Pohdin syitä miksi kirjoitin jostain, jolla ei pitäisi olla enää merkitystä. Ei pitäisi, mutta tapahtuneet asiat vaikuttavat nykyiseen olemukseeni ja nousevat pintaan ajoittain. Tekisi mieli lyödä. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta olen yhä vihainen. Syytän itseäni siitä että annoin kohdella itseäni huonosti, tosin otin opiksi siitä. Asenne "Olen mikä olen, enkä muuksi muutu, ota tai jätä" on muuten ihan hemmetin huono ohjenuora. Se estää kehittymästä paremmaksi. Se antaa itselleen tekosyyn käyttäytyä miten kusipäisesti tahansa, eikä tarvitse katsoa omia tekojaan eikä oppia niistä. Se antaa luvan syyttää muita omasta käytöksestään ja siitä etteivät muut hyväksy näitä "vikoja".
Mielestäni hyvä parisuhde on tasapuolinen. Toisen viat hyväksytään, mikäli ne neivät ole sellaisia joista aiheutuu kohtuuttomasti riitaa suhteessa. Ne voivat olla harmittomia tapoja tai luonteenpiirteitä. Tämäkään ei ole yksioikoinen juttu koska jokainen parisuhde on erilainen. Puoliso ei myöskään yritä muuttaa toista mieleisekseen, ei tukahduta, ei omista. Pitää kyetä kompromisseihin ja pystyä antamaan anteeksi. Ei voi olla niin mustavalkoinen että yhdestä virheestä tulee ero.
Minä olin kovin mustavalkoinen joskus, onneksi kehitys on ollut parempaan päin. On helpompi olla. Mutta ei se tullut itsestään vaan opin kautta. Ja minä tunnestusti opin kantapään kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti