Hyvä olla planeetoilla

Nyt taas on ihan eri moodi päällä. Hyvä olla, ideoita piisaa ja naurattaa. Sisällä kuplii ja tuntuu sellainen onni ja hyvä olo. En osaa paremmin selittää. Kestäisipä tää ikuisesti, mutta kokemuksesta tiedän että kestää korkeintaan viikon tai kaksi sen jälkeen palaa normaaliksi itsekseen jonka olotila on koko ajan vähän negatiivisen puolella. Tai vaihtoehtoisesti levottomuuden, ahdistuksen ja turhautumisen pyhä kolminaisuus kietoo mut takaisin kuplaansa. Siinähän sitten taas räpiköin pimeässä. Katsotaan miten käy. Keskustelen ihmisten kanssa pääni sisällä, se tuntuu mukavammalta kuin keskustelu oikeasti. Sitten käy niin että tavatessa en löydäkään mitään sanottavaa. Jännityn kun pitäisi lähteää viettämään sosiaalista elämää, jännityn kun meille tulee vieraita. Käden hikoavat, olo on kuin kahvipannullisen jälkeen. En ole aiemmin tajunnut sosiaalisuuden ja jännityksen liittyvän toisiinsa, ainakaan näin voimakkaasti. Sanoin äidille siitä ja se sanoi että tervetuloa kerhoon. Muistan että ennen asiakaspalveluduunia minua vaivasi sama, duuni helpotti sitä. Nyt olen ollut kotona monta vuotta ja sosiaalinen elämä on kutistunut, joten vaiva aikoo palata. Mulla on projekti hiustenvaalennus. Soodapesulla lähti väriä, seuraavaksi askorbiinihappoa. Sit taas viikon päästä soodaa. Päänahka varmaan tykkää hyvää -_- Äiti kävi kylässä, katottiin Tarot-kortteja. Hyvä olla välillä vähän planeetoilla, kun on kerran planeettaystäviä.

Joko taas?

Pyhä kolminaisuus: Turhautuminen, ahdistus ja levottomuus. Lisäksi päälle puskee väsymys ja itkeskely. Tätäkö tämä taas on lähes neljän vuoden tauon jälkeen? Mä en edes muistanu miltä tuntuu haluta pois/kadota olemassaolosta. Tää demoni iski kyllä salaman lailla taas muistikuvat johonkin tunnemuistiin. Samanlainen olo, niin väsynyt ja raskas ettei jaksaisi edes hengittää. Plussaa että ruuanlaitto sujuu taas, eikä toi paska fiilis ole päällä koko ajan. Se vaihtelee päivässä on/offilla monta kertaa. Illalla on pahinta kun pitäs nukkumaan käydä, yötkin ovat levottomia. Heräilyä ja ihan ihmeellista unensekaista kauhun tai pelon tunnetta. Unihalvauksia. Kummallista. Toisaalta tää voi olla seurausta siitä että kevät alkaa tulla. Kukapa sen tietää. Mulla on usein vaikeinta tammikuusta huhtikuuhun. Kauhee overdrive tai sit passivoituminen+kiukkupaskaa. No jos toi harrastelu auttais ni menis aika nopeemmin :) Löysin Lahdesta hennaa, tosin jo viime keväänä. Pussi on puoli kiloa ja hintaa 4,90. Aika karkeaa tavaraa joten jos meinaa tatuointeja tehdä niin joutuu sihtaamaan useamman kerran. Väri on intensiivinen. Tatuoinneissa taittuu selkeästi ruskeanpunaiseen kuin tummaan punaiseen. Sormissa 12 tunnin vaikutusajalla väri tummuu oranssinmustaksi. Paketissa lukee Product of Iran, Red Henna. Itse hennajauhe on pakattu kangaspussiin jossa lukee Hana Atabake ja Aazam Yazd. Väri tarttuu suht nopeasti ihoon, yhtä nopeasti kuin kokeilemani BAQ hennat kuten Hennacat's cream ja Rajasthani Organic, mikäli tahnan teko on mennyt just eikä melkein.

Vetämättömyyden karkoitusta

Väsymys piinaa, vuorotellen ylivirkeyden kanssa. Tuntuu että silmät ei aukea missään vaiheessa päivää. Ehkä sit illalla seitsämän aikaan, paitsi eilen. Olen koittanut saada vetämättömyyttä pois liikunnalla, mut jotenki ei inspaa mikään. Tankoilu piristää jonkii verran kun sujuu omasta mielestä ihan hyvin. Ja kaikenlisäks se on hauskaa. Ysärit soimaa ja tangolle keikkumaan. Kädet ja ihan kummalliset lihakset ovat kipeinä pari päivää joten en uskalla keikkua tuossa edes joka toinen päivä. Satutin olkapääni n. kuukaudeksi aiemmin joten veikkaan että aloitin ehkä turhan rankasti ja laiska kun olen niin lämmittelyt jäivät väliin. Ehkä opin jotain... Sanoin itseni irti duunista, koska aion lähteä opiskelemaan ensi syksynä. Työn, duunin ja perhe-elämän yhdistäminen saattaa olla turhan rankkaa. Kymmenen vuotta kirjoilla samassa duunipaikassa vaikka kesätöihin piti mennä vaan yhdeksi kesäksi :D Vaikka olen ollut vajaat viisi vuotta poissa työelämästä, silti painajaiset töistä jatkuvat. Eihän siellä ole enää tuttujakaan :o Kirppiksillä ei ole tullut käytyä, paikallinen on niin surkea. Joulu on kirjaimellisesti lusittu, sukulointia stressiä, riitaa ja univelkaa. Uusi vuosi toivottavasti uudempia tuulia :)

Aaltoliikkeitä 2

Kyllä huomaa että on mieli muuttuva. Keväällä oli draivi päällä joka ehtyi kesän aikana.  Kesää piinasi väsymys ja innottomuus pääosin. Tuntuu että joku kuorsaa pään sisällä eikä suostu lähtemään. Pelkään jatkuvasti sitä että alkaa taas masentaa enemmän. Kestovitutus, turhautuminen sekunnissa. Välillä toivoisin että söisin vielä Cipralexiä, se vei vitutuksen ja oli hyvä olla. Miinuksena yökötys ja yyberi väsymys. Vitutukseen toimii kävelylenkki tai metsässä kykkiminen, tekeminen. Mut aina ei ehdi. Koitan saada taas lenkkeilystä kiinni koska selkeästi siitä on apua mielialoihin. Kävin poimimassa nokkosen siemeniä viikko sitten ja oli mukavaa. Puhun itsekseni ja niille kasveille joita kerään :D Suurin ongelma ja huono tapa on varmaan se että mulla jää negatiiviset ajatukset kiertämään kehää ja takerrun negatiivisiin asioihin mielettömän helposti. Koitan opetella siitä pois koska selkeesti on parempi mieli kun ei stressaa asioista joille ei yksinkertaisesti voi mitään. On hyvä aloittaa siitä että on hetkessä enemmän läsnä ja kiinnittää huomiota sellaiseen mikä saa nauramaan ja ilahduttaa. Vaikka olenkin monesti hapan niin silti haluan tuoda iloa toisille ja ilahduttaa huomaavaisuudella. Omassa arjessa se ei ehkä toimi niin hyvin koska tavallaan siinä on koko ajan eikä näe sen arkilaatikon ulkopuolelle. Miksei sitä puolisoakin voisi ilahduttaa vaikka pesemällä kahvikuppi valmiiksi keittimen luo tai kiittämällä erikseen siivouksesta. Pieniä asioita mutta suuri merkitys.

Mihin se kesä meni?

Alkukesä hävisi johonkin. On ollut polttarit, festarit, häät ja rantakelejä. Kävin Natural High Healing-festareilla, jäi mukava fiilis tapahtumasta kaikinpuolin vaikka en olekaan joogan enkä meditaation yms.harrastaja. Mutta oli kiva käydä vähän haistelemassa tunnelmaa ja menen kyllä ensi vuonnakin. Löysin Lushin Karman uudelleen ja se jää käyttööni aiheuttamaan pahennusta kanssaihmisissä. Kavereiden sanoin haisen suitsukekaupalle mutta mikäs sen mukavampaa nyt kun nenä antaa periksi. En siis uita itseäni siinä mutta tuoksu on tyrmäävä ja jakaa mielipiteet vahvasti.

Kevättä

Long time, no see. Kaikenlaista on maailmaan mahtunut. Henkilökohtaisia kriisejä, pohdintoja elämästä, liittyen aikalailla siihen miksi olen tällainen ja miten voisin olla parempi. Mitä elämässäni haluaisin ja mikä tuo tyytymättömyyttä. Mikä on tehnyt musta materialistin jnejne. Loppupeleissä törmään edelleen samoihin ristiriitoihin kuin nuorempana. Syy voi olla siinä että en sitten olekaan muuttunut niin paljoa loppuenlopuksi vaikka olen muuta kuvitellut. Voin sanoa kyllä että aurinko paistaa risukasaan enemmän kuin vuosiin. Pää ei ole ollut täynnä sumua satunnaisia laiskoja päiviä lukuunottamatta. On jotenkin kevyt olla, eikä ahdistus paina solar plexusta joka ikinen päivä. Kirjoittaminen auttaa purkamaan tunteita, ennenkuin ne painuvat sinne plexukseen painamaan. Mut joskus sekään ei auta, osa ajatuksista ei vain tyhjene päästä vaikka kirjoittaisi ne paperille. Silloin ne painuvat ahdistamaan väkisin eikä siitä pääse kuin puhumalla. Muistan sen kun oli pahin vaihe menossa, oli jatkuva tunne että solar plexus on vaan iso möykky joka vihloo ja muljuaa usein. Samaan aikaan pää puskee uusia ajatuksia kuin pikajuna. Ei auttanut kirjoittaminen, eikä mikään. Onneksi se on ohi. Huomaa että kevät on tullut, ikkunalaudalla kasvavat avokado ja passion. Kasvatusprojekteja riittäisi mutta kukkapurkit loppuvat kesken. Joka päivälle yksi pieni tavoite, pieniä askeleita positiivisuutta kohti. Koitan päästä eroon helpoista muutoksista, hakea hyvää oloa aineettomista asioista. Tekemisestä ja sen tuomasta hyvästä mielestä. Huomasin että haaveilen edelleen siitä kuvaamataidon opettajan pestistä. Tuntuu että se on jäänne jostain kaukaisesta ajasta mutta silti se tuntuu omalta. Toinen kiinnostava aihe olisi luonnonkosmetiikkaan erikoistunut kosmetologi. Tosin se vaikuttaa alalta jota en itsekään ota vakavasti, pinnalliselta. Ei se ole kuitenkaan koko totuus.

Lyhyestä virsi kaunis

Lueskelin vanhaa blogia. Levottomuus ja ahdistus paistavat läpi. Elämän pohdintaa ja vellomista ristiriidassa. Lasten syntymän jälkeen en ole juurikaan pysähtynyt ajattelemaan, arki pitää jalat tiiviisti maassa. Ahdistusta on mutta se on erilaista. Kaipaan välillä sitä kun oli omaa aikaa ja pystyi lähtemään ex-tempore johonkin. Mutta voin vaikka lyödä vetoa että moni perheellinen kaipaa aikaa ennen lapsia. Seesteinen aika elämässä alkoi vuoden ennen esikoisen syntymää. Tähän päivään asti se on jatkunut ja se on ihan mukavaa. Sekin aika oli kun juoksin tukka putkella kylillä ja ryyppäsin. En voi sanoa että sellaista aikaa ei enää ikinä tule koska elämä tuppaa kulkemaan ajanjaksoissa. Saan jonkun viidenkympin villityksen :D Ajatus jökittää taas, huomaan syöväni kynsiä ja tuijottavani tyhjää.