ADD. Kolme pientä kirjainta.Selitys sille miksi elämässäni on ollut vähemmän mairittelevia asioita ja sanoja siitä millainen olen. Vähän outo, mutta ei osata spesifioida sitä, hidas, ei mene ohjeet perille vaikka sanoisi miljoona kertaa samasta asiasta, typerä tollukka joka ei tajua mitään, tunkeileva, lapsi josta ei saa mitään irti. Tunkeilevuus on vähentynyt aikuisena koska tajuan toisten henkilökohtaiset rajat paremmin. Mä voin lyödä vaikka satasen vetoa että lukio meni pipariksi osittain tämän takia. Lahjakkuus ei enää riittänyt vaan olisi pitänyt lukea ja tehdä pitkiä esseitä. Jotka ei muuten kiinnostaneet pätkääkään. Tähän lisänä tahaton nukahtelu, joka on ollut olemassa jo tarhasta asti ja on edelleen olemassa. Luulin että ADHD ja ADD kuuluvat saman diagnoosinumeron alle. Eivät olekaan.
"Add on yksi adhd:n kolmesta ilmenemismuodosta. Siinä oireet painottuvat tarkkaavuuden säätelyn vaikeuksiin (vaikeus suunnata ja ylläpitää tarkkaavuutta, vaikeus vaihtaa tarkkaavuuden kohdetta tarvittaessa, häiriöherkkyys, taipumus lykätä aloittamista jne.). Impulsiivisuutta voi ilmetä joissakin tilanteissa, mutta ei yhtä usein tai laajasti kuin yhdistetyn tyypin ilmenemismuodossa (adhd). Aktiivisuuden säätelyn vaikeus voi painottua aliaktiivisuuteen. Usein add:ssä on myös toiminnanohjauksen ongelmia. Add voi vaikuttaa myös esimerkiksi sosiaalisten taitojen käyttöön ja tunnesäätelyyn. Hoidossa painottuvat tarkkaavuuden tukemisen keinot, toiminnanohjauksen tuki jne. Lääkehoidossa käytetään samoja lääkkeitä kuin muutenkin adhd:ssä."
Lisäksi asenne tarkkaavaisuuden häiriötä kohtaan on sukupuolijakautunutta. Tytöiltä odotetaan eri asioita kuin pojilta, huonoa käytöstä ja levottomuutta siedetään pojilta paremmin. Edelleen. Millä kivikaudella eletään vielä nykyajalla -_- Vai kuinka moni muistaa että adhd kuvauksissa olisi käytetty tyttöjä?
"Moni diagnosoimaton adhd-ihminen kasvaa epäonnistumisen tunteiden ympäröimänä ja tottuu pitämään
itseään tyhmänä." Mä voin niiiiiin allekirjoittaa tämän. Oman kokemuksen mukaan ikäluokkani edustajat alkavat vasta saada diagnooseja. Kun ne olisi pitänyt saada jo kauan sitten. Kun elämä on kussut alisuoritutumiseen ja olet jo pitkälle yli kolmenkymmenen. Ei voi yleistää toki noin rankasti, ei kaikilla luisu hommat alamäkeen. Itselläni on asiat ja puitteet aikalailla kunnossa ja poljettu itsetunto haistattaa jo pitkää tallojille tässä vaiheessa elämää. Itsensä hyväksyminen ja armollisuus on se mikä tuottaa vaikeuksia. Mutta matkalla ollaan.
ADHD oireisto jaetaan kolmeen alueeseen. Tarkkamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus.
Pohdin että voimakas epämääräinen ahdistuksen ja vihan tunne liittyy varmaankin myös tähän. Masennus lisäpojona. Tätä esiintyy edelleen. Mutta ei esim. pitkiä jaksoja kuten alkaen 2005.
En usko että diagnoosi on avain onneen, mutta ehkä se auttaa selkeyttämään asioita itselleni. Ja hyväksymään itseni paremmin. Olemaan armollisempi.
Mä jaksaisin kuunnella tätä pimputusta loputtomiin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti