kaikkee

Ajatus juoksee. En oikein saa kiinni mutta koitan. Mä en oikein edes tiedä missä olen seikkaillut monta viikkoa, tai siis missä mun pää on ollut. Perseessä varmaan niinkuin yleensä :o En taaskaan muista.

Mulla ei ole edes ollut mitään projekteja jotka olis vieny aikaa. Kai mä sit oon vaan maannu sohvalla ja ollut "poissa".

Mä olen ehkä vähän kateellinen ihmisille jotka asuvat koko lapsuutensa ja nuoruutensa samassa paikassa. Ja ympäristö ja ystävät lähialueella pysyvät muuttumattomina. Kun musta tuntuu että ainakin omalla kohdalla tutut ihmiset ovat olleet kovin liikkuvaisia, puhumattakaan itsestäni. Ehkä pysyvyys on ominaista omakotitaloalueilla. Muuttaminen katkaisee aina jotain. Tavallaan kaipaan sitä kun maleksin kavereiden huoneissa viettämässä aikaa. 

Tunnen olevani aika paska ystävä. Mut suoraan sanottuna vituttaa toisen ihmisen valinnat elämässä. Olen seurannut kierrettä yhä syvemmälle paskaan pikkasen päälle 10 vuotta. Myötätunto ei enää riitä. Ehkä mä en jaksa kuunnella selityksiä ja itkemistä siitä kuinka paskaa kaikki on. Kun ainakin osittain johtuu omista valinnoista, osittain kokemuksista. Toisaalta taas toivoisin että mun ystävällä olis asiat hyvin mutta kun se ei ole niin yksinkertaista. Asiat kietoutuvat toisiinsa ja lapioitavan paskan määrä monistuu. Ymmärrän että osasyy kiukkuuni on voimattomuuden tunne. Kun et voi tehdä mitään, mutta et voi myöskään olla välittämättä. Vaikenen ja odotan.

Ei linjalla

Katson ympärilleni, näen joka paikassa kädestä jääneitä tavaroita. Epämääräistä sotkua ja epäjärjestystä. Tämä toistuu joka ikisessä huoneessa ja tilaa on 140 neliötä. Telkkari on liian kovalla ja Veikon/Hallan/Villen selitys/äänitehosteet/kysely kuuluu päättymättömältä kasetilta. Samaan aikaan tulisi tietää asiat X, Y ja Z. Vaatteet kutittavat/kiristävät ja hampaissa tuntuu likaa. Tästä kaikesta tulee pään sisään hieno mössö ja seison lamaantuneena sekä vaellan huoneesta toiseen muistamatta mitä piti tehdä. Vitutuskäyrä nousee nollasta sataan sekunneissa ja se kuuluisa kamelin selkä katkeaa. Räjähdän, eikä kukaan tajua miksi. Kameli parka.

Ratkaisu: Kuulosuojaimet ja oleskelu yhdessä huoneessa kerrallaan jos on aikomus siivota. Yksi huone kerrallaan. Mutta se ei poista sitä että hahmotan epäjärjestyksen suuruuden koko asunnossa.

Viime aikoina olen ollut turhautunut jälleen siihen, että aina väsyttää. Ja väsymyksen taso on sitä tuttua sementinohutta tietenkin. Aivoissa tuuttaa varattua koko ajan. Tuntuu että elämä itsessään kaikkine pienine nippeleineen on ihan liikaa. Enkä mä löydä siitä ulospääsyä.

Motivoiduin tekemään Kimchiä, intensiivinen prosessi johon löytyi virtaa heti. Löysin Maangchin ohjeen jonka kokeilusta olen haaveillut jo muutamia vuosia. Onnistuin löytämään kaikki muut ainekset paitsi Saujeotin, joka on tässä tapauksessa fermentoituja katkarapuja. Inhoan hapankaalin tekoa, mutta tämä oli kivaa ja ihan simppeliä. Aloitin kevyesti 5,5 kilolla kiinankaalia :D Eka satsi vähemmällä chilihiutalemäärällä (2,5dl) ja toka satsi täydellä n.5dl) Molempia pystyy syömään oikein mainiosti, koska tulisuus on pehmeää ainakin omaan makuuni. Ainoa miinus on jäätävä viemärin haju joka prosessissa syntyy. Mutta viikon jälkeen mä en ainakaan mitään haista.