Mä olen ollut lapsesta asti hidas. Viimeinen joka lähtee välitunnille, viimeinen ruokalassa, aina se jota saa odottaa. Ajankulun ja kellon seuraaminen on ollut ihan käsittämättömän hankalaa niin kauan kuin muistan. Minulle joutuu toistamaan asioita monta kertaa ennen kuin toimin. Koulumenestys hyvä ylä-asteen loppuun saakka, koska kykenin muistamaan asiat suhteellisen helposti. Koulumenestys oli helppoa koska moni asia kiinnosti.
Lukiossa ei enää kiinnostanutkaan kuin nukkua mutta se oli jokin välivaihe elämässä.
Aikuisiällä olen edelleen hidas lähtemään, syömään jne...ja huono seuraamaan ajankulua. Ajatuksia on paljon ja ne katoavat mikäli on häiriötekijöitä. Ajatusten pursuilu aiheuttaa unohtelua. Unohdan mikä päivä on, monesko päivä on, puen vaatteet nurinpäin ja hukkaan tavaroita. Moniosaiset ohjeet ovat tuskaa koska unohdan. Unohtelen työkavereiden nimiä. Olen ollut tällainen aina, mutta se on pahentunut. Sen jälkeen kun lapset syntyivät se mielestäni paheni huomattavasti. Saattoi johtua univelasta. Nyt ei ole univelkaa mutta silti tuntuu kurjalta olla ihan pihalla jatkuvasti. Tavoitteeni ovat korkealla esim. työn suhteen, mutta työn vaatima kapasiteetti ei vain tunnu löytyvän päästäni. Turhaudun. Olen muita hitaampi tekemään käytännön asioita. Asiat jotka ovat rutiineja, kuten arjen pyörittäminen ovat helppoja. Harvemmin enää unohtelen kun homma tulee selkärangasta.
Miks tuntuu niin pahalta olla hidas ja käydä hitaalla? Silloin kun on hyvä päivä ja tuntuu skarpilta pystyn tekemään asioita sujuvasti ja nopeasti. On siis sellainen olo kuin olisi oikeasti hereillä eikä ajatuksiin vajoa väkisin. Sellaisina päivinä en kävele ovenkarmejakaan päin. Koska normaalisti jos koitan toimia noepasti, se aiheuttaa vain vahinkoja ja kömpelyyttä. Ja huolimattomuusvirheitä.
Jos mulla on joku neurologinen vaiva?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti