Sekalaiset

Aloin lukemaan blogeja 2005, tein silloin myös oman ensimmäisen blogini. Hyvin harva seuraamistani blogeista on elänyt tähän päivään. Osa hiipui 2013 ja osa muuttui videoblogeiksi. Ei itsellänikään ole ollut paljoa sanottavaa viime vuosina. En osaa sanoa tarkalleen miksi kirjoittaminen on jäänyt. Ehkei vituta enää niin paljoa, ei ole sanottavaa. Ehkä se oli tapa saada ajatuksia järkevään muotoon. Mikään ei enää aiheuta sellaista fiilistä että hei tästä voisi kirjoittaa. Musiikista toki voisi kirjoittaa aina. Se menee suoraan jonnekin sisälle. Joutua musiikin sisään. Tämän pitäisi olla musiikkiblogi. Päivän kuulumiset musiikkivideon muodossa hahah :D. Kuvia lupailin tänne vuosia milloin milläkin syyllä. Yksinkertaisesti en ole viitsinyt kuvata enää mitään vaikka nykyisin sen pitäisi olla helppoa. Mutta koska olen vanhanaikainen, liitän kameran piuhalla koneeseen ja siirrän kuvat. Jonka jälkeen siirrän niitä tänne. JA ÄLYPUHELINTEN KUVAT OVAT KAMALAA KAKKAA.Värit mitä sattuu ja kuvanlaatu huono. Toki parannusta on tullut siihen pikselimössöaikaan. Mutta kamera on kamera ja puhelimen kamera on jotain sinne päin. Kokemukseni älypuhelimesta on huono, joten vaihdoin takaisin perus Nokialaiseen. Voisihan mulle perustella että käytin testaamiseen huonoa puhelinta joka ei tue mitään sovelluksia. Sekin on totta. Mutta ruutu on liian pieni, kuvanlaatu huono ja niska tulee kipeäksi. Niihin asioihin joihin nettiä käytän, on tietokone. Ainoa asia jota jäin kaipaamaan oli musiikki jota sai randomilla puhelimesta. Asiasta toiseen. Jonkilainen misantropia jyllää edelleen, se iski 2005 josta blogikin aikoinaan lähti. Mä en tiedä olenko enemmän vihainen itselleni ja sitä kautta muille ihmisille. Vai vain vihainen muille ihmisille. Koen katoamisen halua toisinaan. Ja maailmantuskaa, en tiennyt että sellainen on terminä olemassa. Mutta se kiteyttää kaiken aika hyvin. Luulin päässeeni siitä eroon. Pakko siirtyä tekemään muuta. Tavara loppuu. Ollaan asuttu täällä kotipitäjässä kohta vuosi Forssasta paluun jälkeen. Tuntuu että parissa vuodessa ihmiset muuttuivat paljon. Etäisemmiksi. Mutta mukavaa olla kotona taas. Asuntoa en tunne kodikseni, mutta miten vuodessa voisikaan sopeutua. Hermot ovat menneet taloyhtiön mummeleihin. Lasten leikkiminen pihalla on tarkkaan rajattua. Kivet ja kepit eivät kuulu pihaan jnejne. Lasten leikit eivät tunne piharajoja ja keppi+kivileikit  ovat normaalia toimintaa. Mutta kun ongelma on asenteessa ja pipo kireällä niin minkäs teet. Muuta kuin jätät huomiotta valitukset ja postiluukusta tulleet laput.