Kankeaa

Erittäin kankea alku uuden lapsen kanssa. Arkirutiinit esikoisen kanssa heittävät päälaelleen ja orastava uhmaikä jyllää päälle univelan kasvaessa luvattomiin mittasuhteisiin. Mies on keskittynyt esikoisen hoitamiseen pääosin ja minulle on jäänyt vauvan hoito. Poden järjestelystä huonoa omaatuntoa koska esikoinen osaa viedä aikuisesta mehut hyvin tehokkaasti. Ja jatkuva jalan polkeminen joka hemmetin asiasta on raivostuttavaa. Isi! Äiti! Joo! Ei! Ääää! EI! Joo! + päälle itkupotkuraivari jos seisot tumput suorina vaatimusten edessä. Mut on aika vaikea olla kylla ja ei samaan aikaan. Kankealla alulla meinasin univelkaa jonka en muistanut olevan ihan tätä luokkaa. Päivisin en saa unta vaikka makaisin sängyssä, silloin kaveri nukkuu pitkiä pätkiä kaikessa rauhassa. Yöllä ei ole hyvä sylissä mitenkään päin, eikä myöskään ole nälkä tai vaippaan liittyvää. Välillä havahdun nukkuvani istualtaan sohvalla vauva sylissä, joka myös on nukahtanut jossain vaiheessa. Kömmin sänkyyn ja juuri kun saan kammettua itseni peiton alle koko rumba alkaa alusta. Mutta parissa kuukaudessa helpottaa :)

Täsmällinen muksu

Laskettu aika koitti 16.10, mitään ei tapahtunut. Oli ihan normaali päivä ja meillä kävi vieraita yms. Heräsin 17.10 kolmen aikoihin kipeään uneen. Näin unta synnytyksestä ja kivusta, enkä ollut varma oliko kipu totta vai ei. Supituksia tuli mutta eivät olleet kovinkaan kipeitä, ajattelin vain että pieru kiertää koska täysi rakko tai ilmainen vatsa saivat aiemmin ikävää kipua vatsan alueelle harjoitussupistusen aikana. Tunti heräämisestä alkoi olla todella kipeää ja siirryin kuumaan suihkuun, väliä supistuksilla oli kuudesta neljään minuuttiin. Viiden aikoihin kiemurtelin kivusta ja soitin vanhemmilleni että lähtevät tulemaan koska en enää kyennyt suihkusta pois. Ei tarvinnut herättää esikoista kun äiti jäi hoitamaan. Kuuden aikaan lähdimme ajamaan sairaalaan ja olin varma että tuskista huolimatta ei ole tapahtunut mitään kummallista aukeamista kohdunsuulla. Ottivat minut sisään n. klo 6.40 ja tutkimuksessa selvisi että olin jo yhdeksän senttiä auki -> suoraan synnytyssaliin ja odottelemaan ponnistamista. Supistukset hiipuivat kuten viime kerrallakin eikä kalvojen puhkaisu auttanut mitään. Tippa käteen ja odottelemaan ja tuntia myöhemmin alkoi ponnistuvaihe joka papereiden mukaan kesti puolisen tuntia. Tuntui ikuisuudelta ja hirveimmältä ikinä. Onneksi viime hetkillä ennen ponnistamista ilokaasu vei pahimman terän kivulta. Tyttö syntyi 8.09. Elämäni kivuliain kokemus, onneksi ei kestänyt kauaa. Esikoisen synnytys alkoi myös yöllä kolmen aikoihin ja sairaalaan lähdettiin puoliltapäivin. Kipu oli mielestäni paljon paremmin hallittavaa tuolloin, nyt se oli sellaista että meinasi taju lähteä. Toipuminen alkoi nopeammin tällä kertaa, eikä tullut kuin pari tikkiä.

Viimeisiä hetkiä

39 viikkoa täysi. Täysi on myös vatsanseutu ja mitta. Maaginen 12.pvä lähestyy jolloin esikoinen syntyi tasan kaksi vuotta sitten. Saa nähdä tapahtuuko kyseisenä päivänä mitään muuta maagista vai haluaako sisarus viettää aikaa ahtaassa yksiössään vielä muutaman viikon. Tuntuu kirjaimellisesti siltä että ahteri repeää ja nivusiin sattuu. Väsymys ei ole ollut niin totaalista kuin aikaisempina päivinä, pieni puuhastelu on auttanut siihen. Tein hapankaalia kolmen kilon kaalista ja jos satsi taas onnistuu, voin tehdä sitten enemmänkin. Hommaa oli tajuttomasti jo tähänkin määrään. En malta odottaa vatsatonta elämää, eikä jakeluun mene että pikkukaveri kohta todella on täällä. Ellei tule yllätyksiä-ikäviä sellaisia. Esikoista odottaessa minulla ei ollut pelkoja mutta nyt tässä raskaudessa olen pelännyt kohtukuolemaa. Pelko ei varmasti hellitä ennenkuin vauva on ulkona ja kaikki on hyvin.