Työpaikan vitutuksia. Just nyt, mut ehkei tunnu enää huomenna. Oman kapasiteetin rajallisuuden tajuaminen. Mä en saa asioita valmiiksi vaikka mulle annettais kaikki maailman aika. Purku on prioriteetti nro1. Sitte on muita asioita joita pitää hoitaa. Mut jos mulla on ykkösprioriteettina yksi asia niin siihen ei mahdu toista. Ei, ellei anneta toiseen lupaa sanallisesti tai määrätä tekemään niitä muita asioita.
Hyllykuva. Se on just se kuva. Jos hyllyjen määrä ei vastaa todellisuutta, helvetti pääsee irti. Mä en pysty soveltamaan ohjeita. Ne on just niinku ne on. Mun piti tänään täyttää hiusvärihyllyä ohjeen mukaan. Sain aikaiseksi vain sotkun ja muutaman uuden tuotteen sinne hyllyyn. Siinä vaiheessa kun tajusin että kaksi tuntia on mennyt siihen että saan edes ne uudet tavarat sinne, oli jo piru irti.
Otat kaksi tuotetta pois saadaksesi uuden tuotteen oikeaan kohtaan. Ne kaksi tuotetta pitäisi saada sitten omalle paikalleen hyllyyn. Ei saatana, siinä on paikalla joku muu tuote. Siirtelyä, siirtelyä, siirtelyä. Samaan aikaan takaraivossa kolkuttaa että piti purkaa sitä tavaraa hyllyyn.
Vituttaa myös että aikaa menee kaikkeen turhaan paskaan. Toisten jälkien siivoamiseen, omien jälkien siivoamiseen. Sinne, tänne, tonne. Kun mä en pysty olemaan suurpiirteinen. Sillon pystyn jos en tiedä yksiyiskohtia. Se on yksi syy,miksi mä en edes ole kaivanut niitä hyllykuvia. Mun ahdistuksen levelit nousee ihan mittaamattomiin korkeuksiin jos se hylly ei vastaa kuvaa. Näin sen jo kassan pastillihyllyillä.
Joku kävi vähän täyttelemässä sinne vierasta tavaraa niin käyrä lähti liitoon. Turhauttaa kun ei pysty. Turhauttaa kun ei vaan vittu pysty.
Onneks useimmat päivät on hyviä, vaikka en yllä omiin perfektionistisiin tavotteisiin. Mut joskus pettymyksen kierre nousee liikaa.
Aamu alkoi sillä että pään sisus tarjosi paskoja ajatuksia itsestäni. Häpeän juhlaa kaikkien vuosien läpi. Oon velkaa varmaan satoja anteeksipyyntöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti