Käytöstavat hukassa

Mietikelin ihmisen käyttäytymistä. Tuntuu että toisen kunnioittaminen ja koskemattomuus ovat katoavaa tavaraa. Käyttäydytään todella epäkorrektisti muita kohtaan oli se sitten tuttu tai tuntematon, kaikki ovat paskalle käytökselle vapaata riistaa. Se huono käytös voi olla välinpitämättömyyttä, nöyryyttämistä, epäkohteliaisuutta tai jatkuvaa morkkaamista. Tilannetaju on monelta kadoksissa. Mulle on ihan ok jos purnataan yleisistä asioista ja sellaisista jotka eivät toimi. Mut se jos ruoditaan läskiä persettä, vaatteita tai muita ihmisen ominaisuuksia joille ei voi mitään niin se ei ole mulle ok. Se on sellasta turhaa paskanjauhantaa. Onneks seuran voi valita. Yleensä en valitse vaan muut valitsee ja samankaltaset ihmiset valikoituu omiin porukoihinsa. Mä jään yleensä "jämäksi" joka ei ole missään porukassa. Se on ihan fine, koska porukassa toimiminen on hankalaa enkä välitä seurasta. Sitä on vaikea selittää. Toisekseen mun tutustumisyritykset eivät ole saaneet vastakaikua niin mitäs siinä sitten teet, hengailet vaan mukana. Jostain syystä ihmisten vilpittöyyteen on todella vaikea uskoa, mutta silti se on ristiriidassa sen kanssa etten ensimmäisenä ole kauhean ennakkoluuloinen uusia ihmisiä kohtaan. Utelias lähinnä. Mä jotenkin koen että ihmisillä on monesti taka-ajatuksia. Elämä pysyy yksinkertasempana kun jaottelee faktan ja ei faktan. On fakta ja loput on spekulointia ja mielipiteitä. Faktojen kanssa on helppo elää, loppujen kanssa ei.

Onneksi tulee huominen

Aamusta asti keskittyminen on ollut ihan riekaleista. Olo on sellainen jännä...hmm ehkä levoton ja ärtynyt. Kaikki äänet ovat häiritseviä, kaikki asiat tapahtuvat liian hitaasti, ahdistun ja turhaudun. Keskittymistaso on apinan luokkaa äänien ja kaiken muun takia. Onneks tämmösiä päiviä on harvoin. Ja tämmösinä päivinä en saa mitään aikaiseksi vaikka onkin tosi levoton olo. Testasin Cultivator'sin kasviväriä sävyssä Henna. Sisältää siis hennaa ja aloe veraa. Hintaa on Prismassa 12,95e. Lähtökohtaisesti olen tottunut Body-art laatuisiin hennoihin joilla saa intensiivistä tulosta. Cultivator's oli todella kiva koostumukseltaan ja lopputuloskin aivan riittävän hyvä. Miinusta hinnasta, ja siitä että väri "vuotaa" useamman pesun hiuksista. Mun kohdalla ei jatkoon koska hyvälaatuista hennaa löytää halvemmalla ja jotka eivät "vuoda". Minua häiritsi se ettei hennavärin valmistamiseen tarvittu tekeytymisaikaa vaan seoksen sai laittaa heti hiuksiin. Ja paketissa sanottiin että väri haalistuu 15-20 pesussa. Ei henna ainakaan minulla haalistu mihinkään. Pääasiassa Cultivator's on hyvin brändätty kuluttajille, helppokäyttöinen ja kasviväriksi nopea, eikä luvata kuuta taivaalta. Hinta selittyy mun päässä aika pitkälle brändäyksellä ja sertifikaateilla. Moni Body-art laatuinen henna myydään rumissa pakkauksissa (foliovakuumi) eikä ole minkään merkkinen, sertifikaatteja löytyy osasta. Valitsen mielummin brändäämättömän koska olen tottunut siihen, mutta aloittelevan hennaajan on helpompi löytää luotettava ja puhdas hennaväri ja se muistuukin paremmin mieleen kun on jonkin merkkinen.

I miss my friend

Lost in the darkness, hoping for a sign

Instead there's only silence,

Can't you here my screams?

Never stop hoping,

Need to know where you are.

But one thing is for sure,

You're always on my heart.

I'll find you somewhere

I'll keep on trying until my dying day

I just need to know whatever has happened

The truth will free my soul.

Lost in the darkness, try find your way home,
I want to embrace you and never let you go
Almost hope you're in heaven,
so no one can hurt your soul
Living in agony cause I just do not know
Where you are

Wherever you are
I won't stop searching
Whatever it takes me to know

Musiikkia

Musiikki. En käsitä miten monta vuotta meni ilman. Se on yksi niistä asioista joista en voisi luopua. Mä rakastan kirjaston ja kirpputorien cd-osastoja. Niin liikuttavaa kun saa plärätä kansilehtistä ja löytää sellaista musiikkia jonka oli unohtanut. Musiikki on kietoutunut elämänvaiheisiin ja menee tunteisiin. Kasaripopista oon tykännyt lapsesta asti, syntikat vetoaa edelleen. Teini-ikää kuorrutti Nightwish ja salassa ysäri ja suomirock. Parasta on kun iho nousee kananlihalle musiikista, se on mulle jokin automaattinen mittari siihen onko hyvää musiikkia. Toimii sellaiseenkin musiikkiin jota en ole ennen kuullut. Nykypopista en niinkää välitä koska mun mielestä siitä on tullut aika kuraa, tai sitten en omista tunnesiteitä nykypoppiin. Raskaampi musiikki natsaa edelleen eikä rajoitu ysärille. Parhaillaan musiikki itkettää ja sitten siitä tulee ihan loistava fiilis. Mä toivon että Nightwish ei koskaan lopettaisi mutta kai sekin joskus päättyy. Niiden keikat on sellaisia joista tykkään vaikka muuten en livemusiikista syty samoin kuin kotona cd-levyltä kuunnellessa. Vaikea pukea sanoiksi. Blogin nimi koki muutoksen, mun mielestä nimi kuvastaa täysin sitä miten koen elämän. Mä veivaan autostakin ikkunat auki kahvalla enkä nappia painamalla. Oon sentään siirtynyt sähköisiin lomakkeisiin. Syyslomalla katsottiin jatko-osa Nörtti-sarjasta. Ihan loistavia hahmoja :D

Väliaikatiedote

Opinnot etenevät ihan kivasti, motivaatio on ainakin kohdallaan. Suurin muutos on ollut ehkä se että tartun hanakammin tilaisuuksiin tehdä ekstraa, vaikka pelkäisin. Toimintaan on tullut varmuutta vaikka en olekaan tuotetietopankki tai välttämättä osaa vastata kaikkiin kysymyksiin. Oma persoona tulee esiin enemmän kuin viime vuonna. Hommasin Misshaa jälleen, BB-voidetta suoraan Missha Balticsilta. Muistin myös sen syyn miksi en enää ostanut uusia vaikka olikin loistava tuote:sävyt. Kaikki vääriä. Käytin aikoinaan molemmista, Perfect Coverista ja Signature Real Completesta sävyjä #13, en ollut silloin vielä näin keltainen joten sävyt sulautuivat nätisti ihoon. Nyt taas nro 21 on inasen liian vaalea ja #23 liian tumma ja molemmat tekevät kasvoistani harmaat. Eli levittäessäni sitä kasvoille kellertävyys ihosta häviää. Sävy #21 olisi varmasti nappi valinta jos siihen sekottaisi hieman kellertävää voidetta joka tässä tapauksessa on kesällä käyttämäni #27, se on hyvin kellertävä ja talvi-ihonsävyssäni näyttäisin Umppa-Lumpalta.Vli

Randomimuistoja

Ysärimuistoja musiikista. Nylon Beatin ensimmäinen levy/kasetti. Rednexin Cotton Eye Joe, CatCatin Bye Bye Baby, Aikakoneen Neiti Groove. Ensimmäisiä muistikuvia musiikista ja joista pidin. Jostain syystä Movetron ei soinut missään muualla kuin kerran naapurissa. Kosmetiikkamuistoja ysäriltä, Yves Rocher ja The Body Shop :D Tuoksuja en juurikaan muista kun se ei ollut ajankohtaista vasta kuin ehkä 11v esiteininä. Moni kosmetiikka tuoksui sellaiselle pehmeälle "shampoolle"jos joku muistaa miltä ysäripantene tuoksui. Fa:n deosprayt, erityisesti persikan tuoksuinen, Spaissareillakin oli deospray. Muistan todella hämärästi tuoksun. Itse käytin TBS:n White muskia ja Ananyaa, lisäksi joku hillottu pullo Yves Rocherin Shafalia. Milleniumiin yhdistän Naomi Campbellin tuoksut. Erityisesti Exultin ja Naomagicin.

