Nuoruuden identiteetti, mihin menit?

Olen ollut aika hukassa jollain tapaa. En tunne itseäni tai sitä olemusta johon olen valunut pikkuhiljaa kolmenkympin jälkeen. Havahdun toisinaan siihen että maailma on muuttunut kummaksi. Vaatteet ovat omituisia, musiikki on omituista. Oman ikäiseni näyttävät jotenkin vanhoilta, aikuisilta. En koe kuuluvani siihen joukkoon. En myöskään mene enää parikymppisestä nuoresta ihmisestä. Parikymppinen minäni tuntuu todella kaukaiselta asialta. Lisäksi säikähdin hupenevia muistikuvia lapsuudesta ja teini-iästä ja siitä kun olin parikymppinen. Muistot blurraantuvat ja niistä katoaa osia.

Ehkä edustan itseäni enemmän nyt. En ketään nuoruuden idolia tai muita esikuvia kuten kavereita. 

Minulla on ollut pitkät hiukset 2005 asti. Pisimmillään polvitaipeeseen. Vuosikymmenen projekti ja näkyvä osa identiteettiä. Heviletti, se oli pakko olla. Sitten tapahtui jotain. Pikkuhiljaa pitkät hiukset eivät edustaneet minulle enää mitään. Kunhan mukana roikkuivat kuin totuttu tapa. Luopuminen oli helppoa enkä ole katunut. Pidän enemmän hyvästä leikkauksesta ja kivasta väristä. Ja sitä heviä voi olla ilman lettiäkin :D

Vaatteet joita käytin vuosina 2005-2017 mahtuvat yhä. Mutta ulkoasu tuntuu vieraalta. Ei lantiofarkkuja ja t-paitoja joissa saumat soi.  Reisitaskuhousut ja norjalaiset villapaidat ovat juuttuneet päälle. Ei mielestäni huono valinta. Bändipaidat ovat lentäneet kaapin nurkkaan, tulee typerä olo kun sellaisen laittaa päälle. Onneksi voin ilahduttaa jotain toista, jonka kaappiin ne kuuluvat.

Kaikkee

Ei mitään uutta. Ikuinen väsymys painaa. Maailmassa on asiat vinksallaan jos ihmiset unelmoivat hiljaisesta ja rauhallisesta elämästä. Eikö elämän pitäisi lähtökohtaisesti olla yksinkertaisempaa ja hitaampaa. Mä en ainakaan arvosta että kaikki asiat tunkevat naamaan älypuhelimen kautta. Huomiottakaan ei voi jättää koska muuten ei ole ajan tasalla Wilma-viesteistä, työasioista jne jne. Uutta tavaraa tulee niin usein että joka toinen päivä tai kerran viikossa käytetty aika tiedotteiden lukemiseen on ihan liian vähän.

Haluaisin asua omakotitalossa. Osaan lämmittää puilla ja tehdä pihahommia sekä puutöitä liiteriin. Sekä tyhjentää sen paskahuussin. MUTTA. Jos aikoo ostaa talon, pitää olla rahulia. Kaupan alan palkoilla en lähtisi ostamaan taloa, vaikka kuinka saisi kivan asuntolainan.

Halvoissa taloissa on rempattavaa. Tarttee siis rahaa, vaikka osaisi itse. Talon ylläpito myös vaatii taitoja sekä rahaa. Ikuinen työmaa siis. Uudempi talo on kallis, mutta ylläpito vaatii myös manitsuikkaa. En tiedä kuinka moni ottaa tällaisia asioita huomioon kun ostaa unelmansa. Jos ostaa talon ymmärtämättä, että sen pitäminen vaatii rahaa ja remonttia niin käy niin, että 30 vuoden jälkeen lapsille jää purkukuntoinen mörskä.

Mulla ei ole taitoja eikä rahaakaan. Haaveet ovat yksioikoisia, realiteetit eivät. Omakotitalossa ei ole talohuoltoa vaan hommat on tehtävä itse. Mun McGyver-taidot eivät ole vielä tarpeeksi jotta olisin valmis siirtymään. Toki voisihan sitä asua niin karvalakkimallin talossa, ettei tarttis mitään sähkö tai putkimiehen taitoja. Vesi kaivosta ja lämmitys puulla.

Jännää miten joskus haaveilin kommuuniasumisesta. Vanhassa puutalossa, vähän niinkuin pienkerrostalo. Vaikka en pidä ihmisistä. Mutta valitettavan monelle yhteisasuminen on vaikeaa kun asenne on "ei kuulu mulle". Ei voi asua yhteisössä jos jätetään kaikille kuuluvia hommia hoitamatta.

Asun rivitalossa. Ja täällä valitettavasti asenne on "ei kuulu mulle" ja ihan sama. Yhteiset hommat jotka kuuluvat kaikille, jätetään hoitamatta. Mä en välitä talonmiesvuoroista, vaan teen hommat jos ehdin ensin. Tai näen että jokin on vinossa. Varasto on täynnä rikkinäisiä kamoja, käyttämättömiä polkupyöriä eikä kukaan halua ottaa asioista koppia. Tieto ei kulje. Mä en ole yhdessäkään asuinpaikassani törmännyt näin paskaan yhteishenkeen. No mut hei, ei kuulu mulle. Mä olen vaan vuokralla ja maksan vuokraa asioiden toimimattomuudesta. Eikös sen pitäisi kattaa vastikkeen lisäksi muitakin juttuja. En mä ainakaan halua maksaa ekstraa esim. pensasaidan leikkuusta tai hiekoituksesta/yms. Vuokranhan pitäisi kattaa myös sellaisia asumiseen liittyviä kustannuksia, kun ne kuitenkin kuuluvat tähän asuntoon ja asumisen kiinteisiin kuluihin. Teen kyllä itse kun varastosta löytyy toimivat laitteet näihin.

Ohops

Kuukausi mennyt oho. Olen käynyt tietokoneella lähinnä maksamassa laskut. Tosi vaikea muistaa mitä on tehnyt kun ei ole mitään tavotteita. Tosin on vaikea muistaa yleensä mitään. Mä olen odotellut hyperfiksaatioita ja jotain innostuskuplia mutta ne loistavat poissaolollaan. Tai ne ovat niin kevyen oloisia intensiteetiltään etten huomaa. Pääosin tuntuu että paskaa on vaan nilkkoihin tai maksimissaan polviin sen sijaan että pääsisi siinä uimaan ihan todella. Positiivista :D

Uusi pesukone on luksusta. Vanha hajosi kuukausi sitten. Luukusta voi seurata ohjelmaa, sitä hupia en ole päässyt seuraamaan vuosiin. 

Tänään kävin luistelemassa, olen ollut menossa jo useamman viikon mutta jotenkin on usein tullut muuta tai sit vaan saamattomuus. Olin työkavereiden kanssa humputtelemassa, ihan timanttisia tyyppejä ^_^  Se on hyvä merkki jos maha tulee kipeäksi nauramisesta. Ja musta on kiva tietää ihmisten taustoja ja oppia tuntemaan. Se tuntuu jollain tasolla kurjalta jos on jossain töissä vuosia, eikä ole koskaan nähnyt työkavereitaan siviilissä. Ainoa mikä jää näkyviin, on työminä. Ei ole edes mahdollisuutta tutustua. Ja jos ei tiedä toisista mitään niin mun päässä se aiheuttaa ymmärtämättömyyttä toisen toiminnasta.

Lyhyesti

Haluaisin laittaa tänne enemmän kuvia. Vaikka olevinaan helppoa nykyaikana niin sisältää monta välivaihetta. Digikamera aikana se oli olevinaan helpompaa, eli siis normaalia. Kamera kiinni piuhalla ja kuvia koneelle. Digikamerani Pinkki Unelma on ollut mullan alla jo vuosia ja kännykästä en muka saa kuvia ulos...

Mitään en oo tehny. Paitsi käynyt töissä, hoitanut arkiaskareita (puolittain) ja maannut sohvalla puolikoomassa kun virta on poissa. Kävin mä mustikassa kahtena päivänä ja jaksoin siitä innostua.

Kolmen viikon tauko lääkityksestä laski toleranssia niin että vaikutus palasi 12 tuntiin. Sitä iloa sain nauttia 1,5 viikkoa. Ei väsyttänyt ihan koko ajan ja vireystila oli tasainen iltaan asti. Sen jälkeen haittavaikutukset tulevat. Väsymys iskee triplasti kun vaikutus hiipuu kesken päivän, tulee päänsärky ja huimausta.

Olen niin turhautunut että väsymys riivaa, nukkuminen ei auta, eikä liikunta. Narkoleptikot saa multa kaiken sympatian, vaikka en ole niin syvällä väsymyksessä. Saan sentä nukuttua yöt läpeensä vaikka se ei virkistä kuin hetkeksi. Tosin narkolepsia ei ole mulle tuttu, tiedän vain että aiheuttaa voimakasta väsymystä ja nukahtelua. Pitäis varmaan lukea aiheesta koska kipinä heräsi.

Alza Oros patentti

Tiesin kyllä, että adhd-lääkkeissä on ollut saatavuusongelmia. Sen kummempaa miettimättä. Sitten jostain tuli kipinä ja jäin looppaamaan ajatuksiin. Kaivelin. Ei kelvannut selitys että kysyntä on kasvanut. Concertaa on ollut saatavilla hyvin nihkeästi, samoin rinnakkaisvalmisteita. Löysin artikkeleita joissa Janssen-Cilag (Concertan valmistaja) on ilmoittanut että valmistus loppuu. Luettuani aikani erilaisia artikkeleita ja uutisia niin tiivistän asian näin: Concertan valmistus jatkuu kyllä, mutta valmistaja luopuu Alza Oros-patentin käytöstä. Se vaikuttaa siihen, kuinka lääkeaine vapautuu pilleristä. Patentin alaisissa pillereissä lukee Alza, uusissa ei lue mitään. Mikään muu adhd-valmiste ei käytä Alza Oros-patenttia.

Saa nähdä kuinka kriittinen patentin poisto on, koska se on erottanut Concertan edukseen muista rinnakkaisvalmisteista. Ainakin omakohtaisesti voin sanoa että rinnakkaisvalmisteesta tulee alkuun helposti huono olo, eli vaikuttaa liikaa liian nopeasti. Ne joille Concerta on sopinut, ei välttämättä sovikaan enää.

Ja jos ymmärsin oikein, Jenkeissä vakuutusyhtiöt pudottivat Concertan korvattavien listalta pois koska valmiste on liian kallis. Kun patentin poistaa niin ta-daa, valmistus on halvempaa ja kas, se onkin taas korvattavien listalla. Raha puhuu.

Concertaa käytetään paljon niin asiakaskunta on jo luotu. Ihmiset ovat myös merkkiuskollisia. Seuraan kuinka tilanne kehittyy.

Parru perseessä

Muistan yllättävän vähän asioita sen jälkeen kun täytin 25. Voi oikeasti jo sanoa että kymmenen vuotta on kadonnut johonkin pimiöön. En tiedä paraneeko tilanne muistamisen kannalta ennalleen.

Erkaantuminen läheisistä syvenee. Yhteiset asiat, muistot sekä se jokin punainen lanka joka meitä on yhdistänyt on lähestulkoon olematon. Ei minusta tunnu enää että puhumme samoista asioista. Minulla ei ole ollut pitkään aikaan mitään sanottavaa tai asioita joita olisin halunnut jakaa. En ole surullinen siitä että ihmissuhteet hiipuvat pois. Ne tuovat velvollisuuksia jollain tapaa. Myös työ, parisuhde ja moni muu elämän osa-alue tuovat velvollisuuksia. Jostain syystä sosiaalisten suhteiden velvollisuudet tuntuvat minusta eniten raskailta. En osaa sanoa koska uteliaisuuteni muita ihmisiä kohtaan lakkasi.

Saattaahan se olla niinkin että aiemmin helppoja ystävyyssuhteita varjostavat nykyisin aikuiselämän murheet. Ne ovat raskaampia kuin teinidraamat. Ilo on kadonnut. Muistot olivat kalliita ja niitä oli kiva puida, mutta ne hiipuvat mielestäni ja niiden tärkeys on kadonnut. Jaoin muistoja ihmisille aikani mutta ne hiipuvat. Enkä usko että monikaan jaksaa välittää vanhoista asioista.

Vakavuuden parru kasvaa perseessäni. Tosin kun tällä pallolla kulkee ja seuraa ihmisten toimintaa niin vähemmästäkin hymy hyytyy. Luulin että kun laitan lääkityksen tauolle niin huumori löytää takaisin elämääni ja minusta tulee taas spede.

Ei. Parin viime vuoden aikana pääni sisällä on tapahtunut jokin prosessi. Olen vakavoitunut enkä halua enää jakaa asioita. Ehkäpä ne turhat asiat alkavat karsiutua pois itsestään. Niinkuin somen käyttö.

Lässyä

On fyysistä ja psyykkistä väsymystä. Mulla tuntuu olevan jatkuvasti sitä psyykkistä, kroppa jaksaisi kyllä mutta päässä ei tapahdu mitään. On vain väsymys ja ärtymys. Työni on psyykkisesti kuormittavaa. Taustahälyisessä myymälässä olet läsnä kassalla ja puhut ihmisten kanssa. Jotenkin en ajatellut sen olevan raskasta kun enhän mä sinänsä tee siinä mitään raskasta. Kun sosiaalinen kiintiö täyttyy niin ei jaksa olla ihmisten kanssa edes kotona. Olen ratkaissut asian ilmoittamalla että omaa rauhaa kiitos ja mennyt lukemaan kirjaa tms.loppupäiväksi. Ei kännykän selaamista koska sekin kuormittaa. Olen koittanut rajoittaa päämäärätöntä selailua koska se kuormittaa ja vie aikaa. Se on tuottanut tulosta. Aikaa vapautuu enemmän eikä pää ole täynnä epämääräistä mössöä ja mielikuvia. Harhakuva on siinä, että kun on olevinaan rennosti sohvalla hörppimässä kahvia ja selailemassa puhelinta, niin todellisuudessa aivot eivät saa tekemättömyyttä ja tylsyyttä. Kuormituskierre on valmis kun siitä tulee tapa joka käänteessä. Kun selaamisella täytetään ne pienetkin luppohetket.

Palaan siihen sosiaalisen kiintiön täyttymiseen. Tarvitsen yksinoloa riittävästi muutoin minusta tulee hyvin ikävä ihminen. Kun kaipaan omaa tilaa läheiset varmaan haistavat sen. Puhelin soi usein ja viestiä tulee, kotona pyörii karuselli "Kato mua, kato mua, kato mua" " Arvaa mitä, arvaa mitä, arvaa mitä?" Kaikki ovat kyljessä kiinni vaatimuksineen, muuttuvat huomionkipeiksi.  Läsnäolon vaatimus tuntuu niillä hetkillä ihan ylivoimaiselta. Eikä sitä tarvitse edes sanoa ääneen, ihminen puhuu myös kehonkielellä ja pienillä eleillä. Liikaa.

Olen kyllä sosiaalinen mutta se on ihan päivästä kiinni. Tänään on energiaa, huomenna ei olekaan sitten koko päivänä.

Aikoinaan Linkin Park oli kova juttu mulle. Hybrid Theory (2000) ja Meteora (2003). Lyriikat osui ja upposi puhumattakaan musiikista itsestään. Sitten tipuin siitä junasta.  Radiosta soi Linkin Park yks päivä, mutta biisi oli ihan vieras. Jotain tosi tuttua siinä kuitenkin oli. Kävi ilmi että se oli "uutta" materiaalia. Meteorasta julkaistiin 20-vuotis juhlajulkaisu ja se sisältää demoja sekä biisejä jotka jätettiin Meteoralta pois.

Ja jostain syystä musiikin avulla saan sanoitettua asioita itsestäni. Joistain biiseistä tulee muuten vain hyvät vibat, joistain tulee heti joku ihminen mieleen.

Olisi joskus vähemmän raskasta jos ei tajuaisi kuinka tämä maailma toimii. Tuntuu että ihminen on tarkoitus saada ostamaan. Se on vain pieni pala kokonaisuutta, siis raha ja ostaminen. Tuntuu että mä en toisinaan haluaisi elää tällaisessa maailmassa ja miksi mä toin lapset tänne vaikka ne eivät pyytäneet. Kuulostaa oikeasti kliseeltä mutta välillä tuntuu että maailman paska ja murheet tuntuu omilla harteilla vaikka en olekaan siitä vastuussa. Kyseenalaistaminen voisi joskus myös huutaa pienemmällä volyymilla mun päässä. Sit jos joku kehtaa valittaa siitä että kassan maksupääte toimii vähän hitaalla ni mulla palaa käpy. Heti. Mut hei ihanaa että jollain on elämässä asiat niin hyvin että se on iso murhe. Sama pätee lausahdukseen että "sulla ei oo varmaan elämässä ollut koskaan vaikeeta kun oot aina niin hyvällä tuulella ja ilonen"  Ihminen piilottaa, heittää vitsiä ja masentuneetkin osaa nauraa. Leikitään normaalia, tiiäks.

Ja kyllä, mä valitan paljon vaikka mulla on asiat hyvin. Liittyy lähinnä ihmisten toimintaan.

Tapaus Kimchi

Esimerkki siitä, kuinka en voi ohjeita kauheasti soveltaa, muuten se ei mene "oikein". Olen tehnyt kimchiä Maangchin ohjeella. Ihan hyvää on tullut, mutta kaikkia olennaisia en ole onnistunut löytämään. Saattaa olla että vaikuttaa makuun, saattaa olla että ei. En ole koskaan syönyt oikeaa Kimchiä, luulen purkkiversioiden olevan aika kaukana.

Kiinankaalia n.3kg

Porkkanaa 1kpl

Daikon-retikkaa n.5dl

vihersipulia 7-8kpl

kiinansipulia n. 2,5dl

valkosipulin kynttä 24kpl

1 tavallinen keskikokoinen sipuli

peukalonpään kokoinen pala inkivääriä

kalakastiketta 1,25dl

Saeujeotia 0,6dl

gochugaru-chilihiutaleita 2,5-5dl

tahmeaa riisijauhoa 2rkl

sokeria 2rkl

suolaa n.75g

Vihreällä merkittyjä olen korvannut muilla aineilla. Sipuleissa on green onion, scallions ja spring onion. Tässä maailmankolkassa green onion on vissiin vihersipuli eli kevätsipuli. Olen käyttänyt ohjeessa kevätsipulia. Tällä hetkellä kaupasta on saatavilla tuoreita sipulinippuja jotka ovat suht ohuita. Ne lienevät ohjeessa mainittuja sipuleita. Kiinansipulia en ole löytänyt toistaiseksi mistään, joten sitä en ole korvannut millään. Ohjeessa se kääntyy Asian Chives. Näyttää hieman ruohosipulilta mutta maistuu kuulemma valkosipulilta. Ratkaisin asian ostamalla siemeniä ja kokeilemalla jospa saisin kasvatettua itse.

Saeujeot (suolattu ja fermentoitu katkarapu) on myös erittäin olennainen jonka korvaaminen on (kuulemma) vaikeaa. Jotkut korvaavat sen thai-katkaraputahnalla (kokeiltu) ja jotkut kuivatuilla ja pakastetuilla minikatkaravuilla. Näitä pakastettuja ja kuivattuja ostin viimeksi. Nyt mielessäni pyörii että jos valmistaisin fermentoitua katkarapua itse. En ole onnistunut löytämään Saeujeotia mistään, edes verkkokaupasta.

Luulen tämän olevan aika perusohje. Tekijästä riippuen aineksilla on eri mittasuhteet tai sokeri on korvattu jollain muulla, sekaan heitetään mustekalaa tai anjovista tai levää.

Kesä

Valoisampia aikoja. Tavallaan. Vaikka en ole jaksanut innostua mistään samalla intensiteetillä kuin aiemmin. Kaikki on tasaisempaa ja sellaista "normaalia". Mutta huvittaa ehkä vähän enemmän.

Ihmissuhteiden vaikeuden luulen johtuvan ihan omista peloistani ja huonoista kokemuksista. Tai ei se ole luulo, pohdin asiaa. Olen tullut torjutuksi niin monesti tavalla tai toisella, niin luulen etten kelpaa. Vetäydyn kuoreeni jo valmiiksi jos haistan potentiaalisia ystäviä, minulle tulee paha olo ja alkaa vituttaa. Sitä on samaan aikaa katkera ja pettynyt jo etukäteen. Varsinaisesti minulla ei ole huonoja ajatuksia siitä etten kelpaa, ne ajatukset ovat kääntyneet niin että kysyn itseltäni että "teinkö mä jotain väärin tai ymmärsinkö väärin?" Ne ajatukset eivät ole suoraan arvottomuudentuntoisia. Kiukun tunne tulee turhautumisesta ja on yleistä ihmisiä kohtaan. Mua vituttaa ihmiset ja ihmisten toimintatavat yleisellä tasolla. Tuntuu turhauttavalta panostaa johonkin uuteen ystävyyssuhteeseen kun se vaatii paljon vuosia ja työtä tutustua. Annan kaiken tai en mitään. Sitten jos toinen ei soita tai vastaa viesteihin niin vetäydyn ja ajattelen sen johtuvan siitä että tein jotain väärin tai että toinen ei haluakaan tutustua. Sit on ajatuksia siitä että minusta halutaan vain hyötyä. Inhoan ihmisiä jotka soittavat vain kun tarvitsevat jotain. Olemassa olevat ihmissuhteet on helppo pitää, vuosia on takana niin paljon että yhteys ei katkea vaikka pariin kuukauteen ei kuuluisi mitään.

Ikäluokkani ihmisillä on perhettä, niin minullakin. Juttu on niin, että yhteydenpidon ja tutustumisen puute ei johdu minusta tai sanoistani tai käytöksestäni tai outoudestani tai mitä nyt tähän keksiikään. Työ ja perhe vaatii aikaa ja muistamista. Ennakointia ja järjestelyä. Arjen työt päälle. Sit jos jää tyhjää aikaa niin voi miettiä onko sosiaalista energiaa. Yleensä ei ole ja luulen että muillakaan ei ole.

Lasten ystävyyssuhteiden kuprut menevät tunteisiin, mutta sekin johtuu omista demoneistani. Musta tuntuu että lähes kaikilla on niitä. Voiko olla maailmassa muka ehjiä ihmisiä?

Kaiken tasaisen harmaan keskellä olen koittanut ottaa ilon irti pienistä asioista. Valoisaa tulee aikaisin (aamuneljältä on parasta), käki kukkuu ja pääskysten ääni kuuluu. Tällä hetkellä luonto myös tuoksuu, just sellaiselta raikkaalta alkukesältä. Poljen pyörällä nenä pitkällään. Tästä vuodenajasta pidän ehkä eniten, kaikki on tuoretta vielä ja yöt ovat viileitä. Kuljen ulkona oksasaksien kuvat silmissä. Omenapuiden kukkia, naps naps, kirsikkapuiden kukkia naps naps, tuomen kukkia naps naps ja sireeniäkin vielä naps naps :D Yleensä näitä kasvaa pihoissa Tuomea lukuunottamatta, niin en ole uskaltanut käydä saksimassa. Mun mieli vaan lepää kukkivista puista ja pääskysten äänistä.

Katsottiin Aladdinia lasten kanssa. Jago sanoi "läski" ja "turpa kiinni". Ilme oli varmaan priceless. En edes muistanut että vanhoissa piirretyissä sai puhua karkeammin :D

Ei edes tilapäisesti loppu

 Parempi päivä.

On vaikea uskoa että ADD olisi syy kaikkeen. Jos siinä onkin virhe? Jos se onkin jotain muuta. Tuntuu että 90% hereilläoloajasta on tosi väsynyttä. Olen jossain aivosumussa, tuijotan tyhjää enkä sisäistä mitä minulle puhutaan. Sisäistäminen tulee viiveellä. En löydä sanoja enkä ajatuksia. Toimin kuin hidastetussa filmissä. Turhauttavaa. Ei ole energiaa, vaikka nukkuisi 10h tai 6h. Eikä muistia.

Ja se toiminnanhitaus on ihan oikeaa. Voin pakottaa itseni nopeammaksi, mutta se tekee pidemmän päälle väsyneemmäksi kuin normaalisti. Samalla teen mitä sattuu ja kömpelyys kasvaa suhteessa nopeuteen. Koen paljon alemmuudentunteita koska työelämä ja elämä yleensäkin vaatii nopeaa toimintaa. Kaikesta on tullut nopeampaa, enkä pidä siitä. Koska se ei ole yleisessä normissa hyväksyttävää. Olla hidas.

En mahtunut normiin 90-luvun maailmassa, enkä ainakaan tämän ajan maailmassa. Liian hidastoiminen. Eikä kukaan usko kun kerron mikä kestää, kun asioiden toimittaminen vaatii aikaa. Kun ei siihen ole muuta syytä kuin hitaus.

Lääkitys ei muuta kuin vireystilaa paremmaksi toimiessaan optimaalisesti. Sekin on ihan päivästä ja planeettojen asennosta kiinni. Se ei poista aivosumua, ei paranna muistia eikä poista väsymystä. Eikä vaikuta asioiden sisäistämisnopeuteen. Jos se onkin keskittymishäiriön ja narkolepsian yhdistelmä höhöhö

Ilmiö jota lääketiede ei tunne eikä sitä voi parantaa, eikä sille voi tehdä mitään. Voi vain olla nukahteleva tyhjäpää joka tarttee unta kellon ympäri pärjätäkseen pari tuntia.

whatever

Mmm. Voin samaistua. 

On tosi vaikea uskoa että tässä elämässä löytyy oikeasti ketään joka näkee asiat samoin silmin. Sosiaalinen piiri kaventuu yhä enemmän. Eikä mulla riitä motivaatio alkaa etsimään tai odottelemaan että jostain taiannomaisesti putkahtaisi ihmisiä jotka osaavat nähdä pääni sisälle. Puoliso pääsee tarpeeksi lähelle mutta silti jää aika kauas. Me nähdään maailma hyvin eri tavalla, 

vaikka haasteet arjessa ovat samankaltaisia.

Pohdin mielessäni luokkakokousta. Aloitin ala-asteen Myllypohjan koulussa 1994. Rehellisesti en muistele ketään lämpimästi. Tuntuu että siitä on edelleen liian vähän aikaa että haluaisin tavata näitä ihmisiä, muutoin kuin näyttääkseni keskisormea. Sama kuvio toistuu.

On ollut parempiakin ajanjaksoja. En ole arjen lisäksi jaksanut motivoitua mistään.

Kun lamppu syttyy lisää

Kun et kelpaa vanhemmillesi, ikätovereille tai koulumaailmassa sellaisena kuin olet. Vanhemmillesi olet tiellä ja teet kaiken väärin, häiritset kun he puhuvat, olet vaivaksi. Liian vilkas, utelias, äänekäs ja liikaa vailla asioita. Et tule kuulluksi etkä nähdyksi, etkä saa hyväksyntää.

Ikätovereiden mielestä olet omituinen jollain tapaa. Osa haukkuu suoraan, osa leikkii mielummin muiden kanssa. Jäät ulkopuolelle, etkä saa hyväksyntää.

Koulussa homma sujuu juuri niin kauan kuin leikkii mukana sääntöjen mukaan. Opettaja soittaa kotiin jatkuvasti moittiakseen muista asioista, vaikka itse opinnot menevät juuri niinkuin pitää. Osaat homman, mutta omalla tavallasi. Et saa hyväksyntää koska toimit toisin.

Syntyy ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne, sekä huono itsetunto. Et kelpaa edes itsellesi. Se kantaa pitkälle aikuisuuteen jos juurisyitä ei osaa kaivaa. Tässä tuskin on edes kaikki, vaan ne linkittyvät muiden asioiden kanssa.

Suutun jos mielipiteeni tai minut jätetään huomiotta tai minua väheksytään. Tunne on voimakas ja se tulee esiin suhteellisen helposti. Suurentelen myös asioita jotta niillä olisi merkitystä. Haen hyväksyntää. Olen hakenut läpi elämäni hyväksyntää, enkä edes tajua miksi. Mitä mä sillä paikkaan, kun ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne ei sillä täyty. Uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, koska uskon että lopulta ne ihmiset katoavat. Olen vihainen siitä jo valmiiksi että en tule hyväksytyksi. Jos jonkun kanssa löytyy yhteinen sävel heti ja se kestää niin siinä on potentiaalia ystävyyteen. Silti jossain vaiheessa työnnän sen ihmisen pois kun ei se koskaan soita. Minulla on myös tunne että minua "käytetään". Ei kukaan vilpittömästi ole mun kanssa vain seuran takia. Aina on pakko olla jokin taustasyy.

Etsin jatkuvasti kotia, jotain paikkaa jonka tuntisin kodikseni. Jatkuva muuttaminen ei siihen auta, vaan se vaatii aikaa. Ihmisistä ei ole kodiksi. Ihmiset tulevat ja menevät elämänkaaressa, tunteet muuttuvat ja ihmisetkin muuttuvat. Liian epävakaata kun ei osaa luottaa ihmisten pysyvyyteen. Ympäristöstä on helppo aloittaa muuttamalla se pysyväksi. Ei työpaikan vaihdoksia, eikä muuttamista.

Ystävyyssuhteista minulla on puolisoni ja Satu. Saan vilpitöntä hyväksyntää ja ymmärrystä ja he viihtyvät seurassani. He ovat pitäneet minusta alusta asti ja nähneet kaiken. Ja ystävyys toimii molemminpuolisesti. Loput ihmiset tällä elämänkaarella olivat vain käymässä. Eivät ole soittaneet perään eivätkä kyselleet mitään. Kauniita puheita on kyllä ollut, mutta se on paskaa se. Yhteinen sävel on kadonnut jos sitä koskaan olikaan. Seassa kyllä on muutama puolittainen yritys, mutta he ovat etäisempiä. He ovat ihmisiä joita on kiva nähdä, joiden kanssa on puhuttavaa ja kuulumisten vaihto on molemminpuolista. Mutta he eivät ole nähneet paskempaa puoltani. Yhteinen sävel on olemassa mutta en tiedä jäävätkö he.

Perheelleni en puhu pahasta olostani ja tyhjyydestä. En puhunut lapsena, teininä enkä edelleenkään. Minusta tuntuu että he eivät tunne minua. Mutta on siitä puhuttu että mun sisäiseen maailmaan ei pääse. Kyllä pääsee jos malttaa kuunnella. Aikuisten on vain hankala pysähtyä kuuntelemaan lapsiaan, eivätkä lapset välttämättä osaa pukea sanoiksi itseään ja ajatuksiaan.

En tiedä mistä lähtisin liikkeelle. Että joskus ulkopuolisuuden tunne hellittäisi.

Tuttu ja turvallinen

Ne ovat hienoja hetkiä kun lamppu syttyy. Jäin miettimään miksi turvaudun tuttuun ja turvalliseen yhä enemmän. Palasin vanhaan työpaikkaani, kellun hyvässä olossa. Ympäristö on tuttu ja turvallinen ja osa ihmisistä. Paikkaan liittyy muistoja. Haalin tuoksuja jotka ovat minulle tuttuja ja jotka herättävät muistoja. Pidän pysyvyydestä ja rutiineista. Mutta en ole kyennyt löytämään itselleni kotia jossa tuntisin paikkani olevan. Kyllästyminen aiheuttaa etsimistä, enkä jää asettumaan. Se vaatii vuosia. Tunnen Vierumäen kodikseni paikkana, sekä tämän kadun jolla nyt asun. Tutut hajut, samat ohikulkijat, sama nainen puistelee joka ikinen päivä kodin tekstiilit parvekkeelta. Tuttu ja turvallinen on se avain kaikkeen. Vielä en ole löytänyt punaista lankaa siihen, turvaudunko tuttuihin asioihin enemmän tiettyinä aikoina. Vajoan muistoihin välillä, nykyisin harvemmin kun en enää muista.

Ihmisiin en luota enää tuttuudessa, niissä aikajatkumo särkyy. Ihminen muokkaantuu ajan saatossa eikä liian isoa väliä saa enää kurottua. Se vaatii asioiden rakentamista uudelleen, suhteen rakentamista uudelleen. Siksi on helpompi skipata vanhat ystävät jos yhteinen sävel on kadonnut täysin. Joidenkin kanssa sävel jatkuu pitkästä tauosta huolimatta.

Mitään yksittäistä syytä tuskin on, että haen turvallisuuden tunnetta. Muistan lapsena tunteneeni yksinäisyyttä ja kaipasin niitä hetkiä kun minulla oli hyvä olla. Olin serkkuni kanssa kuin paita ja peppu esim. viikonlopun ajan. Kun hän lähti kotiin, minulle jäi tyhjä olo. Maleksin leikkarilla tuijottamassa paikkoja joissa oli ollut ne parhaat leikit, koitin elää hetkeä uusiksi.

Paras ystäväni muutti pois, tai oikeastaan se jota katsoin kaveripiirissä eniten ylöspäin. Kävivät veljensä kanssa äitinsä luona toisinaan, aika lähellä. Kurkistelin postiluukusta, makasin rappukäytävän portaiden alla odottamassa että joku tulisi avaamaan. Tein niin vielä silloinkin kun näin postiluukusta asunnon olevan tyhjä. Sitä en muista miltä minusta tuntui.

Muutimme Vierumäkeen. Teini-iän kynnyksellä aloin miettiä että olisipa asiat samoin kuin lapsena. Voiko sanoa että 13-vuotiaana iski ensimmäinen ikäkriisi, luopuu lapsuudesta. Inhosin sitä. Paras ystäväni muutti pois kylältä niihin aikoihin. Tunsin yksinäisyyttä ja muistelin asioita ennen ylä-astetta. Toki näimme edelleen koulussa joka päivä, mutta se ei ollut sama asia. Arki oli muuttunut.

En pidä muutoksista.

En ole varma reagoinko toisen ihmisen muuttumiseen, muuttamiseen tai siihen että se asia vaikuttaa omaan arkeeni. Vai kaikkiin. En pidä siitä että suunnitelmiin tulee muutoksia, enkä siitä etten voi katsoa asioita kalenterista. Etten voi hallita kaikkia asioita tai ennakoida.

Tapaus Mugler

Luvassa rönsyilyä. Ensiksi tapaus Mugler. Kauneimpia hajuvesipulloja joita olen ikinä nähnyt. Tuoksut jakavat mielipiteet, enkä ihmettele. Yksi suihkaus tappaa talossa ja puutarhassa, mahdollisesti myös naapurit. Valitettavasti uudelleenformuloinnit eivät ole olleet eduksi.

Angel, tuli markkinoille 1992. En ole koskaan haistanut alkuperäistä ja on uudelleenformuloitu moneen kertaan (vaikka toisin väitetään) Lopputuloksena laimea versio alkuperäisestä. Haistan tässä suklaata, hunajaa, vähän hattaraa, vaniljaa, myskiä ja patsulia. Karkeasti kuvaillen makea vaniljatuoksu jossa myskiä ja patsulia. Oksettavaa ja rakastettavaa. Vihaan kuinka imelältä tämä tuoksuu melkein sulattaen hampaat, samaan aikaan patsulin tuoksu leijuu taustalta. Tulee mieleen angoravillapaita ja talvi. Patsuli on monesti se joka saa ihmiset kavahtamaan. Tätä on kuvailtu patsulipommiksi, mutta mielestäni patsuli on tässä aika mieto. Vuosimalleissa on eroja. Tässä on jotain tuttua ja turvallista, mutta myskin vuoksi saan tästä päänsäryn usein. En ole haistanut koskaan mitään samankaltaista.

Alien, tuli markkinoille 2005. Raskas jasmiinituoksu. Ehdoton ei. Pidän jasmiinista kyllä, mutta tässä ei toimi minulle yhtään. Tuoksuu kauas ja on tunnistettavissa kuten Angel.

 

Aura, 2017. Rakastan pulloa, tuoksusta ei ole mitään tietoa. Kuvauksen mukaan tässä on raparperinlehteä, begamottia, vihreitä nuotteja, ylang ylangia, nerolia, päärynää, vaniljaa, santelipuuta, kumariinia. Karkea arvio vihreästä tuoksusta jossa hieman makeaa ja pihkaista. Inhottaa jo valmiiksi vaikka jokin koukku näissä on. 

Luen paljon tuoksuarvosteluja Fragranticasta, enkä ole nähnyt muiden valmistajien tuoksujen jakavan niin paljon mielipiteitä. Lisäesimerkkinä Womanity-tuoksu, sisältää viikunaa, viikunanlehteä ja kaviaaria. Hyyyhhh. Kuulostaa ihan hirveältä, mutta jakaa mielipiteet.

Herra Mugler kuoli viime vuonna. Saa nähdä kuinka käy. Angelista on julkaistu Angel Elixir, ei vaniljaa ei patsulia. Miten sitä voi edes kutsua samankaltaiseksi tai kunnianosoitukseksi tai juhlapainokseksi. Saakohan L'oreal jatkossa käpälöidä koostumuksia mielin määrin. Sen tiedän että moni ostaa nyt vanhoja pulloja pois. Kosmetiikkateollisuus ei arvosta uskollisuutta. Bestseller on yhä sitä vaikka sitä vähän muokattaisi. Vuosien saatossa muokataan lisää eikä kukaan enää muista alkuperäistä, paitsi ne joilla sitä yhä on.

Kun tuntuu tyhjältä

Miten on niin vaikea motivoitua elämästä? Ei mulla ole ajatuksia siitä, että elämälläni ei ole merkitystä. Tottakai minulla on merkitystä. Perheelle ja ystäville. Kyse ei ole siitä.

Tuntuu että mä vain roikun mukana tässä elämässä ja leikin elämänkaarta kuten kuuluu tehdä. Mutta mä en halua sitä. Kun en tiedä miksi mä olen täällä? Asiaan ei liity itsetuhoisuutta tai itsemurha-ajatuksia. Mä en vain motivoidu elämästä. Ei ole mitään päämäärää.

Mulla on kaikki hyvin ja elämässä on mielekkäitä asioita. Mä en varmasti saisi sanoa. että en motivoidu elämästä, koska mulla on kaikki hyvin.

Mutta se ettei motivoidu elämästään, syö pohjan kaikelta. Sitä tunnetta on vaikea selittää. Tyhjä on ehkä paras vastine.

Iha Hyvää

Ihme nostalgiakupla taas. Muistan ihan ihmeellisiä asioita. Kuinka keskustan Seppälä sijaitsi Tukkijätkän paikalla. Kävin siellä hiplaamassa meikkejä ala-asteella ja kun menin seiskalle. Merkkeinä olivat Amour ja Anytime.

Ostin Amourin puuterin kun kaverillakin oli. Annostelu reilulla kädellä koko kasvoille ja sain huomata että se olikin jotain vähän highlightertyyppistä. Ihmekös multa kysyttiin että onko mulla hiki jos kasvot ovat kiiltäneet kilpaa diskopallon kanssa. Ilmakos mattapuuteri ei nappaa vieläkään :D

Tiimari oli Poppelitalossa, rohmusin sieltä animeaiheisia kirjepapereita, myöhemmin Tiimari siirtyi Tukkijätkän taloon ja siirtyi siitä pois ennen vuotta 2002.

On vaikea käsittää kuinka muisti toimii. Tuntuu välillä että tietyt vuodet aktivoituvat ja muistikuvia alkaa vyörytä satunnaisesti jonkun ajan esim.kuukauden verran aiheuttaen kuplan. Tällä hetkellä päällä on vuodet 97-03. Raja lapsuuden ja teini-iän välissä. En millään meinannut löytää sarjaa joka kiinnostaisi tarpeeksi. Näin että Disney+lla oli Ally McBeal. Varmaan mun ihka ensimmäinen ns.aikuisten sarja jota seurasin enemmän. Saatoin olla 11-vuotias tuolloin. Sarjan päähenkilöön oli helppo samaistua ja on edelleen. En muista että olisin koskaan katsonut sarjasta uusintoja mistään. Viimeinen jakso tuli ja that's it. Mulla on hämärä muistikuva viimeisestä jaksosta.

Parhaita tv-sarjoja joita voisi katsoa uudestaan

Twin Peaks, pitää edelleen ykköstitteliä

Dexter

OZ

Matlock

Ally McBeal

Better Call Saul (kesken saamattomuuden takia)

Boardwalk Empire

Hmm.. näistä hohtaa lakijutut ja murhat :D

Sarjoja joita katsoin mutta ei enää natsaa:

Alias 

Kumman kaa

Buffy Vampyyrintappaja (viihdearvona aika hauska, katsoin tätä lapsena)

Mi Gorda Bella eli Tuhkimotarina (olin ihan koukussa tähän kun olin 19)

Awkward.

Kyle XY

Surface

Keskeneräisiä

Viikingit

Black Mirror

Handmaid's Tale

Pala tästä ja pala tosta

Muistan kuinka mulla oli blogi jonka nimi oli Elämää lasikaapissa. Sama termi on ollut olemassa aiemminkin. Ennen blogivuosia, ennen vuotta 2005. Koetin pukea sanoiksi sitä miten koen asiat toisinaan. Se on sitä kun näkee muut lasin takana mutta tunteet ja puheet yms. eivät välity kuten ne on tarkoittanut. Jotain jää puuttumaan tai vääristyy. Sama toimii toiseenkin suuntaan.

Välillä tulee olo että mä en pääse ulos sieltä. Ikinä. Mä en hirveesti arvosta ominaisuuksiani. Helposti uupuva yksilö jolla on harvoin motivaatiota ja virtaa tehdä mitään. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän pidän kenestäkään. Pitkään uskoin ihmisistä pelkkää hyvää tai ainakin tahdoin uskoa. Omien rajojen vetämistä ja EIn sanomista pitäisi opetella. Mä olen usein pyytelemässä anteeksi. Sekin vituttaa. Anteeksi että olen olemassa ja hengittelen tässä tätä samaa ilmaa ja kerroin mitä mieltä olen. Huhuhh.

 Ei näin. Ihmiset talloo sellaiset yksilöt. Tiedän sen kyllä.

Mietin lapsiani. Näen paljon samaa.

Veikko: Ei vierasta ketään, ei muista nimiä tai päivän tapahtumia (esim. mitä koulussa oli ruokana). Jää jumiin yksityiskohtiin, huono ajantaju, sosiaalisesti kömpelö eikä muista että muitakin on olemassa. Hankaluuksia toiminnanohjauksessa. Jää jumiin ilman aikuisen ohjausta jos kukaan ei ole kertomassa mitä pitää tehdä, menee asioiden ja musiikin sisään "kuplaan".

