kaikkee

Ajatus juoksee. En oikein saa kiinni mutta koitan. Mä en oikein edes tiedä missä olen seikkaillut monta viikkoa, tai siis missä mun pää on ollut. Perseessä varmaan niinkuin yleensä :o En taaskaan muista.

Mulla ei ole edes ollut mitään projekteja jotka olis vieny aikaa. Kai mä sit oon vaan maannu sohvalla ja ollut "poissa".

Mä olen ehkä vähän kateellinen ihmisille jotka asuvat koko lapsuutensa ja nuoruutensa samassa paikassa. Ja ympäristö ja ystävät lähialueella pysyvät muuttumattomina. Kun musta tuntuu että ainakin omalla kohdalla tutut ihmiset ovat olleet kovin liikkuvaisia, puhumattakaan itsestäni. Ehkä pysyvyys on ominaista omakotitaloalueilla. Muuttaminen katkaisee aina jotain. Tavallaan kaipaan sitä kun maleksin kavereiden huoneissa viettämässä aikaa. 

Tunnen olevani aika paska ystävä. Mut suoraan sanottuna vituttaa toisen ihmisen valinnat elämässä. Olen seurannut kierrettä yhä syvemmälle paskaan pikkasen päälle 10 vuotta. Myötätunto ei enää riitä. Ehkä mä en jaksa kuunnella selityksiä ja itkemistä siitä kuinka paskaa kaikki on. Kun ainakin osittain johtuu omista valinnoista, osittain kokemuksista. Toisaalta taas toivoisin että mun ystävällä olis asiat hyvin mutta kun se ei ole niin yksinkertaista. Asiat kietoutuvat toisiinsa ja lapioitavan paskan määrä monistuu. Ymmärrän että osasyy kiukkuuni on voimattomuuden tunne. Kun et voi tehdä mitään, mutta et voi myöskään olla välittämättä. Vaikenen ja odotan.

Ei linjalla

Katson ympärilleni, näen joka paikassa kädestä jääneitä tavaroita. Epämääräistä sotkua ja epäjärjestystä. Tämä toistuu joka ikisessä huoneessa ja tilaa on 140 neliötä. Telkkari on liian kovalla ja Veikon/Hallan/Villen selitys/äänitehosteet/kysely kuuluu päättymättömältä kasetilta. Samaan aikaan tulisi tietää asiat X, Y ja Z. Vaatteet kutittavat/kiristävät ja hampaissa tuntuu likaa. Tästä kaikesta tulee pään sisään hieno mössö ja seison lamaantuneena sekä vaellan huoneesta toiseen muistamatta mitä piti tehdä. Vitutuskäyrä nousee nollasta sataan sekunneissa ja se kuuluisa kamelin selkä katkeaa. Räjähdän, eikä kukaan tajua miksi. Kameli parka.

Ratkaisu: Kuulosuojaimet ja oleskelu yhdessä huoneessa kerrallaan jos on aikomus siivota. Yksi huone kerrallaan. Mutta se ei poista sitä että hahmotan epäjärjestyksen suuruuden koko asunnossa.

Viime aikoina olen ollut turhautunut jälleen siihen, että aina väsyttää. Ja väsymyksen taso on sitä tuttua sementinohutta tietenkin. Aivoissa tuuttaa varattua koko ajan. Tuntuu että elämä itsessään kaikkine pienine nippeleineen on ihan liikaa. Enkä mä löydä siitä ulospääsyä.

Motivoiduin tekemään Kimchiä, intensiivinen prosessi johon löytyi virtaa heti. Löysin Maangchin ohjeen jonka kokeilusta olen haaveillut jo muutamia vuosia. Onnistuin löytämään kaikki muut ainekset paitsi Saujeotin, joka on tässä tapauksessa fermentoituja katkarapuja. Inhoan hapankaalin tekoa, mutta tämä oli kivaa ja ihan simppeliä. Aloitin kevyesti 5,5 kilolla kiinankaalia :D Eka satsi vähemmällä chilihiutalemäärällä (2,5dl) ja toka satsi täydellä n.5dl) Molempia pystyy syömään oikein mainiosti, koska tulisuus on pehmeää ainakin omaan makuuni. Ainoa miinus on jäätävä viemärin haju joka prosessissa syntyy. Mutta viikon jälkeen mä en ainakaan mitään haista.

Odottamattomia musiikkituulia

Olin kirjottamassa luonnoksissa tallessa olevaa julkaisua,jossa käyn läpi musiikkiasioita. Olen kirjannut eräästä yhtyeestä näin:

"LAB 

Suomalainen bändi. Ensimmäinen  muistikuva on Lahdesta. Til you're numb oli juuri julkaistu, musiikkivideo pyöri telkkarissa ja biisi jäi päähäni soimaan. Tästä on spesifi muistikuvakin. Lahden kirjaston ja Kaupunginteatterin takana,  Metsolankadun  ja Kannaksenkadun  risteyksen luona oli siihen aikaan minikokoinen  hiekka-alue. Se oli aidattu n.10cmkorkealla puureunuksella. Kävelin reunuksella ja lauloin kyseistä biisiä. Serkkuni oli mukana ja meillä oli  tylsää, hän hermostui kun mulla  oli jäänyt levy päälle ja marssi tiehensä. Jäin siihen sitten yksinäni lauleskelemaan. Biisi on julkaistu syksyllä 1999,  täytin tuolloin 12 vuotta. Ylä-asteen kynnyksellä sain telkkarista ja radiosta kuuntelumateriaalit kun muuta ei ollut, enkä osannut  etsiäkään. Meni joitain vuosia kunnes tajusin että Lahden kirjastosta saa paremmin cd-levyjä kuin Heinolasta. Bändi kulkee aktiivisesti kuunneltujen listalla edelleen. Toisinaan mietin että mitä tapahtui, kun uusia levyjä ei enää tullut eikä muutakaan kuulunut. Olemassa olevat levyt ovat timanttia ja niillä on tunnearvoa. Ainoa johtolanka bändiin on RainHill-sivusto,johon  ilmestyi Please Killinn!- biisinäyte vuonna 2013.  Sivut eivät ole  päivittyneet ja Facen puolella  on ollut aktiivisuutta 2014."

Sain Whatsappiini linkin joka avasi hanat. LAB on aktivoitunut. Uusi biisi tulossa marraskuussa. Itkin. Monta kertaa. En ole  seurannut bändin kotisivuja tai muitakaan lähteitä enää vuosiin. Ne ovat arkistojen aarteita jotka avataan joskus. Sieltähän olisi aktivoitumisen nähnyt jo kevään kieppeillä. Tätä en osannut odottaa, koska tavallaan en jäänyt kai koskaan odottamaan paluuta. Ei ollut julkisia jäähyväisiä vaan katoaminen. Rain Hillin sivustokin on päivittynyt hieman  ;)

Koditon

Pohdin somehanan kiinni laittamista. Pysyvästi. Blogin kirjoittamisen lopettamista myös pysyvästi. Asiaa ei riitä enää ruudun tälle puolen. Eikä ole riittänyt aikoihin. Ja juuri harvoin edes luen täältä asioita jälkikäteen. Pitäisi ehkä. Mutta en rehellisesti jaksa katsoa omaa valitustani kaikesta, kun elämän kipinä oli kadonnut. Mä en oikeastaan kaipaa elämässäni mitään muuta kuin kotiin. Ainakaan just nyt. Mä en tiedä mikä sen muodostaa. Työn suhteen olen palannut kotiin ja tunnen sen.Vaikka ihmiset eivät olekaan samoja. Veikkaan että koti löytyy jostain osoitteesta, jossa olen joskus asunut. Mulla on  tälläkin hetkellä olo,että haluaisin muuttaa. Johonkin jossa on kotoisampaa. Takka.Hiljaisempaa. Puun haju. Ehkä se onkin vain muisto kodista. Kun tuntuu että mä en ole kotona oikein missään. Tämä ei ole lopullinen sijoituspaikka,kun lapset kasvavat aikuisiksi tulee vielä muutto.

actlikepeopleexpect.exe.......running

Pääsin ulos vihakuplasta. Se tulee säännöllisen epäsäännöllisesti ja kohdistuu muihin ihmisiin. Sellaisina päivinä on vaikea olla missään,eikä ole tippaakaan sosiaalinen olo. Mulla on muihin ihmisiin ja sosiaalisuuteen liittyviä ristiriitoja niin paljon etten välillä tiedä mikä on paras vaihtoehto. Kun mikään niistä vaihtoehdoista ei tunnu omalta eikä hyvältä. Kun olo on väärinymmärretty ja vähätelty. Monesti jos sanon että joku asia ei mennyt oikein tai tasapuolisesti tms. niin jälkikäteen tulee olo että nostin metelin  turhasta. Ja että ehkäpä vain kuvittelin kaiken ja nostin metelin turhasta. Vaikka selkeästi olisi kohdeltu väärin jossain tilanteessa. En uskalla tuoda itseäni ja omaa mielipidettäni julki, vetää rajaa siihen ettei heitetä paskaa silmille.

Erittäin kuvaava tilanne

Ylläoleva kuvasarja kuvaa myöskin erittäin hyvin eri  tilanteita. Jos teen jotain väärin, niin ei paljoa selitellä. Oletetaan, että tiedän mikä meni käytöksessä vikaan tai että tein sen tahallani. Tätä on nykyisin harvemmin.

Lapsuuden piirretyt voi vaihtaa suoraan kaikkeen vanhaan. Kelpaa musiikki,vaatteet, muistot. Nostalgiatrippi paijaa mun mieltä. Kukaan muu ei vain tunnu olevan samalla tripillä. Toki  ei voikaan koska ei samoja muistoja voi  jakaa. Samasta tilanteestakin voi olla kaksi eri  kokemusta. Minulle parasta ikinä, toiselle samantekevä.

Mä en oikein tiedä mikä mun oma mielipide on monestakin asiasta. Todellinen, ei johdateltu. Mielipiteiden pitäisi olla itsellekin perusteltuja, että niiden sanojen takana voisi seistä. Kun mun mielipiteitä on  ollut aina helppo horjuttaa kun perusteet ovat olleet hatarat. Esim. luen jostain asiasta paljon, muodostan mielipiteen. Asiasta keskustellaan joskus ja kerron mielipiteeni. Pitää perustella. En muista enää lukemaani josta mielipiteeni muodostui. Pohja putosi kun en muista mitään.

Ystävyyssuhteiden hankaluus

Tuntuu että aivot ovat hälytystilassa. Lasten ystävyyssuhteet menevät tunteisiin. Mun sisältä astuu ulos vanhoja kaunoja lapsuudesta. Olin lapsena sen verran pöljä etten tajunnut toisten kiusaavan. Tai jotenkin en välittänyt. En osaa selittää. Suutuin  asiasta vasta vuosia myöhemmin kun tajusin mitä toiset tekivät. Valehtelua, kieroilua, ulkopuolelle jättämistä. Osa ei ollut tuntevinaankaan koulussa,mutta vapaa-ajalla kyllä. Vanhemmat eivät takuulla  tienneet ja osan vanhemmat olivat mukana puhumassa paskaa esim. älykkyydestä ja ulkonäostä. En edes ymmärrä, miksi halusin silti olla kaveri.

Mulla on ollut aina kova tarve tulla ymmärretyksi. Tunnen edelleen että toiset aikuiset katsovat jotenkin oudosti. Saattaa se olla kuvitelmaakin.

Seuraan lasteni ystävyyssuhteita, näen punaista heti kun haistan kieroilua. Lapset tekevät paljon asioita vanhempiensa selän takana, siksi koitan tarkistaa faktat lasten tarinoista. Koitan kitkeä valehtelua ja salaa tekemistä.

Suutun valehtelusta, en rehellisyydestä. Lupaa voi kysyä vaikka vastaus olisikin ei.

Mun sisältä kuoriutuu Jenni 8-v, joka on suuttunut epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja lupaa  kaivaa joka ikisen kiven ja kannon jotta asia oikaistaan. Keinoja kaihtamatta. Lapsen raivo ja kiukku aikuisen muodossa. Ei se tule ulos varsinaisena kiukkuna, mutta ajatusjuna on coktail lapsen ja aikuisen ajatusmaailmaa. Nyt mulla on aikuisen keinot saada lapsista totuus ulos jotta aukot sepitetyissä tarinoissa voi osoittaa. Parempi kyky hahmottaa kellonaikoja, kokonaisuuksia sekä yksityiskohtia.

 

Länsimaisen ihmisen ahdistus

Rullaa taas paskoja ajatuksia. Otsikko kiteyttää kaiken. Ollaan täällä hyvinvoivissa maailmankolkissa  totuttu siihen että on kaikkea. Eikä siksi osata arvostaa sitä mitä jo on, vaan lisää pitäisi saada. Sitä tyytymättömyyden pohjatonta kaivoa ei mikään täytä. Mä olen aika sanaton, vaikka päivääkään en ole kurjuutta nähnyt. Ihka oikeaa kurjuutta.

En voi yleistää kaikkiin, koska suurin osa ihmisistä ei narise turhista. Mut mulla alkaa kiertää tällaiset jutut helposti kehää. Mäkin kuulun niihin tyytymättömien ihmisten joukkoon,vaikka mulla on kaikkea. Enkä mä tiedä mistä se kumpuaa.

Asiat joita mä haluaisin ovat aineettomia. Mielenterveys balanssissa, hiljaisuutta, tavotteita.

Yks nainen kävi tänään asiakkaana. Kertoi että lähtee lappiin vaeltamaan, keskelle ei  mitään. Eikä määränpäässä ole sähköä tai mitään herkkuja. Mun sisällä liikahti paljon.

Siinä yks tavoite. Lähteä yksin keskelle ei mitään. Pois kaikesta hetkeksi.