Aikamatkailua

Lueskelin blogeja ja eräässä tekstissä mainittiin että ihminen monesti elää tulevassa tai menneessä. Ajattelee siis mitä pitäisi tehdä tai olla tekemässä tai sitten sitä et mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten ja  mitä siinä hetkessä olisi tehny toisin. Mulle käy niin usein... ei, jatkuvasti oikeastaan. Mietin vanhoja asioita paljon ja ne nostaa paljon häpeää pintaan. Mä olen harvoin läsnä tässä hetkessä ja tässä päivässä. Joku muistikuva ponnahtaa mieleen lapsuudesta ja sit hävettää, tunne on tosi voimakas ja kuvittelen että asianomaiset muistaa sen asian edelleen ja nauraa mulle. Mut ei se ole todellista. Sit mulla on kiinteä suhde ysäriin. Lapsuuteni oli ysärillä ja alkava teini-ikä. Olin 10-vuotias vuonna 1997. Ysäri-ilmiöt kiinnostavat. Musiikki, muoti ja nuorisokulttuuri muutenkin. Muistan katselleeni musiikkikanava Vivaa ja muistan kun Spice Girls oli Suomessa. Seurasin Jyrkiä vasta 2000-luvun taitteessa. Muistan ysärin kosmetiikkatuotteita ja tuoksuja. Ne on mukavia muistoja ja kiinnostavia. Tyttö ja poikabändibuumi aiheuttaa myötähäpeää. Toinen kiinnostava vuosikymmen on 70-luku. En tiedä sen ajan ilmiöitä ihan kauheasti, mutta ajankuva kiinnostaa. Millaista arki oli, millaisissa pakkauksissa elintarvikkeet olivat, hinnat, talojen ja autojen ulkoasut, vaatteet, astiat jnejne. Tavallaan rumaa mutta värikkyys iskee. Ja ne leveät lahkeet :D

Koti-ikävä

Muistelen jollain tapaa blogin kulta-aikaa, kun vielä löytyi kipinää kirjoittaa. Luonnonkosmetiikkailua ja ekoilu-boostia jnejne. Masennusta ja ensimmäisen lapsen syntymää. Sosiaalista elämää oli tuolloin enemmän. Kaipaan niitä ihmisiä joita silloin oli elämässä. Ovathan he edelleen mutta niin moni asia on muuttunut- liikaa. Tai sitten on itse muuttunut. Mielenkiinnon kohteet eivät ole muuttuneet mihinkään. Luonnonkosmetiikka, kasvivärjäys, kasvisruoka, musiikki ja nostalgiatrippailu. Tuntuu että moni on erakoitunut, eikä yhteyttä saa soittamalla eikä viestillä. Harmittaa. Eikä tavallaan saa niihin ihmisiin samanlaista yhteyttä, on vain vaivaantunut hiljaisuus. Kyllä mä sen ymmärrän jotenkin että osa ihmisistä vain käväisee jossain elämänvaiheessa ja sittn tiet eroavat pikkuhiljaa. Oon niin tyytyväinen että olen matkalla kohti tavoitettani- kosmetologin tutkintoa. Silti koti-ikävä kaivaa. Kaikki ne vähätkin ystävät jäivät Heinolaan ja oon tosi huono ystävystymään.