28.4.2020

Sekalaiset

Aloin lukemaan blogeja 2005, tein silloin myös oman ensimmäisen blogini. Hyvin harva seuraamistani blogeista on elänyt tähän päivään. Osa hiipui 2013 ja osa muuttui videoblogeiksi. Ei itsellänikään ole ollut paljoa sanottavaa viime vuosina. En osaa sanoa tarkalleen miksi kirjoittaminen on jäänyt. Ehkei vituta enää niin paljoa, ei ole sanottavaa. Ehkä se oli tapa saada ajatuksia järkevään muotoon. Mikään ei enää aiheuta sellaista fiilistä että hei tästä voisi kirjoittaa. Musiikista toki voisi kirjoittaa aina. Se menee suoraan jonnekin sisälle. Joutua musiikin sisään. Tämän pitäisi olla musiikkiblogi. Päivän kuulumiset musiikkivideon muodossa hahah :D. Kuvia lupailin tänne vuosia milloin milläkin syyllä. Yksinkertaisesti en ole viitsinyt kuvata enää mitään vaikka nykyisin sen pitäisi olla helppoa. Mutta koska olen vanhanaikainen, liitän kameran piuhalla koneeseen ja siirrän kuvat. Jonka jälkeen siirrän niitä tänne. JA ÄLYPUHELINTEN KUVAT OVAT KAMALAA KAKKAA.Värit mitä sattuu ja kuvanlaatu huono. Toki parannusta on tullut siihen pikselimössöaikaan. Mutta kamera on kamera ja puhelimen kamera on jotain sinne päin. Kokemukseni älypuhelimesta on huono, joten vaihdoin takaisin perus Nokialaiseen. Voisihan mulle perustella että käytin testaamiseen huonoa puhelinta joka ei tue mitään sovelluksia. Sekin on totta. Mutta ruutu on liian pieni, kuvanlaatu huono ja niska tulee kipeäksi. Niihin asioihin joihin nettiä käytän, on tietokone. Ainoa asia jota jäin kaipaamaan oli musiikki jota sai randomilla puhelimesta. Asiasta toiseen. Jonkilainen misantropia jyllää edelleen, se iski 2005 josta blogikin aikoinaan lähti. Mä en tiedä olenko enemmän vihainen itselleni ja sitä kautta muille ihmisille. Vai vain vihainen muille ihmisille. Koen katoamisen halua toisinaan. Ja maailmantuskaa, en tiennyt että sellainen on terminä olemassa. Mutta se kiteyttää kaiken aika hyvin. Luulin päässeeni siitä eroon. Pakko siirtyä tekemään muuta. Tavara loppuu. Ollaan asuttu täällä kotipitäjässä kohta vuosi Forssasta paluun jälkeen. Tuntuu että parissa vuodessa ihmiset muuttuivat paljon. Etäisemmiksi. Mutta mukavaa olla kotona taas. Asuntoa en tunne kodikseni, mutta miten vuodessa voisikaan sopeutua. Hermot ovat menneet taloyhtiön mummeleihin. Lasten leikkiminen pihalla on tarkkaan rajattua. Kivet ja kepit eivät kuulu pihaan jnejne. Lasten leikit eivät tunne piharajoja ja keppi+kivileikit  ovat normaalia toimintaa. Mutta kun ongelma on asenteessa ja pipo kireällä niin minkäs teet. Muuta kuin jätät huomiotta valitukset ja postiluukusta tulleet laput.

27.4.2020

Aikakupla

Kadonnutta motivaatiota etsimässä. Koitan saada kiinni jostain mukavasta, joka oli joskus. Se saattaa olla tunne tai elämänvaihe. Jahtaan tuoksumuistoja, hiustenhoitomuistoja. Jospa ne samat asiat toimisivat yhä. Musiikki toimii aina ja on varma valinta. Kaipaan keskustelufoorumien aikaa. Juurikasvu.org oli The Paikka. Siellä raahattiin akkuivesikanistereita kotiin ja muhiteltiin tehiksiä ja rekkuja. Iherbin tilauslista paukkui Alba Botanican jätettävästä (RIP) ja Mill Creekin keratiinihoitoaineesta. Jotenkin liian vaikea käsittää taas ajan kulumista. En tunne enää moniakaan ihmisiä joiden kanssa hengasin vajaat kymmenen vuotta sitten. Harvempi säilyi mukana aikuisuuteen. Yhteiset asiat haalistuivat ja muuttuivat. Lakkasivat olemasta tässä hetkessä. Mukavia muistoja jäi. Samat ihmiset kohdatessaan on vaikea enää sanoa mitään, aikaa on kulunut liiaksi eikä juttu jatku enää siitä mihin se jäi. Kun arkeni muuttui perhearjeksi 2012, korkki meni kiinni. Tutut joiden kanssa tuli hengattua vain ryystämisen merkeissä jäivät pois. Loppuen lopuksi se taisi olla ainoa asia joka yhdisti. Ne jäivät joiden kanssa oli muutakin yhteistä. Kyllä moni muukin laittoi korkin kiinni perheen tultua, mutta en osaa sanoa miksi yhteydenpito jäi, ei se omalta osaltani ainakaan yrityksen puutteeseen jäänyt. Sain vastaukseksi hiljaisuutta.

16.4.2020

Ajatusvirtaa

Pidän kosmetiikasta. Pidän ammatistani tai siitä teoriasta mitä se pitää sisällään. Pidän siitä tiedosta mitä se antaa minulle. MUTTA. En pidä siitä miten kosmetiikkaa markkinoidaan lupauksilla ja vaikuttavien aineiden määrillä. Väitetään tuotteen olevan jotain mitä se ei ole. Tätä näkee paljon luonnonkosmetiikan ja luonnolliseksi väitetyn kosmetiikan kanssa. Viherpesu. Kilpailu tuotemerkkien välillä lisää höpöhöpön määrää mainospuheessa, kehitetään sama tuote kuin kilpailijalla mutta millin parempi. Sitä milliä korostetaan joka välissä. Sellainen tuote joka toimii on hyvä. Ei sellainen josta maksaa itsensä kipeäksi ja näkee tuloksia koska odottaa niitä niin paljon. En ole kemisti enkä incitutkija. Mutta käytän mielelläni kyseenalaistamista. Jatkuva kyseenalaistaminen estää minua uskomasta juuri mihinkään. Jos ihossa ei ole mitään suurempia ongelmia, ylläpitohoidon pitäisi olla suht simppeliä. Mikäli löytyy akne, psori tai atopia tms. menee hoito mutkikkaammaksi.

Mielen melankoliaa

Mä olen varmaan sellainen syntymäkänkkäränkkä. Vitutuskäyrä aina vähän koholla tai ärtynyt. Syitä on lukuisia, eikä se ole muuttunut niistä ...