Miksi ihmisen on vaikea ottaa kritiikkiä vastaan? Ensimmäisenä lauseena kuulee usein puolustelua, eli koitetaan syyllistää toinen osapuoli. En minä mutta kun toi toinen. Ei sinulla ole varaa sanoa..jne jne. Voisko vain katsoa peiliin ja todeta että, hitto minä muuten mokasin. Koska ainakin tässä tapauksessa, jota en enempää avaa, kritiikki on ihan perusteltua.
Olen pohtinut omaa käytöstäni aikuisen näkökulmasta. Olen vähän spede, heitän vitsiä, olen innoissani kuin pienet lapset. Mutta sellainen minä olen. Liian monella aikuisella on parru perseessä. Minä ehdin olla varhaisen nuoruuteni parru perseessä ja pipo tiukalla koska masennus. Asenne oli aika paska mitään kohtaa, enkä iloinnut niistä pienistä asioista joita nyt näen. Valitin paljon ja narisin. Olin pessimistinen.
Minä en halua sellaista enää, otan kaiken irti siitä miten koen maailman nyt. Haluan jakaa sitä iloa muillekin vaikka muut eivät ymmärtäisi. Näin sammakon työpaikallani, se oli hieno kokemus ja tulin siitä iloiseksi. Näin aitoja lökäpöksyjä Kylpylän rannalla, tulin siitä iloiseksi. Roikkuvat housut, Eastpakin reppu ja lippa vinossa. Tuulahdus nostalgiaa suomirapin maailmasta vuodelta 2000.
Maailma on aika paska paikka ja ihmisen toimista uutisoidaan. Maapallo hukkuu roskiin, lapsia käytetään hyväksi ja pahoinpidellään, eläimiä rääkätään. Ne ovat asioita joita pohdin usein. Ne tekevät minut surulliseksi. Ihmisviha kytee takaraivossa mutta silti en halua puhua siitä koko ajan. Siitä kuinka paska ihmisluonto lopuksi on. Se ei ole henkilökohtaista ketään kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti