Univelkainen pää

Mä mietin millainen olisi työpaikka jossa olisin parhaimmillani.

Ehkäpä sellainen, joka liittyisi aiheeseen josta jaksan kiinnostua loputtomiin. Ja joka ottaisi huomioon olemattomat ajanhallintakykyni. Vaihtelevuutta ja rutiinia tasapainossa, yksityiskohtia. Aikapuitteet  sellaiset että voin hoitaa työni hyvin. Ei edes "riittävän hyvin" koska se ei ole tarpeeksi.

Mä en oikein arvosta sitä, että joka paikassa imetään työntekijöistä kaikki mehut irti maksimihyödyllä. Keppiä tulee jos et ole tarpeeksi tehokas. Paperilla on laskettu tarkkaan puitteet joihin täytyy päästä. Ne ovat harvemmin realistisia koska ihminen ei ole kone.

Minulla sakkaa muisti ja ajanhallinta sekä asioiden priorisointi. Mä en yksinkertaisesti kykene sellaiseen tahtiin jota vaaditaan. Kapasiteetti ei riitä, kun ei se riitä normiaivoisellakaan. Enkä mä näe asioiden  tärkeysjärjestystä itsestään,  mä en vain hahmota sitä.

Ajanhallinta oli ongelma kosmetologiksi opiskellessani,  oli se muutoinkin.  Sain työtäni nopeutettua tiettyyn pisteeseen asti toistojen myötä. Mutta silti en yltänyt vaadittavaan aikaan. Motoriikka kärsii kun vauhtia on tarpeeksi liikaa. Kävelen ovenkarmeihin eivätkä sormet tottele, vaan kaatavat kaikki tavarat. Tai sitten en saa tavaroita edes hyllyyn vaan ne menevät ohi. Turhauttaa.

Ikuinen  riittämättömyyden  tunne, kun ei saa asioita tehtyä sillä huolellisuudella kuin oma pää vaatii. Toisen ihmisen pään on turha sanoa että on riittävän  hyvä eikä kukaan ulkopuolinen huomaa  niitä pikkuisia juttuja. Mä näen ja tiedän,niin se riittää epäonnistumisen tunteeseen.

Aivoni ovat täynnä madonreikiä, joihin häviää aika sekä kaikki tavarat ja muistikuvat. Pimeitä kohtia joista ei saa edes kaivamalla tavaraa ulos.

Stimulanttilääkitys ei valitettavasti auttanut muistiin eikä aikasokeuteen. Asiat tulevat nopeammin mieleen kun omat ajatukset eivät huuda täysillä muita juttuja. Pääsen helpommin ajatusteni ulkopuolelle ja kuulen mitä muut puhuvat. Pysyn hereillä paremmin. Siinä kaikki. Pitäisi olla tyytyväinen siihen, koska voisi olla huonomminkin.

 

Sijoitus ruuanlaittoon

Random inspis ruuanlaittoon liittyen. Tai välineisiin. Mä ostin hiiliteräspannun 2015, ja se porskuttaa yhä. Kyllästyin aikanaan ostamaan jatkuvasti uusia pannuja, eli suunnilleen vuoden välein. Mä en käsittele paistinpannua kauhean hellävaraisesti, tai osaa varoa kun kauhon menemään sillä välineellä joka kädessä sattuu olemaan. Pinnoittamaton pannu olivarma valinta. Epävarmaksi jäi kaikki muu, kun kokemusta pinnoittamattomasta pannusta ei ollut. Kokemuksen kautta kerron, että riippuu siitä onko rasvapoltto tehty ja kuinka usein. Välillä näyttää vain pannulle teräsvillaa ja rasvaa kun pinta alkaa ottaa ruokaan kiinni. Pakko kyllä myöntää, että pinnoitetun pannun siisteyteen tottuneena hiiliteräspannun ryöttäinen ulkoasu oli kauhistus. Se ei ole kiiltävä kuten teräspannu tai kattila. Sitä ei jyrsitä puhtaaksi teräsvillalla joka käytön jälkeen vaan pestään vedellä ilman tiskiainetta ja pyyhitään kuivaksi, jonka jälkeen öljyä pintaan. Hoito kuten valuraudalla.

Käsittelyä vaille

Muistan kun työpaikalleni tuli hiiliteräspannuja myyntiin. Niitä palautettiin koska "se polttaa kaiken pohjaan" tai "pinta meni pilalle ensimmäisellä  käyttökerralla". Katsoin pannuja enkä nähnyt mitään vikaa. Pannun pohja vain oli kirjava (kuten käyttöjen myötä onkin). Mun mielestä tämä on paljon huolettomampi kun sillointällöin näkee pikkaisen vaivaa rasvapolttoon. Ja tulee vuosien saatossa halvemmaksi (mikäli käyttää paistovälineitä yhtä voimallisesti kuin minä). Isoin miinus on siinä, että tuollainen syvä pannu painaa kuin synti. Ihan ei yhdellä kädellä pyöritellä. Heti meistä ei kavereita tullut, mutta sitten oli vähän pakko tulla, kun ei ollut enää muita paistinpannuja. Valurauta on toinen ikuinen ystäväni, mutta se painaa vielä enemmän.

Kuinka päästä eroon neutraalista

Mä löysin Prodigyn uudelleen. Ysärikupla on hiipinyt pikkuhiljaa enenevässä määrin. Salvador Dali-kupla osoittaa hiipumisen merkkejä. Mutta ongin tietooni kaiken tarvittavan aiheesta.  Huomasin pitäväni  herran taiteesta myös ihan järjettömästi. Mutta ei ole yllätys kun tuoksupullot ovat pieniä taideteoksia.

Ostin lähes kymmenen kiloa hyvää mieltä Hietalan tilalta. Jauhelihaa, keittolihaa, luita jnejne. Pakkaseen.  Helpottaa huomattavasti kauppareissujen painolastia, kun juurekset ja lihat on ostettu helkkarin isoina satseina. Kaks kauppakassia pyöränsarvissa ja sohjokeli, ai namnam. Mutta ne on niitä omia valintoja.

Oli mulla asiaakin, mutta en muista enää mitä se oli. Ehkä aikasokeusasiaa. 

Eikunn! Tajusin miksi mulla on niin kova miellyttämisen tarve, tai ei siis varsinaisesti niillä sanoilla. Mä   olen ns. helppo ihminen, kaikille kiva, neutraali. Sehän on ihan kamalaa jos tuon mielipiteeni  julki tai  sanon  jotain mikä herättää negatiivisia tunteita ja joku suuttuu siitä. Mä haluan olla pidetty  ja kiva kaikkien silmissä. Ihan helvetin ärsyttävä tapa josta haluan eroon. En osaa laittaa rajoja ja olen liian kiltti. Pitää kasvattaa pallit.

Taustasyynä arvaamaton ilmapiiri kotona kun olin lapsi/nuori. Opin olemaan herättämättä tunteita kenessäkään, olemalla hajuton, mauton, väritön. Jatkuvaa haistelua aikuisten mielentilasta. Se alkoi ennen kouluikää,  sen muistan.

Konfliktien välttäminen kaikin tavoin. Se  on ollut läsnä kaikki nämä vuodet, enkä ole tajunnut sitä kun se on niin automaattista. Se varmaan aiheuttaa osittain vitutusta jonka syytä en tiedä tai osaa spesifioida.

Pohdin myös auktoriteettiasioita. Se pitää ansaita. Jos käskyttää muita vain siksi että voi, se ei tuo  auktoriteettia. Jos käskyttää  muita siksi että on ylempänä niin sekin menee metsään. Jos kuvittelee että on paljon valtaa, niin ei kyllä ole. Mun pään sisällä ihmiset on samalla viivalla. Näennäisesti voin  tehdä kuten pyydetään, mutta kunnioitus on eri asia. Mä en esim. osaa jännittää mitään johtajia tai päälliköitä tai semmosia. Osaan kyllä  käyttäytyä korrektisti kuten kuuluu, mutta ne on mulle tavallisia ihmisiä ilman mitään nuoleskelusontaa. Kunnioitus ja auktoriteetti tulee siitä kuinka kohtelee muita ja kuinka taitava on. Auktoriteetti lopahtaa siihen, kun huomaan että joku ihminen vaatii minulta paljon sellaisia asioita joihin ei itse kykene. Vaatii paljon mutta ei kykene itse omiin vaatimuksiinsa. Siitä tulee mun pään sisään ristiriita.

Sirkus

Maailmaa ei voi olla miettimättä. En ole lukenut uutisia enää koronamässäilyn jälkeen. Kyllä riitti se, että  lupailtiin paluuta normaaliin kun otat rokotteen. Ei tapahtunut. Sitten uhkaillaan työpaikan ja palkan menetyksellä jos et ota. Millä tavalla ottaminen on siinä vaiheessa enää vapaaehtoista? Uhkailu, kiristys, lahjonta. Sikainfluenssapiikistäkin sai huonolla säkällä narkolepsian, kukaan ei korvaa mitään, koska rokote oli vapaaehtoinen.

Kaikki asiat joiden taustalla pyörii raha ja politiikka aiheuttavat otsasuonen pullotusta. Mutta silti maailman tapahtumat tunkevat jostain naamalle. Ajatusketjuni on lähinnä  tämä: aikaisemmin Suomen Natoon liittymisäänestykset eivät ole menneet läpi. Nyt on hyvä hetki mässäillä sodan uhalla ja pelotella ihan helvetisti Venäjällä, kun Putin rällää maailmalla. Sitä valtamedia tekee, mässäilee asialla. Ihmiset tutisevat paskat housussa ja Nato-äänestys menee heittämällä  läpi. Ihanaa lobbausta lehdissä asian hyväksi. Sit voidaan sanoa että kansa halusi tätä.

Mä uskon vasta sitten kun sieltä oikeasti hyökätään, sitä ennen on ihan turha lukea lehdestä mitään pelottelupornoa. Kyllä mä oikeasti mietin että mitä sitten tapahtuu jos losahtaa, mut en voi murehtia sitä liikaa etukäteen.

Röttelötyyppinen ihminen

 Katselin huvikseen oikotieltä vanhoja asuntoja. Sellaisia joiden  rakennusvuosi on 1700-1910. Paljon  Helsinkiläisiä "miljoonalukaaleja." Rempattu viimeisen päälle kaikkia herkkuja myöten. Mikään ei paljasta huoneiston ikää  kun kaikki on niin uutta. Yhden  huoneiston löysin jossa oli tosi  koristeelliset takat, oven ja ikkunankarmit, sekä kattomaalauksia. Ai että silmä lepäsi ^_^. Mä sanon sitä venäläistyyppiseksi krumeluuriksi, vaikka se ehkä enemmänkin on sen ajan  rakennustyyliä. Makunsa kullakin, mutta itse en välitä siitä että kaikki yksityiskohdat poistetaan vanhasta jos rempataan. Eikä kaiken tarvitse olla valkoista, harmaata ja mustaa. Onhan se toki ajatonta, mutta tylsää.

Sitten mä mietin, että näitä mainostetaan helpolla asumisella. Helppo asuminen kuulostaa tylsistymiseltä. Lattialämmitys, poreamme, kaikki herkut jotka toimivat napista painamalla. Kyllähän se normi kerrostalo  ja kaupunkiasuminenkin on helppoa. Siks käydään salilla ja urheilemassa, kun eläminen on helppoa. On aikaa siihen. Ymmärsin miksi urheilu ja huhkiminen muuten vain ei motivoi mua pätkääkään. Koska muuten vain. Mulle sillä hikoilulla pitää olla päämäärä, se että näyttäs hyvältä ei riitä, enkä mä saa urheilusta mielihyvää, eikä se ole kivaa. Mun päähän ei mahdu miksi pitää rasittaa itseään  fyysisesti ihan muuten vain jos se tuntuu pahalta.

Mulle toimii huhkiminen arjen tasolla paremmin. Olen sellainen röttelötyyppinen ihminen. Hirsimökki  jossa puulattia. Ei mitään herkkuja. Puutöitä jotta mökki lämpiää, puutöitä varastoon talvea varten. Lumityöt, sähköt saa olla, vesijohto ehkä. Mielellään keskellä ei mitään.

Mä  en edes käsitä miks olen vuosia asunut kerrostalossa tylsistyttämässä itseäni. Pidän siitä että arjessa on ruumillisia töitä. Teini-ikäisenä se ei kyllä tuntunut kauhean hohdokkaalta.

Kesällä puutyösavotat, talvea kohti mennessä koulun jälkeen puiden kantaminen ja kahden uunin lämmittäminen jotta huoneessani+salin puolella ei olisi 13 astetta. Joskus keittiön vesijohto jäätyi ensimmäisillä pakkasilla joulukuussa ja vettä sai vasta keväällä. Sitä en muista miten pyykkihuolto  järjestyi kun pesuhuoneen vesijohto oli sama kuin seinän takana keittiössä. Suihkua ja sisävessaa ei ollut. Sauna lämpesi puilla ja oli alapihalla. Veden sai piiitkän letkun kautta yläpihan kaivolta saunalle. Jos letkuun jäi vettä sekin jäätyi talvella. Letku kerälle ja sulamaan sisälle. Sellaista oli arki omakotitalossa jota ei ollut rempattu  kuin pintaremontilla. Vesi tuli sentään sisälle hanasta ja oli sähköt. Mutta ei lämmitystä muuta kuin puilla tai sähköllä. Kaipaan sitä tekemistä. Mutta mä en kaipaa omakotitalon asumiskustannuksia. Saiskohan jostain vuokrattua talon halvalla , jossa ei ole herkkuja.