Seesteisempi kausi. Ei tunnu ikä tai identiteettikriisiltä. Vuoren kokoinen väsymyskään ei riivaa. Ainoat vuoret täällä ovat pyykkiä ja tiskiä. Korkeus on vakio.
Asia jota kaipaan teini-iästä ja varhaisaikuisuudesta on tietynlainen naiivius. Kun ei ollut kokemusta elämästä vaikka oli muka tarpeeksi. Se,että halusin uskoa ihmisten vilpittömyyteen on ristiriidassa sen kanssa että ihminen on mun mielestä tämän maailman syöpä. Enkä osannut ajatella asioita laajemmin kun ei ollut tietoa. En osaa sanoa missä vaiheessa aloin kyseenlalaistaa monia asioita. Todennäköistä on että se tuli pikkuhiljaa. Lähdin helposti kaikenlaisiin hömpötyksiin tai siis innostuin helpommin asioista. Ja nykyhetkellä maailmassa on paljon kaikkea kiinnostavaa nippeliä ja nappelia. Mutta kaiken yllä leijuu kokemuksen varjo. Enkä mä tarkoita kokemuksella nyt vaikeita asioita ja menetyksiä. Ei mun elämäni ole ollut mitenkään erityisen vaikea tai en mä ainakaan koe niin. Hetkittäin on hankalampaa kun ympäristö triggeröi huonoja tuntemuksia/ei toivottua käytöstä. Vaikka naiivius on karissut, lapsenmielisyys ja uteliaisuus ovat tallella.
Täytän lokakuussa 37. Saatan kaivata myös parikymppisen peilikuvaani ja sitä että oli hiukset. Hiustenlähtö on sitä luokkaa että kohta tarvitsee leikata loputkin. En tiedä missä syy, ripset ja kulmakarvatkin katoavat. Veriarvoissa ei ole mitään.
