15.1.2023

Pala tästä ja pala tosta

Muistan kuinka mulla oli blogi jonka nimi oli Elämää lasikaapissa. Sama termi on ollut olemassa aiemminkin. Ennen blogivuosia, ennen vuotta 2005. Koetin pukea sanoiksi sitä miten koen asiat toisinaan. Se on sitä kun näkee muut lasin takana mutta tunteet ja puheet yms. eivät välity kuten ne on tarkoittanut. Jotain jää puuttumaan tai vääristyy. Sama toimii toiseenkin suuntaan.

Välillä tulee olo että mä en pääse ulos sieltä. Ikinä. Mä en hirveesti arvosta ominaisuuksiani. Helposti uupuva yksilö jolla on harvoin motivaatiota ja virtaa tehdä mitään. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän pidän kenestäkään. Pitkään uskoin ihmisistä pelkkää hyvää tai ainakin tahdoin uskoa. Omien rajojen vetämistä ja EIn sanomista pitäisi opetella. Mä olen usein pyytelemässä anteeksi. Sekin vituttaa. Anteeksi että olen olemassa ja hengittelen tässä tätä samaa ilmaa ja kerroin mitä mieltä olen. Huhuhh.

 Ei näin. Ihmiset talloo sellaiset yksilöt. Tiedän sen kyllä.

Mietin lapsiani. Näen paljon samaa.

Veikko: Ei vierasta ketään, ei muista nimiä tai päivän tapahtumia (esim. mitä koulussa oli ruokana). Jää jumiin yksityiskohtiin, huono ajantaju, sosiaalisesti kömpelö eikä muista että muitakin on olemassa. Hankaluuksia toiminnanohjauksessa. Jää jumiin ilman aikuisen ohjausta jos kukaan ei ole kertomassa mitä pitää tehdä, menee asioiden ja musiikin sisään "kuplaan".

Voin allekirjoittaa jokaisen kohdan itse. Jäin myös jumiin ilman ohjeistuksia vaikka osasin kyllä mutta en päässyt eteenpäin kun ei kukaan sanonut. Löysin itseni kylästä ihan uppo-oudoilta ihmisiltä lapsena. Riitti että olin nähnyt kyseiset ihmiset samassa pihapiirissä ja tiesin missä he asuivat. Saatoin palata rimputtelemaan ovikelloa pari vuotta myöhemminkin kun muistin että "hei tuollahan asui se tuttu täti jonka luona söin joskus keksejä". Mun ajatusjatkumosta puuttui aika joka kului välissä. En muistanut asioita kun maleksin missä milloinkin, saattoi kadota reput ja vaatteet. En ollut kovinkaan sosiaalinen vaan elin pääni sisäistä maailmaa ja puuhasin omiani. Se oli monista outoa. Sosiaalinen kömpelyys on kestänyt näihin päiviin asti. Puhun avoimesti liikaa asioista joita muut ihmiset eivät välttämättä normaalisti jaa puolitutuille. Käsitys oikeasta ja väärästä on onneksi mennyt oikeille urille, se ei aina tainnut olla niin. Lapsena en osannut hävetä käytöstäni tai vierastamattomuuttani. Nykyisin vääristynyt ja korostunut häpeäntunne seuraa mihin menenkin. Kyllä musta edelleen tuntuu että muut katsovat pitkään ja ajattelevat että mussa on jotain outoa. Siitä ei voi olla välittämättä.

Halla: Kaikkiruokainen, omatoiminen, erittäin sosiaalinen, menee musiikin ja asioiden sisään "kuplaan", unohtelee paljon, on varautunut uusia ihmisiä kohtaan, ei osaa valehdella suoraan vaan jättää kertomatta, tuijottaa runsaasti omissa maailmoissaan, on hidas toisinaan, ei ajantajua, tunteellinen.

Ainoat asiat jotka eivät täsmää ovat sosiaalisuus ja varautuneisuus kun mietin itseäni lapsena.

Veikko on joustamattomampi asioista ja suorempi. Mustavalkoisempi. 

Mielenkiinnolla seuraan millaisia tyyppejä näistä kahdesta tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pala tästä ja pala tosta

Muistan kuinka mulla oli blogi jonka nimi oli Elämää lasikaapissa. Sama termi on ollut olemassa aiemminkin. Ennen blogivuosia, ennen vuotta ...