Kännykän metsästys

Älypuhelin vetelee viimeisiä henkosia. Tiedän siitä, että akku putoaa nollaan vaikka olisi muka 50%. Riittää että näytät naamaasi ulkona pakkasessa niin akku tyhjenee. Joten on täysin sisätiloissa käytettävä malli. Painalluksissa on myös viivettä, kaikessa. Puhelin tyhjentäminen yms. ei ole auttanut. Joten uuden puhelimen metsästys vaikka vanhoja varapuhelimia on laatikoissa. Valitettavasti niissä(kään) akku ei kestä ja samanlaisen uuden akun ostaminen ei onnistu. Tarjolla on vain heikompia akkuja samoihin puhelimiin.

Vaatimuksena on:

Akunkesto yli kolme viikkoa.

Ei tarvitse olla älypuhelin.

Laatikosta löytyvät haastajat.

Nokia 2720 Fold

Lupaukset uutena:
Akku: 860 mAh, puheaikaa jopa 5 tuntia, valmiusaikaa jopa 18 vuorokautta.Vuosimallia 2009

Todellisuus:                                     Joutuu lataamaan kolmen päivän välein vaikka ostin uuden akunkin tähän. Takakuoren kiinnitys murtuu joten on heikko kohta tässä.

 

 

 

 

 Nokia 1100

  

 Lupaukset uutena:

Akku: 850 mAh, puheaikaa 4,5 tuntia, valmiusaikaa jopa 16 vuorokautta. Vuosimallia 2003

Todellisuus: Joutuu lataamaan pari kertaa viikossa (akkua ei uusittu) Ajan saatossa mikrofonin kuuluvuus huonontunut joten joutuu arvaamaan mitä toinen puhuu. 

 

 

 

 

 

Nokia 108 ( The Puhelin, Only One <3)

Lupaukset uutena:

Akku: 950 mAh, puheaikaa jopa 13 tuntia, valmiusaika jopa 25 vuorokautta (joissain lähteissä 31) Vuosimallia 2013

Todellisuus: Kuuluu hyvin, akku kestää yli kolme viikkoa. En ole löytänyt tästä mitään vikaa. Uudet akut tähän tuppaavat olemaan huonompia. Tehtaalta mukana tullutta 950mAh-akkua on vaikea löytää helposti.

Nokia 105

Lupaukset uutena: Puheaikaa jopa 14 tuntia, valmiusaikaa jopa 25 vuorokautta.

Todellisuus: Akku kestää hyvin, kuuluu hyvin. Ei muistikorttipaikkaa kuten 108ssa ja Fold 2720ssa. Muutoin oikein passeli vaihtoehto.
 

 

 

 

 

 

 

Näissä ei myöskään ole viivettä kun kirjoittaa tekstiviestiä. 

Mahdolliset vaihtoehdot uudeksi puhelimeksi olivat:

Nokia Tough 800  

• valmiusaika jopa 43 vuorokautta, 
• puheaikaa jopa 22 tuntia
  

Innostuin heti, mutta tarkempi tarkastelu paljasti ettei akku ole vaihdettavissa itse, ainakaan helposti. KaiOs-käyttöjärjestelmä on jumittava ja tekstiviestejä kirjoittaessa on paljon viivettä. Ei jatkoon. Toisinsanoen kaikki KaiOs-puhelimet lentävät romukoppaan. KaiOs-puhelimista innostuin lähinnä siksi, että niihin oli saatavilla Whatsapp. Näppäinpuhelin Whatsappilla! Juuri mitä tarvitsisin. Vuosi sitten ilmoitettiin että Whatsapp lakkaa toimimasta KaiOs-puhelimissa. Joten muutamaksi kriteeriksi jää viiveetön viestikirjoitus,ekstrapitkä akunkesto ja muistikorttipaikka. Kyllä, tallennan yhä vanhoja soittoääniä ja pelimusiikkeja puhelimeen käyttääkseni niitä soittoäänenä. Nimim.viestiääneksi vanhan msn-messengerin viestiääni :D

Nokia 3310 original

• julkaistu 2000
• puheaikaa jopa 4 tuntia, 
• valmiusaika jopa 10 päivää.

Uusintamalli 2017 (2G): 

• Puheaikaa jopa 22 tuntia, 
• valmiusaika jopa 30 päivää 
  

Uusintamalli 2017 (3G):

• Puheaikaa jopa 6,5 tuntia
• valmiusaika jopa 24-27 päivää (dual sim-mallissa vähemmän)

Tuli markkinoille koska 2G ei toiminut enää kaikissa maissa, Suomessa ei vielä hätää tästä.

Uusintamalli 2018 (4G):

• puheaikaa jopa 8 tuntia
• valmiusaika jopa 15 päivää
• nämä lupaukset vain 3G-verkkoa käytettäessä 

Toistaiseksi 4G-mallia en ole löytänyt mistään, se oli julkaistu aikanaan vain Kiinan markkinoille.

Kun uusintaversioita tuli markkinoille, nostalgiakupla ei iskenyt. Ei se iske edelleenkään mutta moni retropuhelin kärsii huonosta akunkestosta vaikka akun vaihtaisi uuteen, etkä välttämättä saa selvää mitä toinen puhuu. Soittoäänet ovat ihan oma lukunsa, mutta niitä saa uusittuihin versioihin ladattua mutkien kautta. Myönnän että pääni kääntyy, kun kuulen jossain vanhan soittoäänen. Siis ajalta ennen polyfonisia ääniä. Yksinkertaiset pimputukset. Mieleeni palaa sosiaalinen elämä, kun puhelin soi keskellä yötä Charlestonia tai Kickiä. :D

Monta puhelinta on vuosien saatossa mennyt, mutta kuitenkin niin vähän jotta muistan ne kaikki.

Nokia 3210. Ensimmäinen, väriltään harmaa. Ihan jees. Tarina loppui kun heitin sen asfalttiin riideltyäni puhelimessa. Vuosi oli 2002.

Nokia 3510. Sain tämän ennen syksyä 2002 jos en väärin muista. Sille ei tainnut käydä mitään tai sitten se ui ja lakkasi toimimasta. En muista. 

Nokia 3510i, tämä oli pitkään. Käytin sitä ainakin vuoteen 2006, siihen ei tullut vikaa ja säilöin sen.

Samsung X820, sain tämän joulu tai synttärilahjaksi 2006. Ohuin puhelin ikinä. Akku ei kestänyt, mutta siihen sai omia soittoääniä. Mulla oli Cradle of Filthin Nymphetamine. Unohdin sen puistonpenkille keväällä 2009. Ei löytynyt.

Samsung C260, kesällä 2009 ostin tämän korvaavaksi, metallinpunainen. Ei mitään herkkuja. Tämän taisin myös hukata johonkin. Muistan että tämä ei ollut minulla pitkään.

Sony Ericsson z200 tämä taisi olla 2013-2014 hetken. Poikani hajoitti puhelimen  ollessaan 2-vuotias, eikä se lähtenyt enää käyntiin vaikka akku oli täysi.

Nokia C2-01 tämä oli jemmassa 2010-2014 käytin sitä kun ei ollut muuta "kivempaa". Se taisi mennä vessanpöntöstä alas 2015.

2015 mulla oli joku lainapuhelin pitkään ja sitten Nokian Fold2720 myös. Vaihtelin jonkun verran niiden välillä, mitä kotoa laatikoista sattui löytymään.

2017 ostin Nokia 108 ja rinnalla oli joku Nokian älypuhelin.

Hommissa kierrätyskeskuksessa 2009

Jostain ponnahti mieleen tuoksumuisto. Laura Biagiottin Laura. Sitä ennen ajattelin että missä mä näin ekaa kertaa elokuvan Pink Flamingos. Koko ajatusrullan taisi aiheuttaa video jossa näin Divinen, drag-taiteilijan joka on elokuvan päähenkilö. 

Elokuva on niin erikoinen että se jää taatusti mieleen. Divine tavoittelee maailman saastaisimman ihmisen titteliä. Ihme että televisiossa on saanut näyttää kyseisen elokuvan, siinä syödään paskaa ja kirjaimellisesti näytetään persettä :D Jos ei tule fiilistä että "mitä mä just katoin" on aika kaukana arjesta :D

Rocky Horror Picture Show menee osaltani samaan kategoriaan, omituiset mutta hauskat elokuvat. Ei kevyttä katsottavaa kumminkaan vaikka ovatkin hauskoja.

Mutta nyt siihen tuoksumuistoon. Olin Heinolan Kierrtäyskeskuksessa työharjoittelussa koulun kautta. Opiskelin siis ympäristöalaa v.2009. Sinne kärrättiin astioita, sohvia yms.kodintavaraa. Siellä oli duunissa muutama muukin ja yläkerrassa asuva setä hengasi meidän kanssa. Talossa oli kylmä ja sisätiloissakin tartti pitää ulkovaatteita. Kuuntelin vinyylejä siellä olleella soittimella ja löysin Divinen vinyylin, olin hetki sitten nähnyt Pink Flamingosin ja tulin uteliaaksi. Ei jatkoon. Sandran vinyyli tuli tutuksi. Tauoilla oli pullaa ja kahvia.

Käytin sinä syksynä/talvena paljon Laura Biagiottin Laura-tuoksua. Muistan että riisuin ulkotakin vessaan mennessä, silloin oli todella kovat pakkaset. Vessassa oli tajuttoman kylmä. Vanhan talon ja pakkasen haju ja pienen wc:n täytti Laura-tuoksu. Sen verran laitoin reilusti, että olin yleensä aika sokea tuoksulle enkä haistanut sitä enää. Työharjoittelu päättyi kesken, sairastuin joulukuussa ja tammikuussa erosin koulusta. Koko syksyn oli vaikeaa nousta edes sängystä saatikka motivoitua mistään. Pidin porukasta jossa olin Kierrätyskeskuksella. Olin hiljainen ja ujo mutta kuuntelin mielelläni hävyttömiä vitsejä ja tarinoita kala/pilkkireissuista ja kotiviinin teosta. Kassan luona olevan työtuolin alle oli lattiaan piirtyneet jäljet tuolin renkaista. Sekin on jäänyt elävästi mieleen.

Ostin kierrätyskeskuksesta vihreän vakosamettisohvan, värikkäitä astioita ja punaiset jouluvalot.

Pikajuna pimeässä

Huonot ajatukset pyörivät ympyrää. Pikajuna kiitää yhä pimeyteen. Syyllinen ei ollutkaan Concerta. Tuntuu niin väsyneeltä, ahdistuneelta ja arvottomalta. Ristiriitoja päässä paljon. Eristäytyminen, vaikka tiedän että se ei tee hyvää, mutta tuntuu että tarvitsen sitä. Samaan aikaan tarvitsisin ehkä muitakin, tukea, ymmärrystä, jotain johon kaataa koko kuorma paskaa. Jos avaan suuni, saan kehoitteen mennä lääkäriin (kyllä, sieltä saa pillereitä joista on apua ahdistukseen, sen sijaan terapiaa saa jonottaa kuten moni muukin), saan kehoitteen lopettaa nariseminen, tai sitten läheiset vaivaantuvat eivätkä vastaa enää viesteihin. Eikä sitä matonalustaa tarvitse raottaa kuin ihan vähän lol. Enkä juuri nyt jaksa itse ottaa vastaan ihmissuhteita, jotka perustuvat pyyntöihin ja olkapäänä olemiseen. Koska en osaa sanoa suoraan että nyt ei jaksa, raotan matonalustaa hienovaraisesti niin puhelin hiljenee. On sellainen olo, että olen olemassa muille silloin, kun on tarvetta jollekkin. Aika mieltäylentävää, enkä ole mielestäni väärässä. Eristäytyminen käy kuin itsestään, enkä ole siitä pahoillani, fuck the world.

Murehdin tulevaisuutta, murehdin lapsiani, asioita joiden kulkuun en voi vaikuttaa. Eikä se johdu nykyajasta kuin osittain. Samantyyppisia ajatuksia on ollut jo lukiossa, epämääräinen huolestuneisuuden tunne elämänkaaresta.

Eilen illalla ajattelin että voisin tänään siivota, tehdä jotain kivaa jne. Paskat, aikaisin aamulla oli ihan hyvä fiilis, josta laskeuduin suoraan kasaan paskaa. Ei huvita enää mikään, ojentaisin ehkä itselleni vittuilupokaalin siitä että sain oikein noustua sängystä.

En tiedä mitä mä teen, tai miten mä pääsen ulos tästä paskamyrskystä. Mulla on elämässä kaikki hyvin, silti mut täyttää huoli ja ahdistus, sekä vitutus.

Kevyttä lojumista

Viikonloppuna oli puhetta leffoista. En lämmennyt koskaan Taru Sormusten herralle tai Harry Potterille, StarWarsille vähän, mutta sarja ei jäänyt niihin joita voisin katsoa loputtomasti uusiksi. Myönnän, että en ole lukenut yhtäkään Harry Potter-kirjaa tai en muista elokuviakaan nähneeni kokonaan. Aukko sivistyksessä. Paluu Tulevaisuuteen-trilogia sen sijaan on lämmittänyt mieltäni lapsuudesta asti. Vietin eilisen päivän sohvalla katsoen kaikki. Yleisesti ottaen kallistun enemmän scifiin kuin fantasiaan. Sellaiseen ihan överiin scifiin en kuitenkaan tykästy. Sellaiseen jotka sijoittuvat kauas tulevaisuuteen ja koko maailma on ihan erilainen ja ihmiskunta surkastunut. Tiedän että sille oli termi...post apocalyptic? Maailmanlopun jälkeinen maailma?  Pitää olla vanhaa normaalia maailmaa seassa, kuten Terminatoreissa (vanhat). Aikani kuluksi olen katsonut Pat&Mat animaatioita, osittain ihan musiikinkin vuoksi :D Talviloma meni siivoillessa ja kokkaillessa. Ja täihäädössä. Kerta se on ensimmäinenkin. Ensimmäisen löydöksen jälkeen meni yöunet ja seuraavina päivinä imurointia, lakanoiden vaihtoa ja päiden kampaamista päivittäin. Häätökäsittelyn jälkeen ei ole löytynyt mitään kertaakaan. Toivon että meni kerralla oikein ja häätö onnistui. Olen kuullut kauhutarinoita siitä, kun kierteestä ei pääse vaikka tekee ihan kaiken ja todella tarkasti monta viikkoa.

Vähän motivaattoria

Talviloma. Aikaa tehdä omia hömpötyksiä. Tällä hetkellä se on korealainen ruoka. Olen selannut Maangchin reseptejä eilisen päivän ja kartoittanut mitä kaapista jo löytyy ja mitä löytyy lähikaupasta. Niin ettei tarvitse lähteä pidemmälle. Olen pikkuhiljaa täydentänyt kaappeja ja pakastinta tarvikkeilla joita tarvitsee monessa ohjeessa ja jos sattuu kaupasta löytymään. Tuoreita käyn hakemassa Lahdesta kerran kuussa isomman satsin kun teen kimchiä tai muita fermentoitavia.

Testatut ohjeet:Japchae (paistettuja nuudeleita ja kasviksia), Gungjung-tteokbokki/Royal Court Tteokbokki (kasviksia, sieniä,lihaa ja riisikakkuja), Tteokbokki (riisikakkuja, gochugaru-chiliä, kalakakkuja ja kananmunaa, tulinen), Kkakdugi (retikkakimchi), Oisobagi kimchi (kurkkukimchi jossa kurkut täytetään), Gim-gui (paahdetut nori-arkit) myydään valmiina tai voit paahtaa itse ison satsin, valmiissa on yleensä omaan makuuni liikaa suolaa. Maustetaan siis suolalla ja paahdetulla seesamiöljyllä. Soegogi miyeokguk (merileväkeitto lihalla) ja tietysti Kimchi, sekä kokonaisisita kaaleista,että pilkotuista.

