Hyvästi muru

Lissu, Lisbert...rakkaalla lemmikillä on monta nimeä. Ikuinen kissamme oli 17-vuotias, ajattelin aina että se porskuttaa 20-vuotiaaksi. Eläinlääkärin senioritarkastuksessa kävi ilmi että munuaisarvot olivat kohonneet ja punasoluarvo lähes nollassa. Vointi oli selkeästi mennyt poikkeavasti huonompaan viime heinäkuun jälkeen (yöllinen levottomuus, veden juonti järjettömiä määriä). Silti se oli oma itsensä, lokakuun aikana alkoi vetäytyminen johon kiinnitin huomiota. Mitään ei olisi ollut tehtävissä. Munuaissairaudelle kyllä, pahalle anemialle ei. Anemian syyksi epäiltiin suolistokasvainta, mutta epäilen sen johtuneen myös munuaisviasta.Vaihtoehtoja ei annettu. Ei ollut takeita paranemisesta. Enkä paljoa pidempää elämää Lissulle olisikaan voinut toivoa. Tuli vain vähän äkkiä, kun en arvannut että on niin kipeä. Ei tarvitse onneksi enää kärsiä. Hautasimme Lissun äitini pihamaalle Vierumäkeen, äidin huskyn, Turon viereen. Tulivat meille samana vuonna, kesällä 2002. Turo lopetettiin viime syksynä jos en väärin muista, tai viime keväänä.

Onpa hankalaa

Pohdin suhdettani muihin ihmisiin, sosiaalisiin suhteisiin yms. Mä en jaksaisi jatkuvasti olla niin ahdistunut monesta asiasta. Sosiaalinen ahdistus ja jännitys helpottaa kun kippaa kaljaa illanvieton yhteydessä. Miinuksena saan unettomuutta, vainoharhoja ja häpeää jotka sitten boostaavat ahdistusta. Lisänä iho reagoi kuivumalla aika rankastikin. Ei kuulosta hyvältä diililtä. Häpeän jo sitä että näytän naamani kännissä jossain julkisesti kun höpötän ihmisille suu vaahdossa kaikesta. Normaalisti en sellaista tekisi. Arkisessa toiminnassa puolitutut ovat pahimpia. Morjestaminen on ok, juttelemaan jääminen ei. Seisot siinä ihan jännittyneenä ja mietit että mitä pitäisi sanoa, olisi epäkohteliasta luikkia karkuun. Jähmettyminen. Olisi kiva pystyä käyttäytymään luonnollisesti muiden seurassa. Ystävyyssuhteet ovat olleet hankalia. Mietin että onko minussa jotain vikaa tai miksi tutustuminen on niin vaikeaa kun pohtii asiaa toisen ihmisen näkökulmasta. Monta kertaa olen kuullut että mä olen jollain tapaa outo. Mutta ei se voi olla syy miksi yhteydenpito loppuu. Erakoituminen kotiin tuntuu mukavalta ja helpolta, mutta saa turhautumaan. Sitten puran turhautumistani muihin ihmisiin vittuuntumalla kaikkien naamoihin kun en kelpaa ystäväksi. Eihän se muiden vika ole! Epäsosiaalisuus on ominaisuuteni jota en ole hyväksynyt, ahdistun siitäkin. Sitten kun olen vanha, menen varmaan makkariin murjottamaan ja pistän oven kiinni, kun tulee vieraita. Toistaiseksi olen vielä läsnä muissakin huoneissa puuhaten hiljaa omiani :D
Ehkä murehdin liikaa taas.
Nyt on taas kaulahuiviprojektia pitkästä aikaa, koukuttavaa toimintaa. On vaikea lopettaa kesken. Löytyi hyvä lankakin ^_^ Sain töitäkin loppuvuodeksi Tokmannilta. Ei se kaupan ala niin pahalta tunnukaan, olin ehkä niin leipääntynyt koko hommaan joitain vuosia takaperin että mitta täyttyi.
Kosmetiikan saralla ostin testiin luonnonkosmetiikkasarja Avrilia. Olen nirso putsareiden suhteen koska ihoa alkaa kutittamaan ja kiristämään helposti. Meikkipohjana oli silikonipitoinen ja aurinkosuojan sisältävä Misshan BB-voide (on siis vaikea saada pois). Testissä oli puhdistusöljy, puhdistusmaito ja kasvovesi. Puhdistin tuplana eli ensin öljyllä, sitten maidolla ja lopuksi kasvovesi. Iholle ei jäänyt kiristelevää tunnetta putsareiden jälkeen kuten monesti. Kasvovesilappuun ei jäänyt jäämiä meikistä joten TOIMII. Ihoa ei kiristellyt vielä aamullakaan.

Aika kuluu

Aika kuluu. Sain määräaikaisen pestin Tokmannille. Ihan hyvää vaihtelua vaikka kyllä jännittää. Kassatyön liikkeet tulevat selkärangasta, kassakoneen napinpainallukset ei. Järjestelmä on erilainen. Jopa roskakorin paikka on selkärangassa. Liikaa ajatuksia, vaikka oli tarkoitus kirjoittaa järkeviä. Kehtasin jopa ajatella että kaipaan tuttua ja turvallista Cittaria ja työkavereita.Ei se nyt niin pahaa ollut aikoinaan. Leipäännyin vain aika rankasti. Mitään järkevää ei ole enää tulossa joten lopetan tähän.

Erakko

Tässä maailmassa on niin moni asia vinksallaan ja pahaa etten halua elää täällä. Tunnen ihmiselämän tai olemisen tavallaan merkityksettömäksi. Sama ajatus on varjostanut elämääni vuosikausia. Olo siitä että mä en haluaisi olla ihminen koska ihminen on paha. Olen paha.

 " Vakaana seisoo metsä paikoillaan,
ihmisen vaellukset täällä ovat niin turhia"

On hyviäkin asioita ja innostusta mutta pohjalla lojuu sama merkitöksettömyys joka tuntuu tekevän kaiken tyhjäksi.

Villapaitakelejä please

Yes, autumn´s here again... to put all forms of life to an end -
Death has taken over and slowly fades the light away
The deadly shadows fall... and the bleeding sun sinks down below -
The first flakes of snow guide me on my last pathway
Syksy tulloo <3 Ja haisoo :D

Virta pois

Virta hiipuu. Sosiaalinen kiintiö täynnä. Tyytymättömyys kaikkeen. Itseen ja ympäristöön lähinnä. Syksy tuoksuu ilmassa ja auringonvalo on sitä ihanaa keltaista. Mutta jostain syystä en jaksa innostua mistään. Ajattelin silti pitää itseäni liikkeessä jotten vallan jää tekemättömäksi. Työnteko ja työmoraali ovat olleet pitkälti asioita joilla määritän itseäni. Nyt toimettomana tunnen itseni aivan paskaksi ihmiseksi. Mulla on hätä saada kaikki heti mitä tulee yritystoimintaan. Mutta mä en ajatellut lähteä heti toimimaan täysillä ja ottaa lainaa jolla kustantaa kaikki heti alkuun. Mä en ole kannattavuudesta yhtään niin varma. Pitäisi löytää sitä virtaa jolla laittaa haisemaan. Mutkun ei, nukun lähes istualtaan.

Club Schatten, muistaakohan kukaan

Pohdin Tuska-festareita ja ihmisten pukeutumista. Kävi ilmi että gootti-ihmisiä oli hyvin vähän, tai siis sellaisia joita itse muistan. Muistikuvat sijoittuvat Club Schattenin toiminnan aikaan. Ajattelin että pukuloisto olisi pysynyt ennallaan. Kävin siis itse Tuskassa 2010 ja siellä näkyi suht paljon pvc:tä ja verkkosukkiksia, sekä samettimekkoja jne. Nykyisin ei kuulemma enää ole. Vuoden 2006 kieppeillä oli olemassa Club Schatten Tampereella (oli myös lehti joka kantoi samaa nimeä), kivijalkakauppoja sekä nettikauppoja kuten Heavenly Circus, Morticia, RorasaH, Blackgroup, Backstreet, Rain of Petals. Pennangalanilla oli iso valikoima kenkiä mutta nykyisin kyseisen merkin monoja saa etsiä kivien alta. En tiedä mitä yrityksessä tapahtui kun olivat olleet kuitenkin pitkään olemassa ja laatukin oli hyvää...kunnes tapahtui jotain. Lip Servicen kuteitakin oli paremmin saatavilla ja laatu on nykypäivään tullut alas kuten monessa muussakin asiassa. Löysin Pennangalanin ja RorasaHin nettikauppaan kesällä 2003 jos muistikuvat eivät valehtele. Jokainen edellämainituista nettikaupoista on tainnut lopettaa. Tulipa sellaistakin lehteä kuin Crimson Magazine. No eipä enempää niistä muistikuvista :D

Paluu

Takaisin kotona. Kotikaupungissa. Ihana tunne kun joka ikinen paikka jossa kulkee tuo mieleen jonkun muiston. Tai kun on tietoinen ympäristöstään viiden kilometrin säteellä. On mahdollisuus tavata ystäviä, käydä lapsuudenkotona eikä tarvitse veivata kissojen ja auton kanssa. Asunto on ihana, eikä mikään repsota. Kotiutumista on näin lyhyen ajan jälkeen vielä turha edes kuvitella. Täällä on alue Heinolassa, jonka tunnen kodikseni. Kaistale jää Tommolankadun ja Anjalankadun väliin. On tunne että nykyinen asunto ei jää lopulliseksi. Eihän ne vuokra-asunnot koskaan. Viime vuosina on tullut tunne että asuu jonkun toisen kodissa. Vuokra-asunnosta on helppo siirtyä seuraavaan, mutta haluaisin pysyvämpää. Jotain jossa ei tarvitsisi miettiä pilaako toisen kämpän asumisellaan. On mukavaa olla takaisin kotona <3 Muuton jälkeen oli koomaviikko. Yöunet ja päikkäreitä. Toivoisin sanaisen arkun avutuvan kuten aikoinaan. Mut aina tuntuu ettei ole juurikaan mitään sanottavaa. Innostus mihinkään ei ole enää niin polttavaa kuin joskus. Sitäkö se aikuisuus on? Kaikki tunteet tasaantuu. Toisaalta en kaipaa vuoristorataa jota sitten pitäisi tasoitella pillereillä kun on vaikea olla. Sosiaalinen jännitys istuu tiukassa yhä ja tunnen ehkä hieman kateutta siitä sellaisia ihmisiä kohtaan jotka ovat kaikkien seurassa luontevasti. Pohdin vain että olisinpa minäkin. Sitten tunne menee ohi. Mä olen ihmisten kanssa ihan tarpeeksi hyvä. Suhtaudun liian tiukasti ja rajoittuneesti omiin eleisiini ja sanoihini. Jos joku menee edes vähän omien "rajojeni" yli, eli spontaanisti, tunnen häpeää.Olen koittanut olla sen asian kanssa anteeksiantavaisempi itseäni kohtaan. Pinnan alla on spontaaniutta, mutta se ei tule ulos.

Ajatus kulkee

Vähän skarpimpaa oloa. Vanhan luokkakaverin tapaaminen keväällä ehkä avasi vähän silmiä. Mieleen jäi erityisesti lause että Elämä on niin lyhyt niin miksi pitää yhteyttä ihmisiin joille ei ole mitään sanottavaa tai ei viihdy heidän kanssaan.  Noinkin yksinkertanen asia on jäänyt multa jotenkin huomaamatta. Hölmöä. Stressaan monesti yhteydenpidosta ihmisten kanssa, et onko ne enää mulle tuttuja kun välit viilenee. Tottakai ne on ellei mene kymmentä vuotta ilman sanaakaan. Ja siihen on varmasti joku syy jos niin kauan menee. Turhaan tuhlaan energiaani miettien et pitäis soitella. Jos ei ole sanottavaa niin sellaiset ihmiset putoavat pois ihan itsestään. Ja tulevat takaisin itsestään. Tässä pitäisi pakata laatikoita, muutto jälleen menossa. Takaisin kotiin, Heinolaan. Ajattelin että olisin onnea ja auvoa täynnä mutta olenkin vain väsynyt :D Siirtymät ovat kamalia mutta onneksi nyt on siirtymä tuttuun paikkaan.

Bonnie Lou Manizer

Ostin Pariisista TheBalmin Bonnie Lou Manizerin. Sävy oli todella kiva, kullanhohtoinen ja selkeästi tummempi kuin Mary Lou. Ostin aikaisemmin Manizer sisters-paletin ja olen tykännyt kyllä jokaisesta sävystä. Cindy Lou on varmaan eniten käytetty vaikka pidin siitä alkuun vähiten. Harmikseni Bonnie Lou oli hieman liian tumma tähän vuodenaikaan mutta kun kesän mittaan tulee kevyttä päivetystä niin sillä saa kivan hohteen siihen päälle. Koen että Mary Lou on makuuni hieman liian valkoinen, mutta sainkin sillä järkyttävät överit alkuun :D Kunnon kiiltomato-posket ja olin laittavinani vähän. Pidän Manizereista koska en ole huomannut niissä glitteriä, ovat enemmänkin sellaisia "kiiltäviä", mutta ei glitterisellä tavalla.

Jännityksestä johtuva väsymys(kö?)

Väsymys. Edelleen. Jännittää ja ahdistaa. Olin viikon Pariisissa, oli ihan kiva reissu. Pidin ilmastosta, ihoa ei kiristellyt ja tukka käyttäytyi hyvin. Versailles oli jäätävän kokoinen laitos puutarhoineen. Kävimme myös Champs Elysees-kadulla. Jäi fiilis että en halua toiste sinne. Rakennukset olivat kauniita ja huomasin mikä on ranskalainen parveke sanan varsinaisessa merkityksessä. Katseita tuli paljon, ainakin ryhmämme vaaleat edustajat saivat paljon huomiota. Ihmiset tuijottivat avoimesti, välillä hieman negatiivisessakin mielessä. Lento meni hyvin. Ranskalaiset tykkäävät käyttää takkia vaikka lämmintä on 20+. Toppatakkejakin :D Asuntojen katselu on raastavaa. Jännitys ja odottaminen ja pettymys. Muutama päivä aikaa saada vastauksia jotta voin sanoa kämpän irti, muussa tapauksessa muutto siirtyy kuukaudella. Valmistujaiset viikon päästä. Mä en oikeastaan jaksaisi edes ajatella mitään, sellainen ihmeellinen kooma päällä koko ajan. Päänsärky. Kai se jännittämisestä osittain johtuu, mut olis kiva olla virkeä edes joskus -_-

E.P.E.K

Väsymys. Uupumus. Pinnaa kiristää. Nukkuminen ei auta. Vaatimuksia enkä jaksaisi vastata yhteenkään. Pakolliset ajen rutiinit suoritan pois ja nukun. Tänään ei ainakaan huvita mikään. Kovatulpat ja silmälaput, hetken rauha. Harmi että tietoisuutta kaikista odottavista velvollisuuksista ei voi sulkea aivoista pois. Onkohan mulla stressi? Ainakin koko ajan on ihan järjetön hiki johon ei auta mikään, sellainen ahdistushiki. Jännitys. Tukka lähtee, tai on sitä lähtenyt kaksi vuotta normaalia enemmän. En käsitä sitäkään miksi.

Minäkuva

Minäkuva. Ei täsmää. Pään sisällä oma kroppa on edelleen ajassa ennen lapsia. Peilikuva eikä vaatekoko vastaa sitä kuvaa ja se aiheuttaa tyytymättömyyttä. Ostan vaatteet vanhasta tottumuksesta ja saan todeta että pieleen meni, ihan liian pieni. Toisaalta olen tyytyväinen siihen etten muistuta enää sellaista pulkannarua. Paino on normaalin keskivaiheilla, mutta kun mä en ole tottunut siihen ja muutos tuli todella nopeasti. Auton ostamisen jälkeen painoa on tullut lisää, ei paljoa mutta kuitenkin. Ikä vaikuttaa myös siihen että kertyy helpommin. Joku tie pitäisi olla että lopettaisin liian pienien vaatteiden ostamisen, tiedostan asian mutta en toimi käytännössä oikein. Tankoilu ei ainakaan hartioita kutista :D

Peittoa korviin

Masentaa. Kuten keväisin yleensä. Elämä tuntuu merkityksettömältä paskalta. Tätä on jatkunut joululomasta asti enemmän tai vähemmän. On toki parempiakin päiviä, että jaksaa tehdä ja ilahtua ja innostuakin. Mutta sellainen pikkaisen merkityksetön fiilis on silti vähän kaikessa läsnä jatkuvasti. Sitten kun tähän lisää alkoholin edes pienessä määrin niin kaatuu koko hutera kyhäelmä ihan kauheaksi ahdistukseksi ja arvottomuuden tunteeksi. Miksi edes pitää kokeilla. Mun villi veikkaus että lukiossa tullut masennus oli ihan itse aiheutettua ja se jatkui Veikon syntymään ihan itse aiheutettuna. Käytin alkoholia usein ja se löi uutta jatkumoa päälle. Veikon syntymän jälkeen oma osuutensa oli varmasti hormoneilla. Sen jälkeen ei olekaan ollut juuri mitään kummempaa keväistä masennuskautta lukuunottamatta. Huomaan kumminkin notkahduksen tulevan aina alkoholin jälkeen, eikä ole kyse muutamista päivistä.

Vanhojen asioiden äärellä

En edes muista koska olisin viimeksi laittanut päähäni Rajasthani-hennaa. Ainakin 2012 olen tehnyt isompia tilauksia hennaforhairile ja hennacatille. Välissä käytin Jamilaa ja jotain randomia ja uudistunutta satvaa ja cassiasekoituksia. Loppupelissä nykyisin ei ole enää väliä mitä laitan, juuri värjäytyy hyvin eikä ole niin nuukaa lopputuloksen kanssa. Aiemmin inhosin sitä jos jäi oranssiksi, piti olla niin punainen kuin irti lähtee, nykyisin on ihan sama. Ihan kuin tukka olisi muuttunut ajan saatossa ruskeaksi vaikka levitän värin vain tyveen. Harmi sinänsä, kuvia katsoessa oli aikoinaan räikeämmän värinen. Tosin värjäysmetodi oli aiemmin että henna kiehautettuun veteen ja heti päähän kun on tarpeeksi jäähtynyt. Tavoittelin kuparia mutta en kestä sitä miten kulahtaneelta se näyttää kun on tottunut tähän tummanpunaiseen. Toisille se sopii kyllä mutta itselle tuskin. Kupari on kyllä upea mikäli ihonsävykin natsaa. Totuin siihen että Jamila oli todella moussemaista eikä siinä ollut sitkoisuutta. Nyt kun tein rajashtanilaista hennaa niin se oli vihreämpää ja koostumus sellainen limainen venyvä. Mutta kiva oli levittää.

Ristiriitoja.

Ristiriitoja. Mä olen alkanut epäilemään uravalintaani. Mulla on kahdenlaista näkemystä elämästä. Toinen kuluttaa ja toinen on minimalistinen. Pyrin kuuntelemaan sisäistä minimalistiani. Olen hyvä heittämään tavaraa kiertoon ja pois, teen sen siksi että olisi helmpompi pitää siisteyttä yllä ja kun todellakaan ei niitä kaikkia asioita tarvitse. En siksi että voisi hankkia uutta hyvällä omallatunnolla. Koen elämän myös helpommaksi kun on vähän tavaraa. Itsensä hemmottelu ei ole väärin eikä materialistista. Mä ehkä näen sen väärin tavaroiden kautta ja siitä syntyy mulle ristiriita. Maailma on niin materiapainotteinen nykyisin enkä halua työkseni edistää ihmisten turhaa ostamista. Luoda tarpeita ja myydä niihin mutta niin markkinatalous toimii. Se tökki jo Citymarketin aikoina ja luulin että pääsisin siitä eroon jos lähden tekeään työtä jota haluan ja asiakaskunta muodostuu ihmisistä jotka hakevat kohdennettua palvelua ja ostavat tarpeeseensa. Supermarketissa myydään kaikkea kaikille vaikka ei olisi tarvetta. Mun on vaikea arvottaa omaa ammattitaitoani ja vähän ärsyttää se että siitä pyytää rahaa. En mä pyydä rahaa siitä että saan auttaa. Mutta ehkä sekin kertoo itsearvostuksen puutteesta. En pidä itseäni tai taitojani minkään arvoisena, tai ainakaan rahan.

Motivaatio edelleen hukassa

Epäilen itseäni, epäilen valintojani. Sosiaalinen ähky. Tuntuu että mä en jaksa puristaa itsestäni mitään enää. Epäilen uravalintaa siinä mielessä että toki tykkään kauneudenhoidosta ja itsensä hemmottelusta, mutta jotenkin syvemmällä mua ajaa tarve minimaalisuudesta ja sellaisesta oikeasta ekologisuudesta. Kuluttaminen ei ole koskaan ekoa vaikka niin mainostettaisiin vaikka millä sertifikaateilla. Ihmisille luodaan tarpeita jotta saataisiin ostamaan. Henkilökohtaisesti mä en pidä sellaisesta. Mä olen lukioikäisestä asti hävennyt ihmistä lajina, miten joku niin fiksu voi ollakin pohjimmiltaan niin tyhmä. Mahdollisimman simppeli elämä toimii. Sellainen jossa omistaa vain välttämättömimmän ja joka sisältää paljon tekemistä arjen sujumisen eteen. Ei jää aikaa mihinkään turhaan istuksimiseen. Mä veikkaan että liikuntaharrastukset ovat syntyneet kaupungistumisen myöstä. Kaupungissa kaikki toimii sähköllä ja helposti niin pitää rasittaa itseänsä salilla kun ruumiillista kuormitusta ei muuten synny. Liikkumattomuus passivoittaa ja sitten alkaa masentaa. En tiedä miten faktaa se on, arvauksia vain. Mulla on sama tilanne kuin viime keväänä. Rintakehällä tuntuu ahdistus, hikoiluttaa ja ahdistaa. Mä en jaksaisi tehdä mitään, arjen pyörittämisestä on motivaatio hukassa. Ruuanlaitosta se meni jo viime syksynä. Musiikkikaan ei jaksa enää kiinnostaa.

Meikkipohjatestailua

Meikkipohjien testailua jälleen. Mulla oli 2013 Laveran meikkivoide ja ongelma oli huono levittyvyys. Ostin sen nyt vuosien jälkeen taas testiin kun vaalein sävykin on passelimpi iholleni kuin silloin. Meikkimunalla saa töpötelyä pohjan hyväksi mutta se tunne joka jää kasvoille. Ei jatkoon. Kiristelee ja pintarypyt tulevat esiin. Ilmeisesti vesipohjaiset meikkivoiteet eivät vain toimi ihollani, vaikka alle levittäisi kosteusvoiteen. Silikonipohjaiset toimivat ja vahapohjaiset. Öljypohjaisista olen kokeillut Zuiita mutta en muista miten lopputulos kesti ja millainen se oli. Saattoi päivän aikana lähteä niljaantumaan, eikä levittynyt kuten luonnonkosmetiikan voiteet tuppaavat tekemään. Idun Mineralsin Norrskenissa on täydellinen sävy, mutta se ei vain toimi. Muutama tunti voiteen levityksen jälkeen alkaa hilseily. Se on vesipohjainen. Muissa kokeilluissa voiteissa sävy on sinnepäin kuten Laveran Ivory Light ja Zuiin Olive Light. Idunin pohja on lämpimin eli keltaisin jota olen kokeillut ja vaaleimmassa sävyssä se toimii parhaiten. Testattaviin menisi vielä Laveran meikkipuuteri joka on öljypohjainen mutta kuulemma jämähtää ihossa helposti kuiviin kohtiin, Idunin Nordic Veil ja Zuii flora liquid Foundation. Taidan kuivaihoisena jättää vesipohjaiset toistaiseksi tai säästän kesälle.