25.5.2022

Liikunnan harrastamisen vaikeus

Pohdin eilen et miksi on niin vaikea harrastaa liikuntaa. Se ei koukuta ja urheilun jälkeinen hyvä olo kestää ihan hetken. Urheilu itsessään tuntuu pahalta rääkkäämiseltä jota en mielelläni tee vapaaehtoisesti. Onkohan sitten niin, että liikuntasuorituksesta saatava dopamiini jää mun aivoissa olemattomaksi. Eli  mä en saa liikunnasta mitään, aivot ei palkitse mua siitä. Järjellä ajateltuna kyllä homma toimii, tajuan että  voin kehossani paremmin kun liikun. Olen todennut sen myös käytännössä, kun raajat liikkuu ilman että niihin sattuu. Mutta sekään ei motivoi. Liikunta kuuluu asioihin joista mä en saa mitään. Sitten kun tulee hyperfiksaatio niin innostuspuuska kantaa pari kuukautta jonkun harrastuksen  parissa. Tankotanssi oli  sellainen. Sitten kyllästyin. Mikään ei ole saanut kipinää palaamaan.

Mun on myöskin hyvin vaikea asettaa tavotteita liikuntaharrastuksessa. Tankoilussa mulla ei ollut tavotteita, joten rakenne treeneistä puuttui. Se teki harrastamisesta kasaan raavittua silppua johon on vaikea sitoutua.

Kuntosalitreeni voisi olla ehkä mun juttu.  Käyt paikan päällä tekemässä määrätyn suorituksen. Silleen tosi karkeasti ilmaistuna. Kuuluuhan siihen muutakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin

Ihan väsynyttä. Olen onnistunut aiheuttamaan itselleni univelkaa lukemalla kirjoja _myöhään_. Aivot tarjoaa The Fifth Elementin Ruby Rhod ju...