Elämää 2006-2007

"Miks sä aina laitat tollaset juhlavaatteet, kun meet paikkaan X ?" (kaikki kaapista löytyvät vaatteet muuttuivat juhlavaatteiksi kun lähdin yksin ovesta ulos)

"Miks sä meikkaat/laittaudut joka kerta noin paljon kun meet kavereides kanssa johonkin ja mun kanssa et koskaan", (saatoin pari kertaa jättää meikit välistä, muutoin meikkasin hyvin vahvasti)

 "Miks sä et puhu mulle mitään?" (mitä olisi pitänyt puhua)

"Miks sä et kerro mulle mitään?" (mitä olisi pitänyt kertoa, kun kysymisestä huolimatta et osannut sitä minulle eritellä)

"Toiset pojat soittelee" (joka kerta kun puhelin soi)

"Siellä vaan lähettelet toisten poikien kanssa pornoviestejä" (joka kerta kun istuin koneelle tai otin puhelimen käteen)

"Chattailet toisten poikien kanssa"

"Varmana syöt e-pillereitä salaa kun et tuu raskaaksi" (luojan kiitos en tullut edes yrittämällä. Olin 19 ja suostuin toisen ihmisen painostamana yrittämään)

"Jälkiehkäisypilleripakkaus tossa parkkipaikalla maassa on varmasti sun" (wtf?)

"Miks sulla kesti niin kauan kaupassa, työmatkassa jnejne.. olit ihan varmasti toisten poikien kanssa" (työmatka oli saletisti kytätty minuutilleen, kauempaa ei voinut mennä muuten tuli napinaa)

Lakanoiden vaihto ja siivoaminen ovat todistusaineiston tuhoamista. Kumminkin siivoamatta jättämisestä tuli napinaa.

"Maistut ihan toisen pojan "vehkeelle" (ilmeisesti hän tietää mille vehje maistuu kun piti niin näkyvästi mun edessä niitä pusuja maistella)

Näiden lisäksi puhelin tutkitaan, nettihistoria tutkitaan, päiväkirjat luetaan, tehdään tarkastuskäyntejä työpaikalle,  baariin,vanhemmille jne jne.

Ylimääräisistä vapaapäivistä ei minulle mainittu sanallakaan koska silloin oli loistava hetki tehdä näitä yllätysiskuja, kuten yllätyskäynti  vanhemmilleni klo 7.00 aamulla kun olin siellä yötä.

Soitetaan 10 kertaa kun olen yökerhossa jossa soitetaan musiikkia lujalla. Kiukutaan kun en vastaa ja syytetään että olit saletisti toisten poikien kanssa.

"Kävin sun työpaikalla enkä nähnyt sua, olit toisten poikien kanssa siellä varastossa" (niin, tai sitten olin ihan lakisääteisellä tauolla tai vessassa)

Reaktiokalastelua tyyliin:"Mikäs sulla on tossa kaulassa?" ja jos reagoi siihen katsomalla peilistä niin on käynyt vieraissa.

Soittelua omalle äidilleen että tule tekemään ruokaa/siivoamaan, jos minä en ole tiettyyn kellonaikaan sitä tehnyt. Näin myös kävi pariin kertaan.

Unohdin kihlasormuksen hyvin usein käsienpesualtaan reunalle ja siitäkin nousi meteli. Lisäksi otin sen aina kuulemma pois kun lähdin johonkin.

Istutaan koneella 24/7, mutta jos minä tartun kirjaan tai avaan telkkarin tai puhelin soi niin heti ollaan härkkimässä et "kato mua, kato mua, kato mua".

"Sua saa hävetä" (pukeuduin räikeästi tuohon aikaan ja innostuin spontaanin kovaäänisesti asioista. Teen tätä edelleen, mutta pukeudun vähemmän provosoivasti)

"Sulla ei ole omaa tahtoa" (no ei oikein voinut olla, siitä nousi meteli)

"Jos teet mulle paskasti, niin laitan X:t sun perään"

Näihin asioihin oli turha sanoa mitään koska kaikki oli "Selittelyn makua". 

Isottelua, riidanhaastamista ja vänkäämistä joka saatanan asiasta. Tosipaikan tullen kun joku tarvitsee apua niin luikitaan karkuun. Todellinen mies. Paska itsetunto ja helvatun iso ego.

Rehellisyyttä oli kertoa minulle ketä kaikkia on pannut kun näkee ne kaupassa tai muualla. Ainakin hänen rehellisyyttään. Tahdittomuutta sanon minä. Mitä minä sillä tiedolla teen ja miksi edes olisin välittänyt? Oli kauheaa kun en ollut yhtään mustasukkainen. Se oli synonyymi sille etten välitä enkä rakasta.

Nämä asiat eivät ole haihtuneet muistikuvistani. Kävin vanhempieni luona tai missään yksin harvakseltaan koska lopputuloksena oli puhelimen jatkuva soiminen kyläillessä. Ja jos ei puhelin soinut niin kotiin mennessä oli vastassa  murjottava ja niskojaan nakkeleva ukko.

Kiukutaan, pelotellaan, omistetaan. Ja sitten "kaikki naiset aina mut jättää ja lähtee toisten mukaan" Niin, miksiköhän. Jos oletusarvona on heti että suhteella ei edes ole mitään tulevaisuutta kun toinen juoksee vieraissa. Kuinka nopeasti tulee fiilis että oikeasti vaihtamalla paranee. Koska on minimaalinen todennäköisyys sille että haukkaa yhtä isosti paskaa heti seuraavalla kerralla.

Harmi että en osannut puolustaa itseäni silloin, vaan passivoiduin enkä välittänyt yllä olevista kommenteista jotka olivat ikuinen virsi ja lähes jokapäiväistä. Se oli ihan saatanan uuvuttavaa olla varpaillaan koko ajan, niin minä tein kun en muuta osannut. Etten olisi antanut mitään syytä syyttelyyn ja epäilyyn. Ei se auttanut, kun vika on toisen päässä. Luojan kiitos tapahtuneesta on 15 vuotta. 

Herra on hyvin auliisti jakanut lähipiirissä neuvoja siitä, kuinka  naisia kohdellaan. Pyydellyt parasta ystävääni kahville. Vaikka siis lähtökohtaisesti ajatusmalli on ettei miespuolisia ystäviä oikein voi olla, tai voi mutta valvotuissa olosuhteissa.

Joka kerta mietin sarkastisesti että petyitkö kun en löytänytkään mitään kun "salaisesti" ilmestyit tarkistelemaan työpaikalleni, vanhemmilleni, baariin jne... 

 

Kuvittelen toisinaan yhä että minua kytätään. Huomaan olevani varpaillani. Ahdistun voimakkaasti, saatan panikoitua omasta vainoharhaisuudestani. Se on kuin mustasukkaisuus nurinpäin, sen pelko. Se on punainen vaate. Menetän malttini sekunnissa jos edes haistan sen tai olen haistavinani. Alan huutaa ja raivota. Onneksi olen tullut tavasta tietoiseksi ja voin työstää sitä. 

PS. Kävelimme Heinolan kadulla S-marketin edustalla. Siinä oli joku mies kaadunnut pahan näköisesti ja olisin halunnut mennä auttamaan. Olin/olimme lähimpänä tilannetta vaikka oli siinä muitakin etäämpänä. Ennen kuin ehdin toimia tai sanoa mitään, minua otettiin kädestä kiinni tiukemmin ja kiihdytettiin äkkiä askeleita tilanteesta pois. Käden toisessa päässä oli henkilö jonka sanomisia on yllä kuvattu. Jos olisin ollut fiksu, olisin pyrkinyt otteesta pois ja mennyt auttamaan.

Sen verran saa sympatiaa, että oli varmasti stressaavaa olla parisuhteessa joka kerta. Naiset vaihtuu, oma käytös ei. Mutta jos motto on "olen mikä olen, enkä  muuksi muutu" niin ei se käytös siitä muutu mihinkään, kun ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa.

Maailman ihmeellisyyksiä

Tapaus luottotiedot. Katselin R-kioskin rekryilmoitusta ja huomasin siellä että luottotiedot tarkistetaan osana rekryä. Siis mitä helv.. Sitten pikainen googletus ja sehän on ihan sallittua. Ensinnäkin mun mielestä luottotieto on ihan väärä sana kuvaamaan ihmisen luotettavuutta. 

Ymmärrän että ei saa lainaa tai osamaksuja jos niitä luottotietoja ei ole. Sitä mä en ymmärrä, että ei saa asuntoa tai työpaikkaa menetettyjen luottotietojen takia.

Se on syrjivää. Oletetaan että ihminen jolla ei ole luottotietoja, syyllistyy varkauteen. Sitähän se on. Tai niin enemmistö sen ymmärtää. 

Me ei oteta sinua koska sinulla on väärä nimi (ulkomaalainen tai romani), Me ei oteta sinua koska olet  mies, nainen, muunsukupuolinen, Me ei oteta sinua,koska olet tuon ikäinen, Me ei oteta sinua koska olet kotoisin paikasta X, Me ei oteta sinua koska sinulla ei ole luottotietoja. Nämä kaikki toimivat karkeasti samalla logiikalla. Tietyillä ihmis/sukupuoli/ikäryhmillä on ihan tutkitusti korkeammat rikostilastot. Mutta niitä ei voida käyttää ainakaan julkisesti työntekijävalintaan koska SEHÄN OLISI SYRJINTÄÄ.

Rikosrekisteriote olisi realistisempi esim.rahan käsittelyyn liittyvissä ammateissa. Vuokralaisasiassa luottotietoasia on vähän ristiriitainen, koska kyseessä on kuukausilasku asunnosta.

Asian voi kiertää mikäli kyseessä on ihminen joka saa asumistukea kelalta, sen voi ohjata suoraan vuokranantajalle. Riski on aika pieni mikäli kyseessä on työtön, koska työtön saa kelalta usein enemmän  asumistukea.

Voisin sanoa että paskimmassa tilanteessa ovat luottotiedottomat joilla on työpaikka. Ei ole mitään porsaanreikää.

F90.0 Kiljusen Herrasväki+ F98.8

ADD. Kolme pientä kirjainta.Selitys sille miksi elämässäni on ollut vähemmän mairittelevia asioita ja sanoja siitä millainen olen. Vähän outo, mutta ei osata spesifioida sitä, hidas, ei mene ohjeet perille vaikka sanoisi miljoona kertaa samasta asiasta, typerä tollukka joka ei tajua mitään, tunkeileva, lapsi josta ei saa mitään irti. Tunkeilevuus on vähentynyt aikuisena koska tajuan toisten henkilökohtaiset rajat paremmin. Mä voin lyödä vaikka satasen vetoa että lukio meni pipariksi osittain tämän takia. Lahjakkuus ei enää riittänyt vaan olisi pitänyt lukea ja tehdä pitkiä esseitä. Jotka ei muuten kiinnostaneet pätkääkään. Tähän lisänä tahaton nukahtelu, joka on ollut olemassa jo tarhasta asti ja on edelleen olemassa.  Luulin että ADHD ja ADD kuuluvat saman diagnoosinumeron alle. Eivät olekaan.

"Add on yksi adhd:n kolmesta ilmenemismuodosta. Siinä oireet painottuvat tarkkaavuuden säätelyn vaikeuksiin (vaikeus suunnata ja ylläpitää tarkkaavuutta, vaikeus vaihtaa tarkkaavuuden kohdetta tarvittaessa, häiriöherkkyys, taipumus lykätä aloittamista jne.). Impulsiivisuutta voi ilmetä joissakin tilanteissa, mutta ei yhtä usein tai laajasti kuin yhdistetyn tyypin ilmenemismuodossa (adhd). Aktiivisuuden säätelyn vaikeus voi painottua aliaktiivisuuteen. Usein add:ssä on myös toiminnanohjauksen ongelmia. Add voi vaikuttaa myös esimerkiksi sosiaalisten taitojen käyttöön ja tunnesäätelyyn. Hoidossa painottuvat tarkkaavuuden tukemisen keinot, toiminnanohjauksen tuki jne. Lääkehoidossa käytetään samoja lääkkeitä kuin muutenkin adhd:ssä."

 Lisäksi asenne tarkkaavaisuuden häiriötä kohtaan on sukupuolijakautunutta. Tytöiltä odotetaan eri asioita kuin pojilta, huonoa käytöstä ja levottomuutta siedetään pojilta paremmin. Edelleen. Millä kivikaudella eletään vielä nykyajalla -_- Vai kuinka moni muistaa että adhd kuvauksissa olisi käytetty tyttöjä? 

"Moni diagnosoimaton adhd-ihminen kasvaa epäonnistumisen tunteiden ympäröimänä ja tottuu pitämään
itseään tyhmänä." Mä voin niiiiiin allekirjoittaa tämän. Oman kokemuksen mukaan ikäluokkani edustajat alkavat vasta saada diagnooseja. Kun ne olisi pitänyt saada jo kauan sitten. Kun elämä on kussut alisuoritutumiseen ja olet jo pitkälle yli kolmenkymmenen. Ei voi yleistää toki noin rankasti, ei kaikilla luisu hommat alamäkeen. Itselläni on asiat ja puitteet aikalailla kunnossa ja poljettu itsetunto haistattaa jo pitkää tallojille tässä vaiheessa elämää. Itsensä hyväksyminen ja armollisuus on se mikä tuottaa vaikeuksia. Mutta matkalla ollaan.

ADHD oireisto jaetaan kolmeen alueeseen. Tarkkamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. 

Pohdin että voimakas epämääräinen ahdistuksen ja vihan tunne liittyy varmaankin myös tähän. Masennus lisäpojona. Tätä esiintyy edelleen. Mutta ei esim. pitkiä jaksoja kuten alkaen 2005.

En usko että diagnoosi on avain onneen,  mutta ehkä se auttaa selkeyttämään asioita itselleni. Ja hyväksymään itseni paremmin. Olemaan armollisempi.

Mä jaksaisin kuunnella tätä pimputusta loputtomiin:

Kyseenalaistuskupla

Piti edelliseen postaukseen vielä lisätä nudehuulet eli kuorrutettu meikkivoiteella tai peitepuikolla. Nimenomaan kuorrutettu.

Luin netistä taas kaikennäköstä. Rokotteen mukana ihmiseen laitetaan siru ja 5g mastot tuottaa jotain haluttua siihen siruun. Siis for real? Oikeesti? Nyt on kyllä foliohattua viimesen päälle. Uskomukset  on  hyviä niin kauan kunhan ne eivät satuta ketään. Saa käydä enkelihoidoissa ja energiahoidoissa mikäli siitä on apua esim.kipuihin ja psyykeen hyvinvointiin. Eikä rahaa kulu tolkuttomasti siihen ylläpitoon. Näin minä näen asian.

Kyseenalaistan valtamediaa, kyseenalaistan THL:lää ja kyseenalaistan foliohatut ja salaliitot. Kaikilla keulii tässä vaiheessa jo niin pahasti että parempi jäädä seuraamaan taustalle. Rokotetutkimukset ovat lääkefirmojen rahoittamia  joten saletisti ei ole täysin puolueetonta. Vaihtoehtohoitogurut rahastavat ihmisen epätoivolla kun kumpikaan  (rokote  tai  vaihtoehtohoito) ei tuo paluuta normaaliin.

Ensin markkinoitiin enemmistölle lehdissä että voidaan palata normaaliin kunhan otat rokotteen.  Sitten markkinoitiin nuorisolle että pääset baariin jos otat rokotteen. Silleen tiivistetysti. Upposi kuin kuuma veitsi voihin. Nyt alkaa markkinointi siitä  kuinka korona leviää kouluissa jotta saadaan lapsetkin ottamaan.

Mä en pidä siitä tavasta jolla ihmisiä manipuloidaan ja miten tämä rokotusasia  tuodaan esille. Se ei  ole mun mielestä rehellistä ja suoraa. Mutta taas, minkäs minä sille voin kun maailma pyörii rahan ja  markkinoinnin ympärillä. Jopa bensa-aseman tankkauspistoolissa on minikokoinen mainos.

En oikein voi sanoa  että kallistuisin mihinkään suuntaan,  koska millään taholla ei ole näyttää rehellisiä ja tarpeeksi vahvoja faktoja. Luvut ja tilastot eivät ole tarpeeksi päteviä koska niissä ei oteta huomioon tiettyjä asioita jolloin luvut vääristyvät.

Tänään olisi tiedossa autiotaloreissu. Löytyi talo jossa en ole vielä käynyt ja on autioitunut vasta lähiaikoina. Siellä on jo käyty koska paikat on hajoitettu. 

Kissankaipuu on kova, mutta ei vielä.

Arkistojen aarteita

Kun syötän googleen 2000-luvun alun muoti niin en löydä siitä mitään tuttua. Vain julkkishöttöä ja niihin vaatteisiin ei kukaan normaali ihminen pukeutunut. Pystyn ehkä listaamaan jotain tähän nyt kun mielessä pyörii. Leveälahkeiset farkut (Only, Miss 60)muistan nämä erityisesti. Farkkumekot jotka ulottuivat polviin saakka ja joissa oli 3/4 hihat, oli sellainen takin ja mekon yhdistelmä. Niitä pidettiin samansävyisten levareiden ja lyhyen topin kanssa. Paidat olivat yleisestikin ihan kauhean lyhyitä, tämä on tuoreessa muistissa koska olen onnistunut saamaan käsiini kyseisen aikakauden vaatteita. Paidat olivat lyhyitä vuoteen 2008 jonka jälkeen tuli niitä ylipitkiä toppeja ja leggingsejä yhdistettynä minihameeseen. PMMP edusti myöhempää 2000-lukua vuonna 2006. Nylon Beat edusti 2000 luvun alkupuolta erityisen hyvin. Paljon farkkua, lyhyitä toppeja, leveät ylipitkät lahkeet. Unohdin korkeapohjaiset kengät. 2000 luvun alun housujen lahkeet olivat lähestulkoon aina ihan liian pitkät ja itselläni rispaantuivat kamalan näköisiksi. Talvella kastuivat ja jäätyivät. Nykyisin kenkäkaupan ikkuna näyttää samalta kuin 1998. Sitten oli narukiinnitteisiä farkkumekkoja. Yhtään kuvaa ei ole tai en löydä. Veluuriasuun en muista kenenkään pukeutuneen vaikka kuvahaku vilisee niitä. Kaupasta sai myös vakosamettilätsiä ja muuta kampetta vakosamettisena. Pidin sametista kovin, mutta käyttöikä kys. kankaalla oli ihan sairaan lyhyt. Pitkät karvatakit talvella, oli myös myöhemmin napatakkeja karvalla. T-paita pitkähihaisen päällä ja kalastajahattu, tätä harrastin itse :D Only valmisti tekonahkahousuja liiloina ja mustina, näitä näkyi koulussa joskus 2001.

Seurasin As If-brittisarjaa 2003-2004, siinä kiteytyy aika hyvin perustallaajan muoti. Samoin American Pie-elokuvissa tai American Beautyssa. Huomaan edelleen jos joku ihminen käyttää samantyyppisiä vaatteita nykyisin. Se erottuu joukosta ja on minulle tuttua ja turvallista. Mä en haluaisin poiketa siitä muodista koska se menee mukavuusalueen ulkopuolelle.

Sitten tapaus Nightwish. Istuin Jepen sohvalla katsomassa maikkarin uutisia tai telkkaria ylipäätään. Olin Helsingissä ja lähdössä laivalle ensimmäistä kertaa elämässäni. 3510i kilahti ja sain ystävältäni Mandylta tekstiviestin: "Have you heard mitä on tapahtunut? Tarja Turunen erotettiin." Enempää en muista. Koska niistä ajoista en muista juuri mitään muutakaan. Siihen jäi ajanlaskuni Nightwishin parissa. Osaan lyriikat kolmanteen levyyn asti lähes ulkoa. Once jätti kylmäksi vaikka ei se huono ole missään tapauksessa. Omalla mittapuullani liian tuoreessa muistissa ja puhkikulutettuna. Ajanjaksolta elämässäni josta en muista kuin vähän.

Vasta nyt alan lämmetä Dark Passion Playlle, ei se koskaan huono ollut. Minulle vain liian erilainen siihen nähden mihin olin tottunut. En seuraa bändiä enää aktiivisesti, vaikka keikoilla olen käynyt kun ovat tulleet Etelä-Suomeen. Toisaalta en seuraa enää mitään bändiä aktiivisesti, elämän täyttää kaikki muu. Musiikkia kuuntelen kyllä päivittäin. Raskaampaa musiikkia harvemmin, kuuntelin sitä aikanaan niin paljon että vieläkin tulee korvista ulos. 

Keikoilla käyminen ei ole koskaan ollut kauhea intohimo, siellä on liikaa muuta hälinää että kuulisin musiikkia hyvin. Minusta vaikuttavampaa oli törmätä Floor Janseniin randomisti Tampereen kadulla. Okei Nylon Beatin keikka eturivissä oli kyllä mahtavaa, vaikka siellä tuupittiin ihan reilusti kyynärpäillä.

Moskovan pikkuoravat

Nostalgiapläjäys. Sain jouluna 2002 t.A.T.u.n levyn, jos oikein muistan. Sen jossa oli englanninkielisiäkin kappaleita 200km/h in the wrong lane. Toki  heiltä oli tullut venäjällä kys.levy jo aiemmin täysin venäjänkielisenä. Kuuntelin sen puhki.Vaikea kuvitella että tämänkin duon ilmestymisestä suomalaiseen telkkariin ja radioon on jo lähes 20 vuotta. Omassa elämässäni tähtihetket ovat kestäneet näihin päiviin.  Kun duo ei enää Suomessa menestynyt niin minun elämääni se jäi. Kuten moni muukin bändi josta pidän edelleen. Siksi ei ole mitään lähes 20 vuoden rakoa oman pääni sisällä, vaan ajatonta.

Levyä en enää omista, annoin sen divariin monien muiden levyjen seurana. Divarin pitäjä tuumasi levyjeni edustavan tuuba-osastoa :D Mutta moni teiniaikojeni levyistä  ovat ihan karseassa kunnossa. Johtuen siitä, että siihen aikaan nuorisolla oli tapana kantaa cd-levyjä repuissaan ja vaihtaa niitä cd-soittimeen. Jos olisin ollut fiksu, niin olisin laittanut levyt sellaiseen pehmoiseen koteloon johon sai jopa 10 cd:tä. Mutta ei. Suosikkilevyjeni kannet ovat vähintään kyseenalaisessa kunnossa.

---

Turhautumisen multihuipentuma. Mä en jaksais olla jatkuvasti pystyyn nukahteleva tyhjäpää.Mikään ei auta. 

Minkä takia kahdesti rokotettuja ei enää huolita koronatesteihin? Vaikka tahtoisi niihin. Tilastot vääristyvät niin ettei rokotettujen keskuudessa muka ole koronaa ja koska rokote ei estä sairastumasta, niin sitähän saattaa levittää tuolla tietämättään. Eivät ihmiset pikkuflunssassa mihinkään kotiin jää, se on niin nähty.  Ennustan että tulevien viikkojen aikana uutiset täyttyvät lasten keskuudessa olevista tartunnoista,  koska lasten rokotukset ovat tulossa. Halutaan vähän ohjailla ihmisiä.

