23.9.2020

Pölyn leijailua

 Makaan sängyllä ja verhon raosta tulee valonsäde. Näen kuinka sädettä pitkin leijuu pölyä. Pienenpieniä hiukkasia. Jään seuraamaan pölyn leijailua ja vajoan ajatuksiini. Seuraan kuinka hiukkaset lähestyvät mustan pöydän pintaa. Osuessaan pöydän kohdalle hiukkasista muodostuu pienen pieni pyörre. Aurinko on ilmeisesti lämmittänyt pöydän pinnan ja lämmin ilma tekee pyörteen. 

Havainnoin arjessa tällaisia asioita. En tiedä tekeekö kukaan muu niin. Tavallaan tuntuu että katson maailmaa toisinaan lapsen silmin, samoin kuin silloin joskus. Tuntuu että se on osa minua joka ei ole muuttunut. Näin Lehtopöllön polkiessani töistä kotiin.

12.9.2020

...Fix their hearts or die

 Hmm, olisi syksyä tarjolla. Syksyisiin asioihin kuuluu ehdottomasti Twin Peaks ja villapaita, mullan tuoksu ja kylmyys. Jostain syystä Julee Cruise ja Elliot Smith ovat Michael Jacksonin ohella kovassa kulutuksessa. Ysäriä, Bodomia ja Sentencediä on käytetty urakalla vuodesta toiseen, joten siirryn kevyempiin vesiin kunnes on taas yllämainittujen aika. Muutto edessä taasen, tällä kertaa mieluisa sellainen. Saimme perheen kanssa unelmien asunnon. Vuokralle tottakai, koska suhteeni kiinteään omaisuuteen on nihkeä.

Mielen melankoliaa

Mä olen varmaan sellainen syntymäkänkkäränkkä. Vitutuskäyrä aina vähän koholla tai ärtynyt. Syitä on lukuisia, eikä se ole muuttunut niistä ...