20.7.2014

Viiraa

Kissa on ollut kateissa kolme viikkoa. Näköhavaintoja on, mutta silti en ole nähnyt itse karvaakaan kissasta katoamisen jälkeen. Loukku ei auta, huutelu ei auta, tuntuu että mikään ei auta. On ihan mieletön säkä että saisin kissani takaisin. En edes halua ajatella mahdollisia kärsimyksiä. Ilman ruokaa kissa pärjää, mutta entäs vesi? Näillä helteillä nestehukan mahdollisuus on suuri. Ja jos kissa kärsii tai tekee kuolemaa niin se koittaa piiloutua. Pinna on muutenkin alkanut taas kiristyä uhkaavasti. Väsymys ja ahdas olo tekee tehtäväänsä, mut nehän on vaan tekosyitä kiukkuun. Eikös vaan? Nostan hattua yksinhuoltajille ja vielä enemmän sellaisille yksinhuoltajille jotka eivät saa lapsiaan mihinkään hoitoon--edes joskus. Miten hermo kestää? Kuvia olisi ollut kiva laittaa kirppislöydöistä, mutta yllätysyllätys, tästä läävästä ei löydä mitään. Kameran piuha on kadonnut kuin pieru saharaan. Löysin Finelin Kehrä kahvipannun viidellätoista eurolla. Väriltään punainen ja mallia vauvapannu (0,6l) Ei ihan priima, mutta erittäin siisti. Sisältä valkoinen eikä kolhuja, kannessa puolen sentin lommo reunassa, ei kumminkaan mene läpi asti. Täytyy pestä huolella koska kyllähän tuossa kaffet ja teet keittelee. Veikkaan että myyjä ei ole tiennyt mitä myy, hintalapussa luki vain emalipannu. Tänä kesänä olen tehnyt rusketusennätyksen, ja viimekesäisen kärytyksen takia varmaan tarttuukin tänä kesänä paremmin. Eikä väri ole oranssi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muuttotintti

Aika lentää tästäkin pesästä. Aikomukset asua tässä, kunnes lapset muuttavat kotoa, meni metsään. Kiikareihin ilmestyi edullisempi asunto, k...