Kesä

Valoisampia aikoja. Tavallaan. Vaikka en ole jaksanut innostua mistään samalla intensiteetillä kuin aiemmin. Kaikki on tasaisempaa ja sellaista "normaalia". Mutta huvittaa ehkä vähän enemmän.

Ihmissuhteiden vaikeuden luulen johtuvan ihan omista peloistani ja huonoista kokemuksista. Tai ei se ole luulo, pohdin asiaa. Olen tullut torjutuksi niin monesti tavalla tai toisella, niin luulen etten kelpaa. Vetäydyn kuoreeni jo valmiiksi jos haistan potentiaalisia ystäviä, minulle tulee paha olo ja alkaa vituttaa. Sitä on samaan aikaa katkera ja pettynyt jo etukäteen. Varsinaisesti minulla ei ole huonoja ajatuksia siitä etten kelpaa, ne ajatukset ovat kääntyneet niin että kysyn itseltäni että "teinkö mä jotain väärin tai ymmärsinkö väärin?" Ne ajatukset eivät ole suoraan arvottomuudentuntoisia. Kiukun tunne tulee turhautumisesta ja on yleistä ihmisiä kohtaan. Mua vituttaa ihmiset ja ihmisten toimintatavat yleisellä tasolla. Tuntuu turhauttavalta panostaa johonkin uuteen ystävyyssuhteeseen kun se vaatii paljon vuosia ja työtä tutustua. Annan kaiken tai en mitään. Sitten jos toinen ei soita tai vastaa viesteihin niin vetäydyn ja ajattelen sen johtuvan siitä että tein jotain väärin tai että toinen ei haluakaan tutustua. Sit on ajatuksia siitä että minusta halutaan vain hyötyä. Inhoan ihmisiä jotka soittavat vain kun tarvitsevat jotain. Olemassa olevat ihmissuhteet on helppo pitää, vuosia on takana niin paljon että yhteys ei katkea vaikka pariin kuukauteen ei kuuluisi mitään.

Ikäluokkani ihmisillä on perhettä, niin minullakin. Juttu on niin, että yhteydenpidon ja tutustumisen puute ei johdu minusta tai sanoistani tai käytöksestäni tai outoudestani tai mitä nyt tähän keksiikään. Työ ja perhe vaatii aikaa ja muistamista. Ennakointia ja järjestelyä. Arjen työt päälle. Sit jos jää tyhjää aikaa niin voi miettiä onko sosiaalista energiaa. Yleensä ei ole ja luulen että muillakaan ei ole.

Lasten ystävyyssuhteiden kuprut menevät tunteisiin, mutta sekin johtuu omista demoneistani. Musta tuntuu että lähes kaikilla on niitä. Voiko olla maailmassa muka ehjiä ihmisiä?

Kaiken tasaisen harmaan keskellä olen koittanut ottaa ilon irti pienistä asioista. Valoisaa tulee aikaisin (aamuneljältä on parasta), käki kukkuu ja pääskysten ääni kuuluu. Tällä hetkellä luonto myös tuoksuu, just sellaiselta raikkaalta alkukesältä. Poljen pyörällä nenä pitkällään. Tästä vuodenajasta pidän ehkä eniten, kaikki on tuoretta vielä ja yöt ovat viileitä. Kuljen ulkona oksasaksien kuvat silmissä. Omenapuiden kukkia, naps naps, kirsikkapuiden kukkia naps naps, tuomen kukkia naps naps ja sireeniäkin vielä naps naps :D Yleensä näitä kasvaa pihoissa Tuomea lukuunottamatta, niin en ole uskaltanut käydä saksimassa. Mun mieli vaan lepää kukkivista puista ja pääskysten äänistä.

Katsottiin Aladdinia lasten kanssa. Jago sanoi "läski" ja "turpa kiinni". Ilme oli varmaan priceless. En edes muistanut että vanhoissa piirretyissä sai puhua karkeammin :D