She's filled with secrets

Yleensä on paljon elämään ja kasvamiseen liittyviä ajatuksia ja oivalluksia joita haluaisi kirjoittaa ylös. Pidän edelleen ihan tavallistakin päiväkirjaa, olen pitänyt vuodesta -97. Kaikki vihkoset ovat tallessa ja niitä on ihan mielenkiintoista ja myötähäpeällistä lukea. Samoin kuin parin kaverin kanssa pidettyjä kirjevihkoja. Ryyppysuunnittelua, röökiä ja kundien kuolausta taulukkomallissa. Tosin mä en notkunut koulun kulmalla rööki huulessa kattelemassa täysi-ikäisiä rinksan ajelijoita kuten moni muu. Mut en muista kyllä mitä tein, kai lusmusin kavereiden kanssa terkkarin vastaanottohuoneessa tai jossain muussa järkevässä paikassa ettei tarvi mennä ulos. Vihkoset olivat hyvä yhteydenpitoväline jos ei nähty joka päivä ja tarvi suunnitella jotain tai jos ei ollut saldoa ja piti päästä juoruilemaan. Niin eksyin taas aiheesta. Kun tulee kivoja ajatuksia niin kynä häviää tai kirja on jossain vaatekaapin nurkassa tai muussa paikassa. Aikoinaan piilotin kirjani kirjoituspöydän sisään koska se luettiin jos löytyi jostain. Muutin kyseisestä kämpästä pois ja olin unohtanut jemmani. Kirja löytyi tyyliin ehkä puoli vuotta myöhemmin ja sainkin sen takaisin, aivan varmasti luettuna ja kaivettuna. Tosin ei mua häirinnyt se enää koska kirja luettiin jo aiemmin multa salaa enkä sen jälkeen tehnyt sinne enää merkintöjä. Mä en käsitä ihmisiä jotka kaivavat toisen puhelinta, sähköpostia, nettihistoriaa yms. toivoen/peläten että toinen kärähtää pettämisestä tai arveluttavasta käytöksestä varsinkaan jos siihen ei ole mitään syytä. Muu kuin toisen ihmisen vainoharhaisuus ja usko että kaikki ovat pettureita. Miksi edes mietin tällaista vanhaa paskaa? No mua ehkä pikkasen kaivaa vielä se millaista kohtelua sain mut nyt kaikki on hyvin joten pitäis antaa olla vaan. Kävin eilen kaupoilla ja hain postista takin. Viininpunainen villakangastakki hupulla, like a glove!

 

Sit kävin Seppälässä katsomassa kaverille sukkiksia että sais edes jotain lämmikettä normi housujen alle. Löytyi kiva tummanvihreä veloursetti jonka tosin tänään käyn vaihtamassa isompaan. Meillä on täällä kyllä kaksi vauvaa, toinen oikea ja toinen karvainen. Kumpaakin saisi kanniskella koko ajan. Mut karvanen versio on ääneltään vaativampaa mallia, eikä rapsutusta ja syliä voi olla tarpeeksi.