1.4.2019

Peittoa korviin

Masentaa. Kuten keväisin yleensä. Elämä tuntuu merkityksettömältä paskalta. Tätä on jatkunut joululomasta asti enemmän tai vähemmän. On toki parempiakin päiviä, että jaksaa tehdä ja ilahtua ja innostuakin. Mutta sellainen pikkaisen merkityksetön fiilis on silti vähän kaikessa läsnä jatkuvasti. Sitten kun tähän lisää alkoholin edes pienessä määrin niin kaatuu koko hutera kyhäelmä ihan kauheaksi ahdistukseksi ja arvottomuuden tunteeksi. Miksi edes pitää kokeilla. Mun villi veikkaus että lukiossa tullut masennus oli ihan itse aiheutettua ja se jatkui Veikon syntymään ihan itse aiheutettuna. Käytin alkoholia usein ja se löi uutta jatkumoa päälle. Veikon syntymän jälkeen oma osuutensa oli varmasti hormoneilla. Sen jälkeen ei olekaan ollut juuri mitään kummempaa keväistä masennuskautta lukuunottamatta. Huomaan kumminkin notkahduksen tulevan aina alkoholin jälkeen, eikä ole kyse muutamista päivistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei kuka vei verhot?

Sumuverho on poissa, se päänsisäinen. Tai siis tavallaan on. Muuton jälkeen sain energiaa jota odotin pitkään. Ihan omituista. Joko kevät el...