Vaikka ohjeissa on kummat mitat niin osa kääntyy päässä jo ulkoa. Kestosuosikkeja ovat kimchi, retikkakimchi, merileväkeitto, Gungjung Tteokbokki ja paahdetut leväarkit. Nämä ovat vieläpä aika helppoja toteuttaa. Jatkoon eivät mene kurkkukimchi ja tulinen Tteokbokki, saan mahani niin kipeäksi etten kykene olemaan missään asennossa koko päivänä. En tiedä mistä johtuu kun vatsa kestää tulista ihan hyvin. Testattu monesti eikä siltikään.

Kokeiltavien listalla olisi erilaiset keitot joissa on luita ja naudanlihaa, sekä Jjajangbap (fermentoitua mustapaputahnaa ja riisiä) niin ja Gimbap (lihaa ja kasviksia norikääreessä).

Elämää 2006-2007 (alunperin julkaistu 2021)

"Miks sä aina laitat tollaset juhlavaatteet, kun meet paikkaan X ?" (kaikki kaapista löytyvät vaatteet muuttuivat juhlavaatteiksi kun lähdin yksin ovesta ulos)

"Miks sä meikkaat/laittaudut joka kerta noin paljon kun meet kavereides kanssa johonkin ja mun kanssa et koskaan", (saatoin pari kertaa jättää meikit välistä, muutoin meikkasin hyvin vahvasti)

 "Miks sä et puhu mulle mitään?" (mitä olisi pitänyt puhua)

"Miks sä et kerro mulle mitään?" (mitä olisi pitänyt kertoa, kun kysymisestä huolimatta et osannut sitä minulle eritellä)

"Toiset pojat soittelee" (joka kerta kun puhelin soi)

"Siellä vaan lähettelet toisten poikien kanssa pornoviestejä" (joka kerta kun istuin koneelle tai otin puhelimen käteen)

"Chattailet toisten poikien kanssa"

"Varmana syöt e-pillereitä salaa kun et tuu raskaaksi" (luojan kiitos en tullut edes yrittämällä. Olin 19 ja suostuin toisen ihmisen painostamana yrittämään)

"Jälkiehkäisypilleripakkaus tossa parkkipaikalla maassa on varmasti sun" (wtf?)

"Miks sulla kesti niin kauan kaupassa, työmatkassa jnejne.. olit ihan varmasti toisten poikien kanssa" (työmatka oli saletisti kytätty minuutilleen, kauempaa ei voinut mennä muuten tuli napinaa)

Lakanoiden vaihto ja siivoaminen ovat todistusaineiston tuhoamista. Kumminkin siivoamatta jättämisestä tuli napinaa.

"Maistut ihan toisen pojan "vehkeelle" (ilmeisesti hän tietää mille vehje maistuu kun piti niin näkyvästi mun edessä niitä pusuja maistella)

Näiden lisäksi puhelin tutkitaan, nettihistoria tutkitaan, päiväkirjat luetaan, tehdään tarkastuskäyntejä työpaikalle,  baariin,vanhemmille jne jne.

Ylimääräisistä vapaapäivistä ei minulle mainittu sanallakaan koska silloin oli loistava hetki tehdä näitä yllätysiskuja, kuten yllätyskäynti  vanhemmilleni klo 7.00 aamulla kun olin siellä yötä.

Soitetaan 10 kertaa kun olen yökerhossa jossa soitetaan musiikkia lujalla. Kiukutaan kun en vastaa ja syytetään että olit saletisti toisten poikien kanssa.

"Kävin sun työpaikalla enkä nähnyt sua, olit toisten poikien kanssa siellä varastossa" (niin, tai sitten olin ihan lakisääteisellä tauolla tai vessassa)

Reaktiokalastelua tyyliin:"Mikäs sulla on tossa kaulassa?" ja jos reagoi siihen katsomalla peilistä niin on käynyt vieraissa.

