Mielen melankoliaa

Mä olen varmaan sellainen syntymäkänkkäränkkä. Vitutuskäyrä aina vähän koholla tai ärtynyt. Syitä on lukuisia, eikä se ole muuttunut niistä ajoista kun olin vielä vaipoissa. Tiukka kuri opetti pitämään mölyt mahassa ja olemaan miellyttävä. Välttelemään konflikteja. Mutta ei se kiukkua tai ärtyneisyyttä poistanut, en vain voinut ilmaista sitä. Ottaa päähän että olen kiltti, enkä osaa vetää rajaa. Ottaa päähän että olematon sosiaalinen lähipiiri kuppaa kyvyttömyyttä sanoa ei. Tuskin tietoisesti, mutta se ei poista sitä miltä se tuntuu. Puhelin ei soi, eikä siihen tule viestiä. Ja kun tulee niin ihmiset ovat jotain vaille. Osa verhoaa sen kuulumisten kyselyyn näennäisesti ja kysymyksen jälkeen kaadetaan paskakippo niskaan kun "muodollisuudet" on hoidettu. Tiedän kaavan. Toinen muoto on jauhaa puhelimessa kaikenlaista lähes tunnin verran, jonka jälkeen saadaan kakistettua ulos miksi edes tuli soitettua. Ärsyttää olla oikeassa, kun näen puhelimen soivan. Tiedän heti miksi se soi ja miten kaava menee. Osa läheisistä esittää suoran pyynnön ilman mitään esikarkeloita. Hyväksyn ne yleensä paremmin mutta sekin riippuu asiasta.

Esim. mulle esitetään pyyntö että voinko tulla hakemaan paikasta X tai voinko käyttää kaupassa. Suhtaudun asiaan nihkeästi sillä pyynnön jälkeen tulee selityksiä jotka haistan paskaksi. Viitsimättömyys verhotaan tekosyyhyn.

Toinen esimerkki on pyyntö hiusten värjäämisestä. Sovitaan päivä ja kellonaika. Värjäyshommaan menee koko päivä ja siihen liittyy ruuanlaittoa, höpöttelyä ja kahvinjuontia. Mahdollisesti myös torkkumista sohvalla. Ajanviettoa perheen kesken. Hiusten värjäys on sivuseikka tavallaan koko hommassa, tai ainakin minulle on. Se toimii tekosyynä tavata perhettä säännöllisesti, koska saamaton perseeni ei käy kylässä.

Maailma on mulle iso ristiriita. Täynnä sääntöjä joiden en näe pätevän. Kierrätetään muna huurussa koska se on hyväksi. Samaan aikaan valmistetaan tavaraa joka ei kestä, jotta ihmiset ostaisivat uusia. Metsään menee. Tekopyhää. Enkä mä näe tässä mitään foliohattuilua. Terve maalaisjärki riittää siihen että näkee miten nurinkurista moni asia on. Syyttävä sormeni menee vain ihmisiin yleisesti. Kuten olen todennut että ihminen on tämän maailman syöpä. Enkä mä ole halunnut olla osa tätä kaikkea, olla osa sitä syöpää joka maailmaa nakertaa. Häpeä siitä, että on samanlainen kuin kaikki muutkin, ihan sama mitä valintoja tekee. Joku muu tekee ne valinnat tyhjäksi kun katsoo kokonaiskuvaa, ei riitä että mulle tulee kiiltokuvalupauksista parempi mieli. Kun ei edes tule, haistan ne tyhjiksi lupauksiksi. 

En ole löytänyt keinoa blokata näitä ajatuksia, oli parempia vuosia mutta en tiedä mitä tein eri tavalla. Ikä tuo lisää kokemusta elämästä ja maailmasta, eikä se ainakaan onnea tuo. Mulla on asiat hyvin, mutta ahdistus ja kiukku ihmiskuntaa kohtaan eivät hellitä. Eikä syyllisyys.  Näen kokonaiskuvan päässäni koko ajan ja olen osa sitä. Veikkaan että ihminen joka asuu kolmannessa maailmassa hökkelissä tai kadulla ei kelaa tällaisia asioita. Arvomaailma on hyvin erilainen. Ei jää aikaa miettiä turhia asioita kun on kyse omasta hengestä. Kadehdin suku ja perhekeskeistä arvomaailmaa jollain tapaa. Vanhuksia ei dumpata laitokseen vaan kaikki asuvat saman katon alla. En ole päässyt ajatusjatkumossa vielä niin pitkälle, että mikä perhekeskeisessä kultuurissa on erilaista kuin esim. täällä Suomessa. Mielessäni esiin nousee kunnioitus vanhempia kohtaan eli tapakasvatus, urakeskeisyys ja raha on mahdollisesti myös pienemmässä asemassa. Koska jos on uraputkessa niin ei niitä omia vanhempia ja isovanhempia ehdi nähdä saatikka hoitaa, eikä siitä saa rahaa jolla kustantaa elämää täällä. En tiedä mikä näistä on ratkaisevaa. En ole tutkinut maailmankolkkia joissa perhe tulee ensin. Esim.kulttuuria,tapakasvatusta, yhteiskuntarakennetta ja hintatasoa jne.

Oho melkein innostuin

Sain inspiksen johon olis tullut kuviakin. Kumma juttu, ettei luuri ollutkaan yhteistyöhaluinen. Helppo ja nopea juttu muuttui jo liian monta mutkaa omaavaksi hommaksi, joten unohdetaan se. Aamulla olin täynnä energiaa ja suunnitelmia, no se hävisi johonkin n.klo 10.00. Tilalle tuli hiipivä ahdistus ja olo siitä että tuleeko paniikkikohtaus. On sellainen hassu olo. Tiedostan että olen levännyt liian vähän, syönyt liian vähän ja juonut liikaa kahvia.

Olis ihan helppo juttu tiedossa. Hakea Turmion Kätilöiden keikkaliput keskustasta ja sen jälkeen luistimet teroituksesta. Tarttis siivota ja laittaa ruokaa. Aikaraja näille klo 14.00 mennessä. Siinä vaiheessa kun muut ovat jo kotona en tee mieluiten enää mitään. Siivous ei ole pakollinen mutta se on odottavien asioiden jonossa. Kaoottisuus on lamauttavaa ja harhautuminen helppoa. Tästä kun nousen niin pääsen ovesta ulos kahden tunnin kuluttua. Kotoa lähtemiseen liittyy niin monta välivaihetta pukemisineen. Ja kun olen valmis, iskee karsea nälkä ja lähtö siirtyy taas puolella tunnilla.

Tuntuu että on kykyä vain lojua sohvalla ja tuijottaa seinää. Kroppa iskee jarrua kun pitäis toimia. Hei mä laitan sykkeet ylös ja lisään vähän sellasta jännää tunnetta tohon solisluiden alapuolelle ja solar plexukseen, eiks oo ihan hyvä diili. Et sä tänään tee mitään, lojut vaa laiska lotko.

