Kun viha ottaa vallan

Pitkän aikaa mieltä on vaivannut turhautuminen ja suoranainen vihaisuus. Tänään oli valoisampi päivä. Mulla on ollut vahva tunne siitä, että ihmiset ottavat minuun yhteyttä kun tarvitsevat jotain. Työpaikkakin tuntuu kuppaavan irti joka ikisen voimanmurusen ja jää vain fiilis, että voi vittu kun en taaskaan ollut tälle firmalle tarpeeksi tuottava. Nyt ei kilahtanu kassaan sen viimevuotisen miljoonan sijasta kuin miljoona satatonnia. Ai vittu miten vähän,  kun tavoite kaks miljoonaa ei tullut täyteen. Mutta itse olen paikkani  valinnut, se täytyy aina näissä valituksissa muistaa.

Sosiaalinen kiintiökin on ollut täynnä. Ei ole tippaakaan sellainen olo että haluaisin kaunistella  kenellekkään yhtään mitään. Kauniiden sanojen varasto on tyhjä, suorien ja tökeröiden sanojen varasto on täysi. Musta tuntuu että jos ei iske nyrkkiä pöytään ja ole törkeä niin kukaan ei kuuntele. En ole jaksanut  leikkiä enää  aikoihin että mulla on kivaa. Kuten erästä naista  lainatakseni "miksi teeskennellä, että paska ei haise, vaikka se haisee kauas ja ihan helvetisti".

Pojan koulukaverit yllätin puhumasta pahaa selän takana. Silloin repesi. Aikuisen käytöksen kauniit sanat olivat juuri päässeet valitettavasti loppumaan, niin käytin niitä joita minulla oli. Rumia ja suoria, terävästi ja kovaäänisesti.

Triggeröidyin luultavasti omista kokemuksistani ja näen pojassani paljon samaa. Hieman outolintu ja sosiaalisesti kömpelö. Kapeat ja omituiset mielenkiinnon kohteet. Helppo kohde haukkumiselle ja ulosjättämiselle. Miksi tarvitsee esittää ystävää jos kuitenkin nauretaan ja pilkataan selän takana? Jos omaa poikaani tunnen, niin hän on valikoiva ihmisten suhteen. On niiden seurassa joiden kanssa on yhteisiä asioita ja loput ovat kuin ilmaa. Ei ole kiinnostunut hengaamaan, eikä muista nimiä.

Just samaa rataa kuin oma koulupolku ystävien suhteen. Mä olin niin nolo ettei kukaan kehdannut koulussa leikkiä mun kanssa, koulun jälkeen onnistui kyllä. Olin nuorempien kanssa tai aikuisten. Oman ikäiset olivat aika tuomitsevia siitä kuka sopii joukkoon. Loppupelissä olin aika yksin, sisäisesti. Ketään muuta ei kiinnostanut samat jutut samalla tavalla. Rako omanikäisiin kasvoi iän myötä, mä en kiinnostunut samoista asioista ikätason mukaan kuten muut. Kun muutettiin Vierumäkeen ja löysin Satun niin mun ei tarvinnut enää etsiä muita ystäviä. Yhteinen sävel löytyi ja se on pysynyt näihin päiviin asti. Hengasin toki välissä parin muun kanssa mutta eivät ne jutut ottaneet tuulta alleen. Sama tapahtui Villen kohdalla, oli yhteinen sävel ja sain kerrankin ymmärrystä. En toki heti kaikelle, mutta ero aiempiin parisuhteisiin on valtava. Niissä sain lähinnä syyllistämistä niistä ominaisuuksista joille en kauheasti voi mitään.

Muistan lapsuudesta että aikuiset toruivat paljon, enkä ymmärtänyt syytä. Olin vain oma itseni.  En  tainnut piitata kohteliaisuussäännöistä. Sellaisista sosiaalisuussäännöistä jotka olivat muille itsestään selviä.

Torkahtelun juhlaa

Työelämä ei tue mulle luontaista unirytmiä. Tai koulumaailma. Tai paremminkin vireystilaa. Mikäli haluaisin tehdä täyttä viikkoa. 

Unirytmi kuoressa: Yöunet 8-10 tuntia. Herään n.klo 6.00 vapaapäivinäkin. Aamukahvin jälkeen on päivän tuottavin hetki. Pää pursuaa ideoiden sekamelskaa ja on virtaa kunnes klo 10.00 vireystila alkaa laskea. Torkahdan 11.00 kieppeillä. Torkahduksen jälkeen on virtaa taas hetkeksi tehdä esim. kotitöitä. Torkahdan uudelleen joskus 14-15 kieppeillä ja vielä kerran n.klo  17.00. Torkahdukset kestävät 15 minuutista tuntiin. 

Paskoina päivinä en saa mitään aikaiseksi vaan olen ihmeellisessä horroksessa koko päivän vaikka joisin kahvia ja energiajuomat päälle. Kokeiltu, eikä mikään auta. Pää ei lähde käyntiin. Torkun paljon  silloinkin.

Onneksi työssäni on aamuvuoro klo 6.00 eteenpäin. Toimii mulle loistavasti. Inhoan iltavuoroja koska päivän paras vireys on mennyt jo aikaa sitten.

Torkuin eskarissa ja päiväkodissa ruokapöydässä, kirkonpenkissä, autossa, mutta en siinä vaiheessa kun oli päikkäriaika. Koulussa nukuin pulpetissa, koulun juhlissa, kirkkoreissuilla ja linja-autoon. Lukion aikana jopa välitunnit. Aikuisena työpaikalla torkahtelin kassalla vaikka vedin kassaa samaan aikaan, silmät olivat kutakuinkin auki mutta pää teki nytkähdysliikkeen kun tolkku sammui. Kyse oli ehkä sekunnin kestävistä "pilkkimisistä". Olen pilkkinyt myös autoa ajaessani.

Mielelläni vaihtaisin jatkuvan väsymyksen ja torkahtelun johonkin muuhun. Lääkitystä en voi syödä ikuisesti. Lääkityksen kääntöpuolena on levon poisjääminen ja sitä kautta tuleva liika kuormitus. Lääkitys hävittää kropan ja pään lepopyynnöt ja jaksaa tehdä kivasti kaikkea.  Pitäisi löytää tasapaino.

Tylsyys on juhlaa

Irc-Galleria. Valokuva-arkisto 2000-luvun alkupuoliskolle. Kuulun ikäluokkaan joka käytti ahkerasti Galtsua. Minua vanhemmat sekä hieman nuoremmat kuuluvat myös siihen ikäluokkaan. Käytin Irc-galleriaa ahkerasti ehkäpä vuoteen 2011. En  edes muista enää. Netinkäyttötottumukset muuttuivat lasten myötä, kuten kaikki muukin. Innostus on vaihtunut myötähäpeään. Ikää tulee lisää koko  ajan ja vaikka kuinka tykkäisin kuteista joita käytin 2006,  niin lähinnä se näyttää huvittavalta. Kroppa ei ole  samaa  mallia vaikka vaaka näyttää lähes samoja lukemia kuin 15 vuotta sitten. 

Vaateasiassa on vaikea päästä eteenpäin, kun on niin tottunut leveisiin lahkeisiin ja matalaan vyötäröön. Suurimmaksi osaksi en jaksa enää panostaa kuin käytännöllisyyteen. Mä en käy enää missään. Muutakuin töissä ja kaupassa. Muuta ei jaksa. Valvominen 22.00 on jo saavutus. Sosiaalinen elämä on vaihdettu palautumiseen. Kaikesta.

Kohokohtia on käydä saunassa, käydä kerran vuoteen Haraldissa syömässä, se kun saa käsiinsä kirjan johon jaksaa keskittyä. Eilen katsottiin dokkaria Villen kanssa. Kuorsasin autuaasti 20 minuutin jälkeen. Laatuaikaa ja meikä kuorsaa. Muistelisin että  tämä on toistunut jo kauan sitten. Ville kuorsasi silloin kun oltiin tavattu ja katsottiin ekoja kertoja Madventuresia. Myöhemmin kuorsaaja olin minä.

Hiljaisuus ja tylsyys on juhlaa. Hyvin huomaa kuinka erilaisia asioita arvostaa nyt kuin 15 vuotta sitten.

päivän kuvaus

Tavallinen päivä lääkityksellä. Heräät  klo 4.00. Ei jaksaisi nousta mitenkään. Aamukahvi silmät ristissä, kello on jo 4.25. Istun olkkarin lattialla ja imen kahvia ja ajatukset pyörii. Kello onkin yhtäkkiä 5.00. Vaatteet jostain, aamupalaa, meikit naamaan ja menoksi.  Lääke aamupalan jälkeen, ehkä  5.15. Lähtö  5.30 ja hemmetin kovaa polkien töihin. Perillä 5.50 ja ovella kaikki hukassa. Eväät saatto unohtua.  Olisin välttänyt tämän jos olisi syönyt lääkkeen heti klo 4.00. 

Piristyn n.klo 6.15 ja sumu aivoista katoaa. Ajatuksen kulku ei ole tahmeaa eikä toiminta kuin hidastetussa filmissä. Kykenen muistamaan asioita vähän enemmän kuin normaalisti mutta sekin vähä on mukavaa ja nopeuttaa työntekoa. Vaikutus alkaa hiipua  klo 13.00 jälkeen  ja normaali sekoilu alkaa palata. Unohtelen, sählään. Väsymys iskee klo 15.00 aikoihin. Kunnolla. Normaalisti väsymys varjostaa päivää aamusta asti. Aikaa on neljä  tuntia heräämisen jälkeen, sen jälkeen vireystila laskee selkeästi.

Aika alkaa raksuttaa joka kerta kun otan lääkkeen. Jotta saisin kaikki asiani hoidettua tehokkaasti ennenkuin vaikutus lakkaa. Stimulantti ei poista huonosti nukuttua yötä, vaan väsymys ja huonotuulisuus tulevat läpi. Lääke toimii parhaiten kun on nukkunut ja syönyt hyvin. Silloin on  vähiten sivuoireita kuten ärtyisyyttä. Silloin saan siitä eniten  hyötyä irti.

Huonona puolena on se,  että lääkityksen alla teen paljon asioita.  Myös vapaapäivinä. Jotta saisin arkeni pyörimään. Saan paremmin suoritettua asioita. Pidemmän päälle alan kuluttaa itseäni loppuun koska pystyn siihen paremmin. Onneksi tiedostan kohdan jolloin on aika pitää  taukoa. Taukojen aikana en tee mitään. Nukun normi 10-12 tuntiani ja teen mielekkäitä asioita. Unentarve on vähän vähemmän kuin ennen. 8-10 tuntia. 7 vielä menee, mutta ei montaa päivää.

Miinuksena että kahvi ei enää vaikuta. Paitsi jos pitää  taukoa. Kahvin vaikutus palaa kolmantena päivänä.

Plussia myöskin siitä että jaksan kiinnostua asioista jotka eivät ole niin mielekkäitä ja vaativat keskittymistä ja läsnäoloa. Motivaatiota. Niiden tekeminen tuntuu ihan kivalta. 

Kotitöihin ei vain löydy motia, edes lääkkeellä.

----

Tyypillinen ärtymys  joka liittyy tuntemuksiin. Hampaiden pinnan karheus, vaikka ne on pessyt jo kahdesti. En tiedä mistä johtuu,  seuraavaksi tarttee varmaan hiomalaikalla vetää. Naama tuntuu rasvaiselta niin  että silmäluomet ovat takertuvat, kun silmiä  räpäyttää. Miten voi ärsyttää niin paljon? Irtohiukset leijuvat naamalla ja huomaan heti kosketuksen, kun irtokarva liimautuu rasvaiseen naamaani. Takin kaulus tuntuu kuristavalta. Näitä on ollut paljon tänään. Pieniä asioita mutta tuntuu että pää räjähtää ärtymyksestä. Haluaisin sellaisen kuplan sisään joka suodattaa äänet ja kosketuksen. Mun silmät on varmaan niin turvoksissa että  silmäluomet tuntuvat omituisilta.

Makkarissa on lämmintä  33 astettta, nousee heti kun aurinko paistaa. Pitää varmaan taas folioida ikkunat. Nyt ei kyllä pysty.

Kävin lasten kanssa kaupassa. Virhe. Oli lista mukana ja piti ostaa mustat housut. Nuorempi väki hävisi kuin pieru Saharaan ja perään sai  huudella. Lisäksi reissua säesti mälinä koska lähdetään. Karkkiosasto oli prioriteetti numero 1 johon oli pakottava kiire, sen jälkeen oli kiire pois. Sinne jäi  housut. Toivottavasti huomiseen näytökseen löytyy mustat housut. Mä en jaksa stressata enempää, housuja  tarjottiin mutta kiinnostus nolla. Kiitos Nam. Sit voi mennä  vaikka  alasti.