Valoa kohtiko?

 Kesälomaa viikko jäljellä, tuli kyllä tarpeeseen. Sohvan ja jääkaapin välissä kulkee ura. Sain ikkunat pestyä ja kyllä on luksusta, sitä ennen ne on pesty ennen muuttoamme tähän. Nyt kehtaa pitää verhoja joista ruutu näkyy, eikä pelkkiä valoverhoja :D Vitkastelin pesun kanssa, koska ei ole ikkunan puitetukea ja ruudut ovat sen verran leveät, että pelkäsin niiden kärsivän avatessa. Hätä keinot keksii ja käytin ruokapöytää ja kirjapinoa jolla sain puitteen tuettua paikalleen, vähän hazardia mutta ei ole niin justiinsa.

Töllerössä on pyörinyt jalkapallo, korealaiset sarjat sekä Uuno Turhapurot. Bonuksena löysin Kummeli Kultakuumeen jota en ole vuosiin nähnyt. Vielä ehtii :D Tein 8 litraa kimchiä joka hupenee kyllä silmissä. Yksi ämpärillinen menee kaverille, joka on myös suuri kimchin ystävä :)

Loma-aika on pääosin ollut aika matalalentoista. Ei ole kipinää mihinkään kuten yleensä on edes vähän. Ei itketä, ei naurata, ei tunnu miltään. Mukavat asiat eivät sytytä. Ajattelin että syypää on stimulanttilääkitys, mutta luulen sen peittäneen monia juttuja. Lääkitys teki aikaansaavaksi ja elämän tasapaksuksi. Kuukaudenkin tauon jälkeen on yhä vain tasapaksua. Mutta ehkä aivot tarvitsevat enemmän aikaa palautua. Liikunnan ja ulkoilun puute näkyy mielialassa. Nyt viimeisellä lomaviikolla on ollut enemmän parempia päiviä. Laitoin jopa viestiä kaverille että vois kahvitella, en ole käynyt kylässä kohta puoleentoista vuoteen ja yhteydenpito ihan minimiä. Jos se aurinko sittenkin paistaa vähän tällekin suolle. Onneksi en ahnehtinut tekemistä lomalle vaan oikeasti lepäsin ja söin hyvin. Sain itseni ulos ja jopa rannalle. Haaveilen matonpesusta ja mustikankeruusta. Matonpesuun tarvii varata lepoaika, jos tänään puurtaa, niin seuraavaan pariin päivään ei tarvitse haaveilla mistään, kun aivot ovat solmussa. Saattaa särkeä ranteitakin, kuten imuroinnin jälkeen.

Pää on ollut omituisen hiljaa ilman stimulantteja, yleensä siellä pyörii Sirkus Sariola. Viime päivinä Sirkus on osoittanut heräämisen merkkejä. Onneksi. Etanan vauhdista ja vireystilan vaihteluista en pääse, mutta sellainen minä olen. Onneksi lomalla voi torkahdella kun huvittaa ja toimia just niin hitaasti kuin huvittaa.

Yksi asia joka varmasti vaikuttaa elämänlaatuun on se, ettei mulla ole elämässä tavotteita tai unelmia. Olen ollut samassa tilanteessa 10 vuotta sitten. Mieliala laskee kun ei ole mitään mitä kohti mennä elämässä, tai ideoita siitä. Siis arjen tavotteista, jotka eivät vaadi ajallisesti esim.viittä vuotta. Pienempiä tavotteita ainakin alkuun. Kun mulla on tapana haluta kaikki heti ja sit lässähtää. Onnistuin 10 vuotta sitten rakentamaan suht säännöllisen treenin tangolla ja hain opiskelemaan. Siinä oli ohjelmaa ja tavoitetta useammaksi vuodeksi. Sitten vaan sätkin pimeässä kun ei ole mitään, mitä kohti mennä. Motivaatio nolla.

Mut jos nyt alkaisi näkyä joku valo, kun se syttyi jo aivoissa. 

Huomioita

Joinain aamuina herätessä on selkeä ja johdonmukainen olo, on energiaa ainakin vähän. On hyvä olla. Muistan pari asiaa jotka aion tehdä. Samaan aikaan päässä vilisee joukko kyseenalaisia vitsejä ja yleensä soi jokin biisi. Tänään se on Vintiöt-sarjasta Vesipuisto Surina. Nämä eivät ole samaan aikaan. Mieleen vain pulpahtelee kaikenlaista. Syön aamupalaa ja hetken kuluttua jään jumiin. Aivoissa ei pyöri mitään ja energia on poissa. Väsyttää. Heräämisestä on kaksi tuntia. Saatan torkahtaa vartiksi ja sitten on taas hetken aikaa virkeämpi, ei samaan tapaan kuin aamulla.

Ihmisiä joiden seurassa olen täysin rento, on vain muutama. Se on automaattista. Ei ole mitään suodattimia. Muiden seurassa en tietoisesti siisti olemustani ja sitä mitä suusta tulee. Sitä on vaikea pukea sanoiksi. Siksi vaikutan ehkä hyvin korrektilta. Tuntuu vain että pää tyhjenee jos on muita kuin perheenjäseniä paikalla, en hyräile, en laula ääneen enkä spedeile omiani jos joku näkee tai tiedän jonkun muun olevan samassa tilassa. Ei vain pysty antamaan itsestään niitä asioita jotka tulevat spontaanisti ja jotka ovat minulle ominaisia.

Hitaasti rullaa

Juoksupyörän pysäyttäminen tuottaa tulosta. Olen toki yhä väsynyt (kuten aina) mutta uniongelmat ovat toistaiseksi poissa. Pää suoltaa projekteja mutta annan niiden olla, tiedän että kesken projektin loppuu virta ja jää kaaos. Pääasia että arki pyörii kohtalaisesti.

Nyt on vuoden paras hetki. Ulkona tuoksuu multa, nurmikko ja tuoreet lehdet. Kesäkuun puolella tuoksu katoaa tai muuttuu. Tätä hetkeä kestää vain pari viikkoa. Onneksi se ilahduttaa yhä, vaikka moni muu asia ei saakaan innostumaan. 

Jämähtäminen kotiin ja sosiaalisten suhteiden kuoleminen tapahtui jotenkin itsestään. Väsähtäminen oli osasyy siihen, mutta sai ajattelemaan omia ihmissuihteita ja aloin laittaa rajoja. En pidä ajatuksesta, että ystävyys perustuu toisen käytettävyyteen. No ei ole perään soiteltu, joten ehkä niiden ystävyyssuhteiden aika olikin väistyä. En myöskään pidä siitä että olen olkapäänä ja kannan toisten murheita, jos se ei kanna toiseen suuntaan. Suunnistan oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan, usein onkin niin etten jaksa tavata ketään hengaillakseni. Työssä sosialisoituu tarpeeksi.

Nauroin joskus aikoinaan, kun kuulin että Amerikassa on esim.pesuainepulloon painettu teksti ettei sitä saa juoda. Samankaltaisia ohjeita oli muuallakin, siis maalaisjärjellä ajateltavia asioita jotka jättää tekemättä. Älä leikkaa veitsellä sormeen tai että muovit pitää poistaa tuotteesta ennen sisällön syömistä. No enää se ei naurata (vähän kyllä :D) Mutta olen pistänyt merkille, että maalaisjärjen käyttö on vähentynyt. Jos kukaan ei kerro päivänselviä asioita, niin niitä ei ole olemassa. Ihmisillä tuntuu olevan vain oikeuksia kun tekee virheen. Ei oteta vastuuta omasta mokasta, kun kukaan ei kertonut. Syy on muiden.

Kirjoitetussa tekstissä vastuu on lukijalla. Esimerkiksi mainokset. Kaikki tarvittava tieto löytyy mainoksesta, voimassaolopäivämäärä, hinta jne.lisäehdot. Ihminen lukee mainoksen päivän lehdestä, säntää kauppaan ja suuttuu kun ei ollutkaan tarjousta. Mainoksessa lukee selvästi että on voimassa vasta seuraavana päivänä. Ei voi myöntää ettei lukenut tai että erehtyi. Mutta kun oli tämän päivän lehdessä, toistetaan vain. Ollaan huijattu ja johdettu harhaan. Tässä vain yksi esimerkki. Vastuu on mainoksen tekijällä, eikä enempää voi tehdä jos kaikki tieto löytyy jo mainoksesta.

Virheiden myöntäminen molemminpuolin tekisi monista tilanteista helpompia. Työesimerkit ovat helpompia käyttää. Monikaan ei tunnu ymmärtävän että ihmiset tekevät virheitä ja kaupoissa on ihmisiä töissä. Rajallinen aika ja tuhansia tuotteita, kyllä mä ainakin vilpittömästi kiitän jos joku huomaa virheen/epäjohdonmukaisuuden ja tulee sanomaan siitä. (tässä vähän sädekehän kiillotusta höhö). Jos faktat eivät täsmää niin saa sanoa.

Vastapainoksi huonoille ajatuksille olen uppoutunut katsomaan hömppää telkkarista. Komedioita, vanhoja sellaisia. Ihan vain siksi että nykyisin ei saa enää sanoa mitään ettei tulle kellekään paha mieli. Ikuiset suosikit huonolle huumorille:

Ace Ventura, Poliisiopistot, White Chicks, Uuno Turhapurot, Mr.Bean, Mies ja Alaston ase, American Pie, 2000-luvun teinielokuvat yleensäkin, Kummeli, Demolition Man. Vastapainoksi japanilaisia ja korealaisia sarjoja jotka sisältävät huumoria ja komediaa. Sitten välillä ulos keräämään kiviä, haistelemaan ilmaa ja katsomaan kasveja. Lintuja voi katsoa ikkunasta ja se vasta kiinnostavaa puuhaa onkin. Tappelut käynnissä, sitten kiusataan varista ja välillä oravaa. Toisinaan kuskataan pitkiä oksia pitkin pihaa kun ei sen kanssa lentoon pääse. 

Kun on pakko pysähtyä

En tiedä miksen nähnyt hälytysmerkkejä siitä kun ei enää jaksa. Mutta kun katsoo aikaa taaksepäin, ne merkit ovat olleet jo ilmassa pitkään. Luulin vain tekeväni jonkilaista henkistä kasvua, vetäväni rajoja. Ehkä se oli osittain sitäkin. Lakkasin pitämästä itsestäni huolta, sivuutin omat tarpeeni levolle ja ruokailulle sekä rennolle tekemiselle (lukeminen, ihan vain oleminen). Suoritusten lista on ikuinen ja siihen sisältyy arjen kaikki asiat kauppalistan suunnittelusta ikkunoiden pesuun yms. Ja mähän en tunnestusti pysty ottamaan rennosti ennenkuin pakolliset asiat on hoidettu. Työpäivän lisäksi loin itselleni työpäivät kotona arjen askareista. Lepo ja syömään pysähtyminen olivat tehotonta ajankäyttöä joten skippasin sen monesti tai unohdin puuhaillessani. Jaksaminen kärsi pahasti. Ainahan mä olen ollut väsynyt ja torkahteleva, mutta tämä on jotain muuta ja vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä. Ei ollut energiaa tavata kavereita, sitten kaupassa käyminen ja kauppalistan tekeminen alkoivat sakkaamaan. Kaikki asiat parisuhteesta ystävyyssuhteisiin, ihan vain roskiksen viemiseen alkoivat tuntua vaatimuksilta ja suoritteilta joihin en kykene vastaamaan. Tuntuu että on kiire ja myöhässä koko ajan. Viime kesänä alkoivat uniongelmat. Juuri ennen nukahtamista kuulen sirkkelin äänen, voi olla moottorisahakin, tai jysähdyksen ääni. Säikähdän enkä saa unta, sama tilanne toistuu kun viimein nukahdan uusiksi. Vaihtoehtoisesti saan unihalvauksen. Niitä on ollut läpi vuosien todella satunnaisesti, nyt useammin.

Olen koittanut tietoisesti karsia kaiken tekemisen joka ei arjen kannalta ole ihan välttämätöntä. Jätän kyllä niitä välttämättömiäkin tekemättä. Tekee pahaa kun ei saa mitään aikaiseksi ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Olen vapautuneella ajalla nukkunut päikkäreitä, syönyt pitkään ja hartaasti, lukenut, katsonut telkkaria tai pelannut wowia. Mutta en usko tämän korjaantuvan heti vaan vaatii aikaa.

Toistaiseksi pää suoltaa tekemistä ja huutaa syyllistystä tekemättömistä asioista. Jos teen liikaa, kroppa ilmoittaa heti. Pulssi nousee ja on olo että kauhee kiire ja ahdistus. Joinain päivinä pään sisällä on energiaa ja intoa tehdä asioita, mutta kroppa iskee paniikkimoodin. Turhauttaa kun ei pysty. Mutta koitan olla tyytyväinen sellaisiin päiviin kun saan yhden asian tehtyä. Se yksi asia voi olla kauppareissu, imurointi, tiskivuoren hoito, suihkuun meneminen (kyllä, se on vaikeaa jos ei ole ihan pakko mennä). Töissä koitan tehdä mitä ehdin, mutta suunnitelma on oltava. Ei harhautumista, eikä hommien hamstraamista siihen malliin että koitan hoitaa niitä pikkuasioita heti kun näen, sillä niitähän riittää. Ei multitaskaamista.

Jos en pysähdy nyt, löydän itseni pitkältä pakkolomalta. En muista että näin pahaksi olisi päässyt tilanne koskaan. Olen kyllä kateellinen ihmisille jotka hoitavat arjen asiat ja työt ja energiaa on seuratoimintaan yms. harrastuksiin. Noh, ihmiset latautuvat eri tavalla. Mulla se laturi taitaa olla vaan tekemättömyys ja istuminen kannonnokassa yksin. 

Keväällä on kivaa kun tulee valoa, samaan aikaan se valo tuntuu kärventävän aivot silmänreikien kautta. Vajoan maton alle keväisin, sinänsä hyvin nurinkurista. 

Arki

 Lunta ja pakkasta, voiko parempaa ollakaan. Ei ole tapahtunut mitään, eikä ole ollut oikein ajatuksiakaan. Tai ainakaan en saa niistä kiinni juuri nyt. Kämppä on raivattu muuttokuormasta. Muutimme tähän kaksi vuotta sitten ja kuorma jäi lajittelematta kun tuli pikkasen kiire. Tiesin kyllä että kaapistot ovat täynnä tavaraa, jotka ovat rikki, pieniä, parittomia jnejne. Randomia lankunpätkää, johtoja 20 vuoden takaa. Peräkärryllinen lähti, nyt kaapeissa on jopa tilaa ja ihan tyhjiäkin löytyy. On tullut muutettua sen verran usein, että tavaran määrä on pysynyt kurissa, ja olen käynyt kaapit läpi rikkinäisistä ja pieniksi menneistä vaatteista. Viime vuosina en ole jaksanut, olen jättänyt monia sesonkiin liittyviä rutiineja pois (ikkunoiden pesu, uunin pesu yms.)

Tuntuu että asunto on ikuinen projekti, niin että siitä saa toimivamman. Kun aina on ollut tyyli, että kamat vaan reunoille jotenkin ja ne joilla ei ole paikkaa, niin johonkin vaan lätkätään. Silloin on aina tunne keskeneräisyydestä. Sisustussilmää mulla ei ole pätkääkään. Pidän eri asioista ja ne yhdistyvät....on ihan eri juttu että sopivatko ne yhteen. Pidän valoverhoista, saa olla kuviollisiakin. Kaapit ovat täynnä matkan varrella kertyneitä 70-luvun verhoja. Toki pidän niistäkin, mutta retrokupla puhkesi ajat sitten ja kuosit niissä ovat suht räikeitä.

Löysin tieni takaisin pelien pariin. En pelannut World of Warcraftia lähemmäs kymmeneen vuoteen, saattaa olla enemmänkin. Muistan että Mists Of Pandaria oli julkaistu uusimpana ja sitä kokeilin, mutta ei se enää ollut kiinnostavaa. ATK-laite kertoo että Pandaria julkaistiin 25.syyskuuta 2012. No ensimmäinen lapsi syntyi lokakuussa 2012, joten oli intressit hieman muualla. Nyt on taas kiinnostavaa.

Olen pysynyt arjessa pinnalla, vaikkakin väsyneenä. Mut ei voi kaikkea muistaa eikä jaksaa. 

Näkymättömyysviitta aktivoitu

Kummaa aikaa. No oikeastaan ollut jo pitkään. En tiedä mitä on meneillään psyyken ja kropan puolella mutta ne tuntuvat elävän omaa elämäänsä.

Yöunet katosivat jo kesällä, heräilen öisin ja on vaikea saada unta. Päässä ei liiku mitään, mikä pitäisi hereillä. Niveliin sattuu, varsinkin ranteisiin. Kierto on lyhentynyt viikolla. Se että väsyttää, ei ole mitään uutta. Olen varmaan syntynytkin väsyneenä lol.

Viimeisen vuoden aikana olen eristäytynyt. En halua tavata ketään, enkä käydä missään, enkä vastata puhelimeen. Mulla on olo että muut imevät mut kuiviin, koska en osaa sanoa ei. Sit jälkikäteen mua ottaa päähän kun en osannut vetää rajaa. Mutta ei tämä ole niin yksinkertainen juttu.

Kroppa on hälytystilassa. Sitä triggeröi puhuminen muille, puhelimen soiminen, siivoaminen. Ainoa hetki kun olen täysin rento, on yksin kotona, puhelin äänettömällä. Mä jostain syystä odotan koko ajan ilkeitä kommentteja tai kritiikkiä asioista joita teen/jätän tekemättä. Vaikka Villen kanssa ollessa, mä en ole saanut niitä koskaan, vaikka makaisin pershomeessa viikon niin ei tule sanomista tai syyllistämistä.

Mä olen aika varma että tämä on jotain vanhaa paskaa, jota nousee pintaan. Näkymättömyysviitta on aktivoitu, jotta välttäisin konfliktit. Mutta kun mä en ole tarvinnut sitä enää 15 vuoteen!!! Vituttaa että hälytyskellot soi koko ajan jostain ja skanneri käy, vaikka mitään syytä ei ole. Se on väsyttävää, enkä saa sitä pois. On toki ollut helpompiakin kausia/vuosia elämässä, enkä ole tajunnut mistä mun ahdistus on ollut lähtöisin. Vuosia hoidin kauppareissutkin sujuvasti, tänä vuonna kotoa poistuminen muualle kuin töihin on sakannut eniten.

Yksin olen turvassa, eikä yksikään hälytyskello soi. 

Siihen vielä päälle "minä ite, ei tartte auttaa" ja mä en pyydä apua, en osaa. Koen että muiden vaivana ei tartte olla, asiat kannetaan yksin.

Mulla on mielenterveydessä kivisempi kausi menossa, et mä en jaksa nähdä sosiaalisiin suhteisiin vaivaa. Tai itseasiassa mihinkään. Energia menee näkymättömyysviitan pitämiseen ja skannerin käyttöön. Tämä sankari ei enää lennä, koska ahdistuspussi painaa tonnin.

Tarttis varmaan levätä, mutta toimeliaisuus pitää ajatukset poissa. 

Kelloa vastaan

Kaipaan sitä, kun ei oletettu että on tavoitettavissa koko ajan. Älypuhelin tuntuu taakalta taskussa, jatkuva muistutus siitä, mitä pitäisi hoitaa. Reagointia asioihin pienellä viiveellä. Wilmaan tulee viestiä jatkuvasti, tuntimerkintöjä, paljon asiaa joihin vastata ja reagoida. Whatsappiin tulee myös kouluasioita, harrastusasioita, nopealla aikataululla. Päivämääriä, tehtävää, kuittauksia. Työpäivän aikana pitäisi olla myös tavoitettavissa. Tuntuu että ihmisiä revitään joka suuntaan, kun kaikki on muuttunut sähköiseksi. Aikaa reagoida asioihin on vähemmän ja monet jutut on huonommin ennakoitu ja suunniteltu.

Omasta kouluajasta on toki 20 vuotta aikaa, mutta raportoitavia asioita koulusta oli vähemmän. Huonosta käytöksestä sai lapun kotiin, ei niin että Wilmasta löytyy merkintä jokaiseen virheeseen, jonka oppilas on tehnyt. Jokaisesta myöhästymisestä ei tullut informaatiota kotiin, vaan jos niitä tuli useampi, niin ilmoitettiin korvaamisesta. Toki on kiva tietää, mitä koulussa tapahtuu, mutta seurantaa päivätasolla en kaipaa. Liian tarkkaa. Tuntuu muutenkin että ajanseuranta on muuttunut tarkaksi. Analysoidaan kaikkea mitä voidaan, kerätään tietoa kaikesta mahdollisesta. Sama koskee työelämää. Sekin on muuttunut sirpaleiseksi. Oli vaihtuvat tarjoukset kaksi kertaa viikossa, sekä isommat tarjouspäivät, jotka kestivät esim. kaksi viikkoa. Nykyisin on pari päivää kestäviä kampanjoita, erätuotekampanjoita, päivän tarjouksia. Pienempiä aikoja ja useammin. Panostetaan vaihtuvuuteen ja uutuuksiin, samaan aikaan jo olemassa olleet kampanjat ovat yhä taustalla. Sirpaleisempaa ja lyhyemmällä varoitusajalla. Tuntuu että saa työelämässäkin nykyisin reagoida lyhyellä varoitusajalla moniin juttuihin. Se työllistää lisää aika paljon, kun kampanjaa ei voi vain tehdä viemällä kamoja myymälään. Siihen kuuluu muitakin työvaiheita.

Samaan tahtiin ei olisi voinut toteuttaa työtä ja arkielämää ennen. Reagointiaikaa oli enemmän ja hommat oli paremmin suunniteltu. En tiedä kuinka esim.harrastustoiminnan viestiminen on tapahtunut aikanaan, minulla kun ei juurikaan harrastuksia ollut. Kai tuli jokin kuukausitiedote postissa tai ne jaettiin mukaan paikan päällä.

Tuntuu että työpäivän päätteeksi alkaa toinen työpäivä, kun tarkistelet saapuneita viestejä sovelluksista, luet Wilmaa ja merkkaat kalenteriin, mihin kaikkeen tulisi osallistua. Siihen päälle kodin arkihommat ja ennakoinnit hankinnoista. Tiedän että voisin heittää puhelimen roskiin, mutta viestit ym. eivät lakkaa olemassa. Raportointi kulkee samalla nopeudella kaikesta, tieto saavuttaisi vain hitaammin. Onks nää ne ruuhkavuodet? Voihan se olla, että valitan aiheetta. En ole onneksi johtavassa asemassa, jolloin puhelin piippaa koko ajan palavereista ja asiakaskontakteista, suunnittelupalavereista ja raportoinneista. Kun sähköisesti tai etänä hoidetaan lähes kaikki. Muistettavaa triplana jos sekään riittää. Päälle mahdollisesti lapsiperhearki jossa puhelin piippaa päiväkodin tai koulun asiaa usein. Sitten ihmetellään jos tulee burnis. Saa juosta kelloa vastaan koko ajan ja tehdä töitä kotonakin.

Ehkä vika on siinä, että olen jatkuvasti tietoinen kaikesta. En pysty sulkemaan aivoja tietoisuudelta, se on automaattista. Kuin tulostusjono johon tulee jatkuvasti lisää asioita, vaikka sulkisin itseni kotiin ja puhelimenkin heittäisin pois. Se uuvuttaa. Olla koko ajan tietoinen ja ajan tasalla kaikesta. Näen sukan nurkassa, jätän sen huomiotta koska teen juuri jotain muuta joka vien huomioni. Sukka on rekisteröity muistiin. Joku kysyy sitä kolmen viikon päästä, ja osaan kertoa nähneeni sen nurkassa. Se on ollut tavallaan unohduksissa, että olisin vienyt sen myöhemmin omalle paikalleen. Näitä ei akuutteja muistikuvia kertyy jatkuvasti muistiin, ne ovat olemassa vaikka en ajattele niitä. Onko nämä äitiaivot, suoritusaivot vai adhd-aivot? Skanneri käy koko ajan enkä saa sitä kiinni. Samaan tapaan luen ihmisiä, en tietoisesti, mutta huomaan asioita. Ennakointi napsahtaa päälle ja tiedän mitä on tulossa. 

Siivosin eilen tarkemmin ja imuroidessa eteisen kaapiston iso alatasolevy liikahti, alta löytyi kaksi sanomalehteä. Kauppalehti vuodelta 1972 ja Itä-Häme vuodelta 1980. Olen asunut ympäri Heinolaa ja oikeastaan melkein joka asunnosta on löytynyt aarteita vuosikymmenten takaa. Kauppalehdestä löytyi kunnon häpeäsivu. Protestilista, johon on kirjattu ihmisten ulosottoasioita, vekselit ja tratat, sekä vararikot. Ne on kirjattu nimellä, paikkakunnalla ja summalla. Ei onnistuisi nykypäivänä. 

Hohtoa etsimässä

Se on jännä asia, kuinka netin tarjoamat asiat menettävät merkityksensä. Vuosituhannen vaihteessa se oli uutta jännää ja nähtävää oli paljon. Nykyisin tunnen, ettei se tarjoa oikein mitään. En lue uutisia kuin lähinnä lehdestä, en seuraa julkkiksia enkä oikein bändejäkään. Inhoan vaatteiden ostamista, edes netistä. En jaksa selata vain huvin vuoksi, kun ei siinä ole hupia. Tiedon hakeminen on tuskaisaa, kun faktat sekoittuvat kaikennäköiseen huuhaatietoon. En seuraa mitään sometyyppejäkään.

En viitsisi kuluttaa energiaa pohtiessani ovatko näkemäni asiat totta vai eivät. Lähtökohtaisesti en pidä nettiä enää kovin totuudenmukaisena paikkana. Videoita pelastetuista kissoista, käytännönpiloja, haasteita yms.

Käytän nettiä lähinnä työasioihin ja vaatteiden ostamiseen. 20 vuotta vanhat farkut kun alkavat ratketa liitoksistaan, samaa mallia on hankala löytää. Mutta kun vähän kaivelee, niin sama malli löytää tiensä kaappiini yhä uudelleen, eikä tarvitse edes sovittaa. Miten niin tavaroille uskollinen?

Cd-levyt sytyttävät vähän, samoin tuoksut sekä kirjat. Tosin tuoksujen suhteen olen siinä tilanteessa, että monista tulee huono olo. Olen päässyt siihen pisteeseen, että avaan verkkokauppoja vasta siinä vaiheessa kun jotain tarvitsee.

Jos olenkin oppinut kuinka shoppailuongelman kierto menee (kokemuksesta). Selaat tavaroita huvin vuoksi, innostus. Päässä on jo olemassa lista asioista jotka haluaa ostaa. Ostaminen tuntuu kivalta. Paketin odottaminen tuntuu kivalta. Kun paketti on kotona ja tavarat siinä, ei tunnukaan oikein miltään. Odotus on päättynyt. Kaikki se mitä siihen kiertoon liittyy, on menettänyt merkityksensä eikä tunnu enää miltään.

Nykyisin ei ole ostoslistaa päässä, tarvetta ostaa jotain mitä ei tarvitse. Se ei ole kivaa enää. Välillä kyllä viihdytän itseäni etsimällä rytkyjä joita pidin 20 vuotta sitten. Ja uteliaisuuttani katson, onko niitä vaatemerkkejä tai kenkämerkkejäkään enää olemassa.

Töistä kotiin kävely on tarjonnut viihdykettä. Radanvarressa oli eilen runsaasti lintuja, äänen perusteella Närhiä, Räkättirastaita ja Mustarastaita. Mustarastailta osalta puuttui keltainen nokka. En edes muista koska olisin nähnyt Närhen. Lintuja on kiva seurata. 

Musikaalit

Kävin eilen sosialisoitumassa, kaffella työkaverilla. Tuli puhetta jostain mekosta joka oli kuulemma kuin elokuvasta Sound Of Music... ei siis positiivinen mielikuva. Josta pääsenkin tän aamun ajatuspyörään. Sound Of Music, elokuva jonka olen nähnyt kymmeniä kertoja VHS-kasetilta. Ja tottakai siihen vielä leikit päälle ulkona, elokuvan biisejä laulettiin leikkien ohessa. Voin kertoa että alikulkutunnelit olivat oikein hyviä laulamiseen. Yllätyin kun poikani ilmoitti nähneensä Sound Of Musicin, olivat siis viime vuonna katsoneet sen koulun musiikintunneilla. Muistan itse nähneeni koulussa Amadeuksen (ei huono), mutta vahvin muistikuva on nauru :D.

En katso kovinkaan paljoa musikaaleja, mutta on muutamia joista pidän erityisesti ja olen nähnyt ne useaan kertaan. Grease, Cherbourgin sateenvarjot, Singing in The Rain ja uudemmista Moulin Rouge. Paljastan että monesti kotona soi taustalla irlantilainen tavernamusiikki, cembalomusiikki. Mutta silloin kun muita ei ole kotona, en tahdo häiritä sellaisella josta muut eivät niin välitä.

Boikotointi on jännä ilmiö. Michael Jackson on hyvä esimerkki tähän. Mä pidän kyseisen artistin tuotannosta ihan hirveästi, puhumattakaan tanssiliikkeistä, ihan rautaa nekin. Tiedän skandaalimyllytyksen jota miehen ympärillä on leijunut ties kuinka kauan. Mutta eihän se lahjakkuuteen musiikin parissa vaikuta, eikä siihen että tyyppi on tehnyt hyvää musiikkia IMO. Mutta tiedän että nykyaikana kuuluu hylätä artistit/julkimot joista nousee sontaa esille. Näytetään muille että toimintaa ei tueta. Näytetään MUILLE?! 

Vaikka artisti olisi tehnyt mitä pahaa, niin se ei ulotu tuotoksiin. Jos kitaran soitto saa mut irtautumaan kehostani ja joudun sen musiikin sisään, niin on aivan helvetin sama kuka sitä keppiä tiluttaa. Se artisti on mulle joku tuntematon ihminen, kasvoista vain tuttu. Ei se herätä minussa mitään henkilökohtaisia asioita, se artisti itsessään. Sen tekemä musiikki herättää. Mun on vaikea puhua musiikista muille. Koska musiikki on makuasia, eikä muita kiinnosta miksi minä tykkään jostain. Eikä minun tarvitse sitä selitelläkään. Muusikoista puhuminenkin on ihan omituista. Nehän on ihan tuntemattomia ihmisiä.

Artistin voi tuomita, se voi olla paha ihminen. Tuotokset sen sijaan voi olla timanttia, eikä sitä ne ihmisen pahat teot muuta. Kitarantilutus ei yhtäkkiä ala kuulostaa paskalta jos soittaja teki rikoksen.

En tiedä onko mun selitykset mistään kotoisin mutta tämmöisiä ajatelmia tänään. 

On muutenkin ihan kumma aamu. Olen ollut musiikin sisällä herätyksestä asti. Hyvällä tuulella. Mua jännittää vähän kauanko tämän tuulahduksen siivet kantaa. Ja mörrimöykky astuu taas kuvaan. Kuvailisin tätä ehkä sanalla tunteikas, näkemäni, kuulemani ja haistamani asiat saavat sellaista kuplintaa aikaan. On hyvä olla ja jännittää että se menee pois.

Loma

 Kesäloma! Vaikkakin syyskuu kääntyi jo esiin, mutta ei sillä ajanjaksolla ole niin väliä. Jos toivoa voi niin touko-kesäkuussa tai sitten myöhemmin (elo-syyskuu). Syy siihen on kuumuus jota siedän huonosti. Viileät aamut, keltaiset lehdet ja usva ovat mieleeni. Ja se tuoksu! Keväällä on tietty sama homma, mutta silloin seuraan eri asioita.

Mä olen yleensä aina mollaamassa ihmiskuntaa. Mutta ainakin yhden asian voin sanoa vilpittömästi, mitä ihminen on saanut aikaan: Musiikki.

Vaikka sanotaan että ihminen tuhoaa maapallon, niin sanoisin että ihmiskunta tuhoaa ainoastaan itsensä. (ei takerruta nyt niihin ihmisen hävittämiin lajeihin, se ei ollut pointtina). Määrämättömän pitkän ajan kuluessa ei ole jälkeäkään, että täällä edes asui ihmisiä. Maapallo selviää, ihminen ei.

En käynyt tänä kesänä mustikkametsällä, enkä keräämässä nokkosensiemeniä. Minulla on vakiopaikat ja ne vaativat autolla kulkemista. Kotoa lähteminen on edelleen haaste. Paitsi heti heräämisen jälkeen. Kuppi kahvia, jotkut rytkyt päälle ja ulos. Nuohomaan ojan pohjia ja ihmettelemään usvaa ja hajuja. Mielellään ennen klo.8.00 kun mun mielestä paras aamuhetki on ennen sitä.

Joku tuumasi netin ihmeellisessä maailmassa hyvin. Nykyihmisellä on olematon keskittymiskyky ja asioita tehdään enemmän hetken mielijohteesta. Niin malttamaton. Jää perseen pyyhkiminenkin kesken :D 

Positiivisia asioita nykymaailmassa: Asioiden hoitaminen sähköisesti on helpompaa ja nopeampaa. Olen täyttänyt lomakkeita pinotolkulla ja vienyt paikkaan a,b ja c. Sitä en kaipaa. Sitä aikaa en muista että pankkikortilla maksaminen oli harvinaista ja se kortti vedettiin sellaisen ihmeellisen koneen läpi jäljennöksenä. Olen sen laitteen kyllä nähnyt käytössä. 

 

Kiteen reissu

Olen käynyt Kiteellä viimeksi 2004, en muista reissusta mitään muuta kuin matkaseuran. Sitä edeltävät reissut ajoittuvat ennen vuotta 2000. Siellä on papan ja hänen siskonsa lapsuudenkoti, Närsäkkälän kylässä. Papan isä sekä hänen kaksi sisarustaan asuttivat paikkaa, papan äiti muutti Havukkasaaresta mentyään naimisiin Tiaisten sukuun. Paikkaa asuttaneet sukulaiset ovat kaikki haudattu Valkeavaaran hautausmaalle, paitsi pappa.

Närsäkkälän paikka toimi kesämökkinä kauan, kunnes katto tuli sisään v.2016 aikana. Lapsena en arvostanut kesäreissuja pätkääkään. Kuukausi keskellä korpea, hiljaista ja tylsää. Pakollista marjojen poimintaa. Aloin skipata reissuja heti kun olin tarpeeksi vanha.

Mökillä pyörähtäminen ei sinänsä herättänyt mitään tuntemuksia, innostuin lähinnä nostalgiasta jota mökin kalusto tarjosi. Olin nähnyt mökillä olevat tavarat viimeksi lapsena ja muistin ne yhä. Paikka on niin metsittynyt ettei maisemakaan näytä enää tutulta. Pihapiiri on kutistunut. Samoin Kiteen keskusta, muistin että talot ovat etäämmällä toisistaan. Kiteen reissun houkuttimena toimi Aurin keikka. Sisko ja äiti ovat käyneet Kiteen reissulla lähes joka kesä, vaikka mökkiä ei olekaan. Majoitus tapahtuu muualla. Tänä kesänä oli hyvä syy lähteä mukaan, ja tuntuu että tuskin jää viimeiseksi. Hiljaista, rauhallista ja vähän ihmisiä, syrjemmällä ei juurikaan. Eli siis täydellistä.

Aitta, "Vanha Piha" ja Pennasen kaupan kassi

Ensimmäisenä iltana keikalle, toisena päivänä kierros Närsäkkälässä josta Pyhäjärven rantaan keräämään kiviä (kuten aikoinaan :D) Lapsuuden uimapaikkoina toimivat Palolampi ja Pyhäjärvi. Muistikuvissa tuulee paljon, eikä todellisuus pettänyt nytkään. En tajua miten siellä voi olla niin paljon hienoja kiviä. Pyhäjärveltä suuntasimme Valkeavaaraan rukoushuoneelle jonka kupeessa on pieni hautausmaa. Korppi raakutti vierailun aikana lähistöllä. Eli juuri oikea tunnelma. Hautausmaan maaperä on aika jännä. Hiekka muistuttaa tomusokeria ja siellä kasvaa mäntyjä. Hiekan takia tuntui että on liukasta. Valkeavaaran hautausmaa/rukoushuone on perustettu n.1937  (noin arvio siksi etten muista faktaa ulkoa) Mutta sukua on ollut Närsäkkälässä jo sitä ennen, pohdin että mihin heidät on haudattu? Jää selvitettäviin mysteereihin.

Pyhäjärvi, oksien takana Havukkasaari

 

 

Keskustan maleksimisreissu sisälsi Nightwish-näyttelykierroksen, kirppiksen ja reissun Kupiaisessa.  Vaikka teini-ikäisenä lähes hengitin bändiä niin näyttely sisälsi paljon uutta nippeliä. Holy Grail hetkeksi muodostui nähdä ensimmäisiä julkaisuja sekä demonauha, niin ja bändipaita Oceanbornin ajoilta. Kiteen kansallisvaate julkaisun aikaan ^_^ Vähän niinkuin että kaikkien Muhoslaisten mummojen kaapeista löytyi Sentencedin kasetti :D En ole kauhean kiinnostunut enää matkamuistoista tai bänditavaroista joita voi vain ostaa. Vuosiluvuilla olevat kiertuepaidat menevät, mutta en oikeastaan käytä niitä. Minulle ei ole yhtä oikeaa bändiä eikä genreä, jos se avaa kyynelhanat tai nostaa ihon kananlihalle niin jatkoon. En halua edustaa mitään genreä tai bändiä. Mulle tulee hassu olo bändipaidassa. Kerään matkamuistoiksi kiviä paikoista jotka edustavat tärkeitä asioita, ne voivat olla myös käpyjä, oksia jne. Lapion kanssa jonkun lempibändin tyyppien pihaan lol :D Vasaran ja taltan kanssa Kiteen kirkolle kairaamaan seinästä palaa? Riittää että kohde on näköetäisyydellä ja yleensä matkamuistot tulevat näkökenttään spontaanisti. Palatakseni bändiin, niin vaikka Nightwishista kasvoi maailmanluokan bändi arvostan suuresti sitä että Tuomas jäi kotiseudulleen. Moni tuntuu lähtevän isoihin kaupunkeihin tai ulkomaille menestyksen myötä. Mutta kun katsoo Kiteen maisemaa, niin en itse ainakaan osaisi kaivata muualle. Lapsena paikka ei ehkä ollut mieluisin, mutta nykyisellään siinä kiteytyy kaikki mitä kaipaan.

On se hieno

Kissat elämässäni

Meillä on aina ollut kissoja, niin kauan kuin muistan. Lemmikkieläimistä kissa on suosikkini, vaikka pidän kyllä muistakin eläimistä. Kaikki kissat ovat tulleet meille leikattuina tai se on hoidettu kissan iän salliessa.

Ötvö (n.1990-????) Löytyi ruusupuskasta, valko-oranssiraidallinen kolli. Oli löytyessään pentu/nuori. Ei kesyyntynyt täysin koskaan joten liekö populaatiokissa ja syntynyt luontoon. Muistan että kesän mökkireissun päätteeksi emme löytäneet Ötvöä enää Närsäkkälän metsistä. Oli mennyt läheisen talon pihapiiriin ja asui siellä muiden ulkoilevien kissojen kanssa. Näin kertoi talossa asunut Happosen mummu. Myöhemmin syksyllä saimme Ötvön mukaamme, tämä versio oli erittäin hyvin syönyt. Ötvön loppukohtaloa en muista.

Valkkari (n.1990-2001) Muistan että kävimme katsomassa kissanpentuja ja sain valita. Valkoinen jolla pieni musta läikkä korvien välissä, läikkä hävisi kun Valkkari aikuistui. Hyvin seurallinen ja osallistui kaikkeen. Kulki perässä. Kun me ihmiset sairastimme, Valkkari nukkui vieressä. Kun itketti, Valkkari tuli leipomaan ja piti "pör" ääntä kunnes itku lakkasi. Seurasi halkojen tekoa ja moottorisahausta istuen viereisellä kannonnokalla. Opetti meidän nuoria kissoja saalistamaan. Jos Valkkarille mäkätti jostain, mäkätti takaisin. Naukumaääni kekekeke:llä tehostettuna. Teini-ikäisenä kun tulin aamuyöstä kotiin, näin Valkkarin kaapivan ulko-ovea. Muutoin oli normaalin oloinen, mutta takajalka ei toiminut. Jouduttiin lopettamaan.

Mustis (1991-200?) Kokomusta, ei niin seurallinen enkä muista että olisi viihtynyt sylissä. Tuli toimeen ensimmäisen koiramme Rokin kanssa. 

Heta (oli mahdollisesti v.2000 jälkeen)Oli Mustiksen ja Valkkarin kanssa samaan aikaan. Hopeamustaraidallinen kollikissa, suht iso. Ei ollut sylikissa, eikä kovin seurallinen. Katosi, mahdollisesti lähitaloihin. Äitini jutteli jonkun tyypin kanssa, joka oli sieltä taloilta ja heilläkin sattui olemaan iso hopeamustaraidallinen kolli. Tyyppi suuttui kun äiti kertoi meiltä sellaisen kadonneen. Sattumaako? Sitä emme saaneet tietää koskaan.

Mimmi (2001-200?) Pikkupiippari, naukumisääni oli olematon eli suu aukesi mutta äänenä kuului joskus vain hento piip. Ei ollut sylikissa mutta piti silityksistä. Katosi.

Tassu (2001-200?) Muistelisin että Tassu tuli meille Valkkarin kuoleman jälkeen, jäi ainoaksi kolliksi Hetan ja Mustiksen mentyä. Oli nähnyt elämää korvien reunoista päätellen, niissä 1-2mm repeämiä tappeluista. "Peitti" ruuat aina syömisen jälkeen. Ei viihtynyt sylissä mutta piti silityksistä. Naukumisääni muistutti pahoin narisevaa ovea. Jouduttiin lopettamaan virtsakivien takia joista kehittyi virtsaumpi hoidosta huolimatta.

Lissu (2002-2019) Ruskeamustaraidallinen, samanvärinen Mimmin ja Tassun kanssa. Nimi tuli Uuno Turhapurosta. Lissulla oli valkoiset renkaat silmien ympärillä kuten Uunolla joten sai Uunon vaimon nimen. Seurallisin ikinä, nukkui tyynyllä tai rinnan päällä oli jatkuvasti mahdollisimman lähellä ihmistä. Pesi itseään äänekkäästi ja hartaasti. Varpaiden välit ja kynnetkin putsasi, kuulosti kuin joku olisi syönyt kynsiä vieressä. Katosi muistaakseni v.2008 lopulla tai 2009 alussa. Löytyi lähinaapurista puolen vuoden jälkeen. Talojemme välissä oli aloitettu räjäytys ja tietyöt kävelytietä varten joten ei ehkä ole siksi tullut kotiin. Naapuria näki harvoin, mutta tuli kissat puheeksi ja heillä oli asunut Lissun ulkonäkö- ja luonnekuvaukseen sopiva kissa puolisen vuotta. Lissu muutti luokseni kerrostaloon löytymisensä jälkeen, sopeutui hyvin. Lissulle kehittyi munuaisvika viimeisimpinä vuosinaan ja päädyimme lopetukseen.

Miumau (2004) Kilpikonnakuvioinen pienikokoinen aikuinen. Tarkasta iästä ei ollut tietoa. Ei tullut toimeen muiden kissojen kanssa, ei viihtynyt sylissä. Odotti minua koulusta kotiin keittiön penkillä ja viihtyi lähellä. Säikähti koiraamme ja pääsi livahtamaan raollaan olevasta ovesta ulos. Emme koskaan löytäneet, vaikka korvassa oli tatuointi.

Hudson (2004) Valkoharmaa kolli, alle vuoden ikäinen mutta ei enää ihan pentu. Seurallinen ja leikkisä. Joutui auton töytäisemäksi.

Hellu (2005-2021) Pitkäkarvainen ruskeankirjava. Tuli meille pentuna, oli Tassun suosikki. Hyvin leikkisä, härnäsi muita kissoja minkä jaksoi, jopa Tassuakin vaikka muut eivät sitä tehneet. Jos huomiota ei irronnut, kävi raapaisemassa sohvaa katsoen meitä. Jos ei tapahtunut mitään, raapaisi uusiksi. Jos nousi sängyltä istumaan tai seisomaan, lopetti heti ja meni tekemään muuta. Huutelu oli ihan turhaa. Salaa ei raapinut sohvia tai nakertanut roikkuvaa tapettiliparetta, se piti tehdä niin että ihminen varmasti näkee. "Peitti" ruuat jos ei kelvannut. Seurallinen, ei välittänyt muista kissoista juurikaan paitsi Tassusta. Muutti luokseni kerrostaloon kesällä 2009, hieman ennen Lissun löytymistä. Turkki vaati hoitoa ja takuttui pahasti kostuessaan edes vähän, joten sisäkissana oli paras vaihtoehto. Tuli sänkyyn viereen peiton alle, ellei Lissu ehtinyt ensin. Olivat asuneet samassa taloudessa aiemminkin, mutta eivät juuri välittäneet toistensa seurasta. Eivät kumminkaan tapelleet. Hellulla oli pitkä sairasteluhistoria virtsakiteiden kanssa vaikka niitä hoidettiin pois. Kivet leikattiin kerran. Viimeisenä puolivuotenaan passivoitui, eikä jaksanut leikkiä tai ollut oma itsensä.Verikokeessa maksa-arvot olivat koholla reippaasti ja saatiin siihen lääkitys ja ruokaa. Kontrollikokeessa maksa-arvot olivat yhä koholla ja lisätutkimuksena ultrattiin vatsanseutu. Maksan vierestä paljastui kasvain, sekä suolistosta pienempiä kasvaimia. Suolistosyövälle ei voinut tehdä mitään joten päädyimme lopetukseen.

Kaikkien vuosien jälkeen pohdin miksi ihmiset päästävät kissansa ulkoilemaan vapaasti. Ennen niin oli tapana ja se tapa on iskostunut vahvasti moniin. Surettaa niin moni turha kuolema (Mustis, Valkkari ja Hudson, kadonneina Heta, Mimmi ja Miumau). Hellu ja Lissu asuivat sisäkissoina loppuelämänsä ja kuolivat vanhuuden tuomiin sairauksiin.

Kissi (2022-     ) Löytyi Ruuhijärveltä, mustavalkoinen kolli, leikattu. Ikää on vaikea sanoa, mutta eläinlääkärin mukaan on ihan aikuinen. Vaikuttaa aikuisen/seniorin väliin osuvalta. Harhaili ulkokissana samassa pihapiirissä kesästä ensimmäisiin pakkasiin. Kyliltä ei omistajaa löytynyt kyselemällä, eikä netistä kuvan kanssa. Leppoisa ja leikkisä. Suhtautuu vähän varautuneesti lapsiin ja tietynlaisista äänistä (kahina) häntä muuttuu paksuksi. On levoton jos jompikumpi meistä aikuisista puuttuu. On pissinyt vääriin paikkoihin muutaman kerran, mutta tiedostan että se on ollut stressaantumisesta. Osallistuu päivän askareisiin toisinaan ja tulee viereen illalla. Seuraa iltatoimia ja hyppää sänkyyn. Töistä tullessa ja aamulla tervehtii väristämällä häntää paljon. Leipoo niin että kuola roiskuu. Sopeutuminen ja tutustuminen vaati aikaa molemmilta osapuolilta. Herkkävatsainen ja mahdollisesti allergioita. Ovat siis tutkinnan alla, mitään tosi hälyttävää ei ole ollut.

Natural High-muistoja

Selkeästi syystunnelma, mielessä on vain villapaitoja ja kaikkea syksyistä. Odotan sitä jo. Keltainen auringonvalo, keltaisia lehtiä, aamu-usva koleana aamuna, ensimmäinen hileinen kerros nurmella. Ja kaikki tuoksut. Ei kesässäkään ole mitään vikaa, pidän kaikista vuodenajoista nykyisin, tai voisiko sanoa siitä siirtymästä uuteen vuodenaikaan. Alkukesä on parasta, aika toukokuusta juhannukseen. Linnut pitävät meteliä, aurinko nousee jo 04.00 aamulla, kasvit ovat vaaleanvihreitä. Omenapuut ja syreenit tekevät kukkia ja koivuun ilmestyy lehtiä. Niissä on kaikissa oma tuoksunsa. Eikä alkukesän tuore tuoksu säily sellaisenaan edes juhannukseen. Heinä ja elokuu ovat jo lupauksia syksystä, kukkien tuoksu on kadonnut. Luonto on tummanvihreä ja sekaan alkaa ilmestyä ensimmäisiä keltaisia lehtiä. Lintulapset ovat jo isoja. Heinäsirkkojen siritys astuu kuvaan.

Syksy hiipii niin hitaasti että sen huomaa päättyvän vasta ensilumeen. Hetket ennen ensilunta ovat kamalimpia. Kylmää ja kosteaa, pimeää. Ja jos lunta ei tule, syksy jatkuu. 

Heinäkuun alussa tulee usein mieleen Natural High Healing-festari. Olen käynyt kaksi kertaa, 2016 ja 2017. Pidän festarin ideologiasta (päihteettömyys, kiirettömyys, onni, rakkaus) ja paljon muita elämänmyönteisiä sanoja. Festari on kasvanut todella paljon ja tottakai se tarkoittaa että myös pitää olla tarjota enemmän ja laajentaa majoitusvaihtoehtoja jne. Nykyisin alueelle on festaribusseja ja kuljetusmahdollisuuksia enemmän kuin 10 vuotta sitten.

Muistan 2016, kun yöllä satoi vettä. Kävimme seuraavana päivänä Secret Beachin rantasaunalla, eikä sinne ollut edes jonoa. Toki saunassa oli täyttä mutta ei jonoa. Peseytyminen tapahtui saunan takana, kuupalla saavista järvikylmää vettä. En ole varma oliko lämmintä vettä edes saatavilla, vai oliko se loppunut. Suoraan järvessä ei saanut peseytyä. Mielestäni saunaranneketta ei silloin ollut vaan se tuli vasta 2017. Silloin tuli myös festarialueen suihkut/saunat joihin oli pääsy saunarannekkeella. En muista koskaan ostaneeni saunaranneketta, koska mulle oli ihan fine käyttää rantasaunaa (matkaa 1,3km alueelta). Joten saunaranneke ei varmaan koskenut rantasaunaa vielä 2017.

Jos menet Naturaliin, älä odota saavasi lämmintä vettä, vaikka maksoit saunarannekkeesta parikymppiä. Lämmin vesi on olemassa, mutta olen kuullut vain huhuja. Jo 2016 ja 2017 kävijöitä oli niin paljon että lämmintä vettä ei riittänyt festarialueen suihkuissa kaikille. Kävijöitä on paljon ja suihkussa käydään sulkematta hanaa peseytymisen ajaksi. Riittää, että jo murto-osa tekee niin. Jos olisi fiksu, laskisi itselleen pesuvedet pariin ämpäriin. Sitä en tiedä poistaako saunarannekkeen ostamatta jättäminen nykyisin peseytymisen kokonaan? Kun Secret Beachin-rantasaunalla saa järvestä vettä, eikä tarvitse edes saunaan mennä.

Ideologia festareissa on kiva, mutta Natural kasvoi mulle liian suureksi. 

Elämän lahja vai tuomittu elämään

Vähän valoisampia päiviä, olen huonojen ajatusten ulkopuolella eivätkä ne tee raskasta oloa. Vaikka ne ajatukset ovat yhä olemassa.

En oikein tiedä onko elämä lahja vai tuomio, tuntuu molemmilta. Paljon on hyvää joka ilahduttaa, mutta se ei ole ihmisen aikaansaannosta. Samaan aikaan on pakotettu seuraamaan ihmisluonnon typeryyttä maailmassa, jossa raha sanelee kaiken. Eivätkä nämä ole uusia ajatuksia. Lueskelin eilen vanhoja juttuja, niin samantyyppisiä merkintöjä olen tehnyt päiväkirjaani jo 2005. En löydä ulospääsyä näistä ajatuksista.

Jos uskoisin edellisiin elämiin ja uudelleensyntymiseen, niin olisin varma että olen tullut tänne ihan muualta tai että suoritan ihmiselämän rangaistuksena pahoista teoistani.

Huonoimpina päivinä tuntuu niin epäreilulta että ei ole virtaa eikä jaksa. Uni ei virkistä ja kuljen sumussa päivästä toiseen. Nukahtelen istuvilteen monta kertaa päivässä. Tiedän ettei se ole normaalia, mutta mitään fyysistä vikaa ei löydy. Enkä usko sen olevan esim.masennuksesta johtuvaa, koska ominaisuus on ollut minulla jo vauvaikäisestä. Tiedän että se on aivoista johtuvaa mutta voi olla pitkä ja kivinen tie tutkituttaa mikä aiheuttaa torkahtelun ja vireystilojen laskun ja aivosumun.

Sain äidiltä Tuoksumataraa, se on se tuoksu jota olen etsinyt. Tuoksumatarassa ja Maariantuoksuheinässä on sama tuoksuaine, kumariini. Tuoksuu kesälle ja hyvältä mieleltä, tuoksumuistoja siitä ei nouse mieleen. Frantsila-merkillä oli joskus tuote Taivaallinen Parfyymi joka tuoksui mm.maariantuoksuheinältä. Harmi ettei tuotetta enää saa. 

Historian havinaa vaaterintamalta

On ajatusvirtaa ja sitten taas ei ole. Muistin jostain vuosien takaa RorasaH Clothingin. Löysin tieni verkkokauppaan 2003 ja ostin sieltä takin joitain vuosia myöhemmin. Toiminta loppui keväällä 2007. Vaatteet kuvastavat erinomaisesti goottimuotia vuosituhanteen vaihteesta, ainakin yhdenlaista. Sellaista jonka minä muistan. Vaikka verkkokaupasta ei ole ollut enää vuosiin jälkeäkään, pääsin sinne seikkailemaan jälleen, juuri sellaisena kuin sen muistan. RorasaH Clothing on muistona rakas. Kaikki vaatteet teki ja suunnitteli yrityksen omistaja Jenny Lehikoinen itse.

suosikit

Muita sen ajan kauppoja olivat: GloomyMoon,  Backstreet.fi, Blackgroup.fi, Morticia.com, Rainofpetals, NitroBabe, HeavenlyCircus, Pennangalan.co.uk, Leatherheaven.com, Stuntman, TheDarkAngel.com. Oli monia muitakin esim.hollantilaisia ja saksalaisia verkkokauppoja joiden nimiä en muista. DarkAges oli ehkä yksi. TheDarkAngel sulki sivunsa viime vuonna, oli perustettu 1995 ja vaatteet valmistettiin Briteissä, olikohan toinen toimipiste Australiassa, en muista tarkkaan. Upeita luomuksia, mutta kilpailu nykymaailmassa kovaa, eivätkä ihmiset halua maksaa laadusta. Myös muoti on muuttunut. 

Backstreetilta sai aikanaan VALVE-merkin vaatteita. Oli Backstreetin oma mallisto jonka suunnitteli Jenni Salmela ja taustatukena Marica Falkestrom ja Mira Vallenius. Suosikkini oli Xanthine Overdose Jacket josta netin syöveri ei tunne kuvaa. Siskollani on tallessa samanlainen joten saan kuvan ehkä joskus lisättyä.

RainOfPetals, GloomyMoon, NitroBabe, HeavenlyCircus ja RorasaH Clothing valmistivat omia tuotteitaan pieniä eriä. Toivon että luomukset ovat säilyneet sellaisilla jotka niitä arvostavat. Pieni pala suomalaista vaihtoehtomuotihistoriaa.

Paskojen päivien sarja

Paskojen päivien sarja. Heräsin 5.15, otin kahvia ja torkahdin sohvalle. Heräsin 8.30, otin aamupalaa ja torkahdin uusiksi. Heräsin klo 11.00. 

Menin eilen nukkumaan ennen klo. 22.00. Silti tuntuu etten jaksaisi nousta sängystä, saatikka tehdä mitään. Työnteosta ei ole tullut oikein mitään juhannuksen jälkeen. Aivot ovat sumussa eikä energiaa ole mihinkään. Vituttaa kun töiden tai minkään muunkaan tekemisestä ei tule oikein mitään, ajatus ei kulje yhtään. Ei sillä että edes kiinnostaisikaan yhtään mikään. Ruokahalu on kadonnut, kahvi on pahaa, jos jotain positiivista niin tupakkaa ei ole tehnyt mieli pariin päivään. Enkä ole polttanutkaan, ei väkisin.

Makaan kissan kanssa sohvalla ja katson Avaraa Luontoa. Se on ainut asia joka tekee minut iloisemmaksi. Kissa ja luonto-ohjelmat.

Olen eristäytynyt muista tällä tavalla viimeksi ehkä 2004. Nyt erona on vain se, että en lähde edes kotiovesta. Ei ole kiinnostusta. En tiedä miksi väsyttää aina, ei se voi olla normaalia. Kun väsymys on sementinohutta, niin että se haittaa arkea. Ja kun se on ollut läsnä elämässä niin kauan kuin muistan. Erona on toki se, että lapsena motivoitui paremmin asioista. Nykyisin kiinnostuksen piiri pienenee ja tuntuu että on vajonnut johonkin koomaan lähes pysyvästi, kun näköpiirissä ei ole mitään mikä jaksaisi kiinnostaa. Lapsena maailma oli täynnä uutta kivaa.

Stimulanttilääkitys auttaa vähän, mutta se vie mielenterveyden ja toleranssin kasvaessa väsymys puskee lääkityksen läpi. Ilman lääkitystä olen kasa väsynyttä aivosumua. Olen pohtinut masennuksen mahdollisuutta, mutta kokemukset mielialalääkkeistä eivät innosta. Pahentavat väsymystä. Valitin siitä aikanaan, mutta vaihtoehtoja SSRI-lääkkeelle ei annettu. "Ne tasaavat mielialaa, joten vaikutus saattaa olla väsyttävä". O_o 

L'eau Par Kenzo

 

Kuopion reissu 2008. Ostin sieltä L'eau Par Kenzon (oikeanpuoleinen) Heitin myöhemmin pullon pois, koska tuoksussa oli jokin tosi häiritsevä aromi. Keväällä 2025 ostin pullon uusiksi, eikä olekaan hullumpi. Pitää olla vain varovainen annostelun kanssa. Huomasin että tuoksua on ilmeisesti reformuloitu kolmeen otteeseen, pullo ja nimikin on muuttunut vuosien saatossa.

Vasemmanpuoleinen ovaali pullo on alkuperäinen malli. Tuoksu tuli markkinoille 1996. En tiedä koska pullomalli vaihtui oikeanpuoleiseen. Mahdollisesti vuosituhannen vaihteen jälkeen, kun löysin mainoksia joissa on jo tuo uudistettu kulmikas malli. Uusimmassa mallissa pullo on yhä tuollainen kulmikas, mutta nimeä on lyhennetty. Se on nykyisin vain L'eau Kenzo. Nimivaihdos on ollut mahdollisesti välillä 2010-2015. 

Alkuperäinen on tuoksultaan pehmeämpi, sellainen aniksen//fenkolin tyyppinen alkuun. Vesituoksu joka on pikkuisen mausteinen/pippurinen. Kestää iholla pidempään kuin uusittu. Pullon ikää on vaikea sanoa, veikkaisin maksimissaan 25-28 vuotta.

Kulmikas pullo on 15 vuotta vanha. Oli aivan täysi ostaessani sen keväällä. Tuoksu ei ollut mennyt miksikään, sen verran hajumuistia on, että juuri samanlaisena sen muistan. Katoaa iholta parissa tunnissa, toisin kuin vintage verrokkinsa. Uudemmassa on terävämpi alkutuoksu ja se kumma aromi. Ehkä jokin heinä, mintunlehdet?.

Uusinta L'eau Kenzoa en ole kokeillut. Arvioiden perusteella kestää iholla vielä huonommin kuin edeltäjänsä. On myös vesimäisempi/raikkaampi. Tarvitsee palata asiaan kun se on ajankohtainen. 

Reissut

Kesän reissuja tehty. Alkuviikosta kävin serkun luona yökylässä, yhteydenpito on ollut surkeaa vaikka olimme aika tiivis duo teini-ikään asti. Syitä ja tekosyitä riittäisi varmaan kilometrikaupalla mutta ei sitä mun mielestä tarvitse selitellä mitenkään. Se ettei soita tai käy kylässä, ei tarkoita ettei kävisi mielessä useinkin. Meidän taipaleeseen liittyy kumminkin roppakaupalla muistoja, niin hyvässä kuin pahassakin. Pääsin peltojen keskelle ja pakko sanoa että hiljaisuuksissa todella on eroa. Maaseudulla voi kuulua valtateiden kohina vaikka muutoin olisi hiljaista. Kotona voi olla hiljaista mutta kuuluu kerrostalon ääniä (ilmanvaihto, liikenne ulkona jne.) Kylässä ei kuulunut niistä mitään. Kiteen mökki susirajalla on hiljaisin paikka jonka tiedän, tämä oli lähes samanlainen kokemus hiljaisuuden osalta. Autossa oli kiva istua ja katsella vain maisemia, peltoa ja metsää silmänkantamattomiin. Käki kukkui kauempana. Reissusta jäi hyvä ja lämmin mieli.

Forssan kesäreissu oli viime viikolla. Lapset eivät olleet tällä kertaa kiinnostuneet tekemään yhdessä mitään, ikää on jo sen verran kriittisesti että vanhempien kanssa hengaaminen ei maistu :D Pari ensimmäistä päivää satoi ja kävin tyttöjen kanssa kirppiksellä. Perjantaina paistoi aurinko, mutten tiedä mihin päivä hävisi. Villen haimme bussiasemalta kuuden kieppeillä. Ensimmäistä kertaa perinteet jäivät tekemättä. Ei valokuvaa Viksbergin puiston kiveltä. En muista että Forssa-vuosina kaupat olisivat olleet niin turvoksissa ihmisistä kesäisin. Parkkipaikat täynnä ja kaupat. 

Majoituimme samaan paikkaan kuin toissavuonna, kesällä 2023. Unohdin sillä reissulla tyynyni huoneistoon. En kysellyt perään kun ajattelin että sehän on vain tyyny, ostan uuden kotipuolessa... Miten väärässä olinkaan. Olen parissa vuodessa ostanut useamman tyynyn, kaikki jollain tapaa epäsopivia. Epäonnen tyynyralli. Ostin sen uutena Familonin tehtaanmyymälästä ja käytössä tiivistyi juuri oikeanlaiseksi. Uuden hankkiminen olisi ollut myös vaihtoehto, mutta se olisi sisältänyt uudelleentyöstämisen :D

Varasimme saman huoneiston uusiksi ja marssin ensi töikseni kaapeille. Kaapista paljastui vanha tuttu ja se kruunasi reissun. Coolmax-päällinen oli kadonnut, mutta se ei haittaa. Lisäksi huoneiston emulaattori oli päivitetty, pelasin lapsuudesta tuttuja pelejä. F-Zero, Donkey Kong, MegaMan X, Tekken 2, Crash Bandicoot 2 ja 3.

Saunan kanssa oli yhä ongelmia, mutta edelliskerrasta otettiin opiksi. Liekö kiukaassa vastus rikki kun lämpenee huonosti muihin hetivalmis-kiukaisiin nähden. Kiukaasta oli otettu kiviä pois, joten lämpöongelma on tiedossa.  

Kasetteja

Huomaa selkeästi että tasapaino on huonommassa jamassa. Unohtelen yksinkertaisia asioita, enemmän kuin normaalisti. Yleensä muistan koska mennään töihin ja lähden oikeaan aikaan. Nyt tuntuu että sellaiset arkipäiväiset asiat jotka sujuvat automaatiolla, eivät kyllä suju mihinkään.

Työ koostuu pienistä palasista ja muistettavaa on. Arki koostuu pienistä palasista ja siinäkin riittää muistettavaa. Kun automaatiolla toimivat asiat alkavat sakkaamaan, tiedän jotain olevan pielessä. Kalenteriin merkkaaminen auttaa jonkin verran, mutta rekisteröin ympäristöstä sattumanvaraisia asioita. Esimerkiksi että olen nähnyt jonkun esineen jossain nurkassa lojumassa kuukauden ja niitähän riittää. Lojuvia asioita. 

Väsymys iskee heti aamusta, kun tiedostan kaikki lojuvat asiat. Hoidan prioriteetit (kaupassakäynti, ruuanlaitto, seikkailut pyykkivuorella) ihan kohtalaisesti. Töissä hoidan pakollisisa asioita niin paljon kuin ehdin, vaikka hoitamattomien asioiden pino on ikuinen. Joinain päivinä ne lojumiset huutavat kovempaa, nyt on ollut sellainen tilanne jonkun aikaa. Vaikka mikään niistä asioista ei ole kiireellinen.

Kuvailen sitä asiaa paperipinolla joka painaa ihan helvatasti. Pino alkaa kasvaa. Joka päivä tulee uusia papereita jotka odottavat käsittelyä. Arjen pakolliset asiat katoavat pinosta ensin, samoin töissä tehtävät pakolliset asiat. Joka ikinen pyyntö keneltä tahansa tuo pinoon yhden paperin lisää. Myös itseltä tulevat pyynnöt, kun on tarve tehdä asioita jotka odottavat. Pino kasvaa huomaamatta odottavista pyynnöistä vaikka saan arjen asiat tehtyä. Sitten olen siinä pisteessä, että oman kropan lähettämät signaalitkin ovat liikaa. Nälkä tai vessahätä tuntuvat yhdeltä paperilta lisää pinoon, toisten ihmisten sanattomat odotukset ovat lisää pinoon. Lopulta on olo ettei jaksaisi edes hengittää. Uni ei virkistä eikä virtaa ole. On vain ikuinen jono odottavia asioita.

Adhd-lääke auttaa tässä vähän. Saan tehtyä paremmin ja saan tehtyä asiat heti. Mutta jos odottavia asioita alkaa kertyä liikaa, lääke aiheuttaa sen että koitan hoitaa kaiken heti.Tiedostan tekemättömät asiat paremmin ja ne myös huutavat kovempaa että tekisin ne heti. Lopputulos on se, että lamaannun sohvalle katsomaan telkkaria jotta pääni hiljenee. Lääke kyllä hiljentää virtaavia ajatuksia ja auttaa keskittymään jos kuormaa on kohtalaisesti.

Olen kovasti lähdössä ulos ovesta. Mutta en jaksa etsiä vaatteita. Turvapino ei ole sängyn vieressä mytyssä, joten vaatii ekstraenergiaa etsiä vaatteet. Työvaatteet olisivat helppo ratkaisu, mutta niissä ei saa kulkea kylillä.Ajattelin myös perata vaatekaappia pieneksi menneistä. Tarttis mennä kauppaan myös ja laittaa ruokaa, hoitaa lahja synttäreille jotka ovat tänään. Samoin pitäisi siivota. Isoin kynnys on näemmä pukeminen ja lähteminen ovesta, kun katsoo kokonaiskuvaa. Päässä pyörii ajatus että teen tämän asian X ensin ja puen sitten. Olen ollut kolme tuntia hereillä ja olen valmis ensimmäisille päikkäreille. Niiden jälkeen porskuttaa 2-3 tuntia jolloin on taas aika nukahtaa. Sinänsä raivostuttavaa, mutta niin mun pää toimii. Torkahtelua 2 tai 3 kertaa päivässä, mun päikkärit on monesti alle puoli tuntia. Riittää että torkahdan. Olen erinomaista leffailtaseuraa :D 

Päivän suunnitelman rakentaminen ehkäisee hommien ahnehtimista. Yksi tai kaksi arkiaskaretta ja niiden lisäksi joku rästi tai muu asia joka olisi kiva tehdä. Ei koko pinoa kerralla.

 Löysin äidin luota mun vanhan Sony Walkamanin. En tiennyt että se on yhä tallessa ja että jopa toimii. Sillä tuli kuunneltua monet itsenauhoitetut kasetit. Lainasin kirjastosta levyjä ja nauhoitin kotona kaseteille. Nauhoitin myös radiosta. Ylä-asteikäisenä soitetuimpia kasettihittejä oli Survivorin Eye of the Tiger (loistokkaalla ilmakitarasoololla) , sekä Europen Final Countdown. Dingo, Modern Talking, Bad Boys Blue olivat myös parin kaverin kesken kova juttu. Tämä on sinänsä hauskaa, koska en ollut teini 80-luvulla vaan 2001.

Löysin Walkmanin mukana jäljelle jääneitä kasetteja mun arkistoista. Kaksi Irwin Goodmania, 80-luvun hitit ja Bananaraman kasetti. Mun mielestä Irwiniä ei voi kuunnella muuta kuin kasetilta, äänenlaatu on juuri oikea. Harmittaa, että muut kasetit ovat kadonneet.

X-perience-Magic Fields, Pet Shop Boys-Introspective, CatCat-ByeBye Baby, Nylon Beat-Nylon Beat, loput omia nauhoituksia jossa Taikapeiliä, Prodigya, Tyrävyötä, Movetronia. Kaikkea en edes muista. Arvostin eniten yhtä kasettiani jossa oli 120 minuuttia. Muissa oli vain 90 ja yhdessä 60. 

Nivea edt

Nivea Creme on klassikko, mites tämä sitten? 

Ei ole uusi juttu mutta en tiennyt. On myös Nivea Sun-versio joka tuoksuu Nivean aurinkovoiteelle.