Asioita joita mulle ei voi sanoa, koska suutun joka kerta. "Tulen käymään ensi viikolla"- eikä näy eikä kuulu puolen vuodenkaan päästä. "Tulen kohta"- ei näy kahdenkaan tunnin päästä. "Olen pari tuntia tai muutaman tunnin"- ei näy viiden tunnin päästäkään. "Tulen käymään"- ei näy kolmen vuoden päästäkään.
Miksi sanotaan asioita joita ei sitten tehdä, kuten on sanottu. Mutta siitä en suutu jos sanotaan että "tulen käymään perjantaina". Ei ole kerrottu milloin tämä perjantai on. Siinä on selkeä ero.
Mä en myöskään pidä näennäisistä kohteliaisuuksista, koska haistan ne teennäisiksi ja niistä tulee minulle typerä olo. Myötähäpeä. Miks toinen puhuu niin, vaikka ei tarkoita sillä mitään. Käytöstavat on tottakai jokaisella tai pitäisi olla mutta sellaista ihme sokerikuorrutettua sontaa puhutaan. Paljon kauniita sanoja jotka eivät tarkoita mitään. Siksi mä en vastaa mitään yleensä, kun joku sanoo sen klassisen: "Pitäis nähdä useemmin, nyt kyllä otetaan niskasta kiinni itteämme ja järjestetään jne jne." Mua inhottaa ilmoille heittely asioiden suhteen koska sinne ne jää. Ilmaan leijumaan ja sen jälkeen unohduksiin.
Mä olen niin kyllästynyt selityksiin. Pitäisi vaan joka kerta sanoa heti, että ei kannata jauhaa paskaa, ei tuu tapahtumaan. Silloin ihmiset lopettavat sen turhan lupailun.
Mä en näe että se kyläily on minun vastuullani jos en ole mitään sanonut tai lupaillut.
Kaikkein pahin on ehkä retoriset kysymykset. Mitä kuuluu? Vaikka toinen ei odota mitään muuta vastausta kuin "Ihan hyvää". Miksi kysyä jos ei edes oikeasti kiinnosta. Mä näen punaista heti.
Mutta esim. jenkkilässä tämä on normi. "-Hello, sweetheart, How are you?" " -I'm fine thanks" ja sitten toivotetaan päivänjatkot. Tässä kohtaa ymmärrän sen täysin. Siinä on tietty kaava jota keskustelu noudattaa ja fraasit käydään läpi. Ei toimi minun päässäni suomeksi. Tulee vain typerä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti