6.1.2022

Hassuja ovat ihmismielet

Mielessä ei kellu mitään järkevää mistään. Ei jaksa innostua mistään. Uutisten lukeminen turhauttaa koska koronaa hierotaan naamaan heti. Ja netti on pullollaan näitä "kaikkien alojen asiantuntijoita". Vääntöä väännön perään. Kuka tahansa pystyy löytämään omaa mielipidettä puoltavan artikkelin netistä ja niitä linkataan kilpaa. Jätetään huomiotta se, mitä toinen on edes sanonut ja pääasia on että saa oman kantansa hieraistua toisen naamaan ja heitettyä linkin perään. Jos kyseenalaistat enemmistöä tai tiedettä, olet saletisti "niitä" tai foliohattu tai Guru Mahawatsan . seuraaja. Syyllistyskortti isketään pöytään heti. En mä ainakaan usko sokeasti Iltalehden "faktoja" tai minkään muunkaan somevaikuttajan tai asiantuntijan "faktoja". Tilastot kertoo suuntaa antavasti, koska kaikkea ei ole otettu huomioon. Mä en usko hetkeäkään että lehdet saa itse valita vapaasti asiat joista uutisoivat. Ainakaan sellaisia joilla on vaikutusta enemmistöön. Medialla ja somella yleensäkin on iso vaikutus, koska enemmistö seuraa sitä. Sitä on helppo käyttää hyväksi. Muistan, kun omassa nuoruudessa aikuiset sanoivat, että ei kannata uskoa kaikkea mitä netissä kerrotaan. Se on oikein korostunut nykypäivänä. Musta tuntuu-kommentteja on paikat pullollaan. Minkököhän kaikkien alojen asiantuntijan valitsisin netistä.  Sellaisen joka puhuu vain totta ja sellaisia asioita joita haluan kuulla. Jos se sanoo jotain,  josta mä olen eri mieltä niin vaihtoon menee. Mokoma takinkääntäjä.  Niii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei kuka vei verhot?

Sumuverho on poissa, se päänsisäinen. Tai siis tavallaan on. Muuton jälkeen sain energiaa jota odotin pitkään. Ihan omituista. Joko kevät el...