Kaikki tuntuu pakkopullalta. Töihin meno, kaiken tekeminen. Kaupassa käyminen, ruuan laitto, pyykit ihan kaikki. Lapsiin menee hermo. Onks tää se hetki kun pitäis saada olla yksin? Kattoa seinää ja vaeltaa muissa sfääreissä, ilman että vaaditaan läsnäoloa. Läsnäolo on ponnistus kun meinaa valuaa omiin sfääreihin. Ei joka päivä, mutta usein.
Tuntuu sellaselta pohjattomalta vitutukselta, ärtymykseltä, kiukulta. Eikä se tule mistään ulos. On vain sellaista randomia räpiköintiä. Itkupotkuraivaria.
Mitta on täynnä ihmisten selityksiä. Miksi pitää aina selitellä. Varsinkin jos haistan että selitys on täysin kirkas tekosyy. Pitäis vaan osata sanoa suoraan EI tai EN HALUA. Se ei tarvitse selityksiä, ainakan mun päässä.
Mut mulle tuli hyvä mieli kun kirjotin youtubeen Neonya Party. Musiikki kuulostaa tosi tutulta, jotain jonka olin unohtanut. Kuuntelin täntyyppistä musiikkia 2004, sitte tuli kaikkea muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti