutta mielestäni patsuli on tässä aika mieto. Vuosimalleissa on eroja. Tässä on jotain tuttua ja turvallista, mutta myskin vuoksi saan tästä päänsäryn usein. En ole haistanut koskaan mitään samankaltaista.

Alien, tuli markkinoille 2005. Raskas jasmiinituoksu. Ehdoton ei. Pidän jasmiinista kyllä, mutta tässä ei toimi minulle yhtään. Tuoksuu kauas ja on tunnistettavissa kuten Angel.

 

Aura, 2017. Rakastan pulloa, tuoksusta ei ole mitään tietoa. Kuvauksen mukaan tässä on raparperinlehteä, begamottia, vihreitä nuotteja, ylang ylangia, nerolia, päärynää, vaniljaa, santelipuuta, kumariinia. Karkea arvio vihreästä tuoksusta jossa hieman makeaa ja pihkaista. Inhottaa jo valmiiksi vaikka jokin koukku näissä on. 

Luen paljon tuoksuarvosteluja Fragranticasta, enkä ole nähnyt muiden valmistajien tuoksujen jakavan niin paljon mielipiteitä. Lisäesimerkkinä Womanity-tuoksu, sisältää viikunaa, viikunanlehteä ja kaviaaria. Hyyyhhh. Kuulostaa ihan hirveältä, mutta jakaa mielipiteet.

Herra Mugler kuoli viime vuonna. Saa nähdä kuinka käy. Angelista on julkaistu Angel Elixir, ei vaniljaa ei patsulia. Miten sitä voi edes kutsua samankaltaiseksi tai kunnianosoitukseksi tai juhlapainokseksi. Saakohan L'oreal jatkossa käpälöidä koostumuksia mielin määrin. Sen tiedän että moni ostaa nyt vanhoja pulloja pois. Kosmetiikkateollisuus ei arvosta uskollisuutta. Bestseller on yhä sitä vaikka sitä vähän muokattaisi. Vuosien saatossa muokataan lisää eikä kukaan enää muista alkuperäistä, paitsi ne joilla sitä yhä on.