29.4.2022

Kun viha ottaa vallan

Pitkän aikaa mieltä on vaivannut turhautuminen ja suoranainen vihaisuus. Tänään oli valoisampi päivä. Mulla on ollut vahva tunne siitä, että ihmiset ottavat minuun yhteyttä kun tarvitsevat jotain. Työpaikkakin tuntuu kuppaavan irti joka ikisen voimanmurusen ja jää vain fiilis, että voi vittu kun en taaskaan ollut tälle firmalle tarpeeksi tuottava. Nyt ei kilahtanu kassaan sen viimevuotisen miljoonan sijasta kuin miljoona satatonnia. Ai vittu miten vähän,  kun tavoite kaks miljoonaa ei tullut täyteen. Mutta itse olen paikkani  valinnut, se täytyy aina näissä valituksissa muistaa.

Sosiaalinen kiintiökin on ollut täynnä. Ei ole tippaakaan sellainen olo että haluaisin kaunistella  kenellekkään yhtään mitään. Kauniiden sanojen varasto on tyhjä, suorien ja tökeröiden sanojen varasto on täysi. Musta tuntuu että jos ei iske nyrkkiä pöytään ja ole törkeä niin kukaan ei kuuntele. En ole jaksanut  leikkiä enää  aikoihin että mulla on kivaa. Kuten erästä naista  lainatakseni "miksi teeskennellä, että paska ei haise, vaikka se haisee kauas ja ihan helvetisti".

Pojan koulukaverit yllätin puhumasta pahaa selän takana. Silloin repesi. Aikuisen käytöksen kauniit sanat olivat juuri päässeet valitettavasti loppumaan, niin käytin niitä joita minulla oli. Rumia ja suoria, terävästi ja kovaäänisesti.

Triggeröidyin luultavasti omista kokemuksistani ja näen pojassani paljon samaa. Hieman outolintu ja sosiaalisesti kömpelö. Kapeat ja omituiset mielenkiinnon kohteet. Helppo kohde haukkumiselle ja ulosjättämiselle. Miksi tarvitsee esittää ystävää jos kuitenkin nauretaan ja pilkataan selän takana? Jos omaa poikaani tunnen, niin hän on valikoiva ihmisten suhteen. On niiden seurassa joiden kanssa on yhteisiä asioita ja loput ovat kuin ilmaa. Ei ole kiinnostunut hengaamaan, eikä muista nimiä.

Just samaa rataa kuin oma koulupolku ystävien suhteen. Mä olin niin nolo ettei kukaan kehdannut koulussa leikkiä mun kanssa, koulun jälkeen onnistui kyllä. Olin nuorempien kanssa tai aikuisten. Oman ikäiset olivat aika tuomitsevia siitä kuka sopii joukkoon. Loppupelissä olin aika yksin, sisäisesti. Ketään muuta ei kiinnostanut samat jutut samalla tavalla. Rako omanikäisiin kasvoi iän myötä, mä en kiinnostunut samoista asioista ikätason mukaan kuten muut. Kun muutettiin Vierumäkeen ja löysin Satun niin mun ei tarvinnut enää etsiä muita ystäviä. Yhteinen sävel löytyi ja se on pysynyt näihin päiviin asti. Hengasin toki välissä parin muun kanssa mutta eivät ne jutut ottaneet tuulta alleen. Sama tapahtui Villen kohdalla, oli yhteinen sävel ja sain kerrankin ymmärrystä. En toki heti kaikelle, mutta ero aiempiin parisuhteisiin on valtava. Niissä sain lähinnä syyllistämistä niistä ominaisuuksista joille en kauheasti voi mitään.

Muistan lapsuudesta että aikuiset toruivat paljon, enkä ymmärtänyt syytä. Olin vain oma itseni.  En  tainnut piitata kohteliaisuussäännöistä. Sellaisista sosiaalisuussäännöistä jotka olivat muille itsestään selviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ruokakärpänen

Kesäloma on luksusta. Ei tarvi ahnehtia tekemistä, koska aina voi tehdä huomenna eikä aika lopu heti. On varaa siirtää päivällä tai kahdella...