19.1.2019

Meikkipohjatestailua

Meikkipohjien testailua jälleen. Mulla oli 2013 Laveran meikkivoide ja ongelma oli huono levittyvyys. Ostin sen nyt vuosien jälkeen taas testiin kun vaalein sävykin on passelimpi iholleni kuin silloin. Meikkimunalla saa töpötelyä pohjan hyväksi mutta se tunne joka jää kasvoille. Ei jatkoon. Kiristelee ja pintarypyt tulevat esiin. Ilmeisesti vesipohjaiset meikkivoiteet eivät vain toimi ihollani, vaikka alle levittäisi kosteusvoiteen. Silikonipohjaiset toimivat ja vahapohjaiset. Öljypohjaisista olen kokeillut Zuiita mutta en muista miten lopputulos kesti ja millainen se oli. Saattoi päivän aikana lähteä niljaantumaan, eikä levittynyt kuten luonnonkosmetiikan voiteet tuppaavat tekemään. Idun Mineralsin Norrskenissa on täydellinen sävy, mutta se ei vain toimi. Muutama tunti voiteen levityksen jälkeen alkaa hilseily. Se on vesipohjainen. Muissa kokeilluissa voiteissa sävy on sinnepäin kuten Laveran Ivory Light ja Zuiin Olive Light. Idunin pohja on lämpimin eli keltaisin jota olen kokeillut ja vaaleimmassa sävyssä se toimii parhaiten. Testattaviin menisi vielä Laveran meikkipuuteri joka on öljypohjainen mutta kuulemma jämähtää ihossa helposti kuiviin kohtiin, Idunin Nordic Veil ja Zuii flora liquid Foundation. Taidan kuivaihoisena jättää vesipohjaiset toistaiseksi tai säästän kesälle.

Mielen melankoliaa

Mä olen varmaan sellainen syntymäkänkkäränkkä. Vitutuskäyrä aina vähän koholla tai ärtynyt. Syitä on lukuisia, eikä se ole muuttunut niistä ...