Casa Pascaa

Sosiaalinen ähky, kiintiö täysi. Viikonloppuna oli hulinaa ja on vähän tukkakin kipeä. Hämmästyin miten paljon joku voi tuntea ihmisiä tai on tutustunut niin moneen, eikä paikalla ollut edes kaikki. Kaupan päälle meiningistä alkoholin aiheuttama mielialan lasku, sehän ei petä koskaan, vaan saapuu 100% varmuudella sulostuttamaan päiviäni. Aiemmin sitä pystyi korjaamaan ulkoilulla ja siivoamisella tai jonkun sarjan katsomisella. Mielekkäällä tekemisellä. Nykyisin siihen ei tunnu tepsivän enää mikään muu kuin aika. Neljän päivän jälkeen mieliala saattaa nousta, niin että huvittaa muukin kuin murjottaminen. Vajoan yhä syvemmälle sosiaalittomaan elämään, tututkin ihmiset tuntuvat jotenkin raskailta. Ja niitä joiden kanssa vietän aikaa joskus harvoin, on vain kourallinen. Mielummin valitsen kirjat ja hukun niihin viikoiksi. Havahduin siihen että en käy ulkona, edes hengaamassa itsekseni jossain metsässä kuten aiemmin on ollut tapana. Motivoidun harvoin mistään ja nykyisin tuntuu että vielä vähemmän. Hyperfiksaatiot loistavat poissaolollaan :(

Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän pidän ihmisistä. Ei se ole henkilökohtaista vaan persoonaani liittyvää. Sosiaalinen työ vie loputkin. Mä en ole myöskään ihminen jonka seuraan muut hakeutuvat, enkä kenenkään lempi/ykkösvalinta. Lähimmät ihmiseni ovat samantyyppisiä joiltain osin. Pari läheistä ja turvallista ihmistä joiden kanssa voi joskus viettää aikaa.

Tuli mieleen Halla-mummo. Kun tuli vieraita, niin mummo meni makkariin ja lätkäisi oven kiinni. Tuli vasta kun vieraat olivat lähteneet. Ei ollut tarpeeksi tuttuja ihmisiä.

Kosmetiikkahöpinää

K-team päivillä 2.11 2024, johan edellisestä kerrasta onkin jo "muutama" vuosi aikaa... ehm 17 vuotta jos tarkkoja ollaan. Lähtö täältä 7.15 ja bussiin lahdesta 8.15. Pelivaraa ajallisesti puolisen tuntia jos tulee jotain ylläreitä. Edustin kosmetiikkapuolta ja kävin koulutuksissa jotka kestivät klo 14.00 asti. Jälkikäteen ajatellen huomasin kuinka syvällä olen K-beautyssa, eli korealaisessa kosmetiikassa. Länkkäri "uutuudet" ja niissä olevat koostumukset eivät nappaa pätkääkään. Ei tietenkään k-beautyn puoleltakaan aina löydy toimivia tuotteita, yleensä kyse on väärästä meikkisävystä tai tuotteesta joka kirvelee tai ei toimi muiden tuotteiden kanssa yksiin. Ajan kuluksi kävimme maleksimassa Triplan kauppakeskuksessa ja pääsin Yeppoon hiplaamaan tuotteita. Olin kiinnostunut lähinnä koostumuksista ja tuoksuista, koska sitä ei näe,tunne tai haista verkkokaupassa. Reissun toinen kohokohta oli Puolenkuun Pelit-myymälä. :D

Ostan yleensä samasta sarjasta mielellään kasvoveden ja voiteen testiin, ensin minikoossa kuukaudeksi. Kriteerinä on myös se että sitä tulisi saada jumbokokoisena (ainakin kasvovesi) eli 400-500ml ja hintaa mielellään alle 25e. Kun sopiva löytyy, olen uskollisin asiakas. Käytän samaa maailman tappiin.

En seuraa TikTokia tai Instagramista mitään, olen vain kuullut juttuja mitkä tuotteet ovat hittejä. Tilaan kosmetiikan euroopasta, koska on saatavilla usein erikoiskokoja tai hinnat ovat vähemmän kuin Suomessa. Suomen korealaisia tuotteita myyvissä verkkokaupoissa on usein loppuunmyyty ne tuotteet joita hankkisin. Ja varsinkin silloin kun on tarjous voimassa. Koska tykkään lajitella niin listasin luottotuotteet.

Kasvovedet

TonyMoly Ceramide Mocchi Toner 500ml, hintaa alle 20e ja on loistava kuivalle iholle. Koostumus vettä paksumpaa mutta seerumia ohuempaa. Tuoksuu miedosti sitruksiselle/ruusuiselle jos Geranium on tuttu niin sille tuoksuu.

Round Lab Dokdo Toner 500ml, 34,99e (kallis mutta esim. tarjouksesta on ihan hyvä ostaa tai ulkomailta) Koostumus inasen vettä paksumpaa, tuoksuton. Korean myydyimpiä kasvovesiä sekä täällä Suomessakin. Ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, koska kuivaihoisena koin ettei ole tarpeeksi kosteuttava ja häviää ihoon heti. Ehkäpä ihossa oli jotain meneillään, koska on toiminut myöhemmin ja tästä jää ihon pinnalle samantyyppinen liukas pinta kuin Mary Cohrin kasvovedestä.

Kiku Masamune Sake High Moist Lotion 500ml, 24,95e. Nestemäinen mutta todella riittoisa. Jättää iholle pienelläkin annostuksella pinnan, kuin sille olisi laitettu kosteusvoide. Ei tarvinnut välttämättä voidetta päälle. Laiskan ihmisen all-in-one tuote :D Haisee sakelle eli käyneelle, mutta onneksi se ei jää leijumaan. On vartalonhoidossa luottotuote, koska kasvoille laitettuna aiheutti näppylöitä. Japanilainen tuotemerkki.

Numbuzin n.3 Super Glowing Essence Toner 200ml, 22,99e. Geelimäinen, tuoksuu geraniumille. Myydään kasvovetenä, mutta aika rasvainen tuntu jää jos tätä annostelee kasvovetenä. Olen korvannut tällä seerumin jolloin pullo kestää useita kuukausia.

Seerumit

Numbuzin n.3 Skin softening serum 50ml 28,99e, Suomi-hinta on suolainen, mutta muualta Euroopasta irtoaa n.23 eurolla.Muita seerumeita en käytäkään. Tätäkin kuuriluontoisesti ja lähinnä syys-kevät akselilla kun kuivuus vaivaa enemmän.

Kasvovoide

Round Lab Dokdo Lotion 200ml, n.20-27e riippuen mistä ostaa. Tuoksuton ohut emulsio mutta ei häviäkään ihoon kuten moni muu kevyen tuntuinen voide, positiivinen yllätys. Tästä on saatavilla 400ml pumppupullo, mutta toistaiseksi vain koreasta. Sitä odotellessa. Talvella saattaa tarvita pari tippaa öljyä sekaan tai voiteen päälle.

Eivät nämä kaikki ole käytössä samaan aikaan. Yleensä vain kaksi tuotetta. Jokin ylläolevista kasvovesistä ja Dokdo Lotion. Riippuu mitä on saatavilla ja onko jokin kampanja.

Korealaista meikkituotteista käyttöön on jäänyt Bbian Never Die mascara ja silmänrajaustussi, molemmat ruskeina. Lähinnä siksi että pysyvät paremmin kuin mikään muu aiemmin kokeiltu ja ovat saatavilla ruskeana. Monet vedenkestävät tuppaavat leviämään silmäluomiin päivän aikana.

Meikkipohjat ovat olleet yleisesti pettymys. Toki se voi johtua henkilökohtaisista mieltymyksistä eikä toimimattomasta tuotteesta. Misshan BB-voide oli luottotuote monta vuotta, vaikka saatavuus Suomesta oli olematonta ennen 2017. Nykyisellään ei enää ole toimiva tuote. Valuu juonteisiin, huokosiin ja kutittaa kasvoja. En voi sietää meikin tuntua kasvoilla joten meikkivoiteet on lähes automaattisesti karsittu pois kokeiltavien listalta. Jopa ne ohuet. Mineraalipohja on ollut "tunnottomin" vaihtoehto jo kymmenen vuotta. Toinen erinomainen on vahamainen pohja, Ben Nye tai Joe Blasco. Paljon pigmenttiä ja annostus minimaalinen. Peittää tarpeeksi ohuelti laitettuna, eikä tunnu kasvoilla. Ei valu mihinkään päivän aikana, eikä kirvele.

En kaipaa kosmetiikalta lupauksia nuoruudesta tai muustakaan. Riittää että tuotteet eivät kutita, kirvele, rullaannu tai jätä epämiellyttävää tunnetta ja hoitavat kuivuuden. Tärkein kaikessa on ollut rutiini.

Lopuksi tarina klassikkovoiteesta jonka koostumusta vaihdettiin: 

Bellavita oli voide jota oli meillä kotona usein. Voide oli paksua ja pakattu metallituubiin, tuoksui voimakkaasti. Muistan että rasvasin käsiäni sillä. Myöhempinä vuosina laitoin kasvoihinkin mutta ei ollut menestys, liian rasvaista tai sitten laitoin liikaa teini-ikäiseen naamaani. Muistin voiteen muutamia vuosia sitten ja ostin apteekista hajustetun päivävoiteen. Koostumus oli loistava yövoiteeksi ja tuoksu pelkkää nostalgiaa. Parin päivän käytön jälkeen kasvoni olivat punaiset ja alkoivat hilseillä voimakkaasti, en tajunnut sen johtuvan voiteesta. Onneksi voiteen laitto kirveli niin paljon että jätin sen pois ja parantelin kasvoja muutaman viikon. Sitten uudelleen Bellavitaa, sama punoitus ja hilseilysirkus uusiksi. Tarkempi tarkastelu voiteeseen paljasti sen sisältävän 0,15% retinolia, vanha koostumus sisälsi retinyylipalmitaattia. En tajunnut että uudistetun version käyttö vaatii ihon totuttamisen retinoliin, eli voidetta käytetään asteittain kerran viikossa tai lantrataan toiseen päivävoiteeseen. Eipä ollut uudistuksen jälkeen ohjeistusta missään, nykyisin löytyy kyllä. Taisi tulla palautevyöry koska uskon että en ollut ihoreaktion kanssa yksin. Retinoli on kyllä tehokas anti-age aine, mutta kaikkien iho ei siedä sitä totuttamisesta huolimatta. Kaikkea pitää kokeilla :D

Seesteisempää

Seesteisempi kausi. Ei tunnu ikä tai identiteettikriisiltä. Vuoren kokoinen väsymyskään ei riivaa. Ainoat vuoret täällä ovat pyykkiä ja tiskiä. Korkeus on vakio.

Asia jota kaipaan teini-iästä ja varhaisaikuisuudesta on tietynlainen naiivius. Kun ei ollut kokemusta elämästä vaikka oli muka tarpeeksi. Se,että halusin uskoa ihmisten vilpittömyyteen on ristiriidassa sen kanssa että ihminen on mun mielestä tämän maailman syöpä. Enkä osannut ajatella asioita laajemmin kun ei ollut tietoa. En osaa sanoa missä vaiheessa aloin kyseenlalaistaa monia asioita. Todennäköistä on että se tuli pikkuhiljaa. Lähdin helposti kaikenlaisiin hömpötyksiin tai siis innostuin helpommin asioista. Ja nykyhetkellä maailmassa on paljon kaikkea kiinnostavaa nippeliä ja nappelia. Mutta kaiken yllä leijuu kokemuksen varjo. Enkä mä tarkoita kokemuksella nyt vaikeita asioita ja menetyksiä. Ei mun elämäni ole ollut mitenkään erityisen vaikea tai en mä ainakaan koe niin. Hetkittäin on hankalampaa kun ympäristö triggeröi huonoja tuntemuksia/ei toivottua käytöstä. Vaikka naiivius on karissut, lapsenmielisyys ja uteliaisuus ovat tallella.

Täytän lokakuussa 37. Saatan kaivata myös parikymppisen peilikuvaani ja sitä että oli hiukset. Hiustenlähtö on sitä luokkaa että kohta tarvitsee leikata loputkin. En tiedä missä syy, ripset ja kulmakarvatkin katoavat. Veriarvoissa ei ole mitään.

Elämän TV-Shop

Hetken on ollut huonompi kausi. Ympäröivä maailma on jotenkin synkkä paikka. Pahaa mieltä ja ahdistusta survotaan pään sisään kaikin keinoin. Raha puhuu ja keinot saada sitä ihmisiltä ovat suhteellisen moraalittomia. Vedotaan tunteisiin.

Osta tätä niin olet parempi ihminen. Osta tätä, tämä on vapaata, luomua, ekoa, eettistä ynnä muuta ihanaa kiiltokuvahöpinää. Teet hyvää kun teet näitä valintoja. Hyviä valintoja on jättää kuuntelematta ja ostamatta. Erään luksuslaukkuliikkeen edessä Pariisissa kiemurtelee kymmenien metrien jono, samaan aikaan kulman takana ihmisiä kääriytyy patjoihin ettei olis kylmä. Siinä kohtaa tuli aika jännä olo. Kyseenalaistaminen on väsyttävää koska paskavuori joka vyöryy on ihan liian iso ja sisältää liikaa. Ennen nettiaikaa faktoja sai kirjastosta, tiedonkeruu on ollut hitaampaa.Nykyisin oikeat faktat ovat jäänet paskan alle eivätkä ihmiset osaa erottaa valheellista tietoa oikeasta , ainakaan kauhean hyvin. "Tutkimukset" ovat huuhaata tai puolivillaisesti tehtyjä. Vähän kuin TV-shoppia katsoisi.

En pidä ympäröivää maailmaa luotettavana paikkana.

Erakkoenergiaa

Negatiivisuuden kehä jatkuu. Elämä tuntuu merkityksettömältä. Motivoituminen on vaikeaa. Ihmisten parissa oleminen on vaikeaa, tuntuu että enemmistön päässä ei ole muuta kuin hiukset silleen kauniisti ilmaistuna. Tiedän ettei pitäisi kiinnittää huomiota asioihin, joille ei voi mitään kuten ihmisluonto. Länsimaalaisen ihmisen ahdinko, kaupassa hammasharjan värin valinta on äärimmäisen hankalaa ja kiukku puskee pintaan kun kehtaavat myydä vääränmakuista hammastahnaa. Ja jonoakin on. Samaan aikaan mieleeni puskee ajatus, että olemme tottuneet liian hyvään. Toki napisen turhista asioista, kukapa ei välillä.

Huomasin että jään helposti metsään jumiin. Poikkean polulta hajujen, äänien ja havainnoimieni asioiden perässä. Aika häviää. Eli kannattaa lähteä esim. Evolle patikoimaan ja huomata että löydyn sieltä viikon päästä selittäen suu vaahdossa mitä kaikkea jännää näin. Samaan aikaan kukaan ei tiedä mihin katosin ja vähintään helikopterit etsivät yötä-päivää kadonnutta. Tai vaihtoehtoisesti olen erakoitunut tässä hyvän matkaa 35 ikävuoden jälkeen, eivätkä entiset sosiaaliset kontaktini osaa edes kaivata minua takaisin. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi.

Sosiaalista energiaa ei löydy enää, enkä ole ystävyyssuhteista niin kauhean kiinnostunut. En tiedä miten tässä näin kävi. Oma aika on parasta, hiljaisuudessa. Niin että saan havannoida maailmaa omaan hitaaseen tahtiini.

Arki

Forssan reissu tehty.Oli kyllä kiva käydä ihmettelemässä tuttuja maisemia. Kävelyä ympäri kaupunkia sellaisissa paikoissa, joissa ei tullut käytyä koskaan siellä asuessa. Menin aikoinaan vain tiettyjä reittejä kävellen sekä pyörällä ja pääkatuja autolla. Forssassa on yhä jäljellä vanhoja puutaloalueita. Kalliomäki joka on kirkon vieressä sekä keskustan alueella (en tiedä kuuluuko enää Tölön alueeseen). Menimme ammattikoululle ja suuntasimme jollekkin kinttupolulle. Polku päättyi oletettavasti vesitornille, jollekin isolle kukkulalle joka on sairaalan takana. Kalliomäen alueella oli hassuja taloja. Tosi vanhoja joissa useampi piharakennus. Asuin ja piharakennukset muodostivat sisäpihan, johon pääsi autonlevyisestä kulkuaukosta.

Katson Forssaa lomalaisen silmin, näen yksityiskohtia paremmin koska kaupunki ei ole mulle arkea. Näin Heinolastakin sen puolen kun olin täältä poissa. Arki surkastuttaa tapaa katsoa ympäristöä. Ei mua ainakaan motivoi lähteä täällä käppäilemään mihinkään kun kaikki on tavallaan jo nähty ja tiedän mihin kinttupolut ja tiet vievät. Autiotalot on koluttu.

Mua vaivaa joku kumma juttu. Metelin ja hälinänsietokyky on ollut pitkään surkea ja nyt se on mennyt uudelle tasolle. Äkkinäiset kovat äänet saavat säikkymään ja kova äänentaso saa ärtymään (ihan normaalia) Ennen olen sietänyt sitä ihan kohtalaisen hyvin. Nyt jotenkin tuntuu että perheenjäsenet puhuvat huutamalla, telkkaria katsotaan ihan liian kovalla ja muutkin toosat huutavat äänet kovalla. Kaapinovia on mahdotonta laittaa kiinni hiljaa tai suorittaa muitakaan toimintoja paiskomatta. Kello seinällä raksuttaa kovaäänisesti tasaiseen tahtiin. (Kyllä, halusin aikanaan retrokellon jossa raksutus kuuluu.) Mä en tiedä mitä on tapahtunut, mutta ottaa päähän kun ärtymys on tapissa jatkuvasti. Muut kumminkin elävät varmasti ihan normaalia elämää josta kuuluu ääntä normaalilla tavalla. Ratkaisuna on ollut korvatulpat tai vastamelukuulokkeet. Kuulokkeista tulee kohinaa tai sateen ropinaa.

Toki yleiseen metelin tasoon vaikuttaa muu meteli. Eli telkkari on kovalla, lapset säätävät puhelimista ääniä kovemmalle kuullakseen. Sit pitää puhua kovempaa jotta ääni menee laitteiden yli. Mä katson telkkaria mielelläni ilman ääniä tai tasolla 3-5, kävelen hiljaa ja teen asioita kolistelematta. Paitsi aamulla kun yritän olla hiljaa, kattilat liimaantuvat sormiini ja astiat lipeävät. Meteli jonka saan aikaiseksi on uskomaton.

Muut katsovat tölleröä tasolla 10-17, kävelevät marssimalla ja kolistelevat. Kaapinovet ja huoneiden ovet menevät äänekkäästi kiinni lotkis vaan. Pitää puhua kuuluvalla äänellä.Varmaan ihan normaalia. Mutta esim. kolistelusta ja paiskomisesta lähtevä terävä yhtäkkinen ääni tekee säikähdysefektin. Adrenaliinia tulee. On vaikea rauhoittua. Mutta koska ongelma on mun korvien välissä niin tarttee keksiä jotain.

höhh

Kyllä menee käpy nykyvehkeisiin. Kaikki on langatonta. Telkkarin katsomiseen riitti ennen nappulat töllerön sivussa tai kaukosäädin. Ilman säädintäkin pääsi valikkoon tekemään pakolliset asiat. Nykytölleröissä on napit mutta saadaksesi tietoa viasta tai muusta pitää laitteen olla yhdistettynä verkkoon, blöötööttiin tai muuhun. Lataa sovellus, jaa yhteys, anna paskapaperimerkki ja sijaintitiedot. Hei älä unohda että myit juuri koko elämäntarinasi kiinaan ja bittiavaruuteen saadaksesi kaukosäätimen tai töllerön toimimaan. Sinänsä yksinkertaisia asioita vain yhdistellälaitteita X ja Y. Mutta inhoan sitä että kaikkea varten pitää luoda tunnukset joka kerää tiedot. Myöskään ilman nettiä et saa mitään.

Tervetuloa Vieksä-Cityyn

Viime päivinä päässä on pyörinyt paljon muistikuvia Vierumäeltä. Vaikka en tuntenut kuuluvani joukkoon sielläkään, mutta enpä ole tuntenut sitä missään. Hengasin parin kaverin kautta muiden kanssa, yksinäni en olisi lähtenyt ottamaan kontaktia kehenkään. En ole ollut porukkahengaamisissa koskaan se aktiivinen osapuoli vaan seurasin lähinnä vierestä mitä muut puuhaavat.

Ensimmäisenä koulupäivänä Vierumäellä istuin eturivissä tyhjällä paikalla. Tyhjä paikka kuului Satulle, joka on noista päivistä alkaen ollut kuvioissa mukana. Moni muu oli vain käymässä. Jostain syystä muistan myös suunnilleen missä ihmiset istuivat. En pitänyt opettajasta. Mulle tehtiin heti selväksi kuka on kylän kingi ja katsoin huuli pyöreenä että miten se liittyy yhtään mihinkään. Muistikuviin liittyy paljon Kiviperällä hengailua, lumilinnameininkejä ja uuden ympäristön opettelua. Sain olla rauhassa ja mulla oli kavereita. Kesällä isommalla porukalla uimaan Palpaselle.

Vitosluokalla oli leirikoulu, se on jo yksinään iso kimppu muistoja. Meduusoja, kolmipiikkejä, jäkälänsyömistä ja hienoja maisemia. Olin katkera koska vaan yks sai juoda kahvia, tai niin ainakin muistan. Reissusta löytyy muutamia valokuvia, mutta pysykööt jemmassa. Niissä on lähinnä muita ihmisiä niin en julkaise.

Satun kanssa hengattiin paljon leikkarilla paloaseman vieressä, samoin yhdessä puussa joka oli Veljespolun päässä. Jotain lankkuja siihen oli naulattu, mutta en tiedä koska ja kuka. Rivarin päässä asui meitä vanhempi tyttö, joka pukeutui mustiin vaatteisiin ja oli musta tukka keskijakauksella. Mun mielestä se oli cool. Kesällä poljettiin Heinolaan uimaan, aloitettiin uimakierros Sinilähteeltä ja sit Jyränköön, Kylpylään ja Tommolaan. Kotiin kymmeneksi illalla. Sateessa oli aika perseestä :D

Meillä oli koulussa jotain ulkolaisia vieraita ja ATK-luokasta pistettiin tulostumaan  MARA SUCKS ja SUKKAMEHU, en muista oliko muuta. Tulosteet tulivat pieneen huoneeseen jossa oli tietokone, monistusvehkeet yms. Olikohan niin että tutustumiskierros oli silloin just siinä huoneessa. Suomenlinnan reissuun muistan liittyneen jotain sekaannuksia. Rehtori ja pari kaveria etsivät mua sieltä kun lautta oli lähdössä eikä mua kuulunut. En muista myöhästyinkö lautasta ja rehtorin kanssa jouduttiin venaamaan rannalla seuraavaa. Hengasin aikuisten kanssa jos kaverit katosi. Selostin tyypilliseen tapaan reissulla havaitsemiani asioita kasveista ja hyönteisistä yms.

Janika kävi usein. Alkuvuosina pelattiin meillä Super Nintendoa 24/7 ja käytiin lähihuoltsikalta ostamassa karkkia. Mulla oli hammasraudat kun ensimmäinen Pokemon-jakso tuli telkkarista. Poltetiin salaa tupakkaa paskahuussin takana ja tehtiin kiljua. Sen kanssa hengattiin paliksella kunnes sinne ei saanut enää mennä. Muistan paliksella henganneen paljon porukkaa ajoittain ja ilma oli sakeana Axe Phoenixia, varmaan imeytyi aivoihin asti. Muistan yhä kun koulun viereisestä metsästä näkyi tupakan tulipää eikä muuta. Mentiin sinne morjestamaan paria tuttua ja jauhamaan paskaa. Hengattiin myös parilla muulla tutulla. Talvella hengattiin luistelukopeilla, olipa siellä mankkakin. Muistikuvissa pyörii Raptori ja Suomirokkia-levyt.Yksittäisiä muistikuvia on luokkakaveri halkotalkoissa kesällä, jätkät mansikkamaalla töissä ja punainen Chrysler ajelemassa kylällä, sekä yksi mopo jonka omistajalla sininen pallokypärä. Ainiin ja inva-mopo :D

Mandin muuttaessa kylälle vietin aikaa paljon siellä. Istuttiin Kelolla, koulun nurtsilla, Jepulla tai Mandilla. Liikkuma-alue hengaamiseen laajeni Heinolaan toisinaan. Joskus keskellä yötä pyörä alle ja Heinolaan, kotiin aamuksi. Yksittäisistä ihmisistä on paljon muistikuvia mutta en halua laittaa nimiä, se olisi lähinnä lista kaikista asioista joita muistan. Peruskoulun jälkeen meni n.viisi vuotta että yhteydet tuttuihin ihmisiin Vierumäen ajoilta katkesivat. Suurimpaan osaan niitä ei koskaan ollutkaan.

Muistiaukkoja läpi vuosien

Muisti ja ajanhallintaongelmia läpi vuosien. En tajua kuinka pärjäsin koulussa, kunnes en enää pärjännyt. Peruskoulun puolella ongelmia ei ollut ja pysyin hereilläkin kohtalaisen hyvin. Ala-asteella uteliaisuus oli kantava voima, teini-ikäisenä kropassa tuntui kulkevan pelkkä adrenaliini kun kaikki oli jännää ja energiaa riitti kellon ympäri. Myös aihealueet olivat perustasoa. Muistamattomuus liittyi lähinnä tavaroiden unohteluun. Myöhästyin koulusta lähes joka päivä tai olin vähintään viime tipassa. Vierumäelle muuttaessa tilanne parani hieman, mutta edelleen kello saattoi soida kun olin vasta matkalla. Ylä-asteelle kuljin bussilla ja toisinaan näin vain bussin perävalot. Onneksi tuli toinen 5min myöhemmin ja pääsin sillä Hyvin harvoin nukuin rehellisesti pommiin.

Lukion puolella sakkasi kunnolla. Viisi jaksoa, kurssitarjonta, joka tunti eri luokka, eri opettaja. Opeteltavat asiat olivat laaja-alaisia ja informaatiota paljon. Läksyt esseetyyppisiä ja paljon luettavaa. Homma luisui siihen että torkahtelin tunnilla, torkahtelin välintunneilla ja joka paikassa. Siitä mut ainakin muistetaan, unikekona. Mieleisten kirjojenkin luku sakkasi kun en enää muistanut mitä juuri luin. Juoni ei yhdistynyt pääsäni johdonmukaiseksi. Tuntuu että kouluasiatkaan eivät yhdistyneet johdonmukaiseksi. Hommat kasaantuivat ja koko lukio oli räpiköintiä että saan kaiken tehtyä välttävästi. Vitutti että kun aiemmin olin kiitettävän oppilas niin nyt olin välttävän. Orastava taekwondoharrastuskin jäi. Koulussa 8-16, bussilla kotiin, kamat kassiin, ja takaisin bussilla Lahteen treeneihin. Treenien jälkeen 21.15 bussilla kotiin (joskus 20.15 jos ehdin juosta tarpeeksi nopeasti). Kotona klo22.00, sitten läksyt ja nukkumaan ehkä 24.00. Herätys klo 6.00 ja kouluun. Tähän mulla olisi ollut nyt jälkikäteen fiksu ratkaisu, mutta eipä tullut silloin mieleen. Treenikamat kouluun mukaan ja koulun jälkeen kirjastoon tekemään läksyjä sekä eväät messiin. Mutta lukion kokonaiskuvaa se ei silti olisi keventänyt.

Sitten oli parempia vuosia muistin ja ajanhallinnan kanssa. Muutin kotoa pois ja pääsin töihin. Suhteellisen simppeliä, työtä vaikkakin psyykkisesti kuormittavaa. Arki pyöri siivoamisen,ruuanlaiton ja pyykinpesun ympärillä. Ison miinuksen näihin vuosiin toi runsas alkoholin käyttö joka aiheutti masennuksen ja sitä kautta muisti ja mielialaongelmia. Ne katkesivat kun tulin raskaaksi.

Arjenhallintakyvyt ovat olleet ihan kohtalaista tasoa. Olen aina maksanut laskut ajallaan. Pesen pyykit säännöllisesti ja siivoan. Laitan myös ruokaa vaikka mielummin kierisin vaikka tulisilla hiilillä. Tässä kiteytys kuinka arjenhallinta sakkaa: Läsnäolo on vaikeaa. Pyykit unohtuvat koneeseen usein, poltat ruuan kun lähdet tekemään muuta. Nopea projekti paljastuukin monen tunnin hommaksi ja on pakko jättää kesken koska työt alkavat. Projekti on kesken määräämättömän ajan koska kipinä siihen katosi, eikä ajatuksesta saa enää kiinni. Imuroinnin lomassa istahdat sohvalle syystä X, huomaat istuneesi siinä monta tuntia omassa ajatusvirrassasi. Imuri jää keskelle lattiaa pariksi viikoksi. Roskapussit eivät sentään enää kasaudu. Niin simppeli asia kuin tehdä hommat loppuun ja viedä kamat takaisin paikalleen- ei onnistu :( Nykyisin onnistuu paremmin, edes vähän. Tämä kaikki on ristiriidassa sen kanssa että keskeneräisyyden sietokykyni on huono. Kääntöpuolena on se että siivous lähtee lapasesta. Pyykkikone pyörii kellon tarkkuudella koko päivän, siivous on millintarkkaa. Huomaat siivonneesi intensiivisesti koko päivän, et ole muistanut syödä tai juoda. Projektia suoritetaan niin kauan että on valmista, syömättä ja juomatta kun flow on päällä.

Lasten syntymä vei muistamattomuuden uusiin sfääreihin, kun kylkeen tuli paluu työelämään niin portti toiseen ulottuvuuteen oli täysin auki. Unohdan päivämäärät, sovitut asiat, maksaa laskut. Kaikki tavarat ovat Tallessa-nimisessä ulottuvuudessa jonne kukaan ei pääse. Wilma-viestit kasaantuvat, pyykit kasaantuvat, en muista mihin jätin auton jos en käytä lähes samaa ruutua. Ruuanlaitto on edelleen vaikeaa, en saa sitä itsestäni ulos, teen mielummin mitä tahansa muuta vaikka se on helppo arkirutiini.

Taas lapioitavaa

Se on kummaa huomata kuinka ympäristössä tapahtuvat asiat triggeröivät ahdistusta. Mulla on kyky skannata ihmisten käytöstä/eleitä liiankin herkästi. Se liittyy ehkäpä perheessäni esiintyneeseen runsaaseen alkoholinkäyttöön ja arvaamattomuuteen. Koska tunnen ihmiset joiden kanssa elän, osaan kertoa mitä tapahtuu seuraavaksi. Moni ei edes huomaa oman käytöksensä kaavoja. Virhearvioita tulee tietyistä asioista, koska luen niitä vääristyneesti.

Hiljaisuus parisuhteessa on mun päässä aina huono juttu. Näen sen mustan pilven joka alkaa kasaantua ja kohta alkaa syyllistäminen ja tenttaaminen. Tulee ahdistus ja ajatuspyörä pyörii, onneksi jo nykyisin ei enää pyöri sellaisesta tavallisesta arjen hiljaisuudesta. Hiljaisuus voi olla muutakin kuin tuleva paskamyrsky. Huonompi päivä, mielessä on oma ajatuskuplansa tai murheita.

Toinen skenaario on se että yövirkku puoliso menee sänkyyn aikaisin, eikä sano mitään. Ensimmäinen hälytyskello. Menen perässä, koska on normaali nukkumaanmenoaikani. Tiedän että puoliso ei nuku, mutta ei myöskään sano mitään. On painostava hiljaisuus. Mun paniikkinappula on pohjassa siinä vaiheessa, koska kaikki merkit viittaavat siihen, että asiat ovat vinossa. Todellisuudessa kaikki on hyvin, enkä ole huomannut yhtä puuttuvaa asiaa. Puolisoni on levollinen, ei syvään huokaileva ja koko ajan kylkeä kääntävä ihmisrötkö. Onneksi siihen auttaa, kun sanoo että mulla on nyt vähän vainikset.Onko sulla kaikki hyvin? Ja asia on loppuun käsitelty.

Elämässäni oli kauan sitten kausi kun asioita puitiin sängyssä, siinä vaiheessa kun olin nukahtamassa. Paskaa tuli yhtäkkiä niskaan kun oli nukahtamassa.

Homma meni kutakuinkin näin: Mykkäkoulua koko päivä, kysyttäessä ei mikään vaivaa. Normaalia aikaisemmin sänkyyn. Kun koitan saada unta, toinen huokailee dramaattisesti ja kääntelee kylkeä levottomasti. Kysyttäessä ei mikään vaivaa. Kunnes sitten olen nukahtamassa, niin alkaa tenttaaminen vieraissa käymisestä ja siitä miksi menee niin kauan kaupassa ja miksi olen poistanut kännykästäni viestejä yms. kyttäämispaskaa. Riita on pystyssä ja yöunet poissa.

Toisaalta pidän tätä osittain miestapana. Mielipaha tuodaan sänkyyn. Nukkumaan käydessä huokaillaan syvään ja pyöritään levottomasti. Toivotaan että puoliso huomaa jonkin olevan pielessä. Olen kuullut samanlaisia tarinoita myös muilta.

Olen huomannut myös, että tosi monelle hiljaisuus parisuhteessa on huono asia. Mä olen ollut aina aika vähäpuheinen. Puuhaan omiani, luen kirjaa tai olen poissaoleva, koska pää tuottaa ajatusrallia ja olen siellä mukana. Näkyy tyhjän tuijottamisena. Puoliso turhautuu kun ei saa mitään irti, tentataan miks mä en sano mitään ja oikuttelua kun on kuvitelma, että mun hiljaisuuteni on vihaisuutta. Tai suunnittelen vähintään eroa tai olen syyllisen oloinen hiljaisuudessani. Mua selkeästi vaivaa jokin kun olen hiljaa. Onneksi nämä ovat mennyttä elämää ja saan olla hiljaa koska se on mulle ominaista.

Välillä myös tulee ahdistusta siitä että puoliso testaa minua. Reaktiokalastelua. Sitäkin on tehty. Että tahallaan käyttäydytään välinpitämättömästi tai annetaan väärää tietoa. esim.yllättävät vapaapäivät jätetään kertomatta (olinhan saattanut sopia jotain epäilyttävää), jos pääsee aiemmin töistä niin ei kerrota (mahdollisuus saada rysän päältä kiinni) tai sitten voi suorittaa pistokokeita työpaikalle jeejee. Ei voi luottaa puolison käytökseen, vaan on epäilys, että siinä piilee huonot tarkoitusperät.

Villen kanssa on lähes 15 vuotta takana ja olen aina voinut luottaa vilpittömyyteen. Siihen että mua ei testata huvikseen eikä kytätä. Pystyn ohittamaan triggereitä tietyn verran,mutta jos niitä tulee samaan tilanteeseen liittyen liikaa, niin mielessäni vahvistuu että kaikki on pielessä. Ville on varmasti saanut mun harhaisista ajatelmista paljon turhaa paskaa niskaansa. Ainakin niillä kerroilla, kun en ole osannut sanoa että nyt pyörii sontapallo. Psykoosit tulille vai miten se menikään :D

Mä luin Henriikka Rönkkösen Rakkausshokkihoito-kirjan ja tunnistin itseni. Se sai ajattelemaan taas näitä juttuja. Kun luulin että kyttääminen oli se isoin tekijä miksi ahdistun tai paniikki alkaa hiipiä. Kun toinen on hiljaa tai on sanonut jotain väärällä äänensävyllä niin alkaa ajatuspyörä pyöriä. Ero on valmis ja riita.

Hei kuka vei verhot?

Sumuverho on poissa, se päänsisäinen. Tai siis tavallaan on. Muuton jälkeen sain energiaa jota odotin pitkään. Ihan omituista. Joko kevät eli lisääntynyt valo toi energiaa tai sitten syy on muualla.

Päiväkirja paljastaa että infernaalinen väsymys on ollut seuranani loppusyksystä 2020. Olen valittanut siitä usein ja päiväkirjan kirjoitusrivit putoavat koska olen nukahtanut istualtani. 10 tuntia unta, päikkärit ja silti tunnen että olen valettu betoniin. Lääkäriin menin 2021väsymyksen ja muistamattomuuden takia. Verikoe ei paljastanut mitään, mutta muiden liitännäisten johdosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon. Ja lopputulemana oli ADD. Ilman jäätävää väsymystä en olisi hakeutunut lääkäriin, enkä olisi koskaan saanut tietää mikä tässä elämässä on ollut vinossa-alusta asti. Aiemmilla kerroilla on isketty masennuslääkeresepti kouraan mutta se ei ole auttanut. Tai siis kyllä tavallaan, mutta nukahtelu paheni.

Sementinohut väsymys ei ole ollut poissa vain päivää tai kahta. Vaan lähes kuukauden. Olen iloinen. Vanhasta asunnosta jäin kaipaamaan takapihan laventelipuskia jotka istutin omin pikku kätösin, sekä kahta vessaa. Pyykkituvan käyttö täällä tulee ihan selkärangasta ja jostain syytä toimii mulle paremmin kuin oma pesukone. 

Kosmetiikkahöpinöitä vähän. Lumenelta tuli uusi kosteuttava päivävoide SPF50. Ajattelin ensin että "jaahas, taas joku höpöhöpö-aurinkovoide jossa on _muka _ohut_ koostumus länkkärityyliin". (Taustana ennakkoluuloihin on, että käytän korealaisia aurinkovoiteita, joissa koostumus on oikeasti ohut ja länsimaiset versiot ohuista voiteista ovat lähinnä vitsi). NOOOOHH, jouduin syömään ennakkoluuloni... Lumene yllätti positiivisesti, koostumus kuin korealaisessa aurinkovoiteessa. Täysi kymppi!

Korealaisissa voiteissa on monesti kemiallinen filtteri ja koostumus ohut, ei vedenkestävä. Käytetään joka päivä ihonhoitorutiinin viimeisenä vaiheena ennen meikkiä. Länsimaissa hölväämme itsemme päästä varpaisiin samalla voiteella, joka on myös vedenkestävää koska olemme rannalla. Koostumus on luonnollisestikin paksumpi. Koreassa aurinkosuoja on osa päivittäistä ihonhoitoa, länsimaissa lähinnä sesonkiluontoista loma ja aurinkorantakamaa.

Huomaan myös että täällä aurinkosuoja tarvitsee sisällyttää päivävoiteeseen, markkinoida tuote päivävoiteena. Pelkkänä aurinkosuojana kasvoille, tuote ei olisi niin vetoava. Koska aurinkovoide mielletään yhä sinne rannalle.

Muuttotintti

Aika lentää tästäkin pesästä. Aikomukset asua tässä, kunnes lapset muuttavat kotoa, meni metsään. Kiikareihin ilmestyi edullisempi asunto, kerrostalosta. Vaikka kuinka tahtoisin omakotitaloon niin musta tuntuu että lapsiperhearjen ja työelämän lisäksi energiaa hoitaa omakotitaloa ei löydy millin vertaa. Voin harkita minitaloa sitten kun olemme Villen kanssa kaksin. Tai molemmille omat minitalot samaan pihaan :D Niin ettei peliäänet kuulu.

PRETTY MUCH

 

Pakkaamisen sijaan istun tässä olemassa hyödyllinen. Muutto on 24pvä ja pari laatikkoa tehty. Eli kiire tulee. Olen erinomainen käyttämään kaiken annetun ajan.

Keloja

Sitä tavallaan kuvittelee, että iän mukana hyväksytyksi tulemisen tarve vähenee. Jollain tapaa kyllä. Ei tarvitse tykätä samoista asioista kuin ikätoverit, eikä olla mieliksi jotta kuuluisi porukkaan. Ryhmäpaine vähenee. Aikuisiällä näkyvämmäksi on tullut tarve tulla ymmärretyksi. Siksi hyvin usein selitän itseäni. Jos ihmiset eivät tunne minua, niin näyttäydyn outona ehkäpä, enkä halua sitä.

Tunnen itseni vieraiden seurassa todella vaivaantuneeksi. Suusta tulee kaikkea joka ei liity yhtään mihinkään, enkä saa ilmaistua asioitani järkevästi. Haluan tilanteesta pois jos ei vain ole mitään sanottavaa. Useimmiten ei olekaan ja sitten olen hiljaa ja näytän nyrpeältä. Siitä saa mielikuvan että olen tympeä enkä edes tervehdi. Kyse ei ole siitä, tympeydestä. Mun on monesti vaikea edes tervehtiä kun tilanne tulee yllättäen ja mulla on homma kesken. Tilanne johtaa siihen että jatkan tekemisiäni ja jätän tervehtimisen huomiotta vaikka tiedän että niin olisi pitänyt tehdä. Olen hiljaa jos ei tule mitään mieleen, välillä tulee senkin edestä jotain aivan randomia.

Lähtökohtaisesti en halua uskoa ihmisistä pahaa. Mutta mulle tulee uusista tuttavuuksista helposti huonot vibat. Ajattelen että ihmiset ajattelevat minusta pahaa ja hengaavat kanssani vain kohteliaisuussyistä. Siihen vaikuttaa ystävyyssuhteiden pitämisen vaikeus ja se että niitä ei juurikaan ole ollut koskaan. Olin kakarana outolintu ja tunnen sen yhä edelleen. Huonot fiilikset ja pettymyksen tunne triggeröityy helposti pienistäkin asioista. Riittää että haistan potentiaalisen ystävän. Stimulanttilääkityksen aiheuttama vainoharhaisuus ei ainakaan asiaa auta. Onneksi sitä on harvoin, mutta tunnistan sen kun lähtee keulimaan.

 Olen aina väsynyt, huonomuistinen enkä motivoidu oikein mistään. Stimulanttilääkitys aiheuttaa lievää vainoharhaisuutta. Viihdyn itsekseni koska sosiaalisuus on raskasta muun maailman ohella. Tapani tutustua on vähintään mielenkiintoinen. Jaetaan vikoja, sitten jaetaan traumoja. Jutellaan "kevyistä" asioista. Heitetään mustaa huumoria. Läheisimmät saavat kaksimielisetkin vitsit. Käytännön piloja ja mauttomuutta. Mutta se ei tule esiin ihan heti. Jos vielä näiden jälkeen tulee viestiä, että hei lähetkö hengaamaan, niin sitten on uskottava että kyllä tästä jotain tulee.

Ei kaupallista potentiaalia

Haha. Luen kirjaa, jonka olen hankkinut siskolleni joululahjaksi 2006. Samettikantinen Nightwish-kirja. Kiteyttää sen ajanjakson jonka itse muistan bändistä. Oma polkuni bändiin erkaantui 2005, toki se aina taustalla pyörii ja seuraan vähän mitä siellä on ajankohtaista. Mutta bändi on yksi iso osa sitä "nuoruuden identiteettiä". Ihme ettei omassa kirjahyllyssä tätä kyseistä teosta ole. Ehkä se menee hankittavien listalle. End Of Innocence-dvdtä katsottiin uudestaan ja uudestaan niin että kaikki replatkin menee melkein ulkoa :D:D:D 

Sain käsiini joskus Nightwishin ekan sinkun Carpenterin sekä Sacrament Of Wilderness-sinkun ja saattoi olla vielä  Sleeping Sun (4 ballads of the eclipse). Sitä mihin ne joutuivat, ei muistikuvat kerro. Ehkä myin ne, ehkä annoin ne jollekin. Toivottavasti Sallalle. Ajattelin jostain syystä että en tee enää CD-levyillä mitään. Vaikka musiikkimakuuni kuuluu paljon metallimusa yms. niin levyhyllystä löytyy lähinnä just sitä tuuba-osastoa :D Bodomit puuttuu kaikki, Type O Negative puuttuu kaikki, Theatre Of Tragedy puuttuu kaikki, Amorphis puuttuu kaikki.

Pohdin välillä että vieläköhän kyseinen crew, joka kirjassa pyörii bändin mukana, on kuvioissa. Mun päässä bändin tyypit ei edes vanhene.

Luppoaikaa

Paluu vanhaan duunipaikkaani on ollut hyvä päätös. Puolitoista vuotta takana ja töihin on edelleen kiva mennä. Toki on kiireitä ja perfektionismi vaivaa mutta koitan opetella priorisointia. Tuli mieleen auktoriteeteista että kun tulee joku iso johtaja käymään niin ihmiset alkavat käyttäytyä ihan omituisesti. Jostain syystä tuntematon ihminen tai toisen titteli tai lompakon paksuus ei herätä minussa mitään tuntemuksia. Kunnioitus täytyy ansaita. Noudatan mielelläni sääntöjä jotka on kirjattu paperiin, sellaisia toimintatapa-sääntöjä. Hyvät käytöstavat tulevat aikalailla itsestään.

En tajua miksi esimiehille/johtajille/auktoriteeteille tms. pitäisi tarjota kiillotettua kuvaa. Se ei ole realistista.

Muistan taas ihme juttuja. Luokkakaveri esitteli poskihammastaan mulle kun ne juuret tulivat ikenestä ulos ihan oudosti. Saattoi olla -96. Muistan Myllypohjan ala-asteelta luokkakavereiden nimet paremmin kuin esim.ylä-asteelta tai lukiosta. En tiedä olisinko vieläkään valmis minkään asteen luokkakokoukseen vaikka peruskoulun aloittamisesta on ihan just 30 vuotta. Ei pahalla mutta ehkä katkerasti. Ei hyvällä ainakaan. Muistan että tosi monet likat oli sellaisia "muita parempia". Eikä mielikuva muuttunut lukion aikana kun osuin samaan kouluun.

Teini-iästä muistuu mieleen kummia hajuvesipulloja vaikka valmistaja olisi hukassa. Oli Donnaa, Lauraa ja Madonnaa. Ylä-asteen kestosuosikit Ralph Laurenin sininen pullo, Flower By Kenzo ja Jennifer Lopezin Glow. Ralph Laurenista tulee mieleen Leijonaa kokiksella ja Ripsipiirakan CD-levy.

:D Just näin