Keikkakesää

Kesä loppui ja paluu arkeen. Kesää kruunasi kaksi asiaa ylitse muiden: Nightwishin keikka Lahdessa Decades kiertueella. Mä en koskaan kuvitellut että saisin kuulla livenä Dead boy's poemia, Carpenteria tai muita Tarjan ajan helmiä. Oli liikuttavaa ja homma pelittää nykyisellä kokoonpanolla loistavasti. Nylon Beatin keikka We Love festareilla kruunasi kaiken. Se duo kantoi lapsuudesta teini-ikään kunnes tarina loppui. Lapsesta asti ollut tavallaan ristiriitainen fiilis Naikkareista mutta kaikessa mauttomuudessaan nehän oli hyviä ja onnistuvat musiikkinsa kautta piristämään paskaakin päivää. Mutta kyllä se mauttomuus karisi. Tuntuu vähän harmilliselta että innostus keikkoihin alkoi vasta 2009. Vaikka ei niillä tule juostua kauhean usein.

Projekteja

Projekteja. Sain korjattua pussilakanoita sekä ommeltua pyyhkeisiin uudet pitimet revenneiden tilalle. Tein kananmunan kuorista jauhetta jota aion käyttää kalkkilisänä. Pistin Wilfan pyörimään ja kantta avatessa sieltä nousi valkoinen rikinkatkuinen usva. Ihan kuin tomusokeria. Nyt kun kyseinen kone taas taloudesta löytyy niin kaikkea kivaa projektia olisi. Pähkinämaitoja, jauhoja, Hefua. Hiustenlähtöön en ole löytänyt lääkettä mutta jos kumminkin pitäisi huolta jäljellä olevista karvoista. En tiedä onko vika Forssan vedessä vai miksi musta tuntuu että mikään shampoo ei toimi kuten ennen. Kalkkia täällä vedessä ainakin on ihan hirveästi. Tukka ei ole tuntunut omalta enää aikoihin. Olen hoitanut päänahkaa ja hiuksia Khadin amla hiusöljyllä, ei peseydy pois millään vaan tukka killuu öljyssä. Tein kokeeksi öljyhoidon avokille jolla on hento hiuslaatu ja aika kuiva. Pesun jälkeen tukasta oli karvaisuus hävinnyt ja oli sileä mutta ei öljyisen sileä kuten minulle käy. Mietin että jos mä käytän liian raskaita hoitoaineita siihen nähden mikä hiusteni kunto on. Jos en tarvitsisikaan yhtään hoitoainetta. Vain etikkahuuhde lopuksi ja ihan tippa jätettävää hoitoainetta latvoihin. Tai legendaarista Bonacuren latvasuojaa. Kasvijauheshampoo kokeilu puuttuu vielä kokeiltavien listalta. Kesällä voi pestä tukkaa vaikka saippualla eikä päänahka siitä suutu, syksyn tullen asia on aivan eri. Tuntuu että kasvoja ja päänahkaa kiristää kun ajattelenkin pesemistä tai vettä.

Aamuhetki

Paras hetki päivässä, aamukahvi nenän edessä. Silloin olen varmaan skarpeimmillani. Ulkona paistaa aurinko, näyttää hyvältä. Bongasin Misshan BB-voiteita Cittarista muutama viikko sitten. Positiivinen yllätys ^_^ Käytin aikoinaan sävyä #13 molemmista voiteista. Signature Real Completesta (pinkki tuubi) ja Perfect Coverista (punainen tuubi) Siirryin niihin aikoihin luonnonkosmetiikkaan joten en tullut hankkineeksi uusia. Nyt kun kosmetiikan käyttöni on taas laajentunut hieman synteettisenkin puolelle ostin tuubin kokeeksi. Ihan yhtä hyvää kuin muistin, sävyni olikin nyt nro #27 Honey Beige. Selkeästi lämmin ja kellertävä sävy. Ei sovi kovinkaan vaalealle. Toivottavasti saatavuus laajenee myös Signature Real Completeen. Kokeilin myös ensi kertaa korealaista kangaskasvonaamiota. Misshan etananaamiosta jää iholle kiva tuntu, kostea. Real Solution Trylagenista en huomannut mitään kuin vähän kihelmöintiä. Pohdin kuinka paljon roskaa tulee kertakäyttöisistä kangasnaamioista, ei hyvä. Tankoiluharrarstus on lähtenyt orastavasti käyntiin, työn alla on kehonhallinta ja voimankäyttö. Tuntuu että ilman niitä en pysty tekemään juuri mitään. En pitämään asentoja enkä nostamaan itseäni halutusti. Tai vaihtamaan asentoa hallitusti.

Tänä vuonna Natural High Healing jää väliin. Liian kallis, liikaa väkeä, eikä se tarjoa mulle juurikaan mitään. Ysäriöveri oli festarin kohokohta mutta päätettiin sitten että lähdetään mahdollisesti We Love festareille. Oon jo niin fiiliksissä ja toivon että päästäisi lähtemään. Ysäri on vaan aina sellainen joka nostaa fiiliksen. Tykkäsin ysäristä jo teini-ikäisenä ja parikymppisenä. Tosin mä en saanut kuunnella sitä juurikaan sillä verukkeella että "Mä oon elänyt ton vaiheen jo, ei jaksa". Mutta enpä mä silloin saanut tehdä juuri mitään muutakaan. Lipoa persettä ja näyttää edustavalta. Vaikka tapahtuneesta ihmissuhteesta on kymmenen vuotta niin silti mulle kasvaa sarvet päähän yhä kaikesta mitä kyseinen suhde piti sisällään. Moni asia nousee pintaan tänäkin päivänä.

Koti-ikävä. Eikä sitä helpota että katson myytäviä ja vuokrattavia asuntoja Heinolasta. Hiustenlähtö jatkuu. Se alkoi viime keväänä ja jatkuu edelleen. Kohta ei ole mitään jäljellä.

Turhautumista seinille puhumiseen

Mä oon niin kypsä. Älypuhelinaikaan. Ihmiset eivät kommunikoi. Saatan olla vanhanaikainen mutta mun mielestä puhutellessa kuuluu vastata, ei katsoa läpi tai katsoa kuin vieraalta planeetalta pudonnutta. Sitten sitä puhelinta pitää hiplata ihan koko ajan, ottaa kuvia jatkuvasti. Se käsi hakeutu puhelimeen koko ajan. Mä en kestäisi jos mulla olisi älypuhelin joka olisi yhdistettynä joka tuuttiin ja piippaisi koko ajan. Riittää että puhelin piippaa maksimissaan alle kymmenen kertaa viikossa. Siihenkin menee hermo joskus. Monesti olen kuullut olevani hankalasti tavoitettavissa kun ei ole sovellusta X tai Y. Missä tekstiviesti ihmiset? Vaivaantuneet tilanteet korvataan kännykän näpräämisellä, syödessä selataan kännykkää, odotellessa. Miksi? Maailma on niin täynnä kivoja yksityiskohtia ja ääniä ja elämää niin se kaikki jää huomaamatta. Pienet asiat. Mä tulen niistä asioista iloiseksi nyt kun osaan katsoa. Turhaan mä kumminkin taistelen tuulimyllyä vastaan, teknologia-asiat ovat jokaisen oma valinta. Voin olla facessa ja käyttää nettiä tietokoneen kautta, se riittäköön. Osaisin varmaan muutakin ja tarvittaessa osaankin. Kyse on valinnoista. En koe olevani parempi kun en älypuhelinta omista, koen olevani erilainen. Mun mielestä on vaan surullista että ihminen vieraantuu ympäristöstään ja toisista ihmisistä. Mä en ole aiemmin huomannut ihmisten kommunikaatiomuutoksia, koska kaveripiirini koostuu ihmisitä jotka eivät juurikaan luurissa roiku, jos ollenkaan. On helppoa keskustella. Nuoremman sukupolven kanssa on vaikea muodostaa keskustelua, tai ainakin niiden kanssa joita tunnen. Mä en usko että se on sattumaa. Mä en usko että on myöskään sattumaa että ainoa jonka koin potentiaaliseksi ystäväksi täällä Forssassa, ei juurikaan nettiä käytä. Ihan eri fiilis ja keskustelua syntyy kuin itsestään.

Sitten asiasta kolmanteen. Tuntuu välillä että tykkään ihan kummallisista asíoista. Kaikesta vanhasta, rumasta ja aika mauttomastakin :D
70-luvun autot, ihania ripulin ja myrkyn värisiä palikoita. Kyllä näiden muotoilukin silmää hivelee. Mun suosikki on kuplavolkkari tottakai, ja klainari, ja vuoden -74 Toyota Corolla. Seitkytluvulla oli muutenkin värimaailma mun makuun, ehkei vaatteet mutta sisustus ja kalusteet. Sitten mä tykkään Matlockista, M.A Nummisesta ja Uuno Turhapurosta. Italodiskosta ja Cembalomusiikista. Cembalomusiikkia voisin kuunnella ysärin lisäksi päivästä toiseen. Kokkelipiimää!

Huonoja ajatuksia

Mun mielestä on jotenkin surullista että ihmisten aito kiinnostus toisiaan kohtaan on vähentynyt some-aikana. Mä en tiedä mihin se kiinnostus kohdistuu mutta mun on vaikea sopeutua siihen. Mä en kykene ystävystymään jos kukaan ei osoita mitään spontaania ja aitoa kiinnostusta mua kohtaan. Tai anna itsestään mitään. En mäkään silloin anna itsestäni mitään jos huomaan että toista ei kiinnosta. Mun on edelleen vaikea sopeutua tänne Forssaan koska tunnen itseni ulkopuoliseksi. Opintojen kannalta sillä ei ole merkitystä, mutta toki olisi plussaa jos olisi kivoja ihmisiä ympärillä. Mutta musta tuntuu että mä olen empatiakyvyttömyyden ja välinpitämättömyyden ympäröimä. Ei kaikki mutta liian moni.

Viestintäongelmia?

Mulla on taas ihmettelyä nykymaailmasta. Viestintä kehittyy, informaatiota pukkaa tuutin täydeltä. Mä en kestäisi jos puhelin piippaisi jatkuvasti jotain faceviestejä, whatsappia ja muita viestintäsovelluksia. Olen kuullut että puhelimeen ei enää reagoida, eikä siihen vastata. Tavallaan ymmärrän ja tavallaan on tosi outoa. Puhelin on vastaamista varten, niin mulle opetettiin. Mut jos koko ajan piippaa niin ei enää jaksa. Oikeat viestit hukkuvat informaatiotulvan alle. Ihmiset eivät keskustele, vuorovaikutustaidot katoavat. Mun mielestä on outoa kun ei vastata, vaikka viestit on nähty. Vaikka kyse olisi vastata kyllä tai ei. En ole tottunut sellaiseen vastaamattomuuteen.

It's two months since you departed to the journey to the unknown.
And it will take way much more time to even find a way to settle this fact in my mind and heart.
It's very surreal feeling that we can't talk anymore.You treated your friends with kindness. I miss you.

Miksi nostalgia innostaa?

Nykyaika on kumma paikka. Musiikki outoa, vaatteet outoja, ihmisten puhe outoa jne jne. Mä innostun eniten vaatteista joita on saanut 2000 luvun alussa eli ennen vuotta 2010. 2001 ja 2002 ei ehkä nappaa ihan. Mut mitä mä teen kun kenenkään arkistojen kätköistä ei enää löydy Onlyn bootcutteja joissa olisi matala vyötärö. Mielleyhtymä monella on varmasti matalan vyötärön päällä röllöttävä vatsamakkara kyseisistä ajoista. Juu eihän se kaikkia imarrellut, eikä imartele minuakaan mikäli farkut ovat liian pienet. Lainasin kirjastosa kirjan jossa käsitellään nuoruutta. Siinä mainittiin että ihminen innostuu eniten asioista joita on tehnyt parikymppisenä. Silloin tunne-elämä on vielä aaltoilevaa ja intensiivistä. Musiikki ja sen ajan asiat nostattavat samoja tunteita. Mulle käy just niin. Mä en elänyt ysärillä teini-ikääni mutta kuuntelin ysäriä teiniajoista lähtien. Siksi se varmaan onkin tärkeää ja innostavaa.

Tarinoita ahdistuksesta

Tarinoita ahdistumisesta ja jännittämisestä. Se on aika hallitsevaa mun elämässä, se on kuin aaltoliikettä. Nyt on vaikeampi kausi ja on ihan fyysisiä oireita kropassa ahdistuksesta johtuen. Mietin että jos jännitystilat jatkuvat pitkään niin oireilu alkaa. Se on erilaista kuin stressin aiheuttama unettomuus ja sydämen hypähtely. Jännittää kun poistun kotoa, kouluun, kauppaan tms. Hikoilen kuin sika ja rinnan päällä tuntuu kummalta. Adrenaliinilta. Jännitän autolla ajamista, meille tulevia vieraita, ihan tyhmiä asioita, niissä ei ole mitään järkeä ja ne paisuvat järjettömiin mittoihin. Säpsähtelen ovenkahvan kolahdusta, äkkinäisiä huudahduksia, riitelyn ääniä rapussa. Hallelujaa ei ole koskaan ollut paniikkikohtausta. Ei käy kateeksi niitä joilla on, nytkin on jo ihan tarpeeksi jännää. Ajattelin että jännityksen taso korreloi sosiaalisuuden kanssa. Nyt kun on ollut hiljaisempaa pitkään niin on pahempaa lähteä ulos. Mutta ei se ihan niin yksioikoisesti mene. Mietin että unohtelu ja "kujaisuus" koulussa voisi johtua jännittämisestä. Se ei selitä hitautta ja kyvyttömyyttä seurata asioita pidempään. Nukahtelua ja vajoamista ajatuksiin. Ei mua aina ole ahdistanut ja jännittänyt kaikki mutta hidas ja passiivinen olen ollut aina. Hajamielinen, myöhässä, tavarat hukassa, sosiaalisesti surkastunut. Tunneälykin on aika surkea. On tosi hankala tutustua kehenkään, enkä tiedä johtuuko se kiinnostuksen puutteesta vai siitä et mä en keksi mitään sanottavaa. Ehkä molemmista. Huomaan natsaavat ihmiset aika nopeasti ja sitten tutustuminen on helppoa, sanatkin tulevat kuin itsestään. Mietin lääkärivaihtoehtoa jännityksen hoitamiseen, mutta se vaatis varmaan terapiaan menoa myös koska mulla olis syitäkin mennä. Psyykkeeseen en kajoaisi lääkkeillä vaikka houkuttelevalta se tuntuu, kun kaikki olis tasapaksua ja rennompaa. Mä ilahdun ja liikutun tosi pienistä asioista kuten musiikki ja vaikkapa luonto. Ne ilot olis silloin multa pois vaikka ahdistus olisikin poissa, enkä tiedä onko se sen arvoista. Tuun kumminkin toimeen tän asian kanssa vaikkakin välillä nihkeämmin. Oon ihmisenä sellainen joka asiasta huolehtija ja on vaikea päästää irti siitä.

Chasing snowflakes

Tuntuu että kevättä varjostaa raskas verho. Joulusta asti ollut sairastelukierre on syönyt voimia enkä ole ollut näin väsynyt aikoihin. Lisääntynyt valoisuus on ajanut aivot varmaankin johonkin shokkitilaan ja käsky on vetää peittoa korviin vaikka ulkona on ihan mieletön keli. Mä en vain jaksa innostua yhtään koska väsyttää. Fiiliksiä laskee myös se että menetin ystävän ja tieto tuli aivan puun takaa, odotin että tapaamme tulevana kesänä. On vaikea käsittää että emme tapaa enää koskaan. Mieleen on palannut kaikennäköistä vuosien varrelta. Päällimmäisenä kyky nähdä maailma toisin ja yksityiskohtia joita muut eivät näe. Mä en ole koskaan tuntenut ketään niin visuaalisesti/taiteellisesti lahjakasta ihmistä kuin Mikko. Sairastelun takia harrastuskin on ollut tauolla kauan, sain viimein vaihdettua X-poleni pienempään 45 milliseen. Ranteet ja käsivarret eivät luultavasti tee enää kuolemaa lämmittelyjen jälkeen, eikä tankoa tarvitse puristaa ranne ylikäännettynä. Päänsärky kuittaa -_-

Kännykän kehityshistoria milleniumina.

Sitä on elänyt jännän vaiheen teini-iässään kännyköiden suhteen. Silloin oli jotain alkeellisia kännyköitä 2000-luvun taitteessa ja palveluihin kuului känttyjä soittoaaniä sekä logoja. Kännykkää ei ollut edes kaikilla. Kaikki kävi nopeasti. Telkkarista tuli paljon mobiilipalvelumainoksia ja erilaisia palveluntarjoajia (mieleeni tuli GoMobile ja DjEsko) Sitten tuli simpukkapuhelimien aikakausi ja soittoäänet vaihtuivat polyfonisiin, taustakuvat ja logot värillisiin ja liikkuviin. Sen jälkeen putosin kärryiltä, en edes muista koska on tullut ensimmäinen alkeellinen älypuhelin. Kuulun edelleen niihin joilla on alkeellinen kännykkä ja digikamera. Tavallaan jäin teini-iässäni taitekohtaan jossa on ollut molempia malleja kännyköistä, sekä alkeellinen malli sekä älypuhelin. Minua ennen tulleella sukupolvella ei ollut kännyköitä ja jälkeeni tulleet eivät välttämättä tiedä muista kuin älypuhelimista.

Syklejä

Loma meni univelassa ja hälinässä. Oli aika tapahtumarikas joulu, eikä ne tapahtumat kauhean kivoja uutisia olleet paitsi yksi. Lomaan sisältyi syntymää, kuolemaa ja läheltä piti. Musta on mukavaa huomata kuinka pienetkin asiat voivat olla liikuttavia. Tuntuu että nuorempana olin kuin kivi. Ja sitten kun ahdistuin liikaa niin oli pakko ottaa nappia jotta olisin kuin kivi. Musta on tullut ihan hirvee itkupilli, jokainen asia on niin ihanaa tai paskaa tai muuten tunteita herättävää. Mietin koulumaailmaakin ja edelleen tuntuu et meinaan jäädä ulkopuolelle. Mulla on ajatus että jään kumminkin kun aiemminkin jäin, ylä-aste oli poikkeus.  Tavallaan mä en edes halua tutustua kehenkään, koska tutustumisvaihe kestää pari vuotta. Sitten koulu on ohi ja me ei nähdä enää tai yhteydenpito jää. Tai sit tuntuu paskalta lähteä täältä kun on saanut hyvän ystävän. Mä en uskalla. Mietin sitäkin et mä en halua tuhlata aikaani ja energiaani ihmisiin jotka olis vaan käymässä tässä elämässä, niitä on ollut aika monta vaikka kuvittelin että aika ei erota. Kyllä se erottaa ja sinä aikana ihmiset muuttuu. Mä jään siihen hetkeen kun tiet ovat eronneet ja rakoa on vaikea kuroa umpeen kun tietty raja ylittyy. Tottakai sisäistäminen vie aikaa ja on mahdollista tutustua uudelleen, mut onko se sen arvoista? Ja haluan uskoa et jokaisella ihmisellä on ollut tarkoitus mun elämässä, oli se sitten pysyvää tai sellainen ihminen joka käväisi joskus. Tutustumisasiaa on kyllä aika turha puida tulevaisuuteen käy miten käy, jollain tasolla se jarruttaa tutustumista. Ens kesänä olis Nightwishin keikka Lahdessa. Jotenkin ollut hiljaiseloa koko bändin seuraamisen suhteen. Tykkään kaikesta materiaalista ennen Anettea. Tulee tuulahdus parikymppisyyttä niin kaukaisista ajoista. Muistan vielä sen hetken kun Tarja sai kenkää. Istuin Jepen sohvalla jossain päin hesaa ja katoin sivusilmällä maikkarin uutisia, sit se uutinen tuli. Pari minsaa myöhemmin 3510 piippas ja Mandilta tuli viesti että oonko kuullut jo mitä tapahtui. Nauroin aiemmin viime vuonna dokkarille jossa Take Thatin fanit itkivät kun bändi hajosi, ei ehkä olis pitänyt. Itse olin maikkarin uutisten jälkeen vihainen, surullinen ja hämmentynyt ja vaikka mitä. Koko myrskyn laajuuden on käsittänyt vasta jälkikäteen ja se on käsitelty. Nightwish Tarjan aikana on kaunis muisto, eikä enää tunnu katkeralta. Jotenkin teiniminäni kuvitteli sen olevan ikuista ja bändin pysyvän aina samanlaisena. Olin intopinkeenä kun kuulin että juhlajulkaisuun kuuluu paitoja. Olen kironnut että kultaisella ysärillä ei tunnettu naisten bändipaitoja, eikä Oceanbornin  aikaisia paitoja juurikaan ole saatavilla. Olisi kiva nähdä kaikki bändin viralliset paidat rivissä ensimmäisestä uusimpaan. Mulla on tapana jämähdellä aikasykleihin menneessä. Jos mä joskus sisäistäisin sen että ainoa pysyvä asia elämässä on muutos ja se vie eteenpäin.