Elämää 2006-2007 (alunperin julkaistu 2021)

"Miks sä aina laitat tollaset juhlavaatteet, kun meet paikkaan X ?" (kaikki kaapista löytyvät vaatteet muuttuivat juhlavaatteiksi kun lähdin yksin ovesta ulos)

"Miks sä meikkaat/laittaudut joka kerta noin paljon kun meet kavereides kanssa johonkin ja mun kanssa et koskaan", (saatoin pari kertaa jättää meikit välistä, muutoin meikkasin hyvin vahvasti)

 "Miks sä et puhu mulle mitään?" (mitä olisi pitänyt puhua)

"Miks sä et kerro mulle mitään?" (mitä olisi pitänyt kertoa, kun kysymisestä huolimatta et osannut sitä minulle eritellä)

"Toiset pojat soittelee" (joka kerta kun puhelin soi)

"Siellä vaan lähettelet toisten poikien kanssa pornoviestejä" (joka kerta kun istuin koneelle tai otin puhelimen käteen)

"Chattailet toisten poikien kanssa"

"Varmana syöt e-pillereitä salaa kun et tuu raskaaksi" (luojan kiitos en tullut edes yrittämällä. Olin 19 ja suostuin toisen ihmisen painostamana yrittämään)

"Jälkiehkäisypilleripakkaus tossa parkkipaikalla maassa on varmasti sun" (wtf?)

"Miks sulla kesti niin kauan kaupassa, työmatkassa jnejne.. olit ihan varmasti toisten poikien kanssa" (työmatka oli saletisti kytätty minuutilleen, kauempaa ei voinut mennä muuten tuli napinaa)

Lakanoiden vaihto ja siivoaminen ovat todistusaineiston tuhoamista. Kumminkin siivoamatta jättämisestä tuli napinaa.

"Maistut ihan toisen pojan "vehkeelle" (ilmeisesti hän tietää mille vehje maistuu kun piti niin näkyvästi mun edessä niitä pusuja maistella)

Näiden lisäksi puhelin tutkitaan, nettihistoria tutkitaan, päiväkirjat luetaan, tehdään tarkastuskäyntejä työpaikalle,  baariin,vanhemmille jne jne.

Ylimääräisistä vapaapäivistä ei minulle mainittu sanallakaan koska silloin oli loistava hetki tehdä näitä yllätysiskuja, kuten yllätyskäynti  vanhemmilleni klo 7.00 aamulla kun olin siellä yötä.

Soitetaan 10 kertaa kun olen yökerhossa jossa soitetaan musiikkia lujalla. Kiukutaan kun en vastaa ja syytetään että olit saletisti toisten poikien kanssa.

"Kävin sun työpaikalla enkä nähnyt sua, olit toisten poikien kanssa siellä varastossa" (niin, tai sitten olin ihan lakisääteisellä tauolla tai vessassa)

Reaktiokalastelua tyyliin:"Mikäs sulla on tossa kaulassa?" ja jos reagoi siihen katsomalla peilistä niin on käynyt vieraissa.

Soittelua omalle äidilleen että tule tekemään ruokaa/siivoamaan, jos minä en ole tiettyyn kellonaikaan sitä tehnyt. Näin myös kävi pariin kertaan.

Unohdin kihlasormuksen hyvin usein käsienpesualtaan reunalle ja siitäkin nousi meteli. Lisäksi otin sen aina kuulemma pois kun lähdin johonkin.

Istutaan koneella 24/7, mutta jos minä tartun kirjaan tai avaan telkkarin tai puhelin soi niin heti ollaan härkkimässä et "kato mua, kato mua, kato mua".

"Sua saa hävetä" (pukeuduin räikeästi tuohon aikaan ja innostuin spontaanin kovaäänisesti asioista. Teen tätä edelleen, mutta pukeudun vähemmän provosoivasti)

"Sulla ei ole omaa tahtoa" (no ei oikein voinut olla, siitä nousi meteli)

"Jos teet mulle paskasti, niin laitan X:t sun perään"

Näihin asioihin oli turha sanoa mitään koska kaikki oli "Selittelyn makua". 

Isottelua, riidanhaastamista ja vänkäämistä joka saatanan asiasta. Tosipaikan tullen kun joku tarvitsee apua niin luikitaan karkuun. Todellinen mies. Paska itsetunto ja helvatun iso ego.

Rehellisyyttä oli kertoa minulle ketä kaikkia on pannut kun näkee ne kaupassa tai muualla. Ainakin hänen rehellisyyttään. Tahdittomuutta sanon minä. Mitä minä sillä tiedolla teen ja miksi edes olisin välittänyt? Oli kauheaa kun en ollut yhtään mustasukkainen. Se oli synonyymi sille etten välitä enkä rakasta.

Nämä asiat eivät ole haihtuneet muistikuvistani. Kävin vanhempieni luona tai missään yksin harvakseltaan koska lopputuloksena oli puhelimen jatkuva soiminen kyläillessä. Ja jos ei puhelin soinut niin kotiin mennessä oli vastassa  murjottava ja niskojaan nakkeleva ukko.

Kiukutaan, pelotellaan, omistetaan. Ja sitten "kaikki naiset aina mut jättää ja lähtee toisten mukaan" Niin, miksiköhän. Jos oletusarvona on heti että suhteella ei edes ole mitään tulevaisuutta kun toinen juoksee vieraissa. Kuinka nopeasti tulee fiilis että oikeasti vaihtamalla paranee. Koska on minimaalinen todennäköisyys sille että haukkaa yhtä isosti paskaa heti seuraavalla kerralla.

Harmi että en osannut puolustaa itseäni silloin, vaan passivoiduin enkä välittänyt yllä olevista kommenteista jotka olivat ikuinen virsi ja lähes jokapäiväistä. Se oli ihan saatanan uuvuttavaa olla varpaillaan koko ajan, niin minä tein kun en muuta osannut. Etten olisi antanut mitään syytä syyttelyyn ja epäilyyn. Ei se auttanut, kun vika on toisen päässä. Luojan kiitos tapahtuneesta on 15 vuotta. 

Herra on hyvin auliisti jakanut lähipiirissä neuvoja siitä, kuinka  naisia kohdellaan. Pyydellyt parasta ystävääni kahville. Vaikka siis lähtökohtaisesti ajatusmalli on ettei miespuolisia ystäviä oikein voi olla, tai voi mutta valvotuissa olosuhteissa.

Joka kerta mietin sarkastisesti että petyitkö kun en löytänytkään mitään kun "salaisesti" ilmestyit tarkistelemaan työpaikalleni, vanhemmilleni, baariin jne... 

 

Kuvittelen toisinaan yhä että minua kytätään. Huomaan olevani varpaillani. Ahdistun voimakkaasti, saatan panikoitua omasta vainoharhaisuudestani. Se on kuin mustasukkaisuus nurinpäin, sen pelko. Se on punainen vaate. Menetän malttini sekunnissa jos edes haistan sen tai olen haistavinani. Onneksi olen tullut tavasta tietoiseksi ja voin työstää sitä. 

Sen verran saa sympatiaa, että oli varmasti stressaavaa olla parisuhteessa joka kerta. Naiset vaihtuu, oma käytös ei. Mutta jos motto on "olen mikä olen, enkä  muuksi muutu" niin ei se käytös siitä muutu mihinkään, kun ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa.

Hello darkness my old friend

Hmm.... En osannut ajatella että Concerta olisi ollut syy pahaan olooni. Olen syönyt sitä kolmisen vuotta ja huomannut sivuoireet suhteellisen helposti. Muutos pahempaan on tullut pikkuhiljaa, lopulta mielenterveyden pikajuna oli kiihtyvää tahtia matkalla pimeyteen.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida siinä vaiheessa kun en innostunut enää mistään, edes niistä asioista joista olen ollut innostunut vuosia. Jäätävä tupakanhimo hyppäsi ihan puskista kuukausi sitten, samoin pakonomainen tarve syödä kynsiä. Kynsiensyömisen ymmärrän, se on piintynyt tapa joka tulee esiin isompien muutosten edessä. Esim.muutto laukaisee tavan, mutta se häviää n.kuukaudessa muuton jälkeen. Nyt se tuli ihan puskista.

Oli muitakin oireita. Kasvojen nykiminen, sormien nykiminen, vainoharhaisuus, yöunien häiriintyminen, ruokahalun puuttuessa ruuanlaittokin oli ekstravaikeaa. Lievää vainoharhaisuutta oli jo ensimmäisenä vuonna kun lääkettä söin, mutta tiedostin asian. Taukojen pitäminen oli vaikeaa koska väsymyksen sietäminen on hankalaa. Se kestää n.viikon ja sitten vireystila palaa normaaliksi. Totuin siihen että kykenen suorittamaan asioita koko hereilläoloaikani tehokkaasti kun harhaantuminen jää aivosumu jäivät pois.

Jätin lääkkeet pois, enkä tiedä uskallanko syödä niitä enää. Opin kantapään kautta että suoritusputkessa eläminen ei ole terveellistä. Jollain tapaa mittaan itseäni ja omaa arvoani suorittamisen kautta. En ole koskaan tarpeeksi tehokas, tarpeeksi hyvä tai tarpeeksi mitään. Jos annan itselleni löysää olen laiska lotko. Mikään ei riitä mulle itselleni, kuin täydellinen suoritus. Enkä tule yltämään siihen koskaan, syyllisyys ja häpeä omasta epätäydellisyydestäni seuraa aina. On vaikea sanoa ei, koska sen sanominen tekee minusta huonon. Olin jo hieman päässyt siihen, että olisin itselleni armollisempi, mutta pikajunan puksuttaessa sellaiset suoritusta huonontavat ajatukset karisivat nopeasti.

Uni on palautunut normaaliksi, olen nukkunut yöt ja nukahdellut istuvilteen keskellä päivää. Ruoka on ihanaa (vaikka sen tekeminen ei edelleenkään :D). Musiikki saa vedet silmiin ja ihon kananlihalle. Oma päänsisäinen flow on taas olemassa ja nauran ääneen omille ajatuksilleni. Tuijotan seinää toisinaan, mutta nyt siellä päässä on ajatuksia. Toki ei joka päivä jos on paha aivosumu. Pää suoltaa muistikuvia sattumanvaraisesti ja kaikkea ponnahtelee mieleen, asioita joiden luulin kadonneen iäksi. Lääkitys vain piti sivuajatusten virran minimissä ja luulin jo hetken, että aloin unohtaa asioita kun muistikuvat eivät soljuneet kuten ennen. Tuntuu hyvältä olla oma itsensä. Niin kauan meni että unohdin millaista se on. Parin päivän tauot eivät tehneet mitään ahaa-elämystä. Päätä puristava panta ja parru perseestä ovat kadonneet. Odottelen hyperfiksaatioita tuleviksi.

Mielen melankoliaa

Mä olen varmaan sellainen syntymäkänkkäränkkä. Vitutuskäyrä aina vähän koholla tai ärtynyt. Syitä on lukuisia, eikä se ole muuttunut niistä ajoista kun olin vielä vaipoissa. Tiukka kuri opetti pitämään mölyt mahassa ja olemaan miellyttävä. Välttelemään konflikteja. Mutta ei se kiukkua tai ärtyneisyyttä poistanut, en vain voinut ilmaista sitä. Ottaa päähän että olen kiltti, enkä osaa vetää rajaa. Ottaa päähän että olematon sosiaalinen lähipiiri kuppaa kyvyttömyyttä sanoa ei. Tuskin tietoisesti, mutta se ei poista sitä miltä se tuntuu. Puhelin ei soi, eikä siihen tule viestiä. Ja kun tulee niin ihmiset ovat jotain vaille. Osa verhoaa sen kuulumisten kyselyyn näennäisesti ja kysymyksen jälkeen kaadetaan paskakippo niskaan kun "muodollisuudet" on hoidettu. Tiedän kaavan. Toinen muoto on jauhaa puhelimessa kaikenlaista lähes tunnin verran, jonka jälkeen saadaan kakistettua ulos miksi edes tuli soitettua. Ärsyttää olla oikeassa, kun näen puhelimen soivan. Tiedän heti miksi se soi ja miten kaava menee. Osa läheisistä esittää suoran pyynnön ilman mitään esikarkeloita. Hyväksyn ne yleensä paremmin mutta sekin riippuu asiasta.

Esim. mulle esitetään pyyntö että voinko tulla hakemaan paikasta X tai voinko käyttää kaupassa. Suhtaudun asiaan nihkeästi sillä pyynnön jälkeen tulee selityksiä jotka haistan paskaksi. Viitsimättömyys verhotaan tekosyyhyn.

Toinen esimerkki on pyyntö hiusten värjäämisestä. Sovitaan päivä ja kellonaika. Värjäyshommaan menee koko päivä ja siihen liittyy ruuanlaittoa, höpöttelyä ja kahvinjuontia. Mahdollisesti myös torkkumista sohvalla. Ajanviettoa perheen kesken. Hiusten värjäys on sivuseikka tavallaan koko hommassa, tai ainakin minulle on. Se toimii tekosyynä tavata perhettä säännöllisesti, koska saamaton perseeni ei käy kylässä.

Maailma on mulle iso ristiriita. Täynnä sääntöjä joiden en näe pätevän. Kierrätetään muna huurussa koska se on hyväksi. Samaan aikaan valmistetaan tavaraa joka ei kestä, jotta ihmiset ostaisivat uusia. Metsään menee. Tekopyhää. Enkä mä näe tässä mitään foliohattuilua. Terve maalaisjärki riittää siihen että näkee miten nurinkurista moni asia on. Syyttävä sormeni menee vain ihmisiin yleisesti. Kuten olen todennut että ihminen on tämän maailman syöpä. Enkä mä ole halunnut olla osa tätä kaikkea, olla osa sitä syöpää joka maailmaa nakertaa. Häpeä siitä, että on samanlainen kuin kaikki muutkin, ihan sama mitä valintoja tekee. Joku muu tekee ne valinnat tyhjäksi kun katsoo kokonaiskuvaa, ei riitä että mulle tulee kiiltokuvalupauksista parempi mieli. Kun ei edes tule, haistan ne tyhjiksi lupauksiksi. 

En ole löytänyt keinoa blokata näitä ajatuksia, oli parempia vuosia mutta en tiedä mitä tein eri tavalla. Ikä tuo lisää kokemusta elämästä ja maailmasta, eikä se ainakaan onnea tuo. Mulla on asiat hyvin, mutta ahdistus ja kiukku ihmiskuntaa kohtaan eivät hellitä. Eikä syyllisyys.  Näen kokonaiskuvan päässäni koko ajan ja olen osa sitä. Veikkaan että ihminen joka asuu kolmannessa maailmassa hökkelissä tai kadulla ei kelaa tällaisia asioita. Arvomaailma on hyvin erilainen. Ei jää aikaa miettiä turhia asioita kun on kyse omasta hengestä. Kadehdin suku ja perhekeskeistä arvomaailmaa jollain tapaa. Vanhuksia ei dumpata laitokseen vaan kaikki asuvat saman katon alla. En ole päässyt ajatusjatkumossa vielä niin pitkälle, että mikä perhekeskeisessä kultuurissa on erilaista kuin esim. täällä Suomessa. Mielessäni esiin nousee kunnioitus vanhempia kohtaan eli tapakasvatus, urakeskeisyys ja raha on mahdollisesti myös pienemmässä asemassa. Koska jos on uraputkessa niin ei niitä omia vanhempia ja isovanhempia ehdi nähdä saatikka hoitaa, eikä siitä saa rahaa jolla kustantaa elämää täällä. En tiedä mikä näistä on ratkaisevaa. En ole tutkinut maailmankolkkia joissa perhe tulee ensin. Esim.kulttuuria,tapakasvatusta, yhteiskuntarakennetta ja hintatasoa jne.

Oho melkein innostuin

Sain inspiksen johon olis tullut kuviakin. Kumma juttu, ettei luuri ollutkaan yhteistyöhaluinen. Helppo ja nopea juttu muuttui jo liian monta mutkaa omaavaksi hommaksi, joten unohdetaan se. Aamulla olin täynnä energiaa ja suunnitelmia, no se hävisi johonkin n.klo 10.00. Tilalle tuli hiipivä ahdistus ja olo siitä että tuleeko paniikkikohtaus. On sellainen hassu olo. Tiedostan että olen levännyt liian vähän, syönyt liian vähän ja juonut liikaa kahvia.

Olis ihan helppo juttu tiedossa. Hakea Turmion Kätilöiden keikkaliput keskustasta ja sen jälkeen luistimet teroituksesta. Tarttis siivota ja laittaa ruokaa. Aikaraja näille klo 14.00 mennessä. Siinä vaiheessa kun muut ovat jo kotona en tee mieluiten enää mitään. Siivous ei ole pakollinen mutta se on odottavien asioiden jonossa. Kaoottisuus on lamauttavaa ja harhautuminen helppoa. Tästä kun nousen niin pääsen ovesta ulos kahden tunnin kuluttua. Kotoa lähtemiseen liittyy niin monta välivaihetta pukemisineen. Ja kun olen valmis, iskee karsea nälkä ja lähtö siirtyy taas puolella tunnilla.

Tuntuu että on kykyä vain lojua sohvalla ja tuijottaa seinää. Kroppa iskee jarrua kun pitäis toimia. Hei mä laitan sykkeet ylös ja lisään vähän sellasta jännää tunnetta tohon solisluiden alapuolelle ja solar plexukseen, eiks oo ihan hyvä diili. Et sä tänään tee mitään, lojut vaa laiska lotko.

Casa Pascaa

Sosiaalinen ähky, kiintiö täysi. Viikonloppuna oli hulinaa ja on vähän tukkakin kipeä. Hämmästyin miten paljon joku voi tuntea ihmisiä tai on tutustunut niin moneen, eikä paikalla ollut edes kaikki. Kaupan päälle meiningistä alkoholin aiheuttama mielialan lasku, sehän ei petä koskaan, vaan saapuu 100% varmuudella sulostuttamaan päiviäni. Aiemmin sitä pystyi korjaamaan ulkoilulla ja siivoamisella tai jonkun sarjan katsomisella. Mielekkäällä tekemisellä. Nykyisin siihen ei tunnu tepsivän enää mikään muu kuin aika. Neljän päivän jälkeen mieliala saattaa nousta, niin että huvittaa muukin kuin murjottaminen. Vajoan yhä syvemmälle sosiaalittomaan elämään, tututkin ihmiset tuntuvat jotenkin raskailta. Ja niitä joiden kanssa vietän aikaa joskus harvoin, on vain kourallinen. Mielummin valitsen kirjat ja hukun niihin viikoiksi. Havahduin siihen että en käy ulkona, edes hengaamassa itsekseni jossain metsässä kuten aiemmin on ollut tapana. Motivoidun harvoin mistään ja nykyisin tuntuu että vielä vähemmän. Hyperfiksaatiot loistavat poissaolollaan :(

Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän pidän ihmisistä. Ei se ole henkilökohtaista vaan persoonaani liittyvää. Sosiaalinen työ vie loputkin. Mä en ole myöskään ihminen jonka seuraan muut hakeutuvat, enkä kenenkään lempi/ykkösvalinta. Lähimmät ihmiseni ovat samantyyppisiä joiltain osin. Pari läheistä ja turvallista ihmistä joiden kanssa voi joskus viettää aikaa.

Tuli mieleen Halla-mummo. Kun tuli vieraita, niin mummo meni makkariin ja lätkäisi oven kiinni. Tuli vasta kun vieraat olivat lähteneet. Ei ollut tarpeeksi tuttuja ihmisiä.

Kosmetiikkahöpinää

K-team päivillä 2.11 2024, johan edellisestä kerrasta onkin jo "muutama" vuosi aikaa... ehm 17 vuotta jos tarkkoja ollaan. Lähtö täältä 7.15 ja bussiin lahdesta 8.15. Pelivaraa ajallisesti puolisen tuntia jos tulee jotain ylläreitä. Edustin kosmetiikkapuolta ja kävin koulutuksissa jotka kestivät klo 14.00 asti. Jälkikäteen ajatellen huomasin kuinka syvällä olen K-beautyssa, eli korealaisessa kosmetiikassa. Länkkäri "uutuudet" ja niissä olevat koostumukset eivät nappaa pätkääkään. Ei tietenkään k-beautyn puoleltakaan aina löydy toimivia tuotteita, yleensä kyse on väärästä meikkisävystä tai tuotteesta joka kirvelee tai ei toimi muiden tuotteiden kanssa yksiin. Ajan kuluksi kävimme maleksimassa Triplan kauppakeskuksessa ja pääsin Yeppoon hiplaamaan tuotteita. Olin kiinnostunut lähinnä koostumuksista ja tuoksuista, koska sitä ei näe,tunne tai haista verkkokaupassa. Reissun toinen kohokohta oli Puolenkuun Pelit-myymälä. :D

Ostan yleensä samasta sarjasta mielellään kasvoveden ja voiteen testiin, ensin minikoossa kuukaudeksi. Kriteerinä on myös se että sitä tulisi saada jumbokokoisena (ainakin kasvovesi) eli 400-500ml ja hintaa mielellään alle 25e. Kun sopiva löytyy, olen uskollisin asiakas. Käytän samaa maailman tappiin.

En seuraa TikTokia tai Instagramista mitään, olen vain kuullut juttuja mitkä tuotteet ovat hittejä. Tilaan kosmetiikan euroopasta, koska on saatavilla usein erikoiskokoja tai hinnat ovat vähemmän kuin Suomessa. Suomen korealaisia tuotteita myyvissä verkkokaupoissa on usein loppuunmyyty ne tuotteet joita hankkisin. Ja varsinkin silloin kun on tarjous voimassa. Koska tykkään lajitella niin listasin luottotuotteet.

Kasvovedet

TonyMoly Ceramide Mocchi Toner 500ml, hintaa alle 20e ja on loistava kuivalle iholle. Koostumus vettä paksumpaa mutta seerumia ohuempaa. Tuoksuu miedosti sitruksiselle/ruusuiselle jos Geranium on tuttu niin sille tuoksuu.

Round Lab Dokdo Toner 500ml, 34,99e (kallis mutta esim. tarjouksesta on ihan hyvä ostaa tai ulkomailta) Koostumus inasen vettä paksumpaa, tuoksuton. Korean myydyimpiä kasvovesiä sekä täällä Suomessakin. Ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, koska kuivaihoisena koin ettei ole tarpeeksi kosteuttava ja häviää ihoon heti. Ehkäpä ihossa oli jotain meneillään, koska on toiminut myöhemmin ja tästä jää ihon pinnalle samantyyppinen liukas pinta kuin Mary Cohrin kasvovedestä.

Kiku Masamune Sake High Moist Lotion 500ml, 24,95e. Nestemäinen mutta todella riittoisa. Jättää iholle pienelläkin annostuksella pinnan, kuin sille olisi laitettu kosteusvoide. Ei tarvinnut välttämättä voidetta päälle. Laiskan ihmisen all-in-one tuote :D Haisee sakelle eli käyneelle, mutta onneksi se ei jää leijumaan. On vartalonhoidossa luottotuote, koska kasvoille laitettuna aiheutti näppylöitä. Japanilainen tuotemerkki.

Numbuzin n.3 Super Glowing Essence Toner 200ml, 22,99e. Geelimäinen, tuoksuu geraniumille. Myydään kasvovetenä, mutta aika rasvainen tuntu jää jos tätä annostelee kasvovetenä. Olen korvannut tällä seerumin jolloin pullo kestää useita kuukausia.

Seerumit

Numbuzin n.3 Skin softening serum 50ml 28,99e, Suomi-hinta on suolainen, mutta muualta Euroopasta irtoaa n.23 eurolla.Muita seerumeita en käytäkään. Tätäkin kuuriluontoisesti ja lähinnä syys-kevät akselilla kun kuivuus vaivaa enemmän.

Kasvovoide

Round Lab Dokdo Lotion 200ml, n.20-27e riippuen mistä ostaa. Tuoksuton ohut emulsio mutta ei häviäkään ihoon kuten moni muu kevyen tuntuinen voide, positiivinen yllätys. Tästä on saatavilla 400ml pumppupullo, mutta toistaiseksi vain koreasta. Sitä odotellessa. Talvella saattaa tarvita pari tippaa öljyä sekaan tai voiteen päälle.

Eivät nämä kaikki ole käytössä samaan aikaan. Yleensä vain kaksi tuotetta. Jokin ylläolevista kasvovesistä ja Dokdo Lotion. Riippuu mitä on saatavilla ja onko jokin kampanja.

Korealaista meikkituotteista käyttöön on jäänyt Bbian Never Die mascara ja silmänrajaustussi, molemmat ruskeina. Lähinnä siksi että pysyvät paremmin kuin mikään muu aiemmin kokeiltu ja ovat saatavilla ruskeana. Monet vedenkestävät tuppaavat leviämään silmäluomiin päivän aikana.

Meikkipohjat ovat olleet yleisesti pettymys. Toki se voi johtua henkilökohtaisista mieltymyksistä eikä toimimattomasta tuotteesta. Misshan BB-voide oli luottotuote monta vuotta, vaikka saatavuus Suomesta oli olematonta ennen 2017. Nykyisellään ei enää ole toimiva tuote. Valuu juonteisiin, huokosiin ja kutittaa kasvoja. En voi sietää meikin tuntua kasvoilla joten meikkivoiteet on lähes automaattisesti karsittu pois kokeiltavien listalta. Jopa ne ohuet. Mineraalipohja on ollut "tunnottomin" vaihtoehto jo kymmenen vuotta. Toinen erinomainen on vahamainen pohja, Ben Nye tai Joe Blasco. Paljon pigmenttiä ja annostus minimaalinen. Peittää tarpeeksi ohuelti laitettuna, eikä tunnu kasvoilla. Ei valu mihinkään päivän aikana, eikä kirvele.

