27.1.2025

Kevyttä lojumista

Viikonloppuna oli puhetta leffoista. En lämmennyt koskaan Taru Sormusten herralle tai Harry Potterille, StarWarsille vähän, mutta sarja ei jäänyt niihin joita voisin katsoa loputtomasti uusiksi. Myönnän, että en ole lukenut yhtäkään Harry Potter-kirjaa tai en muista elokuviakaan nähneeni kokonaan. Aukko sivistyksessä. Paluu Tulevaisuuteen-trilogia sen sijaan on lämmittänyt mieltäni lapsuudesta asti. Vietin eilisen päivän sohvalla katsoen kaikki. Yleisesti ottaen kallistun enemmän scifiin kuin fantasiaan. Sellaiseen ihan överiin scifiin en kuitenkaan tykästy. Sellaiseen jotka sijoittuvat kauas tulevaisuuteen ja koko maailma on ihan erilainen ja ihmiskunta surkastunut. Tiedän että sille oli termi...post apocalyptic? Maailmanlopun jälkeinen maailma?  Pitää olla vanhaa normaalia maailmaa seassa, kuten Terminatoreissa (vanhat). Aikani kuluksi olen katsonut Pat&Mat animaatioita, osittain ihan musiikinkin vuoksi :D Talviloma meni siivoillessa ja kokkaillessa. Ja täihäädössä. Kerta se on ensimmäinenkin. Ensimmäisen löydöksen jälkeen meni yöunet ja seuraavina päivinä imurointia, lakanoiden vaihtoa ja päiden kampaamista päivittäin. Häätökäsittelyn jälkeen ei ole löytynyt mitään kertaakaan. Toivon että meni kerralla oikein ja häätö onnistui. Olen kuullut kauhutarinoita siitä, kun kierteestä ei pääse vaikka tekee ihan kaiken ja todella tarkasti monta viikkoa.

20.1.2025

Vähän motivaattoria

Talviloma. Aikaa tehdä omia hömpötyksiä. Tällä hetkellä se on korealainen ruoka. Olen selannut Maangchin reseptejä eilisen päivän ja kartoittanut mitä kaapista jo löytyy ja mitä löytyy lähikaupasta. Niin ettei tarvitse lähteä pidemmälle. Olen pikkuhiljaa täydentänyt kaappeja ja pakastinta tarvikkeilla joita tarvitsee monessa ohjeessa ja jos sattuu kaupasta löytymään. Tuoreita käyn hakemassa Lahdesta kerran kuussa isomman satsin kun teen kimchiä tai muita fermentoitavia.

Testatut ohjeet:Japchae (paistettuja nuudeleita ja kasviksia), Gungjung-tteokbokki/Royal Court Tteokbokki (kasviksia, sieniä,lihaa ja riisikakkuja), Tteokbokki (riisikakkuja, gochugaru-chiliä, kalakakkuja ja kananmunaa, tulinen), Kkakdugi (retikkakimchi), Oisobagi kimchi (kurkkukimchi jossa kurkut täytetään), Gim-gui (paahdetut nori-arkit) myydään valmiina tai voit paahtaa itse ison satsin, valmiissa on yleensä omaan makuuni liikaa suolaa. Maustetaan siis suolalla ja paahdetulla seesamiöljyllä. Soegogi miyeokguk (merileväkeitto lihalla) ja tietysti Kimchi, sekä kokonaisisita kaaleista,että pilkotuista.

Vaikka ohjeissa on kummat mitat niin osa kääntyy päässä jo ulkoa. Kestosuosikkeja ovat kimchi, retikkakimchi, merileväkeitto, Gungjung Tteokbokki ja paahdetut leväarkit. Nämä ovat vieläpä aika helppoja toteuttaa. Jatkoon eivät mene kurkkukimchi ja tulinen Tteokbokki, saan mahani niin kipeäksi etten kykene olemaan missään asennossa koko päivänä. En tiedä mistä johtuu kun vatsa kestää tulista ihan hyvin. Testattu monesti eikä siltikään.

Kokeiltavien listalla olisi erilaiset keitot joissa on luita ja naudanlihaa, sekä Jjajangbap (fermentoitua mustapaputahnaa ja riisiä) niin ja Gimbap (lihaa ja kasviksia norikääreessä).


Kevyttä lojumista

Viikonloppuna oli puhetta leffoista. En lämmennyt koskaan Taru Sormusten herralle tai Harry Potterille, StarWarsille vähän, mutta sarja ei j...