16.4.2022

Tylsyys on juhlaa

Irc-Galleria. Valokuva-arkisto 2000-luvun alkupuoliskolle. Kuulun ikäluokkaan joka käytti ahkerasti Galtsua. Minua vanhemmat sekä hieman nuoremmat kuuluvat myös siihen ikäluokkaan. Käytin Irc-galleriaa ahkerasti ehkäpä vuoteen 2011. En  edes muista enää. Netinkäyttötottumukset muuttuivat lasten myötä, kuten kaikki muukin. Innostus on vaihtunut myötähäpeään. Ikää tulee lisää koko  ajan ja vaikka kuinka tykkäisin kuteista joita käytin 2006,  niin lähinnä se näyttää huvittavalta. Kroppa ei ole  samaa  mallia vaikka vaaka näyttää lähes samoja lukemia kuin 15 vuotta sitten. 

Vaateasiassa on vaikea päästä eteenpäin, kun on niin tottunut leveisiin lahkeisiin ja matalaan vyötäröön. Suurimmaksi osaksi en jaksa enää panostaa kuin käytännöllisyyteen. Mä en käy enää missään. Muutakuin töissä ja kaupassa. Muuta ei jaksa. Valvominen 22.00 on jo saavutus. Sosiaalinen elämä on vaihdettu palautumiseen. Kaikesta.

Kohokohtia on käydä saunassa, käydä kerran vuoteen Haraldissa syömässä, se kun saa käsiinsä kirjan johon jaksaa keskittyä. Eilen katsottiin dokkaria Villen kanssa. Kuorsasin autuaasti 20 minuutin jälkeen. Laatuaikaa ja meikä kuorsaa. Muistelisin että  tämä on toistunut jo kauan sitten. Ville kuorsasi silloin kun oltiin tavattu ja katsottiin ekoja kertoja Madventuresia. Myöhemmin kuorsaaja olin minä.

Hiljaisuus ja tylsyys on juhlaa. Hyvin huomaa kuinka erilaisia asioita arvostaa nyt kuin 15 vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei kuka vei verhot?

Sumuverho on poissa, se päänsisäinen. Tai siis tavallaan on. Muuton jälkeen sain energiaa jota odotin pitkään. Ihan omituista. Joko kevät el...