Soittelua omalle äidilleen että tule tekemään ruokaa/siivoamaan, jos minä en ole tiettyyn kellonaikaan sitä tehnyt. Näin myös kävi pariin kertaan.

Unohdin kihlasormuksen hyvin usein käsienpesualtaan reunalle ja siitäkin nousi meteli. Lisäksi otin sen aina kuulemma pois kun lähdin johonkin.

Istutaan koneella 24/7, mutta jos minä tartun kirjaan tai avaan telkkarin tai puhelin soi niin heti ollaan härkkimässä et "kato mua, kato mua, kato mua".

"Sua saa hävetä" (pukeuduin räikeästi tuohon aikaan ja innostuin spontaanin kovaäänisesti asioista. Teen tätä edelleen, mutta pukeudun vähemmän provosoivasti)

"Sulla ei ole omaa tahtoa" (no ei oikein voinut olla, siitä nousi meteli)

"Jos teet mulle paskasti, niin laitan X:t sun perään"

Näihin asioihin oli turha sanoa mitään koska kaikki oli "Selittelyn makua". 

Isottelua, riidanhaastamista ja vänkäämistä joka saatanan asiasta. Tosipaikan tullen kun joku tarvitsee apua niin luikitaan karkuun. Todellinen mies. Paska itsetunto ja helvatun iso ego.

Rehellisyyttä oli kertoa minulle ketä kaikkia on pannut kun näkee ne kaupassa tai muualla. Ainakin hänen rehellisyyttään. Tahdittomuutta sanon minä. Mitä minä sillä tiedolla teen ja miksi edes olisin välittänyt? Oli kauheaa kun en ollut yhtään mustasukkainen. Se oli synonyymi sille etten välitä enkä rakasta.

Nämä asiat eivät ole haihtuneet muistikuvistani. Kävin vanhempieni luona tai missään yksin harvakseltaan koska lopputuloksena oli puhelimen jatkuva soiminen kyläillessä. Ja jos ei puhelin soinut niin kotiin mennessä oli vastassa  murjottava ja niskojaan nakkeleva ukko.

Kiukutaan, pelotellaan, omistetaan. Ja sitten "kaikki naiset aina mut jättää ja lähtee toisten mukaan" Niin, miksiköhän. Jos oletusarvona on heti että suhteella ei edes ole mitään tulevaisuutta kun toinen juoksee vieraissa. Kuinka nopeasti tulee fiilis että oikeasti vaihtamalla paranee. Koska on minimaalinen todennäköisyys sille että haukkaa yhtä isosti paskaa heti seuraavalla kerralla.

Harmi että en osannut puolustaa itseäni silloin, vaan passivoiduin enkä välittänyt yllä olevista kommenteista jotka olivat ikuinen virsi ja lähes jokapäiväistä. Se oli ihan saatanan uuvuttavaa olla varpaillaan koko ajan, niin minä tein kun en muuta osannut. Etten olisi antanut mitään syytä syyttelyyn ja epäilyyn. Ei se auttanut, kun vika on toisen päässä. Luojan kiitos tapahtuneesta on 15 vuotta. 

Herra on hyvin auliisti jakanut lähipiirissä neuvoja siitä, kuinka  naisia kohdellaan. Pyydellyt parasta ystävääni kahville. Vaikka siis lähtökohtaisesti ajatusmalli on ettei miespuolisia ystäviä oikein voi olla, tai voi mutta valvotuissa olosuhteissa.

Joka kerta mietin sarkastisesti että petyitkö kun en löytänytkään mitään kun "salaisesti" ilmestyit tarkistelemaan työpaikalleni, vanhemmilleni, baariin jne... 

 

Kuvittelen toisinaan yhä että minua kytätään. Huomaan olevani varpaillani. Ahdistun voimakkaasti, saatan panikoitua omasta vainoharhaisuudestani. Se on kuin mustasukkaisuus nurinpäin, sen pelko. Se on punainen vaate. Menetän malttini sekunnissa jos edes haistan sen tai olen haistavinani. Onneksi olen tullut tavasta tietoiseksi ja voin työstää sitä. 

Sen verran saa sympatiaa, että oli varmasti stressaavaa olla parisuhteessa joka kerta. Naiset vaihtuu, oma käytös ei. Mutta jos motto on "olen mikä olen, enkä  muuksi muutu" niin ei se käytös siitä muutu mihinkään, kun ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa.

Hello darkness my old friend

Hmm.... En osannut ajatella että Concerta olisi ollut syy pahaan olooni. Olen syönyt sitä kolmisen vuotta ja huomannut sivuoireet suhteellisen helposti. Muutos pahempaan on tullut pikkuhiljaa, lopulta mielenterveyden pikajuna oli kiihtyvää tahtia matkalla pimeyteen.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida siinä vaiheessa kun en innostunut enää mistään, edes niistä asioista joista olen ollut innostunut vuosia. Jäätävä tupakanhimo hyppäsi ihan puskista kuukausi sitten, samoin pakonomainen tarve syödä kynsiä. Kynsiensyömisen ymmärrän, se on piintynyt tapa joka tulee esiin isompien muutosten edessä. Esim.muutto laukaisee tavan, mutta se häviää n.kuukaudessa muuton jälkeen. Nyt se tuli ihan puskista.

Oli muitakin oireita. Kasvojen nykiminen, sormien nykiminen, vainoharhaisuus, yöunien häiriintyminen, ruokahalun puuttuessa ruuanlaittokin oli ekstravaikeaa. Lievää vainoharhaisuutta oli jo ensimmäisenä vuonna kun lääkettä söin, mutta tiedostin asian. Taukojen pitäminen oli vaikeaa koska väsymyksen sietäminen on hankalaa. Se kestää n.viikon ja sitten vireystila palaa normaaliksi. Totuin siihen että kykenen suorittamaan asioita koko hereilläoloaikani tehokkaasti kun harhaantuminen jää aivosumu jäivät pois.

Jätin lääkkeet pois, enkä tiedä uskallanko syödä niitä enää. Opin kantapään kautta että suoritusputkessa eläminen ei ole terveellistä. Jollain tapaa mittaan itseäni ja omaa arvoani suorittamisen kautta. En ole koskaan tarpeeksi tehokas, tarpeeksi hyvä tai tarpeeksi mitään. Jos annan itselleni löysää olen laiska lotko. Mikään ei riitä mulle itselleni, kuin täydellinen suoritus. Enkä tule yltämään siihen koskaan, syyllisyys ja häpeä omasta epätäydellisyydestäni seuraa aina. On vaikea sanoa ei, koska sen sanominen tekee minusta huonon. Olin jo hieman päässyt siihen, että olisin itselleni armollisempi, mutta pikajunan puksuttaessa sellaiset suoritusta huonontavat ajatukset karisivat nopeasti.

Uni on palautunut normaaliksi, olen nukkunut yöt ja nukahdellut istuvilteen keskellä päivää. Ruoka on ihanaa (vaikka sen tekeminen ei edelleenkään :D). Musiikki saa vedet silmiin ja ihon kananlihalle. Oma päänsisäinen flow on taas olemassa ja nauran ääneen omille ajatuksilleni. Tuijotan seinää toisinaan, mutta nyt siellä päässä on ajatuksia. Toki ei joka päivä jos on paha aivosumu. Pää suoltaa muistikuvia sattumanvaraisesti ja kaikkea ponnahtelee mieleen, asioita joiden luulin kadonneen iäksi. Lääkitys vain piti sivuajatusten virran minimissä ja luulin jo hetken, että aloin unohtaa asioita kun muistikuvat eivät soljuneet kuten ennen. Tuntuu hyvältä olla oma itsensä. Niin kauan meni että unohdin millaista se on. Parin päivän tauot eivät tehneet mitään ahaa-elämystä. Päätä puristava panta ja parru perseestä ovat kadonneet. Odottelen hyperfiksaatioita tuleviksi.