Muistiaukkoja läpi vuosien

Muisti ja ajanhallintaongelmia läpi vuosien. En tajua kuinka pärjäsin koulussa, kunnes en enää pärjännyt. Peruskoulun puolella ongelmia ei ollut ja pysyin hereilläkin kohtalaisen hyvin. Ala-asteella uteliaisuus oli kantava voima, teini-ikäisenä kropassa tuntui kulkevan pelkkä adrenaliini kun kaikki oli jännää ja energiaa riitti kellon ympäri. Myös aihealueet olivat perustasoa. Muistamattomuus liittyi lähinnä tavaroiden unohteluun. Myöhästyin koulusta lähes joka päivä tai olin vähintään viime tipassa. Vierumäelle muuttaessa tilanne parani hieman, mutta edelleen kello saattoi soida kun olin vasta matkalla. Ylä-asteelle kuljin bussilla ja toisinaan näin vain bussin perävalot. Onneksi tuli toinen 5min myöhemmin ja pääsin sillä Hyvin harvoin nukuin rehellisesti pommiin.

Lukion puolella sakkasi kunnolla. Viisi jaksoa, kurssitarjonta, joka tunti eri luokka, eri opettaja. Opeteltavat asiat olivat laaja-alaisia ja informaatiota paljon. Läksyt esseetyyppisiä ja paljon luettavaa. Homma luisui siihen että torkahtelin tunnilla, torkahtelin välintunneilla ja joka paikassa. Siitä mut ainakin muistetaan, unikekona. Mieleisten kirjojenkin luku sakkasi kun en enää muistanut mitä juuri luin. Juoni ei yhdistynyt pääsäni johdonmukaiseksi. Tuntuu että kouluasiatkaan eivät yhdistyneet johdonmukaiseksi. Hommat kasaantuivat ja koko lukio oli räpiköintiä että saan kaiken tehtyä välttävästi. Vitutti että kun aiemmin olin kiitettävän oppilas niin nyt olin välttävän. Orastava taekwondoharrastuskin jäi. Koulussa 8-16, bussilla kotiin, kamat kassiin, ja takaisin bussilla Lahteen treeneihin. Treenien jälkeen 21.15 bussilla kotiin (joskus 20.15 jos ehdin juosta tarpeeksi nopeasti). Kotona klo22.00, sitten läksyt ja nukkumaan ehkä 24.00. Herätys klo 6.00 ja kouluun. Tähän mulla olisi ollut nyt jälkikäteen fiksu ratkaisu, mutta eipä tullut silloin mieleen. Treenikamat kouluun mukaan ja koulun jälkeen kirjastoon tekemään läksyjä sekä eväät messiin. Mutta lukion kokonaiskuvaa se ei silti olisi keventänyt.

Sitten oli parempia vuosia muistin ja ajanhallinnan kanssa. Muutin kotoa pois ja pääsin töihin. Suhteellisen simppeliä, työtä vaikkakin psyykkisesti kuormittavaa. Arki pyöri siivoamisen,ruuanlaiton ja pyykinpesun ympärillä. Ison miinuksen näihin vuosiin toi runsas alkoholin käyttö joka aiheutti masennuksen ja sitä kautta muisti ja mielialaongelmia. Ne katkesivat kun tulin raskaaksi.

Arjenhallintakyvyt ovat olleet ihan kohtalaista tasoa. Olen aina maksanut laskut ajallaan. Pesen pyykit säännöllisesti ja siivoan. Laitan myös ruokaa vaikka mielummin kierisin vaikka tulisilla hiilillä. Tässä kiteytys kuinka arjenhallinta sakkaa: Läsnäolo on vaikeaa. Pyykit unohtuvat koneeseen usein, poltat ruuan kun lähdet tekemään muuta. Nopea projekti paljastuukin monen tunnin hommaksi ja on pakko jättää kesken koska työt alkavat. Projekti on kesken määräämättömän ajan koska kipinä siihen katosi, eikä ajatuksesta saa enää kiinni. Imuroinnin lomassa istahdat sohvalle syystä X, huomaat istuneesi siinä monta tuntia omassa ajatusvirrassasi. Imuri jää keskelle lattiaa pariksi viikoksi. Roskapussit eivät sentään enää kasaudu. Niin simppeli asia kuin tehdä hommat loppuun ja viedä kamat takaisin paikalleen- ei onnistu :( Nykyisin onnistuu paremmin, edes vähän. Tämä kaikki on ristiriidassa sen kanssa että keskeneräisyyden sietokykyni on huono. Kääntöpuolena on se että siivous lähtee lapasesta. Pyykkikone pyörii kellon tarkkuudella koko päivän, siivous on millintarkkaa. Huomaat siivonneesi intensiivisesti koko päivän, et ole muistanut syödä tai juoda. Projektia suoritetaan niin kauan että on valmista, syömättä ja juomatta kun flow on päällä.

Lasten syntymä vei muistamattomuuden uusiin sfääreihin, kun kylkeen tuli paluu työelämään niin portti toiseen ulottuvuuteen oli täysin auki. Unohdan päivämäärät, sovitut asiat, maksaa laskut. Kaikki tavarat ovat Tallessa-nimisessä ulottuvuudessa jonne kukaan ei pääse. Wilma-viestit kasaantuvat, pyykit kasaantuvat, en muista mihin jätin auton jos en käytä lähes samaa ruutua. Ruuanlaitto on edelleen vaikeaa, en saa sitä itsestäni ulos, teen mielummin mitä tahansa muuta vaikka se on helppo arkirutiini.

Taas lapioitavaa

Se on kummaa huomata kuinka ympäristössä tapahtuvat asiat triggeröivät ahdistusta. Mulla on kyky skannata ihmisten käytöstä/eleitä liiankin herkästi. Se liittyy ehkäpä perheessäni esiintyneeseen runsaaseen alkoholinkäyttöön ja arvaamattomuuteen. Koska tunnen ihmiset joiden kanssa elän, osaan kertoa mitä tapahtuu seuraavaksi. Moni ei edes huomaa oman käytöksensä kaavoja. Virhearvioita tulee tietyistä asioista, koska luen niitä vääristyneesti.

Hiljaisuus parisuhteessa on mun päässä aina huono juttu. Näen sen mustan pilven joka alkaa kasaantua ja kohta alkaa syyllistäminen ja tenttaaminen. Tulee ahdistus ja ajatuspyörä pyörii, onneksi jo nykyisin ei enää pyöri sellaisesta tavallisesta arjen hiljaisuudesta. Hiljaisuus voi olla muutakin kuin tuleva paskamyrsky. Huonompi päivä, mielessä on oma ajatuskuplansa tai murheita.

Toinen skenaario on se että yövirkku puoliso menee sänkyyn aikaisin, eikä sano mitään. Ensimmäinen hälytyskello. Menen perässä, koska on normaali nukkumaanmenoaikani. Tiedän että puoliso ei nuku, mutta ei myöskään sano mitään. On painostava hiljaisuus. Mun paniikkinappula on pohjassa siinä vaiheessa, koska kaikki merkit viittaavat siihen, että asiat ovat vinossa. Todellisuudessa kaikki on hyvin, enkä ole huomannut yhtä puuttuvaa asiaa. Puolisoni on levollinen, ei syvään huokaileva ja koko ajan kylkeä kääntävä ihmisrötkö. Onneksi siihen auttaa, kun sanoo että mulla on nyt vähän vainikset.Onko sulla kaikki hyvin? Ja asia on loppuun käsitelty.

Elämässäni oli kauan sitten kausi kun asioita puitiin sängyssä, siinä vaiheessa kun olin nukahtamassa. Paskaa tuli yhtäkkiä niskaan kun oli nukahtamassa.

Homma meni kutakuinkin näin: Mykkäkoulua koko päivä, kysyttäessä ei mikään vaivaa. Normaalia aikaisemmin sänkyyn. Kun koitan saada unta, toinen huokailee dramaattisesti ja kääntelee kylkeä levottomasti. Kysyttäessä ei mikään vaivaa. Kunnes sitten olen nukahtamassa, niin alkaa tenttaaminen vieraissa käymisestä ja siitä miksi menee niin kauan kaupassa ja miksi olen poistanut kännykästäni viestejä yms. kyttäämispaskaa. Riita on pystyssä ja yöunet poissa.

Toisaalta pidän tätä osittain miestapana. Mielipaha tuodaan sänkyyn. Nukkumaan käydessä huokaillaan syvään ja pyöritään levottomasti. Toivotaan että puoliso huomaa jonkin olevan pielessä. Olen kuullut samanlaisia tarinoita myös muilta.

Olen huomannut myös, että tosi monelle hiljaisuus parisuhteessa on huono asia. Mä olen ollut aina aika vähäpuheinen. Puuhaan omiani, luen kirjaa tai olen poissaoleva, koska pää tuottaa ajatusrallia ja olen siellä mukana. Näkyy tyhjän tuijottamisena. Puoliso turhautuu kun ei saa mitään irti, tentataan miks mä en sano mitään ja oikuttelua kun on kuvitelma, että mun hiljaisuuteni on vihaisuutta. Tai suunnittelen vähintään eroa tai olen syyllisen oloinen hiljaisuudessani. Mua selkeästi vaivaa jokin kun olen hiljaa. Onneksi nämä ovat mennyttä elämää ja saan olla hiljaa koska se on mulle ominaista.

Välillä myös tulee ahdistusta siitä että puoliso testaa minua. Reaktiokalastelua. Sitäkin on tehty. Että tahallaan käyttäydytään välinpitämättömästi tai annetaan väärää tietoa. esim.yllättävät vapaapäivät jätetään kertomatta (olinhan saattanut sopia jotain epäilyttävää), jos pääsee aiemmin töistä niin ei kerrota (mahdollisuus saada rysän päältä kiinni) tai sitten voi suorittaa pistokokeita työpaikalle jeejee. Ei voi luottaa puolison käytökseen, vaan on epäilys, että siinä piilee huonot tarkoitusperät.

Villen kanssa on lähes 15 vuotta takana ja olen aina voinut luottaa vilpittömyyteen. Siihen että mua ei testata huvikseen eikä kytätä. Pystyn ohittamaan triggereitä tietyn verran,mutta jos niitä tulee samaan tilanteeseen liittyen liikaa, niin mielessäni vahvistuu että kaikki on pielessä. Ville on varmasti saanut mun harhaisista ajatelmista paljon turhaa paskaa niskaansa. Ainakin niillä kerroilla, kun en ole osannut sanoa että nyt pyörii sontapallo. Psykoosit tulille vai miten se menikään :D

Mä luin Henriikka Rönkkösen Rakkausshokkihoito-kirjan ja tunnistin itseni. Se sai ajattelemaan taas näitä juttuja. Kun luulin että kyttääminen oli se isoin tekijä miksi ahdistun tai paniikki alkaa hiipiä. Kun toinen on hiljaa tai on sanonut jotain väärällä äänensävyllä niin alkaa ajatuspyörä pyöriä. Ero on valmis ja riita.

Hei kuka vei verhot?

Sumuverho on poissa, se päänsisäinen. Tai siis tavallaan on. Muuton jälkeen sain energiaa jota odotin pitkään. Ihan omituista. Joko kevät eli lisääntynyt valo toi energiaa tai sitten syy on muualla.

Päiväkirja paljastaa että infernaalinen väsymys on ollut seuranani loppusyksystä 2020. Olen valittanut siitä usein ja päiväkirjan kirjoitusrivit putoavat koska olen nukahtanut istualtani. 10 tuntia unta, päikkärit ja silti tunnen että olen valettu betoniin. Lääkäriin menin 2021väsymyksen ja muistamattomuuden takia. Verikoe ei paljastanut mitään, mutta muiden liitännäisten johdosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon. Ja lopputulemana oli ADD. Ilman jäätävää väsymystä en olisi hakeutunut lääkäriin, enkä olisi koskaan saanut tietää mikä tässä elämässä on ollut vinossa-alusta asti. Aiemmilla kerroilla on isketty masennuslääkeresepti kouraan mutta se ei ole auttanut. Tai siis kyllä tavallaan, mutta nukahtelu paheni.

Sementinohut väsymys ei ole ollut poissa vain päivää tai kahta. Vaan lähes kuukauden. Olen iloinen. Vanhasta asunnosta jäin kaipaamaan takapihan laventelipuskia jotka istutin omin pikku kätösin, sekä kahta vessaa. Pyykkituvan käyttö täällä tulee ihan selkärangasta ja jostain syytä toimii mulle paremmin kuin oma pesukone. 

Kosmetiikkahöpinöitä vähän. Lumenelta tuli uusi kosteuttava päivävoide SPF50. Ajattelin ensin että "jaahas, taas joku höpöhöpö-aurinkovoide jossa on _muka _ohut_ koostumus länkkärityyliin". (Taustana ennakkoluuloihin on, että käytän korealaisia aurinkovoiteita, joissa koostumus on oikeasti ohut ja länsimaiset versiot ohuista voiteista ovat lähinnä vitsi). NOOOOHH, jouduin syömään ennakkoluuloni... Lumene yllätti positiivisesti, koostumus kuin korealaisessa aurinkovoiteessa. Täysi kymppi!

Korealaisissa voiteissa on monesti kemiallinen filtteri ja koostumus ohut, ei vedenkestävä. Käytetään joka päivä ihonhoitorutiinin viimeisenä vaiheena ennen meikkiä. Länsimaissa hölväämme itsemme päästä varpaisiin samalla voiteella, joka on myös vedenkestävää koska olemme rannalla. Koostumus on luonnollisestikin paksumpi. Koreassa aurinkosuoja on osa päivittäistä ihonhoitoa, länsimaissa lähinnä sesonkiluontoista loma ja aurinkorantakamaa.

Huomaan myös että täällä aurinkosuoja tarvitsee sisällyttää päivävoiteeseen, markkinoida tuote päivävoiteena. Pelkkänä aurinkosuojana kasvoille, tuote ei olisi niin vetoava. Koska aurinkovoide mielletään yhä sinne rannalle.

Muuttotintti

Aika lentää tästäkin pesästä. Aikomukset asua tässä, kunnes lapset muuttavat kotoa, meni metsään. Kiikareihin ilmestyi edullisempi asunto, kerrostalosta. Vaikka kuinka tahtoisin omakotitaloon niin musta tuntuu että lapsiperhearjen ja työelämän lisäksi energiaa hoitaa omakotitaloa ei löydy millin vertaa. Voin harkita minitaloa sitten kun olemme Villen kanssa kaksin. Tai molemmille omat minitalot samaan pihaan :D Niin ettei peliäänet kuulu.

PRETTY MUCH

 

Pakkaamisen sijaan istun tässä olemassa hyödyllinen. Muutto on 24pvä ja pari laatikkoa tehty. Eli kiire tulee. Olen erinomainen käyttämään kaiken annetun ajan.

Keloja

Sitä tavallaan kuvittelee, että iän mukana hyväksytyksi tulemisen tarve vähenee. Jollain tapaa kyllä. Ei tarvitse tykätä samoista asioista kuin ikätoverit, eikä olla mieliksi jotta kuuluisi porukkaan. Ryhmäpaine vähenee. Aikuisiällä näkyvämmäksi on tullut tarve tulla ymmärretyksi. Siksi hyvin usein selitän itseäni. Jos ihmiset eivät tunne minua, niin näyttäydyn outona ehkäpä, enkä halua sitä.

Tunnen itseni vieraiden seurassa todella vaivaantuneeksi. Suusta tulee kaikkea joka ei liity yhtään mihinkään, enkä saa ilmaistua asioitani järkevästi. Haluan tilanteesta pois jos ei vain ole mitään sanottavaa. Useimmiten ei olekaan ja sitten olen hiljaa ja näytän nyrpeältä. Siitä saa mielikuvan että olen tympeä enkä edes tervehdi. Kyse ei ole siitä, tympeydestä. Mun on monesti vaikea edes tervehtiä kun tilanne tulee yllättäen ja mulla on homma kesken. Tilanne johtaa siihen että jatkan tekemisiäni ja jätän tervehtimisen huomiotta vaikka tiedän että niin olisi pitänyt tehdä. Olen hiljaa jos ei tule mitään mieleen, välillä tulee senkin edestä jotain aivan randomia.

Lähtökohtaisesti en halua uskoa ihmisistä pahaa. Mutta mulle tulee uusista tuttavuuksista helposti huonot vibat. Ajattelen että ihmiset ajattelevat minusta pahaa ja hengaavat kanssani vain kohteliaisuussyistä. Siihen vaikuttaa ystävyyssuhteiden pitämisen vaikeus ja se että niitä ei juurikaan ole ollut koskaan. Olin kakarana outolintu ja tunnen sen yhä edelleen. Huonot fiilikset ja pettymyksen tunne triggeröityy helposti pienistäkin asioista. Riittää että haistan potentiaalisen ystävän. Stimulanttilääkityksen aiheuttama vainoharhaisuus ei ainakaan asiaa auta. Onneksi sitä on harvoin, mutta tunnistan sen kun lähtee keulimaan.

 Olen aina väsynyt, huonomuistinen enkä motivoidu oikein mistään. Stimulanttilääkitys aiheuttaa lievää vainoharhaisuutta. Viihdyn itsekseni koska sosiaalisuus on raskasta muun maailman ohella. Tapani tutustua on vähintään mielenkiintoinen. Jaetaan vikoja, sitten jaetaan traumoja. Jutellaan "kevyistä" asioista. Heitetään mustaa huumoria. Läheisimmät saavat kaksimielisetkin vitsit. Käytännön piloja ja mauttomuutta. Mutta se ei tule esiin ihan heti. Jos vielä näiden jälkeen tulee viestiä, että hei lähetkö hengaamaan, niin sitten on uskottava että kyllä tästä jotain tulee.

Ei kaupallista potentiaalia

Haha. Luen kirjaa, jonka olen hankkinut siskolleni joululahjaksi 2006. Samettikantinen Nightwish-kirja. Kiteyttää sen ajanjakson jonka itse muistan bändistä. Oma polkuni bändiin erkaantui 2005, toki se aina taustalla pyörii ja seuraan vähän mitä siellä on ajankohtaista. Mutta bändi on yksi iso osa sitä "nuoruuden identiteettiä". Ihme ettei omassa kirjahyllyssä tätä kyseistä teosta ole. Ehkä se menee hankittavien listalle. End Of Innocence-dvdtä katsottiin uudestaan ja uudestaan niin että kaikki replatkin menee melkein ulkoa :D:D:D 

Sain käsiini joskus Nightwishin ekan sinkun Carpenterin sekä Sacrament Of Wilderness-sinkun ja saattoi olla vielä  Sleeping Sun (4 ballads of the eclipse). Sitä mihin ne joutuivat, ei muistikuvat kerro. Ehkä myin ne, ehkä annoin ne jollekin. Toivottavasti Sallalle. Ajattelin jostain syystä että en tee enää CD-levyillä mitään. Vaikka musiikkimakuuni kuuluu paljon metallimusa yms. niin levyhyllystä löytyy lähinnä just sitä tuuba-osastoa :D Bodomit puuttuu kaikki, Type O Negative puuttuu kaikki, Theatre Of Tragedy puuttuu kaikki, Amorphis puuttuu kaikki.

Pohdin välillä että vieläköhän kyseinen crew, joka kirjassa pyörii bändin mukana, on kuvioissa. Mun päässä bändin tyypit ei edes vanhene.

Luppoaikaa

Paluu vanhaan duunipaikkaani on ollut hyvä päätös. Puolitoista vuotta takana ja töihin on edelleen kiva mennä. Toki on kiireitä ja perfektionismi vaivaa mutta koitan opetella priorisointia. Tuli mieleen auktoriteeteista että kun tulee joku iso johtaja käymään niin ihmiset alkavat käyttäytyä ihan omituisesti. Jostain syystä tuntematon ihminen tai toisen titteli tai lompakon paksuus ei herätä minussa mitään tuntemuksia. Kunnioitus täytyy ansaita. Noudatan mielelläni sääntöjä jotka on kirjattu paperiin, sellaisia toimintatapa-sääntöjä. Hyvät käytöstavat tulevat aikalailla itsestään.

En tajua miksi esimiehille/johtajille/auktoriteeteille tms. pitäisi tarjota kiillotettua kuvaa. Se ei ole realistista.

Muistan taas ihme juttuja. Luokkakaveri esitteli poskihammastaan mulle kun ne juuret tulivat ikenestä ulos ihan oudosti. Saattoi olla -96. Muistan Myllypohjan ala-asteelta luokkakavereiden nimet paremmin kuin esim.ylä-asteelta tai lukiosta. En tiedä olisinko vieläkään valmis minkään asteen luokkakokoukseen vaikka peruskoulun aloittamisesta on ihan just 30 vuotta. Ei pahalla mutta ehkä katkerasti. Ei hyvällä ainakaan. Muistan että tosi monet likat oli sellaisia "muita parempia". Eikä mielikuva muuttunut lukion aikana kun osuin samaan kouluun.

Teini-iästä muistuu mieleen kummia hajuvesipulloja vaikka valmistaja olisi hukassa. Oli Donnaa, Lauraa ja Madonnaa. Ylä-asteen kestosuosikit Ralph Laurenin sininen pullo, Flower By Kenzo ja Jennifer Lopezin Glow. Ralph Laurenista tulee mieleen Leijonaa kokiksella ja Ripsipiirakan CD-levy.

:D Just näin