Elämääni värittää loputon rakkaus vanhoja pelejä, pelimusiikkeja sekä musiikkia kohtaan ylipäätään. Sain ensimmäisen pelikoneeni jouluna -93. Muistikuvat eivät kerro kuin sen, että aiempana kesänä olin pelannut Segaa ensimmäisen kerran Puuhamaan pelihallissa. Ihastuin välittömästi. Kyseisen konsolin paketti on minulla yhä tallessa, itse kone sanoi sopimuksen irti jo 2000-luvun alussa. Ostin parikymppisenä uuden ja säilöin sen alkuperäispakkaukseen. Toki toimiva Sega nro2. on ollut ihan yhtä rakastettu kuin edeltäjänsä. Kerkesin pelata samoja pelejä melkein 25 vuotta. Nyt taukoa on kertynyt nelisen vuotta. Välissä siirryin pelaamaan Spyro-trilogiaa. Emulaattorit eivät jostain syystä ole sytyttäneet. Se että ottaa pelikasetin kotelosta ja syöttää sen koneeseen, kuuluu siihen kokemukseen. Muistan jopa ulkoa ne kohdat joissa peli jökittää.
Toinen yhtä rakastettu konsoli oli Super Nintendo, se kulkeutui meille 2000-luvun alussa, ehkä jopa -98. Pelipaketti sisälsi Donkey Kong Countryn, F-Zeron, SkyBlazerin, Godsin. Kavereilta lainailtiin Super Mario All Starsia ja muita Donkey Kongeja. Nämäkin pelit ovat mallia osaan unissani. Tämäkin konsoli on yhä tallessa ja toimii. Pelit eivät ole enää tallessa epäonnisen lainauskeissin vuoksi. Lainasin ne tutulle, joka lainasi ne eteenpäin. Koskaan ei palauttanut. Tämä sattui 2008. Kyselin pelien perään monesti, mutta turhaan.
Sitten tuli Playstation ja Spyro. Hankin konsolin ja konkreettiset pelit vanhempana (n.23v), Resident Evil 1-4, SIlent Hill 1-3, Tombi ja Spyro Trilogia. Niitäkin on tullut hinkattua, mutta innostus ei ollut enää niin intensiivistä. Elämässä oli kaikkea muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti