Makaan sängyllä ja verhon raosta tulee valonsäde. Näen kuinka sädettä pitkin leijuu pölyä. Pienenpieniä hiukkasia. Jään seuraamaan pölyn leijailua ja vajoan ajatuksiini. Seuraan kuinka hiukkaset lähestyvät mustan pöydän pintaa. Osuessaan pöydän kohdalle hiukkasista muodostuu pienen pieni pyörre. Aurinko on ilmeisesti lämmittänyt pöydän pinnan ja lämmin ilma tekee pyörteen.
Havainnoin arjessa tällaisia asioita. En tiedä tekeekö kukaan muu niin. Tavallaan tuntuu että katson maailmaa toisinaan lapsen silmin, samoin kuin silloin joskus. Tuntuu että se on osa minua joka ei ole muuttunut. Näin Lehtopöllön polkiessani töistä kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti