En tiedä miksen nähnyt hälytysmerkkejä siitä kun ei enää jaksa. Mutta kun katsoo aikaa taaksepäin, ne merkit ovat olleet jo ilmassa pitkään. Luulin vain tekeväni jonkilaista henkistä kasvua, vetäväni rajoja. Ehkä se oli osittain sitäkin. Lakkasin pitämästä itsestäni huolta, sivuutin omat tarpeeni levolle ja ruokailulle sekä rennolle tekemiselle (lukeminen, ihan vain oleminen). Suoritusten lista on ikuinen ja siihen sisältyy arjen kaikki asiat kauppalistan suunnittelusta ikkunoiden pesuun yms. Ja mähän en tunnestusti pysty ottamaan rennosti ennenkuin pakolliset asiat on hoidettu. Työpäivän lisäksi loin itselleni työpäivät kotona arjen askareista. Lepo ja syömään pysähtyminen olivat tehotonta ajankäyttöä joten skippasin sen monesti tai unohdin puuhaillessani. Jaksaminen kärsi pahasti. Ainahan mä olen ollut väsynyt ja torkahteleva, mutta tämä on jotain muuta ja vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä. Ei ollut energiaa tavata kavereita, sitten kaupassa käyminen ja kauppalistan tekeminen alkoivat sakkaamaan. Kaikki asiat parisuhteesta ystävyyssuhteisiin, ihan vain roskiksen viemiseen alkoivat tuntua vaatimuksilta ja suoritteilta joihin en kykene vastaamaan. Tuntuu että on kiire ja myöhässä koko ajan. Viime kesänä alkoivat uniongelmat. Juuri ennen nukahtamista kuulen sirkkelin äänen, voi olla moottorisahakin, tai jysähdyksen ääni. Säikähdän enkä saa unta, sama tilanne toistuu kun viimein nukahdan uusiksi. Vaihtoehtoisesti saan unihalvauksen. Niitä on ollut läpi vuosien todella satunnaisesti, nyt useammin.
Olen koittanut tietoisesti karsia kaiken tekemisen joka ei arjen kannalta ole ihan välttämätöntä. Jätän kyllä niitä välttämättömiäkin tekemättä. Tekee pahaa kun ei saa mitään aikaiseksi ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Olen vapautuneella ajalla nukkunut päikkäreitä, syönyt pitkään ja hartaasti, lukenut, katsonut telkkaria tai pelannut wowia. Mutta en usko tämän korjaantuvan heti vaan vaatii aikaa.
Toistaiseksi pää suoltaa tekemistä ja huutaa syyllistystä tekemättömistä asioista. Jos teen liikaa, kroppa ilmoittaa heti. Pulssi nousee ja on olo että kauhee kiire ja ahdistus. Joinain päivinä pään sisällä on energiaa ja intoa tehdä asioita, mutta kroppa iskee paniikkimoodin. Turhauttaa kun ei pysty. Mutta koitan olla tyytyväinen sellaisiin päiviin kun saan yhden asian tehtyä. Se yksi asia voi olla kauppareissu, imurointi, tiskivuoren hoito, suihkuun meneminen (kyllä, se on vaikeaa jos ei ole ihan pakko mennä). Töissä koitan tehdä mitä ehdin, mutta suunnitelma on oltava. Ei harhautumista, eikä hommien hamstraamista siihen malliin että koitan hoitaa niitä pikkuasioita heti kun näen, sillä niitähän riittää. Ei multitaskaamista.
Jos en pysähdy nyt, löydän itseni pitkältä pakkolomalta. En muista että näin pahaksi olisi päässyt tilanne koskaan. Olen kyllä kateellinen ihmisille jotka hoitavat arjen asiat ja työt ja energiaa on seuratoimintaan yms. harrastuksiin. Noh, ihmiset latautuvat eri tavalla. Mulla se laturi taitaa olla vaan tekemättömyys ja istuminen kannonnokassa yksin.
Keväällä on kivaa kun tulee valoa, samaan aikaan se valo tuntuu kärventävän aivot silmänreikien kautta. Vajoan maton alle keväisin, sinänsä hyvin nurinkurista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti