Yleissivistävää.

Tuntuu että meillä ei ole mitään perinteitä, ei jouluna, pääsiäisenä, juhannuksena, eikä oikeastaan ikinä. Lapsena joulut ja pääsiäiset näkyivät ja tuntuivat koska koulussa uskonnolliset juhlat ovat osa opetusta. En kuulu kirkkoon enkä usko Jumalaan, mutta lapsena raamatun asiat ja juhlapyhät tuntuivat mukavilta asioilta. Lapsena luin mummolassa Ikuisia Kertomuksia. En tiedä missä vaiheessa kasvoin ulos näistä jutuista. Käteen jäi yleissivistys uskonnosta, vaikka tunnustan että suurin osa on painunut unholaan. Kirkkohäitä pidän myös kristittyjen asiana. En pidä tapauskovaisuudesta tai kaappiuskovaisuuesta. Kyllä oman vakaumuksen pitäisi näkyä elämässä jotenkin. Ehkä vähän mustavalkoista ajattelua, mutta en pidä siitä että jokainen lapsi kastetaan kirkkoon oletuksena ja uskonnollinen kasvatus jätetään retuperälle. Ei juhlita pyhiä tai käydä kirkossa. Olen kuullut että meidän suvussa ei ole ollut tapana kastaa lapsia. Osa suvusta kuului helluntaiseurakuntaan ja osa ortodokseihin joten ev.lut seurakuntaan kastaminen ei ole muodostunut tavaksi. Onneksi. En tiedä miksi uskonnollisuudella on jotenkin negatiivinen kaiku korviini vaikka niin tuskin pitäisi olla. Omia mörköjä ja asenteita ehkäpä? Pidän kumminkin uskovaisia ihmisiä kaikinpuolin tasapainoisempina ja positiivisina ihmisinä. Ainakin oman kokemuksen perusteella. Se positiivisuus näkyy kauas. Ehkä pelkään tuputtamista, vaikka ei siinä ole mitään pelättävää. Enkä pidä siitä.