Tämä on niitä päiviä kun maailman paskuus menee ihon alle. Mun on vaikea sisäistää hylkäämistä,  syrjintää  ja kaltoinkohtelua. Sisäinen möykkääjäni pääsee valloilleen.

Ostan ystävälleni Inge Löökin kortteja kun niitä  on saatavilla. Näen kuvissa yhteisen historian ja tulevan, sen kuinka tavallaan mikään ei muutu vaikka ikää tulee. Kuin kaksi lasta mummon nahoissa. Mä en varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä maailmaa,  lapsen silmin katsominen ei ole kadonnut. Se pitää välillä vain kaivaa esiin. Onneksi ei kauhean usein. Nykyisessä  osoitteessa ei voi katsella pölyn leijailua auringonvalossa. Mutta onneksi voi etsiä pilvistä muotoja :D

Vähän höyryä ulos

Kun asiakas menee tunteisiin. Siedän aika paljon kakkia asiakkailta, se on minulle useimmiten ihan fine, mutta epärehellisyys tai vilpillisyys ovat sellaisia asioita jotka menevät tunteisiin. Pystyn myöntämään virheen kun sellainen on tapahtunut ja korjaamaan sen, siinä ei ole mitään epäselvää. Erehdyksiä sattuu. Mutta mikäli ei ole kyse aidosta virheestä, erehtymisestä, vaan vilpillisestä toiminnasta asiakkaalta lähtökohtaisesti niin näen punaista. En voi vilpittömästi pyytää anteeksi virhettä joka ei ole oikeasti olemassa. Mutta valitettavasti osa ihmisistä vain toimii niin, enkä minä voi sille mitään. En tiedä Heidän henkilökohtaisia motiivejaan toimia niin.

Olen aina ollut ihan surkea valehtelemaan, joten opin tavan jättää kertomatta. Mutta se on sama asia kuin valehtelu. Onneksi olen vuosien saatossa oppinut. Mitään vakavaa ei menetä jos puhuu totta ja on suora. Tällä en tarkoita sitä että kaikki mielipiteet pitää sanoa ääneen. Kyllä vaikeistakin asioista pitää pystyä puhumaan. Siihen auttaa yksinkertainen kysymys itselleen: Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Ja on ihan terveellistä puhua siitä mitä haluaa ja mitkä asiat eivät ole ok. Eihän niitä muuten voi toinen tietää. Ajatustenlukua ei ole vielä keksitty.

Pohdin että suurin syy ihmisten valehteluun on pelko ja oman edun tavoittelu. Lapset valehtelevat koska pelkäävät vanhempiensa suuttuvan, mutta eivät ymmärrä että vanhemmat suuttuvat enemmän valehtelusta kuin pahasta teosta. Sekä oman edun tavoittelu. Aikuisten maailmassa en ymmärrä pelon ohjaamaa valehtelua. En löydä sille esimerkkiä.

Toinen asia mistä en pidä ovat sellaiset ihmiset joiden jutut ja olemus muuttuvat seuran mukaan. Siten mikä heille itselleen on eniten eduksi.

Kolmas asia josta en pidä, liittyy miehiin työelämässä. Valkoisen heteromiehen normi. Miehen on helppo edetä urallaan ilman pätevyyksiä kun sopivasti lipaisee, on myös olemassa hyväveli-verkostoja. Nainen joutuu kouluttautumaan ja hankkimaan asianmukaisen pätevyyden mikäli on kyseessä ylempi titteli. Näin se vain valitettavasti menee. Ei mene minun oikeudentajuuni. Nuoleskelulla yleneminen kuulostaa kyllä ihan klassiselta elokuvakliseeltä. Olisipa asia niin.

Kylläpäs tuli taas negatiivista, mutta pakko se on johonkin saada talteen. Ulos pään sisältä.