Voin allekirjoittaa jokaisen kohdan itse. Jäin myös jumiin ilman ohjeistuksia vaikka osasin kyllä mutta en päässyt eteenpäin kun ei kukaan sanonut. Löysin itseni kylästä ihan uppo-oudoilta ihmisiltä lapsena. Riitti että olin nähnyt kyseiset ihmiset samassa pihapiirissä ja tiesin missä he asuivat. Saatoin palata rimputtelemaan ovikelloa pari vuotta myöhemminkin kun muistin että "hei tuollahan asui se tuttu täti jonka luona söin joskus keksejä". Mun ajatusjatkumosta puuttui aika joka kului välissä. En muistanut asioita kun maleksin missä milloinkin, saattoi kadota reput ja vaatteet. En ollut kovinkaan sosiaalinen vaan elin pääni sisäistä maailmaa ja puuhasin omiani. Se oli monista outoa. Sosiaalinen kömpelyys on kestänyt näihin päiviin asti. Puhun avoimesti liikaa asioista joita muut ihmiset eivät välttämättä normaalisti jaa puolitutuille. Käsitys oikeasta ja väärästä on onneksi mennyt oikeille urille, se ei aina tainnut olla niin. Lapsena en osannut hävetä käytöstäni tai vierastamattomuuttani. Nykyisin vääristynyt ja korostunut häpeäntunne seuraa mihin menenkin. Kyllä musta edelleen tuntuu että muut katsovat pitkään ja ajattelevat että mussa on jotain outoa. Siitä ei voi olla välittämättä.

Halla: Kaikkiruokainen, omatoiminen, erittäin sosiaalinen, menee musiikin ja asioiden sisään "kuplaan", unohtelee paljon, on varautunut uusia ihmisiä kohtaan, ei osaa valehdella suoraan vaan jättää kertomatta, tuijottaa runsaasti omissa maailmoissaan, on hidas toisinaan, ei ajantajua, tunteellinen.

Ainoat asiat jotka eivät täsmää ovat sosiaalisuus ja varautuneisuus kun mietin itseäni lapsena.

Veikko on joustamattomampi asioista ja suorempi. Mustavalkoisempi. 

Mielenkiinnolla seuraan millaisia tyyppejä näistä kahdesta tulee.

Vaikuttamisen juhlaa

Omituinen ajanjakso. Ajattelen asioita kokonaisuuksina, normaalisti nippelitietoina jotka eivät yhdisty. Viime aikoina pinnalle nousseita asioita ovat olleet manipulointi, lasten kasvaminen ja oman toiminnan miettiminen. 

Olin itse joskus manipuloinnille helppo kohde. Kiltti ja epävarma. Toisen paskaa käytöstä oli vaikea näyttää todeksi vaikka olisi iskenyt faktat pöytään. Minä olin syyllinen ja toinen uhri.

Keskustelut eivät johtaneet mihinkään vaan ne johdettiin harhaan asiasta. Niissä ei myöskään ollut johdonmukaisuutta. Suusta tulee niin paljon tekstiä jossa ei ole mitään järkeä, jos niistä joku vaikka iskisi epävarmuuteeni ja tekisin mitä toinen haluaa. Kerrotaan valitut palat ja vedetään raivarit kun saadaan kritiikkiä _edes_jostain_pienestä. Syyllistämistä, uhritumista, marttyyriutta, kysellään ihan konkreettisia todisteita. Sellaisesta ihmisestä on vaikea päästä eroon. Kun yrittää niin alkaa mielistely tai kerätään sääliä. Valehdellaan sairauksista tai halutaan tukea asiassa jota ei ole olemassa. Viime kädessä voi vaikka uhkailla itsemurhalla.

Moni ihminen pyrkii vaikuttamaan toisiin saadakseen haluamansa, mutta keinot eivät voi olla kyseenalaisia eikä siitä saisi aiheutua haittaa manipuloinnin kohteelle. Se on karkea jako. Epärehellisellä manipuloinnilla toimivat ihmiset pitää leikata elämästä pois heti.

Tuntuu järjettömältä kuunnella kuinka ihmiset menevät noihin temppuihin. Vaikka omaa kokemusta on. On helppo huudella laatikon ulkopuolelta että HEI, ÄLÄ USKO SITÄ SE HUIJAA. Kun toinen elää sen laatikon sisällä eikä löydä ulos.

Tiedän muutavan tosi mukavalta vaikuttavan ihmisen, mutta jokin asia ei täsmää. Ei ole täsmännyt alun alkaenkaan. Jälkikäteen on selvinnyt paljon epäjohdonmukaisia puheita ja kertomatta jättämisiä. Valikoidut palat valikoiduille ihmisille ja luotto siihen, että ihmiset eivät vaihda tietoja. Ei kiitos. Vaisto osui oikeaan.

Maitooo

 Työpaikassani soi jokin ysäribiisi joka tarttuu heti. Pikainen googletus....

Bananarama- Every Shade of Blue

Miten mä en ole kuullut tätä aiemmin. Korvamatoa seuraavaksi viikoksi. 

Löysin Maitotilan josta saa ostaa maitoa omiin astioihin. Olen siis täysmaidon ystävä. Luomumaidossa on rasvakokkareita joista pidän erityisesti. Ja tadaa, kukaan ei varmasti halua kyseistä maitoa. Se ei häviä kaapista itsestään. Ei sen tartte olla luomua tai mitään muutakaan erityismerkinnöillä varustettua. Riittää että sitä ei ole homogenoitu ja rasva on tallessa. Pidin aikanaan tinkimaidosta, mutta sitä ei ole saanut enää kaupoista. Ja just puhuin eilen asiakkaan kanssa maidosta. Hän on nähnyt ajan kun maito tuli lehmästä käyttöön. Samaa puhui äitini. Kiteellä oli lehmiä. Lypsyn jälkeen maito meni alumiinitonkkiin eli maitohinkkeihin. Niitä säilytettiin kaivossa. Kannen ja astian suuaukon väliin laitettiin paperia. En pidä täysmaitoa tai tinkimaitoa minään terveysjuomana mutta vettä saa hanastakin. Se on henkilökohtainen makuasia. Kermaa en sentäs juo :D