En kaipaa kosmetiikalta lupauksia nuoruudesta tai muustakaan. Riittää että tuotteet eivät kutita, kirvele, rullaannu tai jätä epämiellyttävää tunnetta ja hoitavat kuivuuden. Tärkein kaikessa on ollut rutiini.

Lopuksi tarina klassikkovoiteesta jonka koostumusta vaihdettiin: 

Bellavita oli voide jota oli meillä kotona usein. Voide oli paksua ja pakattu metallituubiin, tuoksui voimakkaasti. Muistan että rasvasin käsiäni sillä. Myöhempinä vuosina laitoin kasvoihinkin mutta ei ollut menestys, liian rasvaista tai sitten laitoin liikaa teini-ikäiseen naamaani. Muistin voiteen muutamia vuosia sitten ja ostin apteekista hajustetun päivävoiteen. Koostumus oli loistava yövoiteeksi ja tuoksu pelkkää nostalgiaa. Parin päivän käytön jälkeen kasvoni olivat punaiset ja alkoivat hilseillä voimakkaasti, en tajunnut sen johtuvan voiteesta. Onneksi voiteen laitto kirveli niin paljon että jätin sen pois ja parantelin kasvoja muutaman viikon. Sitten uudelleen Bellavitaa, sama punoitus ja hilseilysirkus uusiksi. Tarkempi tarkastelu voiteeseen paljasti sen sisältävän 0,15% retinolia, vanha koostumus sisälsi retinyylipalmitaattia. En tajunnut että uudistetun version käyttö vaatii ihon totuttamisen retinoliin, eli voidetta käytetään asteittain kerran viikossa tai lantrataan toiseen päivävoiteeseen. Eipä ollut uudistuksen jälkeen ohjeistusta missään, nykyisin löytyy kyllä. Taisi tulla palautevyöry koska uskon että en ollut ihoreaktion kanssa yksin. Retinoli on kyllä tehokas anti-age aine, mutta kaikkien iho ei siedä sitä totuttamisesta huolimatta. Kaikkea pitää kokeilla :D

Seesteisempää

Seesteisempi kausi. Ei tunnu ikä tai identiteettikriisiltä. Vuoren kokoinen väsymyskään ei riivaa. Ainoat vuoret täällä ovat pyykkiä ja tiskiä. Korkeus on vakio.

Asia jota kaipaan teini-iästä ja varhaisaikuisuudesta on tietynlainen naiivius. Kun ei ollut kokemusta elämästä vaikka oli muka tarpeeksi. Se,että halusin uskoa ihmisten vilpittömyyteen on ristiriidassa sen kanssa että ihminen on mun mielestä tämän maailman syöpä. Enkä osannut ajatella asioita laajemmin kun ei ollut tietoa. En osaa sanoa missä vaiheessa aloin kyseenlalaistaa monia asioita. Todennäköistä on että se tuli pikkuhiljaa. Lähdin helposti kaikenlaisiin hömpötyksiin tai siis innostuin helpommin asioista. Ja nykyhetkellä maailmassa on paljon kaikkea kiinnostavaa nippeliä ja nappelia. Mutta kaiken yllä leijuu kokemuksen varjo. Enkä mä tarkoita kokemuksella nyt vaikeita asioita ja menetyksiä. Ei mun elämäni ole ollut mitenkään erityisen vaikea tai en mä ainakaan koe niin. Hetkittäin on hankalampaa kun ympäristö triggeröi huonoja tuntemuksia/ei toivottua käytöstä. Vaikka naiivius on karissut, lapsenmielisyys ja uteliaisuus ovat tallella.

Täytän lokakuussa 37. Saatan kaivata myös parikymppisen peilikuvaani ja sitä että oli hiukset. Hiustenlähtö on sitä luokkaa että kohta tarvitsee leikata loputkin. En tiedä missä syy, ripset ja kulmakarvatkin katoavat. Veriarvoissa ei ole mitään.